Synkistelyä

Tänään on. Tänään oli aamulla ainakin aito Suomen 100-vuotispäivä.

Olen miettinyt monesti vappuriemua Mantalla eli Havis Amandalla Helsingissä kauppatorin rannassa vuonna 1918.

Talonpoikaisarmeija oli juuri marssinut kiellettyyn ajosuuntaan Esplanadia kärjessä kenraali Mannerheim, jonka ratsu hiukan vikuroi. Talonpoikaisarmeijaa tarvittiin kipeästi, koska kaupunki oli jo täynnä saksalaisia krenatöörejä ja heidän kivääreitään ja konekivääreitään.

Uljasta uutta Suomea symboloi uuden nimen saanut Viapori, josta tuli Suomenlinna. Se kuulostaa yhtä hienolta kuin Äänislinna. Aikakauden valokuvassa näytetään, mitä rannassa olevan ryssänkirkon torni kiskottiin köysillä maahan. Ei suomalaisen Suomen etuvartioonvoi ajatella sipulitorneja.

Ja tämä Suomen Helmi oli viimeinkin saanut sotilaallista käyttöä. Sinne perutettiin vankileiri. Vankileiri täytettiin vääränlaisilla suomalaisilla. Joku Maiju Lassila ammuttiin malliksi mereen laiturin lähellä. Ampujien joukossa oli hänen kustantajansa. Kustantajan ja kirjailijan suhde sai pysyvän muiston – jota tosin kukaan ei enää muista, ainakaan kustantajien keskuudessa.

Helsingin Vanhankirkon puistossa on maailman ainoa miehittäjän kaatuneiden muistomerkki. Saksan väitetty ”pyyteetön avunanto” oli tuoreeltaan käsitetty myös sotatoimeksi, jonka todellisena kohteena oli sekasortoon joutunut Venäjä ja sen kanssa tehdyn Brest-Litovskin rauhansopimuksen vahtiminen.

Suomalaiset olivat silloinkin käyttäneet aikansa väittelyyn pakkoruotsista ja siihen verrattavista asioista ja tulivat hankkineeksi kesän 1918 kuluessa maan sangen huonoon huutoon koko Skandinaviassa ja puolessa Euroopassa.

Vuoteen 1914 asti työväenliike oli ollut määrätietoisesti epäisänmaallista. Se oli kansainvälistä. Sen tunnuslaulu oli nimeltään ”Kansainvälinen” ja sen juhlapäivä oli vappu.

Jos joku opiskelisi kulttuurihistoriaa, voisi selvittää, missä määrin tietoisesti ylioppilaiden kevätjuhla valui yhä vahvemmin kukanpäivästä vappuun.

Meillä on ollut kahden vapun perinne näihin päiviin saakka, ja se on maantieteellistynyt. Helsingissä roistokansa kokoontui Hakaniemessä ja Mäntymäellä, kun taas isänmaalliset ylioppilaat Kaisaniemessä, Tähtitorninmäellä ja edelleen Ullanlinnassa.

Juhlikaamme vappua kahden keskinäisen vihamielisyyden ja pahojen muistojen värittämän kansanosan kunniaksi!

Tiedossa ei ole mitään vapunviettoa ylioppilaslakein muista maista, ja yleismaailmallinen työväenjuhla alkoi näivettyä 1914 muuttuakseen yhdeksi Neuvostoliiton maiden monista virallisista juhlista, kun taas lännessä työläisten juhlaa vietetään vaihtelevalla ponnella. Enempiä ennustelematta – marssit ja mielenosoitukset on pakkokin nähdä nyt uudessa valossa. Viittaan siis terrorismiin.

Patsaan lakitus on viehättävä perinne. Itse olen hyvilläni, että juhlinnan kohde on Helsingissä juuri Havis Amanda. Lempinimestä on monia selityksiä. Virallisesti se kai on Merenneito, ja se kuvaa kaupungin nousua merestä.

Oma selitykseni, jostain joskus luettu tai kuultu, on prostituoitu Amanda eli Manta vaan, joka harjoitti ammattiaan korttelissa Merikasarmi, eli slangissa Havis. Ellei sitten olisi ollut Punavuoren Merikortteli. Joka tapauksessa veistoksen takamukset aiheuttivat aikoinaan kiihtymystä.

Isäni ei saanut tilaisuutta laskea silloin hyvinkin kiharoille kutreilleen ylioppilaslakkia, vaan kannattelee sitä kädessään myös lakituskuvassa 1944. Hänellä ei ollut siviilipukua, joten ainoa vaihtoehto oli esiintyä luutnantin formussa, eikä siihen sovi valkolakki. Ainakin muutamia vuosikymmeniä sitten sekapukeutuminen oli armeijassa virallisesti kielletty. Kun viimeksi katsoin poliiseja koskevia säännöksiä, nekin osoittautuivat tarkoiksi. Tunnetusti vartiointiliikkeiden kamppeita ei aina heti erota poliisin asuista, joten tarkkuus on tarpeen. Ja tunnetusti armeijan vermeitä saa kuka tahansa kaupasta, mutta arvomerkkejä ei ole lupa käyttää esimerkiksi kylpytakissa.

Vappu on sopiva Tuulentupien päivä.

Suomalaiset kirjailijat, historioitsijat lehtimiehet ja muut rakensivat 1800-luvulla kuvitelman siitä, millainen Suomi on ja millaista on Suomen kansa. Ensimmäisen raivokohtauksen aiheutti Aleksis Kivi, joka sai vastaansa myös syytöksen ”tällaista ei ole se Suomen kansa, jonka minä tunnen”. Puhuja oli Agathon Meurman. Ahlqvist sanoi sitten paljon muutakin ja tiesi mistä puhui, koska oli itse kohonnut hyvin surkeista oloista korkealle ja vaati kaikkia muita tekemään samalla tavalla.

Kansalaissodan aikana ja sen jälkeen kaikki kynälle kykenevät saivat aiheen samaan pohdintaan. Juhani Ahon ja Eino Leinon kirjoitukset ovat kuuluisia, samoin Sillanpään romaani, jotka kustantaja tosin tiettävästi hiukan siisti ennen julkaisua.

Kolmas aalto oli yleisvasemmistolaisuus – stalinismi 1960- ja 1970-luvulla. Kyllä, olen itse saanut korvamakeaa väitteellä: todellinen suomalainen ylioppilas ei voi olla sosialisti (vaikka en siis ollut sosialisti). Samoihin aikoihin oli alettu selvitellä, millainen on todellinen suomalainen tai todellinen suomalainen ylioppilas.

Tutkimustulokset jäivät rajatiedoksi, ja sitten yhteiskuntatieteet jotenkin menettivät kiinnostavuutensa. Tälläkään hetkellä moni ei osaa sanoa, millainen on suomalainen keskiluokka ja paljonko se ansaitsee ja kuluttaa (vaikka virallinen tilasto on verkossa).

Tälläkin hetkellä puhutaan esimerkiksi perussuomalaisista. Jos puhe ei ole tuon puolueen kannattajista, ilmoitan että minulle perussuomalaisuus on yhtä sekava ja outo käsite kuin sotien välisen ajan aitosuomalaisuus. Onneksi televisio äänestyttää katsojia niin että saamme tietää, mitä se on se suomalaisuus sitten.