20. huhtikuuta 2017

Mitä te ette näe




Tiedon levittämisen tiellä ovat etenkin tiedon levittäjät.

Sitä on välillä ihmetelty, mikä on, kun kirjat ja lehdet eivät mene kaupaksi. Etenkin Suomessa tilanne on huonontunut romahdusmaisesti.

Yksi syy on tekijänoikeuden jatkuva laajentaminen ja alan järjestöjen muuttaminen yhä tehokkaammiksi rahantekokoneiksi.

Viimeksi tänään sanomalehdessä mielipidekirjoituksessa sanottiin taas kerran, että saamalla kovasti paljo rahaa kaikesta mahdollisesta teosten tuottajat pystyvät sitten huolehtimaan jatkossakin laajan ja tasapainoisen uuden tuotannon tekemisestä.

Totuus on kyllä toinen.

Vaikka mielipidekirjoittaja on eteväksi laintuntijaksi tiedetty henkilö, hänelle on tapahtunut mielenkiintoinen lipsahdus. Otsikossa ja artikkelissa puhutaan Kansalliskirjaston yhteydessä arkistosta ja sanotaan, että kirjastot keskittyvät muiden tuottamien aineistojen säilyttämiseen.

Mihin mahtoi unohtua lainaaminen?

Kirjoittaja mainitsee myös, että kirjastot toimivat verovaroin, kun taas tuottajien on hankittava rahoituksensa markkinoilta.

On kauniisti sanottu. Mutta mitä tarkoittaa nyyhkäisy, että rahoitus on hankittava markkinoilta?

Luulen kirjoittajan tarkoittavan, että kirjojen ja lehtien tuottaminen on liiketoimintaa. Menot pitää kattaa toiminnan tuloilla.

”Kannattamattoman” kirjallisuuden ja lehdistön tuottaminen on käytännössä jo loppunut. Silti tekijäpuolen järjestöt vaativat ja onnistuvat saamaan jatkuvasti enemmän laissa nimettyjä eli siis käytännössä veronluontoisia maksuja.

Poikkeuksellisesti kirjoittaja mainitsee jo tapahtuneena tosiasiana lehtiarkistojen luvattoman hyödyntämisen. Viittaus taitaa tarkoittaa eräiden järjestöjen ilmaisemaa halua laskuttaa vuonna 1919 ilmestyneissä sanomalehdissä painetuista jutuista.

Vaatimus on lakiin perustumaton. Ei millään järjestöllä ole takautuvaa oikeutta saada rahaa teoksista, joiden ilmestymisaikaan ”teosto-järjestelmää” ei ollut lainkaan olemassa.

Käytän lyhyyden vuoksi tuollaista nimitystä mm. tekijöiden järjestöistä, jotka valvovat teosten käyttöä, keräävät palkkioita ja 1960-luvulta lähtien saavat toimia näin myös muiden kuin jäsentensä asioissa.

Asialegitimaatio puuttuu.

Tämä on pohjaltaan sama kysymys kuin työmarkkinoilla kiehuva paikallinen sopiminen ja kolmikanta. Järjestöt sopivat sellaisin pyrkimyksin, ettei ihmiseltä itseltään kysytä mitään, ja valtio eli lainsäätäjä vastaan siitä, että lakeihin tulee sovitut muutokset. Käytännössä sitäkään ei asetuta vastustamaan, jos valtio vaikka hiukkasen maksaisikin eli panisi omistaan eli siis näistä verovaroista.

Tekijänoikeus on bisnestä, jossa puheista huolimatta tähtäimessä ei ole sen oikean ja alkuperäisen tekijän etu, vaan tekijänoikeuskauppiaan etu. Teosto-tyyppiset edunvalvontajärjestöt ovat näitä tukkukauppiaita myös silloin kun ne selittävät edistävänsä vain tekijöitten oikeutta saada tuloa toiminnastaan, sananvapautta ja muita hienoja asioita.

Kansalliskirjaston nimi oli ennen Helsingin yliopiston kirjasto. Se on jo toteuttanut valtavan projektin vanhan aineiston digitoimisella, yleisin varoin.

Kun nyt järjestö nakkelee niskojaan, tulee mieleen Goethen huomautus – ”man merkt das Absicht und wird verstimmt”. Sitä tulee surulliseksi, kun huomaa tarkoitusperät.

Oppimateriaalikin siirtyy nopeasti digitaaliseksi ja kaiken kaikkiaankin tukkukauppiailla on melkein hätä saada määräämisvaltaansa kaikki mahdollinen aineisto, myös sotien takaiset sanomalehdet, joilla ei ole taloudellista arvoa.

Tuo on imperiumin rakentamista – eikä se imperiumi ole suomalainen.

Sääli ja vahinko, ettei yleisö muista, miten hieno kirjastolaitos meillä on (toistaiseksi). Jostain syystä tätä tietoa ei varsinaisesti tyrkytetä lehdissä eikä kirjoissa. Kirjastolaitoksemme on maailman huippua, ja tarkoitan sekä tieteellisiä että aluekirjastoja.

Huomion kiinnittäminen asian sivuun näyttää oleva yhä suositumpaa. Aamulla varhain jäin vähän miettimään, kun annettiin ymmärtää, että Suomen eduskunta vapisee, kun yksi professori (Scheinin) on sanonut Helsingin Sanomissa jotain. Hänen asianaan oli tietoturva.

Ennen kuin minä teen sen tässä, yksikään professori ei ole korostanut, että aidon uhan siirryttyä myös tietoverkkoihin armeijan ja poliisin tehtävä (ja siis oikeus) on edistää kansalaisten turvallisuutta myös sillä puolella.

Suomi 100 -julkaisuihin pitäisi liittää valokuva siitä halkopinosta, jonka taakse valtioneuvosto jäsenet menivät pommisuojaan marraskuun viimeisenä päivänä 1939, kun tuli sota, josta melkein kaikki olivat tienneet, ettei sotaa tule. Ei ollut pommisuojaa, eikä ollut ostettu esimerkiksi vielä keväällä kaupan olleita lentokoneita, eikä ollut varsinaisesti viestivälineitäkään. Eikä tietosuojaa.

Maalämpöön siirtymisestä huolimatta on usein se tunne, että ministerit ja asiantuntijat kyyristelevät nytkin jonkin halkopinon takana, kun tiedonimijät inisevät ilmassa.

Eikä kukaan sano ääneen, että julkisen keskustelun jatkuvan avuttomuuden takana on huolettomuus tiedosta, jonka takana on huoli mahdollisimman solisevista rahavirroista. Tarkoitan vaikutelmaani, että mitä pahempia typeryyksiä latelee, sitä suurempi suosio, ja tiedon valikoinnissa erinäiset elinkeinot ja tietyntyyppiset edunvalvojat eli poliitikot ovat vanhastaan marssineet yhtä jalkaa.


14 kommenttia:

  1. Erään kirjaston kotiseutukokoelmaan on isoisäni luovuttanut kaikki kirjoitelmansa. Ne käsittelevät seudun menneitä aikoja, kansalaissotaa, sotavuosia myöhemmin, urheiluharrastuksia paikkakunnalla sekä paikallisia muistomerkkejä kuten Uudenkaupungin rauhan rajakivien sijainteja sekä graniittilouhosten historiaa ja niiden paikkoja. Nyt olen hankkinut niistä hienon sisällysluettelon ideana digitoida hissuksiin ne viitisenkymmentä mappia ja tehdä niistä PDF-muotoiset sähköisesti leviteltävät aineistot kiinnostuneille. Kiinnostuneita varmaan olisivat jotkin sukulaiset, ystävät kylänmiehet ja joku muu jolla olisi kirjastossa samat aiheet käydä.

    Tekniikassa ei ole enää vaikeuksia. Kotiskanneri on ihan pätö peli hommaan ja sitten tarvitaan vain minulla jo oleva Acrobat Pro, ja kestävä perse. Hankaluus on se ettei aineiston tekijänoikeuksista uskalla sanoa kukaan yhtään mitään paitsi se että kysykää sukulaisilta lupa. Koska ymmärtääkseni tekijänoikeudet periytyvät, saattaa tällainen urakka olla kuin kaitsea kapallinen kirppuja.

    Aion kuitenkin rikoksen toteuttaa enkä puhua asiasta kenellekään mitään, paitsi julkistaa sen tässä ja saada tietenkin jonkin järjettömyyden perääni. Tämä on siis repliikki eikä huonosti verhottu pyyntö saada asiantuntijaneuvoa ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  2. HS antoi Scheininille ehkä vähän liikaa palstatilaa. Tosiasiassa mies ei ole, asiantuntemuksestaan huolimatta, erityisen vahva auktoriteetti perustuslakikysymyksissä. Esimerkiksi viime keväänä perustuslakivaliokunta käveli Scheininin yli kertausharjoituslakia koskeneessa kysymyksessä, eikä hänen lausuntonsa kyllä ollut alkuunkaan linjassa muitten kuultujen asiantuntijoiden lausuntojen kanssa. Räväkkä se kyllä oli.

    Ei ole sinänsä ihme, että tiedustelulaki kiinnostaa lehdistöä ja keskustelevaa yleisöä. Olemmehan me niitä, joita voisi kuvitella tiedusteltavan. Itserakkaasti nostan esimerkiksi itseni: olenko minä tosiaan maaseudulla asuva, kulttuurista ja turvallisuuspolitiikasta kiinnostunut insinööri? Vai olisinko kenties jonkin ylivallan pitkäaikainen informatio-operaatio? Olenko yksityishenkilö, joka esitän sinisiä, taivaalle tutkittaessa syntyneitä mietteitä, vai onko takanani muita tahoja?

    Yhdysvaltain tiedustelupalvelulla on todennäköisesti asiasta selvä käsitys. On aika helppo arvioida, kuka olen, jos pääsee käsiksi Googlen lokitietoihin tai liikenteeseen. Niiden perusteella olisi mahdollista haarukoida minut sillä tarkkuudella, ettei kukaan muu sopisi itsestäni kertomiini tietoihin. Nimeni selvittäminen veisi ehkä päivän, jos sen tekisi virkatyönä. Suomen tiedustelun pitää, jos heitä kiinnostaa, alkaa kyselemään ihmisiltä, tuntevatko he minut. On selvää, että esimerkiksi eräät minun täällä ja Rysky Riiheläisen blogin kommenteissa mainitsemani ajatukset ovat sellaisia, että Suomen viranomaisilla olisi esim. Ukrainan
    sodan kuumassa vaiheessa voinut olla oikeutettu tarve saada nimeni selville varmistuakseen siitä, olenko tosiaan harmiton yksityisajattelija. Ymmärrän siis tiedustelulain tarpeen täysin, vaikka samalla ymmärränkin, että se syö juuri minun yksityisyyttäni. Moni muukin tajuaa olevansa mahdollinen tiedustelun kohde, eikä suhtaudu ajatukseen yhtä positiivisesti. Eivät toimittajat ole huolestuneita siitä, että Supo seuraisi rivikansalaisia. He ovat huolestuneita, että heitä itseään seurattaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Tuon Rysty Riihisen takaa aukenikin mitä hurjin suunsoitto ja älynväläyttely. Kiitos siitä, mutta kyllä ei meikällä kapasiteetti riitä alkuunkaan syventymään. Siksi kai huitaisen suunpieksäntä ja rikkiviisaus heitoilla.

      Kreikan sotilaskumouksesta tuli 40 vuotta, ja uusi edessä koko EU:lla, ja vielä Tampereellakin poliittinen lakko menossa. Rumia puhutaan eikä vain niitä Murikka/Kiljava oppineitten pääluottamusmies priimusten taloustiedeliturgiaa. Tosin lakko 15 tuntia taisi jo päättyä. Huomasin parahdetun jotain osinkojuhlan hillittömyydestä.

      No no. Sinnehän ne rahat menevät Puheenjohtajien taakse eläkelaatikkoihin, kuten juuri luin Kokkolan historiasta suutarikillasta joskus 1760 tai sinnepäin. Erastotenes Aleksandrialainenhan taannoin kertoi kuinka säätiö, kai eläkesäätiökin? puretaan väliyhdistyksen parin ja jokusen muun lakimies Janne Kivivuoren äkkäämän kepposen kautta. Että pannaan eläkepalkkarahat lihoiksi Possujuhliin !

      Noista osinkojuhlista sana pari joita ei Hakaniemestä hoiloteta. On näet niin jänskästi, ettei iso osa Nordea/Sammon eli Wahlroosin osingoista ole keltään pois. Kerron tästä kun helppoin tajuta. Ei pankin marginaalista miljardeja kertyisi. Mutta kun asiaa auttaa pankin omaisuuden arvonkorotuksilla ja Sammon, niin osinkoa syntyy tyhjästä. Mark to market ja fair value tasekirja, joka on kansainvälisen yhteisön pakosta -ja saajien halusta- meilläkin ja myös Varmassa/Ilmarisessa normi (eli siis Kiljavan päätöskaronkan illallisisäntien), sallii tai pakottaa esiin pikku jekun.

      Sampo jakaa vuosi vuodelta jättiosinkoja nostamalla vanhaan keskinäiseen yhtiöön vuosisataisesta uurastuksestamme kertyneitä varoja. Eivätkä ne hupene, eivät, vaan niiden arvot kohoavat kuten pörsseissä jo vuosikymmeniä. Niistä siivutetaan liikoja irtorahoja ulos kajoamatta itse omistusten substanssiin. Siis vanhan kansan sääntö maata ei myydä. Siitä uusopein irrotetaan arvonnousurahaa -ja siis myymättä. Eli syödään kakku ja säästetään se !

      Tähän apuyhtiöta tarvitaan ja se on tässä Nordea. Sammon tase kasvoi arvonkorotuksista ja kiertyy voitoksi oman pääoman luokkaan. Se otetaan ulos hyville omistajille (Stadighin ilmaus) ja tilalle velkaa Nordeasta. Nordea saa velkomisoikeutta Sampoon samalla liikkeellä. Ja maailma rahaa kun Nordealla on viranomaissäännön (bis) mukaan tilaa uudelle rahan valmistukselle.

      Näin siis osinko ei ole keltään pois vaan yhteiskunta antaa ylivuotavaksi organisoidusta luottolaitoksestaan tätä ylikuohuvaa hötöä, jolla kyllä maksaa Kartanon kohennuksen ja käy se paikallisessa Salessakin.

      Nordean rahanluonnille on tehty tilaa finanssikapitalismin edetessä. Äskeisen käytön se häivyttää myymällä äskeisen saamisen Rahamarkkinarahastoonsa. Se voi tällä arvopaperilla ostaa Sammon velan (voitonjaosta yllä). Yhtiöt Nordea/Sampo jäisivät entisilleen, omistajat olisivat osinkojuhlineet ilmaisen lounaan maksettuaan vain bittejä ja konsultointia ja kuuliaisuutta kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Sitäkin IIF:ää mikä sulki Kreikan valtionvelkamarkkinoilta.

      Harmi, olisi ollut kiva lainata sinne 10 prosentin korolla sen sijaan että piti korottaa eläkeikää ja alkaa varotella kestävyysvajeesta. Tätä ennen oli jakovara. Jarkko Vesikansan Raimo Sailas -kirja kertoo päivämäärän ja Valtioneuvoston käytävän missä termi vaihtui. -Se vielä jos ken rupeaisi luupilla yltä hakemaan hukkataivalta, niin muistakoot että Nordea/Sampo vekslauksissa välipaperit ovat maksuja. Oikeita € tarvitaan vain ulos bonuksien ja optioiden persoonallistamisiin.Jukka Sjöstedt

      Poista
  3. Erinomainen kirjoitus. Ja hyvännäköisiä klapuja.

    Liikenneministeriössä aikanaan oli tapana päivitellä opetusministeriötä ja sen yksinkertaisuutta, kun tekijänoikeusmafiat aina määrä ajoin raahasivat sinne "jonkun paikkapolvisen vilunsoittajan" malliksi siitä säälittävästä kansanosasta, jonka etuja ao. mafiat muka ajavat. Ja opetusministeriö oli taas myyty ja raha juoksi mafioiden kirstuihin ja sitä kautta ulos maasta vielä isompiin kirstuihin.

    Joten kyllä hallinnossakin asia noiden savuverhojen läpi on nähty, mutta valitettavasti vain ei siellä, missä päätökset tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivystävä kehuja.

      Poista
    2. Äl snää simmsi vastakehui keksimä ruppee. Kyll kehuk kelppava vaik olssiva eilisi.

      Poista
  4. Niin kyllähän siellä eduskunnassa on 100 kin vuoden aikana lakeja laadittu. Jotain on tullut ihan kohtuullistakin mutta suuri määrä aivan silkkoa ja meno nyt EU:n aikana on valitettavasti vain huonontunut. Kansalaisia on hävyttömän helppoa naruttaa ja haaskata raukkojen verovaroja kaikenlaiseen typerään hömpötykseen. Puoluetuet ovat kansamme hyvin raskas syöpä. Jos politiikkaa ei kykene tekemään ilman kansalaisilta ryöstettyjä verovaroja ei sitä tarvita lainkaan.
    Ajatellaan esimerkiksi miten oikeudenmukaista ja tasa-arvolakia noudattavaa on auton omistajilta kannetut mitä moninaisemmat verot. On hävyttömyyden huippu että tiestömme rapautuu raskaasti kun hoitamiseen ei käytetä kuin prommilleja autonkäyttäjiltä perityistä raskaista maksuista. Tämä politiikka on suorastaa sikamaista huijausta. Hyvien tasaisten teiden Turhien suolaamisten ansiosta on päällysteet kärsineet valtavasti tänä keväänä. Huomaa että teitä joita ei ole suolattu on päällysteet säilyneen ehjänä. Mutta korjaamiseen ei ole varoja koska ne ohjataan-anastetaan- suorastaan varastetaan kaikkiin muihin menoihin joihin ei ole pakollista tarvetta. Vertaa puoluetuet, edustajien palkankorotukset, eduskuntatalon järjetön remontti, eduskunnan autot ja monet muut. Tällainen hulvaton elämä on raskaassa ristiriidassa roimasti jatkuvasti velkaantuvassa maassa. Mutta onhan meillä ansiokas lehdistö joka ei uskalla mitään asiaa avata. Kertokaapa miksei säästämistä haluta.

    VastaaPoista
  5. Lehtiala näyttää pelkäävän, että jos vanhoja sanomalehtiä saa lukea ilmaiseksi, kukaan ei eää välitä tuoreista uutisista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuoreista?
      siis eilisistä, jotka painetaan yöllä halvalle paperille, ja – yhä lisää energiaa tuhlaten - roudataan sitten aamuyöstä postilaatikkoihin pitkin Suomea.

      Poista
    2. En minä paperilehtiä lue. Niitä vanhoja lehtiäkin yleensä digitoituina. Usein fraktuuralla painettuja aikoinaan.

      Poista
  6. "Mitä te ette näe" kyselee blogisterian riemutohtori, ja totta toisen kerran, eipä satu silmääni klapipinoon kätkemäni kossupullo!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmanks se haju ei sit tarttunu, mä ku luulin et se on dödöleka! Pelakuuki otti ja delas veke. Hnh. Mut kyl ny ommuuten aika jänskä döfis kerta mä tein siit koko potista muussia. Miähekäs tuaksu, en muuta sa. Skurussaki pääsee tsittaa. Vanha kossu ei o aikoihin ollu näi raikkaan täyteläinen...

      Poista
  7. Atlanticissa on aika mainio Somersin artikkeli kaikkien aikojen suurimmasta tekijänoikeusjutusta:

    https://www.theatlantic.com/technology/archive/2017/04/the-tragedy-of-google-books/523320/

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  8. "Lehtiala näyttää pelkäävän, että jos vanhoja sanomalehtiä saa lukea ilmaiseksi, kukaan ei eää välitä tuoreista uutisista..."

    Näin on minulle käynyt. Tuoreista uutisista enimmäkseen vilkuilen vain otsikot, jotka pian ohitan tuhahtaen. Varsinaisen lukemisen keskitän vanhoihin uutisiin. Suosittelen muillekin!

    VastaaPoista