11. huhtikuuta 2017

Aloita eilen




Jatkamme eilisestä. Jos nyt aikoo aloittaa blogin, se on hyvä ajatus, ja se on toteutettava viimeistään 2005-2007. Miten tämän toteuttaa käytännössä, sitä en osaa neuvoa. Sitäkään en tiedä, mitä järkeä hankkeessa olisi.

Nyt ilmestyy vähän väliä kirjoja, joita myydään romaaneina, ja joissa on kussakin noin 807 sivua. Siihen voi olla syy, ettei niitä niteitä tule luetuksi, ainakaan kokonaan.

Tuo mainittu sivumäärä on lyyristä proosaa, jonka paino ja massa mahtuisi kahteentoista riviin.

Katselin niitä muinaisten ihmisten vanhempia tekstejä. On siellä klassikkoja, joiden välttäminen esimerkiksi yliopisto-opinnoissa on vaikeaa eli siis erilaisia ritarirunoelmia ja jumaltaruja. Vaikutelma on sellainen kuin vanhan mestarin parta olisi jäänyt kahden myllykiven väliin ja itse joutuisi kuuntelemaan myllytuvan voihketta.

Joseph Conradin romaanit, oikeastaan koko tuotanto, voi siis nousta suurten modernistien eli Proustin, Joycen, Musilin rinnalle. Tätä olen näin aikoina toistellut. Nyt alkaa tuntua, että Conrad voi nousta ylikin.

Jokainen pitäköön ovman uskonsa. Minä näen kirjallisuudessa ja musiikissa ensi merkit muutoksista, jotka vaikuttavat kaikkien elämään. Hämmästyn, jos muiden mielestä vuoden 1968 opiskelijalevottomuuksien ja siitä seuranneen yleismaailmallisen vallansiirron ja reaalisosialismin kukistumisen selvää reseptiä ei näe 1462 kuolleen Francois Villonin runotuotannossa.

Villon kirjoitti globalisaation globalisaation eli meritien Intiaan ja kohta Amerikkaankin avautuessa ja hän oli digitalisaation suuri näkijä, sillä vain pari vuotta hänen jälkeensä oikaisi koipensa Johannes Gutenberg, joka keksi Mainzissa informaatioähkyn ja tarjosi siten esimerkiksi Lutherille tilaisuuden Twitter-toimintaan eli laajaan ja nopeaa viestintään, jonka keskeinen tarkoitus on olla antamatta viestin kohteelle suunvuoroa. Luther toimi lentokirjasilla eli pienpainatteilla, joita tuli todella paljon.

Conrad kuvasi sadunomaista maailmaa, jossa merimatka saattoi kestää esimerkiksi neljä kuukautta niin ettei nähty maata eikä toisia aluksia. Jos lasti meni mereen tai laivalta loppui kokonaan syötävä, oli mahdollista etsiä satama, jossa olisi lennätin ja mahdollisuus jäädä odottelemaan vastausta viestiin laivanselvittäjälle tai varustamolle.

Mutta esimerkiksi ”Narkissoksen neekerissä” vanha merimies Sinclair, sama henkilö, joka seisoo myrskyssä ruorissa 30 tuntia yhtä kyytiä ja skanssiin kannettuna kaatuu päälleen rasituksesta ja kohmeesta, on kirjan maininnan mukaan purjehtinut meriä 43 vuotta, ja siitä ajasta viettänyt maissa jotain 15 kuukautta. Valittamiseen hän ei tunne aihetta eikä kohtalonsa pohtimiseen tarvetta.

Oma Confradin ymmärrykseni heräili, kun olin joutua suomentamaan hänen kirjojaan useampiakin, mutta Otavassa tultiinkin siihen tulokseen, että vähempikin riittää. En ehtinyt muuta kuin ymmärtää muutaman teoksen luettuani, miten uskomattoman vaikeaa tekstiä se oli ja miten mielenkiintoinen kirjallinen ilmiö oli käsillä, koska luultavasti kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt niitä kirjoja ainakaan sillä tavalla, jota kirjoittaja itse tavoitteli. Monien brittien mielestä kieli ei oikeastaan ole englantia, vaan jollain salaperäisellä tavalla lähempänä Dostojevskia kuin Dickensiä tai sitten englantia vailla Shakespearen ja Chaucerin pohjaa, eli siis vailla perinteen painoa.

En tiedä, tulisiko sekin päivä, että joku kääntäisi osaamalleni kielelle puolalaisen puolaksi kirjoittaman tutkielman Conradista. Kun edelleen luulen, että sellainen asia kuin mentaliteetti eli kansallinen mielenlaatu on todellisuudessakin olemassa, tuo kieli on ehkä englantilaisin sanoin enemmän puolaa kuin englantia.

Tämä kummallinen ajatus lentää mielessä, kun ajattelee, että runous säilyi hengissä Puolassa. Heillä on Szymborska ja Czeslaw Milosz, hän joka oli Yhdysvalloissa Berkeleyssä professorina ja ehti vielä palata maahan, jonka oli kirjoittanut. Hänellä kuuluu nykyisin olevan viihtyisä hauta Krakovassa.

Miloszin kielessä ja aiheissa on sitä väkialtaisuutta ja julmuutta, joka on kirjallisuuden yksi määritelmä.

Viihteellinen kirjallisuus, romaani tai ei, pyrkii herättämään kauhua lukijassa. Ei-viihteellinen kirjallisuus, kuten tässä mainitut puolalaiset, on kauhuissaan omasta itsestään, kielestä joka kirjoitetaan sellaisenaan.

Aika moni on sittenkin osannut kirjoittaa samalle näyttämölle monta henkilöä, joista kullakin on oma äänensä, luonteensa, asiansa.

Parhaat runoilijat kuten nämä tässä ja siis Conrad – joka ei kirjoittanut runoja – osaavat harvinaisen ja ihmeellisen keinon vaieta niin monesta asiasta yhdellä ainoalla hengenvedolla.

Muistan senkin hetken, kun vedessä posahti. Ajattelin kirjoittaa siitä hyvin lyhyen, helposti unohtuvan runon, mutta unohdinkin sen itse. Siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta.

Yhden se teki

että vedessä

posahti jokin

kenties kala

tai hauki.

Yhden se teki.

Ääni hätkähti.


22 kommenttia:

  1. Jukka, Jukka

    Sinut perii hukka,

    jos et muista... ottaa lääkkeitäs!

    parrasta toivoen pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin. Lienee tarpeen olla vähän myötähäpeämättä.

      Poista
  2. Ihmeellisiä veikkoja nämä, joista tulee mestarikirjailijoita muulla kuin äidinkielellään. Nabokov on toinen esimerkki.

    Reformaation juhlavuonna ja Agricolan päivän jälkimietteissä muistamme, että kirjapainotaito Euroopassa ja reformaation suoma lupa kääntää pyhä sana kansalliskielille johtivat kirjallisuuden kukoistukseen. Suomen kirjoitettu kirjallisuus alkoi Agricolasta.

    Englannissa reformaatiota (Henrik VIII) seurasi elisabetiaaninen kulta-aika. Shakespearen lisäksi Florio, Spenser, Marlowe, Jonson... Englannin kieli kohosi kukoistukseensa. King James Bible on yhä arvossaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset





    1. Nabokov oppi lapsena, kolmea kieltä, ilmeisesti venäjä,ranska ja englanti. Hän sanoo olleensa aivan tavallinen kolmikielinen lapsi. Hän taisi oppia kirjoittamaan englantia ennen kuin venäjää. Nin että kyllä englanti oli jo vähän äidinkielen tapainen. Lolitan luin englanniksi melko pian sen jälkeen kun olin oppinut englantia niin paljon että pystyin lukemaan kirjoja englanniksi. Arvelin että hänen englantinsa olisi helppoa kun se ollut hänen alkuperäinen kielenä. Erehdyin. Nabokov kylläpä joskus murehti että joutui vaihtamaan äärettömän ilmaisuvlimausen venäjänsö englantiin. Vähän venäjää harrastaneena voin yhtyä tähän.

      Poista
  3. Presidentin rouva julkaisi runokokoelman, jota varmasti ostetaan mutta myös luetaan. Eilinen on toki mennyt, mutta tänään se saa uuden tulkinnan. Tämä näkökulma on Suomea laajempi. Esimerkiksi Afrikan ja Aasian ensimmäiset Wagner esitykset ovat Etelä- Afrikan ja Singaporen Lentävä Hollantilainen viime vuodelta ja kolmen vuoden takaa. Historia ei ole päättynyt, vaikka siinä onkin syklisiä piirteitä. Myös Blogimaailma on iso kansainvälisesti. Lutherin viitaten:

    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/03/ten-theses.html

    VastaaPoista
  4. "Kansankirkkomme isän mielestä juutalaiset ovat vääräuskoisia, saastaisia, laiskoja, ahneita, kieroja kyykäärmeensikiöitä ja verenhimoisia perkeleenlapsia. Heitä on kiellettävä harjoittamasta uskoaan kristittyjen keskuudessa. Tora-kääröt ja talmud-kirjallisuus on otettava pois. Juutalaiset koulut ja synagogat on poltettava. Juutalaisten talot on hävitettävä eikä heille saa antaa turvaa maanteillä. Asukoot he talleissa ja ulkosuojissa.Kirja avaa silmät siltä joka vaalii mielikuvaa luterilaisesta lähimmäisenrakkaudesta.

    Toistuvasti ja kiivaasti Luther varoittaa valtaapitäviä ruhtinaita sortumasta helläsydämisyyteen juutalaisia kohtaan. Karkottamis-, kurittamis-, hyväksikäyttö- ja pakkotyöohjelma on pantava toimeen säälittä.
    1930-luvun Saksassa Lutherin teoksesta tuli antisemitismin kivijalka. Nürnbergin puoluepäivillä kirjan ensipainosta esiteltiin lasivitriinissä. Arjalaisten rotulakien arvovaltaisessa tulkinnassa viitattiin siihen. Se levisi lukuisina kansanpainoksina ja siihen tukeuduttiin niin valtakunnan laajassa antisemitistisessä kirjallisuudessa kuin luterilaisten johtajien ja kirkkokansan hyväksyessä juutalaisvainot." Noin kirjoittaa Jari Ehrnrooth ja kyllähän minä jotakin tiesin tästä Lutherista, mutta että se oli oikein arkkinatsi, niin se on uutta minullekin. No onnekseni älysin lähteä tästä Martin kirkosta jo nuorna miesnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Martin EVL kirkko on jo kokolailla tuhottu. Ei siellä enää aikoihin ole olleet Martin opit ohjenuorana. Kiitos mm nykyisten piispojen jotka toimivat juuri niin kuin raamatuissa on kauan sitten ennustettu. Mutta on kuitenkin sanottava että kaikilla myös uskonnoilla on lähinnä oma lehmä ojassa. Kaikki ovat oikeassa ja muut väärässä. Yksi oppi on kuitenkin ylitse muiden ja se on lusiferin oppi se kelpaa nykyihmiselle tosi hyvin. Jännä vaan että nämä asiat on ennustettu jo niin tarkoin jo kauan sitten. Minäkin voisin siihen tukeutuen kertoa seikkaperäisesti mitä tulee vielä piankin tapahtumaan mutta ei se ketään kiinnosta. Silmät kiinni vaan ajetaan suoraan kadotukseen.

      Poista
    2. Muutetaanpas logistiikkaa.

      Kyseen lienee enimmältään ihmisen ylihyvinvoinnin aikaansaamasta henkisestä velttoudesta.

      Voisin osallistua köyhälistön konkurssiin ja sen myötä seuraavaan kansanhalveksuntaan jos siitä saa hyvän mestan jostain öklöttävän rikkaiden mutta henkisesti jälkeenjääneiden varkaiden eläkerannikolta. Tosi hyvän, vaikkapa vartijan...

      Arvatkaapa olisiko asennetta!

      Väitän ettei Eilat tule kyseeseen vaikka mainio urheilusukellussuotuisuus onkin ollut sen valtti turismissa.

      Uskon vedenpitävyyteen, ja eikös se pitäis tulla se antediluviaalisen ajan loppu ja onko aikataulusta tietoa?

      Tämäpäs onkin Vesihiihtoliiton hyväksymä kommentti.


      Poista
  5. Czesław Miłosz ja Vangittu mieli. (Zniewolony umysl, 1953.)

    Kirjahyllyni aarre.

    Puolaa minäkään en osaa. Kun kerran Varsovalaisessa kuppilassa yritin tehdä vaikutusta juuri äsken tapaamiini puolalaisiin ystäviini, ja lausuin Auschwitz nimen puolalaisittain Oświęcim.... Kaikki he räjähtivät nauramaan.

    Polski tuntuu jotenkin hankalalta kieleltä. Kauheesti kerakkeita. Ei välillä tiedän mihin kielen suussaan pistäisi.

    VastaaPoista
  6. Tapsa P kommentoi Hellaakosken samansisältöisellä Viestillä täällä 19.2.2008. Se on edelleen hieno runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle itsellenikin tuli professorin runosta mieleen Hellaakosken Viesti, johon Aake viitannee:

      Tyyntyvän vetten alan
      posahdus pilkkoi kai!

      Tuntemattoman kalan
      syvyys takaisin sai.

      Viestinä syvyyksistä
      hetkinen läikkymistä
      pinnalla vetten alan.

      Tuntisinpa sen kalan.


      Tuli minulle mieleen myös Mirkka Rekolan tunnettu runo, vaikka sen viesti ei taida ihan sama ollakaan:

      Syöttinä veteen
      kuvasi eteen
      valuu hopea
      polttava, nopea

      Näetkö ne kaksi
      tulista kalaa.
      Silmäsi syttyvät.
      Vedessä palaa.

      Poista
  7. Yhdyn edellisiin, todennäköisesti myös seuraavaan puhujaan. Mutta miksi vasemman Leitzin vv-suoja on viturassa?

    VastaaPoista
  8. "Ei-viihteellinen kirjallisuus, kuten tässä mainitut puolalaiset, on kauhuissaan omasta itsestään, kielestä joka kirjoitetaan sellaisenaan".
    Miloszevin "Vangittu mieli" on mimenomaan tutkielma älymystön itsepetosmekanismeista ja alistumisesta tyrannian oloissa.
    Vangitun mielen suomalaiskäännös on jotain säästöpainantaa, sivut irtoilivat lukiessani toista kertaa.

    VastaaPoista
  9. No nyt se on alkanu taas runoileen. Onkohan sen runoja julkaistu Jenni Haukion toimittamassa antologiassa? En usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaa professorin runoilla, siinä tuntuu ikuisuuden siipien havina ja väärät jumalatkin vaikenevat hetkeksi.

      Tätä professorin aforistista lausumaa parhaista runoilijoista minä aina joskus mietin: "...osaavat harvinaisen ja ihmeellisen keinon vaieta niin monesta asiasta yhdellä ainoalla hengenvedolla".

      Tässä näen jotain zeniläistä. Pulma on tämä: miten nostaa tietoisuuteen se Asia, josta pitää vaieta?


      Poista
    2. Ja höpö höpö.

      Poista
    3. Silloin zenmestari Anyymiys huudahti "Höpö höpö!" ja huitaisi ryhmysauvallaan oppipoika Aspatia otsaan, jolloin tämä rojahti selälleen Kemppilän tunkiolle, ymmärsi ja valaistui.

      Poista
  10. Aina ei kirja löydä oikeaa lukijaansa - tai toisin päin. Lukas-kirjastossa joku oli antanut Lordi Jimille 2 pistettä kymmenestä ja sanallinen arvio oli vielä murskaavampi: "Käsittämättömän huono kirja, vaikka on filmattukin ainakin kaksi kertaa. Kautta Juppiterin - upotettakoon vaikka Valpolen matalikolle koko teos!" Innosti se sentään lukijan näin temperamentikkaaseen huudahdukseen!

    Szymborskan runot ovat kekseliäitä ja selkeitä ja viisaita, ne mitä muistan. Niiden parissa viihtyy. Miloszia en ole tainnut lukeakaan, kummallista.
    EG

    VastaaPoista
  11. Minun aarteeni on edelleen Shakespearen teokset alkukielellä, siis aivan sillä vanhalla engelskalla. Joka lause on nautinto vaikka joukossa on joskus sanoja joita pitää arvailla, mutta pieninä haarukkapaloina nautittavaksi. Teksti on sellaista ilotulitusta että muualla ei taida nähdä. En ihmettele että teoksensa ovat innoittaneet muita kirjoittajia.

    VastaaPoista
  12. "Kieleni rajat ovat maailmani rajat". Sokrates ei halunnut kirjoittaa vaan vain keskustella, koska hänen mielestään kirjoitettu sana on kuollut sana, ja häntä kiinnosti vain elävä sana. Shakespearen erikoisasemassa on keskeistä se, että hänen tuotantonsa syntyi ääneen lausuttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kieleni rajat ovat maailmani rajat".

      Ja suomalaiset kaivavat itseään yhä syvemmälle pakkoenglannin pimeään perunakuoppaan.

      Poista
  13. Kieltä vaihtaneista kirjailijoista kannattaa mainita myös Joseph Brodsky.

    VastaaPoista