Nimi alla

Entä jos etenkin kunnallisvaaleissa äänilippu olisi allekirjoitettava ja varustettava nimen selvennyksellä ja henkilötunnuksella?

Poliittisten vaalien salaisuus on niin vanha ja poikkeukseton sääntö, että alan vasta nyt ihmetellä sitä.

Yhtiöissä ja yhdistyksissä voi eräissä tilanteissa vaatia suljettua lippuäänestystä, joka siis tarkoittaa salaisuutta.

Monissa muissa tilanteissa äänestetään pystyyn nousten tai näyttämällä lippua, jonka väri kertoo kannan.

En ole kuullut, että ylioppilaskirjoituksissa kokelas saisi tietää, kuka hänen arvosanastaan on vastuussa. Vastaus on kysyttäessä, että lautakunta yhteisönä vastaa kaikesta.

Käytäntö taitaa olla sama sisäänpääsykokeissa, mutta opiskelussa sääntö onkin aivan toinen. Luennoija, opettaja tai professori allekirjoittaa itse ja omakätisesti arvostelun, jossa luetellaan pisteet eli arvosanat ja josta käy suoran tai pois sulkien ilmi, ketkä eivät ole päässeet läpi.

Julkisuus lisääntyy mitä pidemmälle päästään. Lopputyö on julkinen, ja väitöskirjan ennakkotarkastajat nimetään avoimesti ja itse väitöstilaisuus on alkujaan julkisuuden juhlaa. Käytännössä on menty kauan sitten siihen, että väitös on eräänlainen näytelmä, ja tiettävästi kaikki professorit huolehtivat siitä, ettei ikäviä yllätyksiä tapahdu.

Itse olen itse asiassa sangen usein ollut punnitsemassa, onko tutkimus valmis tarkastajille lähetettäväksi, ja vastaavasti tarkastajana laitellut ehtoja: tämä tai tuo kohta on oikaistava. Muuten en puolla.

Kaikkein työläimpiä ovat virantäytöt. Niitä varten joutuu lukemaan monen hakijan koko tuotannon ja panemaan sitten hakijat paremmuusjärjestykseen. Ehdollepanoista on tapana valittaa ja aina silloin tällöin syntyy suuri sotku.

Tuli kysymys, rupeaisinko tarkastajaksi. On tutkimus harvinaisesta ja vaikeasta aiheesta, joka ei ole vähäpätöinen. Toivon että löytävät jonkun toisen. Aihe maistuu siltä, että olisi käytävä läpi erilaisia kansainvälisiä papereita, joista on joskus suuri työ selvittää, ovatko ne merkitykseltään arvoituksellisia julistuksia vai kenties sopimuksia, joilla olisi merkitystä tulkintaan laajemminkin.

Lapissa lienee riidelty jo kymmeniä vuosia alkuperäisväestöstä ja maanomistuksesta. Jos joku kysyisi minulta, kertoisin kylmän totuuden, nimittäin että en tiedä asiasta mitään. Kertomatta jättäisin, etten haluakaan tietää, koska todellisuudessa olen selvillä siitä, että asia on hyvin monisyinen.

En ollut esittelijänä, mutta kuulin juttuna, että kerran korkein oikeus joutui selvittämään, mitä voi tehdä sammuneen eli käytännössä lakanneen eriuskolaisseurakunnan kiinteistölle, jolla oli ollut ennen sotia rukoushuone ja hautausmaa.

Ainakin hautausmaat poistetaan kiinteistöjärjestelmästä. Niitä ei voi ostaa eikä myydä eikä siis kiinnittää. Kai muuten kaupunkikin tarvitsee kaavan muutoksen, jos on tarpeen myydä yleiseksi alueeksi maanmittaustoimituksessa määrätty alue?

Kauan sitten jouduimme miettimään joukolla, mitä tehdään tontinmittauksessa 0,7 neliömetrin nurkkaukselle, joka oli vesioikeudellisen kylän vanhastaan yhteistä vesijättöaluetta. Kylä oli Espoon Leppävaara, joten tuon vajaan neliömetrin kohtalosta päätettäessä olisi ollut kuultava ainakin kymmentä tuhatta tontinomistajaa tai lohkomistoimitukseen oikeutettua.

Joskus kaivan vielä esiin Haatajan kirjat tai niitä vanhemmat J. Serlachiuksen julkaisut vesioikeudesta. Omaperäismyllyyn liittyvät oikeudelliset näkökohdat ovat aina kiinnostavia.

Omistajat ovat aina julkisia. Maarekistereitä on pitkältä ajalta ja lainhuutotietojakin sadalta vuodelta. Sitä vastoin lainoittajat voivat olla hyvinkin salaisia, ja varallisuustiedoista meillä on kunnallisverotuksen takia julkista vain veroäyrien määrä, joka ei välttämättä kerro kovin paljon.

Ennen nykyistä lainsäädäntöä juuri kunnallisvaaleissa äänioikeus oli hyvin harvoilla, ja raja vedettiin varallisuuden mukaan. Sana ”veroäyri” näyttää tallentaneen sen muiston, että vain varakkailla on oikeus äänestää. Kunnallislain monimutkaisia kiemuroita ei ole tapa mainostaa edes Suomen täyttäessä 100 vuotta. Valtiollinen äänioikeus on ylpeyden aihe. Vain asiantuntijat muistavat, että käytännössä osa kansaa oli suljettu kunnallisen äänioikeuden ulkopuolelle ennen sotia.

Ei työväentalojen ikkunoiden ja ovien naulaaminen kiinni ollut pelkkä mielenosoitus. Pulavuosina ja äärioikeiston noustessa sosialisteiksi tilastoitujen valtuutettujen määrä nousi ja sitten notkahti. Siitä huolimatta, että kommunistit eivät olleet kuvassa, sosialistien osuus valtuutetuista oli kolmannes tai enemmän, ja erot maan eri osissa olivat suuria.

Luultavasti äänestysjärjestelmä on ollut hyvin vahvasti luomassa poliittista kulttuuria ja muun muassa sitä poliitikkojen puhetapaa, joka käy joidenkin voimille.

Kuntavaali on ajankohtainen asia. Suoralla demokratialla on sija kirjallisen ja historiallisen perintömme keskustassa, eräässä mielessä tällä päivällä.

Illansuus on tilaisuus kuunnella itsekseen passiota. Gardinerilla on Johannes-passiosta muutaman vuoden takainen suora taltiointi, joka herättää heti korvat. Siitä toisesta passiosta on tarjolla kaiken Spotifyn tarjoaman lisäksi viimeisen laskennan mukaan toistakymmentä kokonaislevytystä, siis laatikoissani. Vaikka levyllä on ikää, Klempereriä tulee kuunnelluksi ainakin osa joka pääsiäinen, vaikka nämä nykyiset kuorot ovat ilmeekkäämpiä.

Niin. Siinä ratkaistaan peräti kaupungin torilla kysymystä erään illalla vangitun kansanvillitsijän kohtalosta, joka sitten päätyy alistusteitse maaherran vahvistettavaksi. J.S. Bachin version mukaan äänioikeutetut totisesti käyttävät ääntään: ”Ristiinnaulittakoon.” Keksityltä tuntuu evankeliumin lisäys ”… tulkoon hänen verensä meidän päällemme jne.” Mutta kansan on puhunut.