Junamatkan kuvaus

Se rengasmatka Suomessa on edelleen mielessä. Kuulin eräistä, jotka lähtevät katselemaan Eurooppaa, kun eläkeläisille on edullinen lippu, ikään kuin Inter-Rail.

Minä matkusti vain Vaasaan ja saman tien takaisin. Komea kaupunki. ”Vain” viittaa matkailuhankkeeni vaatimattomuuteen. Perillä opin pohjalaissenioreilta sopivan härnäysfraasin.

Ilkeily ystäville on syvää pohjalaisuutta, ja on se tapa muuallakin. Eräs lähisukulaiseni Pohjanmaalla tuskin jättää käyttämättä tilaisuutta halatessaan pitkästä aikaa nykytyyliin yhdellä kädellä sisartaan, vaan sanoo:” Kyllä oot rumentunu! Ja lihonukki!”

Luulen käyttäväni itse samaa tapaa, joka on siis käänteishuumoria. Kadulla tapasin itseäni kymmenen vuotta vanhemman asianajajan, jota arvostan suuresti. Aivan luonnostaan tähystän tuttavaa ja sanon esimerkiksi:” Sinäkin olet vielä vapaalla jalalla…”

Näin voi sanoa vain ystävälle, jonka rehellisyys ja tunnollisuus ovat yläpuolella epäilyn.

Siis siellä Vaasassa eilen eräs uusi tuttava mainitsi olevansa kotoisin ”valitettavasti Seinäjoelta”. Se on Vaasassa sana paikallaan. Samanlainen sanonta kuin tieto kotipitäjästä ”Nurmosta, herra paratkoon.” Jos juttu kaveri on kerrassaan lapaulainen, voi olla paikallaan lisätä ”Ja oikein sieltä periltä, Jumala nähköhön.”

Puheen aihe liittyi todellisuudessa uskomusjärjestelmiin, oikeastaan mikrohistoriaankin, mutta salasin sen kuulijoilta. Sanoin vain, että perinnöllisyys tai vielä karmeammin ”isien usko” ovat puheissa käypää valuuttaa. Edes sellainen hirviömäinen käsite kun ”pohjalainen kansanluonne” ei pane kohottelemaan kulmia, varsinkaan jos sen käyttäjä kehuu pohjalaisten hienoja piirteitä ja antaa ymmärtää, että puukkojunkkareissa ilmeni Nuijasodan henki.

Puukkojunkkarikausi taitaa liittyä enemmän huonoihin kulkuyhteysiin ja esivallan heikkouteen, koska se loppui kuin seinään, kun junat alkoivat pysähtyä Härmässä, ja asiaan varmasti vaikuttivat myös katastrofaaliset nälkävuodet. Eikä olisi estettä mainita, että runsaan epämääräisen väestön asuttamassa Viipurin maalaiskunnassa puukko heilui samaan aikaan kuin Pohjanmaalla. Kun olot menevät sekaisin, ”rosvoritarit” perustavat oman hallintonsa.

Varovasti ja ohimennen selvitin, miten tärkeitä ovat ne virheelliset kuvitelmat, joita ihmisillä on itsestään ja kaltaisistaan, ja miten paljon vaikuttaa kasvatus.

Tällä hetkellä entisessä Länsi-Saksassa eli Saksan liittotasavallassa mielipidetutkimuksissa noin 10 prosenttia vastaajista kuvaa itseään ateisteiksi eli ilmoittaa ajattelevansa, ettei ole olemassa mitään ns. yliluonnollista olentoa, joka vaikuttaisi ihmisten elämään.

Itä-Saksassa eli entisessä Saksan liittotasavallassa itse itseään ateistiksi luonnehtivien määrä on tällä hetkellä 60 prosenttia.

Itäinen osa Saksaa mainitaan myös tutkimuskirjallisuudessa maailman vähiten uskonnollisena alueena. Siellä on paljon myös näitä Angela Merkelin kaltaisia ihmisiä, joista suurelle osalle on yhteistä lapsuus reaalisosialismin oloissa, eristyneisyys ja usein erittäin hyvä tieteellinen koulutus – Merkelkin on tohtori, väitellyt kvanttikemiasta, mutta hänen uskonnollisista käsityksistään ei ole muuta tietoa kuin että hän kuuluu kirkkoon ja on papin tytär.

Julkisen vallan painostuksella ja propagandalla on merkitystä, muta ei ehkä niin paljon kuin luullaan. Propaganda mainontana vaikuttaa arkisiin ja käsitettäviin ratkaisuihin tai jopa automerkin valintaan, mutta ehkä maailmankuva on jotain toista.

Lukija ymmärtää, ettei tässä ole kysymys uskonnollisuudesta, vaan mistä tahansa uskomusjärjestelmistä, joista näkyvimmät liittyvät nykyisin esimerkiksi ruokavalioon tai laihduttamiseen tai lihaskuntoon tai jopa tavallisesti hiukan alkukantaisesti ajateltuihin ympäristökysymyksiin.

Tämän tyyppisin perusteluin sanoin, ettei se myös pohjalaisten itsensä hellimä doodson-tyyppinen mielikuva miehistä, jotka juovat ahkerasti viinaa, lyövät itseään tiilikivellä päähän ja hyppäävät katolla tapellakseen sitten vielä perkelehtien poliisien kanssa, ole erikoisen edustava kuva ”pohjalaisuudesta”, jos sellaista termiä haluaa käyttää.

Vallitsevan eli siis vahvasti väritetyn kuvan ylläpitäjinä on helppo mainita näytelmä ja ooppera ”Pohjalaisia” tai henkilönä esimerkiksi Heikki Klemetti tai vaikka Ilmari Turja, joka oli hänkin kova poika rähisemään ja kehumaan kyröläisyydellään.

Kaksijakoisen J.O. Ikolan ohella juuri Paulaharju edustaa sitä toista pohjalaisuutta, jonka varsinainen johtohahmo oli professori J.A. Hollo, kasvatustieteilijänä tasapainoisuuden ja elämänhallinnan tavoittelija ja tietenkin suuri suomentaja ja kirjallisuusmies. Kukaties läheltä hänen piiriään saattoi olla Paavo Alkio, hovioikeudenpresidentti, jonka tinkimätön oikeudenmukaisuus oli sodan aikana joskus kovilla sotatuomarin tehtävissä, kun kenraalit vaativat verta.

Tuo toinen pohjalaisuus elää ja voi hyvin. Antti Tuuri on kuvannut sitä tarkasti etenkin myöhemmissä romaaneissaan, eivätkä esimerkiksi Pohjanmaan päähenkilöt ole mitään valioyksilöitä, vaan pikemmin tavallisia röyhkeän oloisa sähläreitä.

Samaan suuntaukseen sijoittaisin mielelläni kohtalaisen hyvin tuntemani Ensti Pohjolan, jolle esimerkiksi Toivo Kuulan äkkijyrkkyys oli henkilönä täysin vierasta. Olen tuntenut oikeastaan monia, joilla on tuo sama piirre eli taito seurata asioita ikään kuin hiukan sivusta, tekemättä asioista numeroa ja etenkin lankeamatta kerskaan, mutta silti tarttua asioihin juuri oikealla hetkellä ja täsmälleen oikealla otteella – olihan hän pääammatiltaan anestesialääkäri ja tiesi sitäkin kautta, etteivät asiat ainakaan huutamalla parane.