Otetaanko terävät

Viikon aikana olen tutkinut ehkä tuhat valokuvaa ja näpertänyt monen kymmenen kanssa vuoroon Photoshopilla, vuoroon Lightroomilla. Antologian kuvat ovat tikulla. Nyt olen valmis huomauttamaan julkisesti, että julkiseen käyttöön verkossa avatut vanhat valokuvat ovat monissa tapauksissa liian pieniä kirjaan ja kun niistä tilaa digitoidun version, hinta on hyvinkin 40 euroa per kuva.

Lapin museo on paalupaikalla. Olen itse käynyt katsomassa, mitkä määrät heillä on valokuvia. Verkon mukaan museon kuvia ei kuitenkaan saa käyttää juuri mihinkään, varsinkaan niitä ei saa itse digitoida eikä missään tapauksessa julkaista.

Jään hiukan ihmettelemään, miksi eivät sitten paista niillä vedoksilla makkaraa turistien riemuksi museon pihalla.

Sen satun tietämään, että museoille on kertynyt kuvia ilman sopimuksia ja ilman selviä sopimuksia. Senkin tiedän, että ainakin itse joudun miettimään vanhojen valokuvien tekijänoikeussuojaa pääni puhki ja varmistamaan välillä kirjasta – minulla onneksi on tallessa Kivimäen vanha kirja – että miten se nyt menikään kumotun lain mukaan.

Oikeus valokuvaan oli vanhan lain mukaan voimassa 25 vuotta siitä, kun kuva julkistettiin. Julkistamattoman kuvan suoja-aika ei toisin sanoen ala kulua, jolloin johtopäätös on, että sata vuotta vanhasta kenkälaatikosta löydetty valokuva saattaa olla suojattu, oli sen ottajasta tietoa tai ei.

Ylimenosäännös nykyisessä tekijänoikeuslaissa on todella monimutkainen, koska tässä välissä osa ”valokuvista” on muuttunut ”teoksiksi”, joiden suoja-aika lasketaan tekijän kuolinvuoden päättymisestä, ja lisäksi jo rauennut oikeus saattaa palautua kuin taikasauvan heilautuksesta.

Pysyn ennenkin esittämässäni kannassa. Tätä lainsäädäntöä ei ole tehty tekijöiden (valokuvaajien) eikä yleisön eduksi. Käytännössä siitä on suurta hyötyä eräille järjestöille ja mediayhtiöille.

Ehkäpä museot siis toimivat viisaasti ja varovaisesti. En tiedä.

En ole aikonut totella hyväntahtoista huomauttelijaa, joka neuvoo minua heittämään kiveen isketyn kirveeni kaivoon eli luopumaan kaikesta paitsi ehkä aamupuuron syömisestä.

Tämän tietäen ja lisäksi ymmärrettyäni, että tietoni ovat ravistuneet kuin kesän kumollaan ollut vene, lisään silti, että kuinkahan nuoremmat selviävät näistä kysymyksistä. Itse olen ollut niiden kanssa tekemisissä 50 vuotta, ja siihen sisältyy erittäin paljon kylläkin vastentahtoista ilmaista neuvontaa erilaisten virallisten ja julkisten tehtävien lisäksi. Neuvon kysyjinä ovat olleet  merkitykseltään huomattavat laitokset.

Niille jotka etsivät tiedon murusta tästä, annan ilmaisen neuvon, johon voi luottaa.

Jos ostat antikvariaatista tai muusta kaupasta postikortin, joka on painettu selvästi ennen sotia, voit digitoida sen ja käyttää verkossa tai kirjassa tai lehdessä.

Itse aion käyttää esimerkiksi kuvaa Pallashotellista 1930-luvulla.

Silloin voimassa olleen lain valokuvaajalle antama oikeus on vanhentunut lopullisesti. (Sen sijaan esimerkiksi Samuli Paulaharjun valokuvat eivät ilmeisesti ole vanhentuneet.)

Jos museo, esimerkiksi Museovirasto, haluaa että maksat vanhasta valokuvasta hinnan, maksa se varmistettuasi laitoksen kotisivuilta löytyvistä toimitusehdoista, että saat oikeudet julkaista sen edelleen. Tämä ei ole niinkään varmaa.

Museot ja kokoelmat veloittavat yleisesti myös vapaista teoksista. Veloituksen voi tulkita ”käsittelykorvaukseksi”. Väite ettei tuo raha liity tekijänoikeuksiin, on järjellinen. Tosin esimerkiksi Ateneum keräsi takavuosina ”tekijänoikeuskorvauksia” 500 vuotta vanhojen maalausten valokuvaamisesta.

Epävarma olen siitä, onko luvallista kopioida verkon sisällä esimerkiksi blogista toiseen valokuvia. Itse en mielestäni tee sitä.

Poikkeus on uutiskäyttö joka ei poikkea paljon mainonnasta. Jos kirjoittaisin solun viestintäjärjestelmistä, saattaisin ottaa luvatta sellaiseen blogikirjoitukseen tiedelehdissä kiertävän havainnepiirroksen hermosolusta uusimman käsityksen mukaan. Voisin käyttää myös NASA:n valokuvia Plutosta. Arvioin että NASA on julkaissut nuo huimat kuvat levittääkseen tätä tietoa veloituksetta. Kannattaa muuten googlata.

Ennen juhannusta yritän saada hyviä valokuvia puista. Ensin kokeillaan valotuksen haarukointia, koska tavoitteena on tämän hullaannuttava vihreys. Photoshop osaa sekoittaa nipun (stack) kuvia yhteen.

Seuraava kokeilu on tuo kuvan tilt-shift-objektiivi, jonka vuokraan Vuokrakameran pojilta Isolta Robertinkadulta. (http://www.vuokrakamera.fi/vuokrakamera/tuoteryhmat ) Periaatteessa tuolla obejtiivilla pääsee täysin vaaka- ja pystysuoriin viivoihin ja terävyysalueeseen noin metristä äärettömään. Verkosta löytyy mallikuvia.

Huima lasi, mutta huoma on hintakin. Onneksi on vuokrausmahdollisuus.

Harvoille järjestelmäkameran käyttäjille: superlaajakulma on erinomainen täyden kennon kamerarungossa lapsia ja etenkin lapsenlapsia kuvatessa. Voi räpsytellä nopeasti ja rajata tietokoneessa ja näin sekaan voi eksyä kuvia, joissa on oikeasti tunnelmaa. Ja syvyysterävyyttä riittää.

Tämä on yhtä outo neuvo kuin maisemien ja jopa ihmisten kuvaaminen telellä. Siinäkin tulokset voivat olla yllättävän hyviä, koska linssit ja kennot ovat niin hyviä nykyisin. Otetaan terävät.