30. huhtikuuta 2017

Synkistelyä





Tänään on. Tänään oli aamulla ainakin aito Suomen 100-vuotispäivä.

Olen miettinyt monesti vappuriemua Mantalla eli Havis Amandalla Helsingissä kauppatorin rannassa vuonna 1918.

Talonpoikaisarmeija oli juuri marssinut kiellettyyn ajosuuntaan Esplanadia kärjessä kenraali Mannerheim, jonka ratsu hiukan vikuroi. Talonpoikaisarmeijaa tarvittiin kipeästi, koska kaupunki oli jo täynnä saksalaisia krenatöörejä ja heidän kivääreitään ja konekivääreitään.

Uljasta uutta Suomea symboloi uuden nimen saanut Viapori, josta tuli Suomenlinna. Se kuulostaa yhtä hienolta kuin Äänislinna. Aikakauden valokuvassa näytetään, mitä rannassa olevan ryssänkirkon torni kiskottiin köysillä maahan. Ei suomalaisen Suomen etuvartioonvoi ajatella sipulitorneja.

Ja tämä Suomen Helmi oli viimeinkin saanut sotilaallista käyttöä. Sinne perutettiin vankileiri. Vankileiri täytettiin vääränlaisilla suomalaisilla. Joku Maiju Lassila ammuttiin malliksi mereen laiturin lähellä. Ampujien joukossa oli hänen kustantajansa. Kustantajan ja kirjailijan suhde sai pysyvän muiston – jota tosin kukaan ei enää muista, ainakaan kustantajien keskuudessa.

Helsingin Vanhankirkon puistossa on maailman ainoa miehittäjän kaatuneiden muistomerkki. Saksan väitetty ”pyyteetön avunanto” oli tuoreeltaan käsitetty myös sotatoimeksi, jonka todellisena kohteena oli sekasortoon joutunut Venäjä ja sen kanssa tehdyn Brest-Litovskin rauhansopimuksen vahtiminen.

Suomalaiset olivat silloinkin käyttäneet aikansa väittelyyn pakkoruotsista ja siihen verrattavista asioista ja tulivat hankkineeksi kesän 1918 kuluessa maan sangen huonoon huutoon koko Skandinaviassa ja puolessa Euroopassa.

Vuoteen 1914 asti työväenliike oli ollut määrätietoisesti epäisänmaallista. Se oli kansainvälistä. Sen tunnuslaulu oli nimeltään ”Kansainvälinen” ja sen juhlapäivä oli vappu.

Jos joku opiskelisi kulttuurihistoriaa, voisi selvittää, missä määrin tietoisesti ylioppilaiden kevätjuhla valui yhä vahvemmin kukanpäivästä vappuun.

Meillä on ollut kahden vapun perinne näihin päiviin saakka, ja se on maantieteellistynyt. Helsingissä roistokansa kokoontui Hakaniemessä ja Mäntymäellä, kun taas isänmaalliset ylioppilaat Kaisaniemessä, Tähtitorninmäellä ja edelleen Ullanlinnassa.

Juhlikaamme vappua kahden keskinäisen vihamielisyyden ja pahojen muistojen värittämän kansanosan kunniaksi!

Tiedossa ei ole mitään vapunviettoa ylioppilaslakein muista maista, ja yleismaailmallinen työväenjuhla alkoi näivettyä 1914 muuttuakseen yhdeksi Neuvostoliiton maiden monista virallisista juhlista, kun taas lännessä työläisten juhlaa vietetään vaihtelevalla ponnella. Enempiä ennustelematta – marssit ja mielenosoitukset on pakkokin nähdä nyt uudessa valossa. Viittaan siis terrorismiin.

Patsaan lakitus on viehättävä perinne. Itse olen hyvilläni, että juhlinnan kohde on Helsingissä juuri Havis Amanda. Lempinimestä on monia selityksiä. Virallisesti se kai on Merenneito, ja se kuvaa kaupungin nousua merestä.

Oma selitykseni, jostain joskus luettu tai kuultu, on prostituoitu Amanda eli Manta vaan, joka harjoitti ammattiaan korttelissa Merikasarmi, eli slangissa Havis. Ellei sitten olisi ollut Punavuoren Merikortteli. Joka tapauksessa veistoksen takamukset aiheuttivat aikoinaan kiihtymystä.

Isäni ei saanut tilaisuutta laskea silloin hyvinkin kiharoille kutreilleen ylioppilaslakkia, vaan kannattelee sitä kädessään myös lakituskuvassa 1944. Hänellä ei ollut siviilipukua, joten ainoa vaihtoehto oli esiintyä luutnantin formussa, eikä siihen sovi valkolakki. Ainakin muutamia vuosikymmeniä sitten sekapukeutuminen oli armeijassa virallisesti kielletty. Kun viimeksi katsoin poliiseja koskevia säännöksiä, nekin osoittautuivat tarkoiksi. Tunnetusti vartiointiliikkeiden kamppeita ei aina heti erota poliisin asuista, joten tarkkuus on tarpeen. Ja tunnetusti armeijan vermeitä saa kuka tahansa kaupasta, mutta arvomerkkejä ei ole lupa käyttää esimerkiksi kylpytakissa.

Vappu on sopiva Tuulentupien päivä.

Suomalaiset kirjailijat, historioitsijat lehtimiehet ja muut rakensivat 1800-luvulla kuvitelman siitä, millainen Suomi on ja millaista on Suomen kansa. Ensimmäisen raivokohtauksen aiheutti Aleksis Kivi, joka sai vastaansa myös syytöksen ”tällaista ei ole se Suomen kansa, jonka minä tunnen”. Puhuja oli Agathon Meurman. Ahlqvist sanoi sitten paljon muutakin ja tiesi mistä puhui, koska oli itse kohonnut hyvin surkeista oloista korkealle ja vaati kaikkia muita tekemään samalla tavalla.

Kansalaissodan aikana ja sen jälkeen kaikki kynälle kykenevät saivat aiheen samaan pohdintaan. Juhani Ahon ja Eino Leinon kirjoitukset ovat kuuluisia, samoin Sillanpään romaani, jotka kustantaja tosin tiettävästi hiukan siisti ennen julkaisua.

Kolmas aalto oli yleisvasemmistolaisuus – stalinismi 1960- ja 1970-luvulla. Kyllä, olen itse saanut korvamakeaa väitteellä: todellinen suomalainen ylioppilas ei voi olla sosialisti (vaikka en siis ollut sosialisti). Samoihin aikoihin oli alettu selvitellä, millainen on todellinen suomalainen tai todellinen suomalainen ylioppilas.

Tutkimustulokset jäivät rajatiedoksi, ja sitten yhteiskuntatieteet jotenkin menettivät kiinnostavuutensa. Tälläkään hetkellä moni ei osaa sanoa, millainen on suomalainen keskiluokka ja paljonko se ansaitsee ja kuluttaa (vaikka virallinen tilasto on verkossa).

Tälläkin hetkellä puhutaan esimerkiksi perussuomalaisista. Jos puhe ei ole tuon puolueen kannattajista, ilmoitan että minulle perussuomalaisuus on yhtä sekava ja outo käsite kuin sotien välisen ajan aitosuomalaisuus. Onneksi televisio äänestyttää katsojia niin että saamme tietää, mitä se on se suomalaisuus sitten.

26 kommenttia:

  1. "Tälläkin hetkellä puhutaan esimerkiksi perussuomalaisista".

    Kyllä ainakin valtamedian toimittajat tietävät mitä perussuomalaisuus on.

    Aamulehti on julistanut suorastaan sodan sitä vastaan. Jo pelkkä puolustusministerin perussuomalaisuus sai viime torstain pääkirjoitustoimittajan nimittämään puolustusvoimia "sotavoimiksi". Pääkirjoittaja on ilmeisesti Tampereella tieodotusoppia opiskellut kuten moni muukin "toimittaja ilman rajoja ja tapoja".

    Tänään samainen lehti moitti tulevaa kulttuuriministeriä koska hän "ei kannata monikulttuurista Suomea ilman rajoja".
    Tuosta ilman rajoja on tullut oikein muoti-ilmaisu.

    Meillä taisi olla hetken aikaa Torniossa ja Rajajoosepissa rajamiehet ilman rajoja.

    Palasin eilen vaimoni kanssa teatterista. Kansa juhli Tapparaa sankoin joukoin keskustorilla. Hyvin oli poliisi sulkenut kadut raskailla rekoilla eli ei pääse kulttuuri tunkeutumaan scanioilla alueelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rajat auki, kadut kiinni." Sitä saa, mitä tilaa.

      Rekat poikittain kaduilla tai pitkittäin tavaratalon ovessa edustavat monikulttuuria parhaimmillaan. Noin se meille tavallisille tallaajille manifestoituu.

      "Ei saa antaa pelolle valtaa." Meitä totutetaan uuteen normaalin ikään kuin muita vaihtoehtoja ei olisi.

      Poista
    2. Juhlitut Usan liberaalit natovoimatkin muuttuivat Trumpin myötä "sotavoimiksi." Trump ei _ehkä_ nimitä julkihomoja armeijan johtoon kuten juhlittu liberaali Osama, anteeksi Obama.

      Poista
    3. Rajamiehet tuolloin ilman rajoja, on asia johon tutkivan zurnalismin olisi syytä paneutua. Millaisen luvan tai sopimuksen silloinen sisäministeri Orpo antoi/teki ruotsalaisten kanssa?

      Poista
  2. Isis sahaa Mantan patsaalta pään irti ☝️

    VastaaPoista
  3. Talonpoikaisarmeija on outo nimi Mannerheimin kaartille. Se näyttäytyi Helsingissä kyllä sopivaan aikaan. Pari vikkoa ennen tuota paraatia perussaksalainen krenatöörijoukkue lahtasi helsinkiläisiä ihmisiä umpimähkään. Yksi lahdatuista oli Vihtori, Vikki, Helenius, rauhallinen kirvemies, joka oli palaamassa työpäivän jälkeen kotiinsa. Hänen puolisonsa, mukanaan Reino-poika, läksi jo ennen Mannerheimin paraatia pakoon perussaksalaisia Keski-Suomeen. Poika muutti sitten nimensä Helismaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähäisen vedät mutkia suoriksi. Tosiasia on, että saksalaiset eivät olleet erityisen väkivaltaisia. Kaupungin valtauksen yhteydessä toki ammuttiin siviilejä, mutta se on normaali osa asutuskeskussodankäyntiä. Niin käy aina, olipa valtaava osapuoli kuka hyvänsä. Sen sijaan saksalaiset eivät ampuneet vankejaan samassa määrin kuin suojeluskuntalaiset. Kun Helsingin hallinta siirtyi saksalaisilta suomalaisille, punaisiin kohdistui entistä kovempi terrori, ei suinkaan lempeämpi.

      Poista
    2. Eiväthän saksalaiset ole koskaan olleet "erityisen väkivaltaisia".., Siinä oli edellä kertomus saksalaisten päivittäisistä askareista Suomessa alkuvuodesta 1918.
      Vihtori Helenius ei kuulunut mihinkään kaartiin eikä ollut punainen tai valkoinen puolueaktiivi, puhumattakaan vanki. Sattui vain väärään aikaan palaamaaan töistä.
      Asutuskeskussodankäyntiin ei ole syytä puuttua, kun ei ole sitä ollut tuolloin näkemässä. Ei myöskään hallintojen kovuuteen ja lempeyteen. Tuskinpa Heleniusta hallintopäätöksellä ammuttiin. Umpimähkään, muina miehinä, perussaksalaiset krenatöörit hänet kadulle murhasivat.

      Poista
    3. Saksassakin kyti tuolloin jo vallankumous, ja Itämeren divisioonan rivimiehissä oli paljon niitä, jotka tunsivat sympatiaa Suomen punaisia kohtaan.

      Poista
  4. JK: "Suomalaiset kirjailijat, historioitsijat lehtimiehet ja muut rakensivat 1800-luvulla kuvitelman siitä, millainen Suomi on ja millaista on Suomen kansa."

    Blogi-professorin kuvaus on tietysti totta, mutta sen ikävä sävy vääntää aikanaan selvän asian nykypäivän jälkiviisauden mittapuulla aika tavalla vituralleen, pahamaineisen nationalismin suuntaan.

    "Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar", sanoi Arwidsson 1800-luvun alkupuolella. Alkukielisenä se kertoo tarkoituksensa paremmin kuin suomennettuna.

    Toisin sanoen kun Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan kyse oli kansallisesta eloonjäämisestä, eikä suinkaan kansallisesta tyhmästä uhosta. Esi-isämme päättivät pitää suomalaisuuden elossa ja ainakin minä olen siitä hyvin iloinen.

    "Kiitos veteraanit" -tekstin lisäksi t-paitoihin kannattaisi lisätä myös "Kiitos kansallisromantikot".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt EU-aikana tuo kuuluu: "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis saksalaisia." Tärkeintä on, että emme ole suomalaisia.

      Poista
    2. Jäikö jotkut harmittelemaan ettei oltu ruotsalaisia enää. Ikäänkuin ruotsalaisuus olisi positiivista ja venäläisyys päinvastaista.

      Poista
    3. Johtopäätökseesi voin yhtyä, mutten päättelyysi. Venäjän vallan alussa kyse ei ollut kansallisesta eloonjäämisestä, sillä ei ollut vielä suomalaista kansallisuusaatetta. Oli Suomen kieli, luterilainen usko ja ruotsalainen laillisuus-
      ja hallintokulttuuri. Nämä eivät suinkaan olleet yksi ja sama ihanne. Se, että Suomessa suomalainen kansallisuus ja ruotsalaisperäinen, kustavilainen autoritaarinen hallintokulttuuri samaistettiin yhdeksi ja samaksi suomalaisuudeksi, oli kansallisromantikkojen innovaatio, joka on osoittautunut onnistuneeksi ja hyväksi. Se on taannut kansamme säilymisen ja antanut sille vahvan poliittisen perinteen. Toisaalta se palveli kehittäviensä ajankohtaisia etuja. Suomen hallinnon yläluokka ja ensin liberaalit uudistajat, sitten suomenkieliset kansasta nousseet fennomaanit saattoivat löytää toisensa.

      Sen sijaan 1800-luvun alussa, jos tätä liittoa ei olisi tehty, kukaan ei olisi sen puuttumista jäänyt suremaan, sillä sitä ei vielä ollut. Jos kansamme enemmistö olisi venäläistynyt, emme olisi nyt sen tyytymättömämpiä kuin venäläistyneet karjalaisetkaan. Olisimme onnellisia kurjuudessamme, sillä emme paremmasta tietäisi. Vain me, jotka olemme saaneet kasvaa vapaan Suomen lapsina, ymmärrämme, millaisesta kohtalosta pelastuimme.

      Poista
    4. "Vain me, jotka olemme saaneet kasvaa vapaan Suomen lapsina, ymmärrämme, millaisesta kohtalosta pelastuimme."
      Näin se on nähtävä ja näin sen myös näen, sanoi entinen kenraali.
      Olen samaa mieltä.

      Markku Poutanen kirjassaan "Satelliittipaikannus" kertoo Aleksandrian maanmittarista, jonka nimi oli Eratosthenes. Liekö sukua?

      Päivän paisteessa Kunnaksen Ilkka

      Poista
    5. Näin olisi varmaan käynyt. Eikä Suomessa tietenkään menneinä aikoina ollut sitä kansallisuusaatetta, joka 1800-luvulla tietoisesti luotiin - mutta on rohkeaa olettaa, etteikö Suomessa asuva suomenkielinen väestö kokenut kuuluvansa samaan kansaan ja heimoon.

      Nykyään puhutaan ihannoiden menneiden aikojen monikulttuurisuudesta, kun Viipurin ja muiden kaupunkien kaduilla sorisivat sulassa sovussa suomi, ruotsi, saksa, venäjä, miksei turkki ja tattarikin, unohtaen kuitenkin sen, että nämä kansallisuudet asuivat tiukasti omilla alueillaan, juurikaan keskenään seurustelematta ja sekoittumatta.

      Mutta suomalaista kansallisuusaatetta luotiin kyllä ennen 1800-lukuakin, esim. Daniel Juslenius (1676-1752) harrasti sitä voimallisesti ja teki pesäeroa ruotsalaisiin mm. kirjassaan "Suomalaisten puolustus".

      Älkäämme unhoittako myöskään Nuijasotaa (1596-97), jonka yhtenä syynä voi pitää jopa Klaus Flemingin ja muun suomalaisen (ei siis ruotsalaisen) aateliston halua vahvistaa Suomen alueen itsemääräämisoikeutta - tähtäimessä mahdollisimman suuri itsehallinto, miksei jopa itsenäisyyskin.

      Eli ei kansallisuusaatetta 1800-luvulla ihan tyhjän päälle rakennettu. (Vitsailinkin eräässä toisessa blogissa, kun joku valitti Kaarle XII tapattaneen Pultavassa suomalaisia, ettei suinkaan, vaan Itämaassa asuvia ruotsalaisia, kuten nykymuodin mukaan kuuluu ajatella.)

      Poista
    6. Erastotenes kirjoitti vastauksessaan niin hyvin, hienosti ja oikeamielisesti että liikutuin.
      Kiitos, sivistys elää maassamme vielä!

      Poista
    7. Lisää paitoja! Lisää tekstejä! Enemmän ja parempia ideoita! Me tahdomme mielipiteitä! Vapaudestahan tässä on pula, eikö se ole jo selvä kaikille?

      Poista
  5. Vappuriemu koostuu keväästä, rakastuneisuuden huumasta ja toiveikkuudesta, kuplivaa huomioimatta mutta sivuseikkana väheksymättä.

    Uusien perunoiden maku koostuu sillistä ja voista. Ruhjova totuus.

    Taas selvittiin yhdestä talvesta hengissä, päästään kalaan ja saadaan kasvamaan kaikkea tarpeellista.

    Maailman pohjoisin ja perkeleellisen sitkeä Suomi tulee aina tässä asiassa itse hyvin toimeen eikä ota asiakseen teeskennellä.

    Meirän maaliman paras maa, niisk!

    Hyvä me.

    VastaaPoista
  6. Ymmärsinkö väärin, kun luulin näkeväni pakkoruotsin kannatuksen pukinsorkan pilkottavan jutussa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsit väärin. Olen kirjoittanut tähän blogiin useitakin juttuja ja esittänyt mielipiteen, joka on "pakkoruotsia" vastaan.

      Poista
    2. Suomalaiset ovat mielestään niin hölmöjä etteivät opi ruotsia.

      Poista
    3. Anonyymille:

      Suomalaiset ovat niin viisaita, etteivät halua pakotettuna mitään sellaista oppia, mitä eivät halua oppia.. Oma kommenttisi on hölmö.

      Poista
    4. Holmöys ei ole synti. Väärä todistus lähimmäisellä... onko päässeet todistukset keskenään vaihtumaan?

      Väkisin ei voi oppia, se on mahdotonta. Joku moti on oltava. Nättiä tyttöä halatessa sitä joskus tekee mieli jotain parempaa saada suustansa mutta ei, joku siinä on ettei vaan osaa. Olisko se kielimuuri?

      Poista
    5. Ainoa pakkokieli Suomessa on englanti.

      Poista
  7. Itsenäisyyden alku ei ole ollut helppoa ennenkään. Hyllytetyn juhlarahan kuva-aiheesta tuli ensin mieleen tämä tapaus. https://es.wikipedia.org/wiki/El_3_de_mayo_en_Madrid
    PT.

    VastaaPoista
  8. Pari korjausta: Ns. Talonpoikaisarmeijan marssi oli 16.5.1918, ei Vappuna. Silloin putsattiin vielä Kymenlaaksoa.
    Miehitysarmeijan muistomerkkejä nyt on pilvin pimein: Pronssisoturi Tallinnassa, Neuvostoarmeijan muistomerkkejä eri puolilla Itä-Eurooppaa, Amerikkalaisten iso hautausmaa Eiffel-vuoristossa. Ja eiköhän Napoleonin aikaisia ranskalaisten hautoja löydy joka puolelta.

    VastaaPoista