Nimen kaiku

Aivan tavattoman hyvä uutuuskirja on nimeltään ”Dostojevski – kiistaton ja kiistelty” (Siltala). Antti Alanen on kirjoittanut Dostojevskista ja elokuvasta verrattoman yhteenvedon ja mainitsee, että Bressonin ohella Hitchcock piti häntä mielikirjailijanaan ja että vaikutteitakin voi nähdä.

Martti Anhava on valinnut aiheen, josta on syytä olla kiitollinen. Dostojevski-kirjallisuutta on eri kielillä hyvin runsaasti. Anhava selvittää kuitenkin, mitä romaanien ja romaanihenkilöiden nimet tarkoittavat eli mitä niistä tulee venäläisen lukijan mieleen.

Hän pohtii hiukan laajemminkin tätä romaanihenkilöiden nimeämisen ongelmaa ja mainitsee aiheellisesti senkin, että Suomessa Haanpää käytti syystä tai toisesta melkein pelkästään omituisia henkilönnimiä. Jos Pate Teikan sukunimi viittaa teikkaamiseen –pallopelissä puolen arpominen – niin se on sitten suuri poikkeus, koska juuri sitä Pate tekee.

Myös kirjallisuuden ulkopuolella nimen kaiku merkitsee paljon. Esimerkiksi Anhava on todella hieno sukunimi. Täytyy muistaa kysyä, ihanko se on keksitty, koska se ei tunnu suorastaan tarkoittavan mitään.

Tapasin tilaisuudessa vanhan kaverini Juhani Salokanteleen, joka mainitsi, että saman nimisiä on ympäri Suomen ja kaikki ovat muuten vain keksineet nimensä. Olin ajatellut, että tuo olisi tyypillinen opettajan itselleen ottama nimi, kun näet tiedän, että Juhani isä oli kansakouluntarkastaja.

Punakaartilaiset nimet ovat jotenkin kadonneet. Ehkä kaikkein komein niistä oli Hyrskymurto. Etunimi oli Tuomas.

Ennen nimilakia sukunimen kanssa ei ollut niin nuukaa. Arvaan että aatetaustaa heijastavat nimet olivat jossain muotia. Ainakin kuularuiskun ääressä Hyrskymurto luo aivan eri tunnelman kuin esimerkiksi Muttinen. – Joel Lehtonen oli toinen merkittävä kirjailija, joka tuntui erikoisesti mieltyneen erikoisiin nimiin. Toisaalta ja toisaalta – Käkriäisen esikuvan nimi oli paikkakunnalla edelleen yleinen Muhonen. Ja on ainakin epäilty, että Lehtosen oma suunimi olisi sellaista perua, että hän oli lehtolapsi, äitinsä maantienojaan hylkäämä ja lempeän ruustinnan talteen poimima ihminen, josta sitten varttui suuri tekijä.

Leino lienee ollut Eino Lönnbomin tai kukaties vanhemman veljen Kasimirin kansanrunoudesta esiin kaivama adjektiivi. Ja mikä se hienompaa kuin että runoilijalla on omassa nimessäänkin loppusointu.

Saarikoski oli hyvä runoilijan nimi – paitsi minun korvaani, koska tiesin jo varhain, että isä-Saarikoski oli lähtöisin Kauhavan Ylikylästä tuon nimisestä taloryhmästä.

Sitä ei heti uskoisi, mutta järvettömällä Pohjanmaalla nähdään tarpeellisia maastomuotoja joka joen ja puron rannassa – Kauhavalla esimerkiksi Lahti ja Niemi ovat kaikkein yleisimpiä sukunimiä, vaikkei koko kunnassa ole kuin muutama järvi, nekin kovin ympyriäisiä muodoiltaan.

Paikkakunnista ei malta olla toistamatta Harri Tapperin romaanihenkilön reaktiota, kun marssilla ilmoitettiin, että nyt ollaan menossa sotimaan Ihantalaa. ”Onpa kaunis nimi…!”

Ei taida tulla kovin monen mieleen, että Ihantala on tyypillinen maanmittarille keksitty kiinteistön nimi (vaikka Ihantala oli kasvatuslaitoksen ja kirkon saatuaan itsenäinen pitäjäkin jonkin aikaa), samaa sarjaa kuin vaikkapa Viipurinlahden Sulosaari.

Taipale ja Summa ovat hyvinkin yleisiä paikannimiä. Ainakin toistaiseksi niillä kuuluu kuitenkin olla kolkko kaiku. Onneksi Kollaa kolahtaa kuulijan korvaan. Itse Kollaanjoki on surkea purontapainen, johon ei mahtuisi edes poliisia piiloon.

Taistelupaikoista nimeltään kiehtoviin kuuluu Napue. Se on pieni kylä Isossakyrössä, ja vaikka taistelu käytiin jo Isonvihan aikaan 1700-luvulla, on tapana väittää, ettei koskaan eikä missään ole suomalaisia tapettu yhdessä päivässä niin paljon kuin Napuella meni. Kun suuri osa 2 645 kaatuneista ruotsalaisista oli suomalaista nostoväkeä eli seudun maalaismiehiä ja ennen ja jälkeen taistelun terrori oli ankaraa, ei ole aivan nurinkurista ajatella, että pohjalaisten erikoinen suhtautuminen maalliseen esivaltaan sai alkunsa tästä ja lisää sytykettä Suomen sodasta. Ja olihan taustalla Nuijasota.

Aina muutaman vuoden välein aikakauslehdetkin innostuvat tekemään juttuja erikoisista paikannimistä; mukana on usein Lapuan Raamattu, joka siis on kylä. Jerusalemeja ja Kapernaumeja on maassa moniaalla.

Tämän alan harrastaja ja ymmärtäjä oli ainakin Veikko Huovinen. Kirjassa ”Hamsterit” päähenkilöille herahtaa vesi kielelle jo erinäisten aineiden nimistä. He pitävät selvänä, että muun ohella pemmikaania on varattava talveksi. Itse muistan ajatelleeni tuota kirjaa uutuusteoksena lukiessani ajatelleeni, että kyhllä tikkuri on varmaan lämpimämpi vaati kuin tavallinen villapaita.

Ehkä joku kommentoija tietää, onko kysymyksessä sama asia vai ei. Ainakaan pohjalainen Jussi-paita ei ole lämmin, toisin kuin sota-ajan kuvissa usein näkyvä, olkapäältä napitettava villapaita, joka kuvissa oli sattuneesta syystä usein kovin likainen. Se tavallinen varusesineenä annettu villis, jossa oli poikkijuova, ei juuri hiostanut.

Joskus nimi on pettymys. Ranskassa Monte Criston kreivin vankilasaari on nimeltään If. Vakuutusyhtiö ei liene huomannut hiukan ikävää mielleyhtymää. Muutoin tyypillinen ranskalainen paikannimi  on joko mahdoton lukea tai ääntää. Ääntäkääpä laakista oikein Caën! Tai mikä tahansa kylä, jonka nimi on suomennettuna Myllynseutu toisen korkeamman kukkulan vieressä puron takana Neitsyt Maarian kunniaksi.