Tänään maanantaina

Otsikko on vitsi. Tuolla otsikolla kirjoitin Helsingin Sanomiin joka viikko seitsemän tai kahdeksan vuotta.

Tänään maanantaina tunnen tarvetta toistaa näkökohtia, jotka ovat jo olleet esillä, etenkin eilen.

Perustuslain kansalaisuuskysymys on muuttunut myös EU:n takia. Tuntui luonnolliselta jokapäiväisiä avoliittoja ja lasten asemaa ajatellen olla kytkemättä liikaa asioita syntymämaahan.

Kukaan meistä ei käsittänyt kunnolla, mitä tarkoittaa ”unioni”, kun liityttiin Euroopan Unioniin”.

Jotkut saattoivat muistaa USA:n kovat ongelmat federalismikysymyksessä 1700-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa. Jotkut muut muistivat, että Yhdysvaltain sisällissodassa taistelivat unioni ja konfederaatio. Ajatuksen olisi pitänyt jatkua Ison Britannian muodonmuutoksiin unohtamatta Neuvostoliittoja, jonka väitettiin olevan neuvostojen liitto, vaikka siitä ei tullutkaan mitään.

Hyvin vähän tunnettu suurmies oli John Marshall, korkeimman oikeuden presidentti 1800-luvun alussa. Hän kehitti 200 vuotta toimineen järjestelmän, jossa liittovaltio vastaa armeijasta, osavaltiot poliisista ja korkein oikeus perustuslaista.

Meille Euroopassa opetettu vallan kolmijaon oppi oli ranskalaista kamarioppineisuutta, jonka toimimattomuus kävi selväksi ennen kuin muste oli kuivunut filosofien papereissa.

Amerikkalainen järjestelmä oli uskomaton saavutus, koska sen tavoite ei ollut ihanne vaan vajavainen käytäntö. Sen väline oli raha. Marx ja Engels näkivät etenkin Englannin kapitalismin tyyssijana. Se oli väärin nähty. Järjestelmä syntyi ja alkoi toimia Yhdysvalloissa.

Tämän maanantain tilanne on merkillisellä tavalla sama sukua kuin olot ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 1919. Yksi seuraus oli, että muiden ohella suomalaisten maahanmuutto käytännössä tyrehtyi. Poliittinen johto siirtyi liikemiehille, ja seurauksena oli pörssiromahdus, joka melkein kaatoi maan.

Ja Trumpin edeltäjät on unohdettu Amerikassakin – esimerkiksi William Jennings Bryan ja tietysti Thomas Jefferson, joka ajoi ”tavallisen ihmisen” etua ja varoitteli eliitistä, joka vai yrittää suistaa tasavallan rojalismiksi. Se tapahtui siis 200 vuotta sitten.

Matti Koskenniemi viittasi asiaan jo. Yhdysvalloissa presidentin virkasyyte on mahdollinen. Nixon erosi ollessaan joutumassa syytteeseen Watergatesta. Menettely ei ole oikeastaan juridinen. Senaatilla on keskeinen rooli.

Siitä en ole nähnyt mainintaa, miksi Trumpin oman puolueen voisi kuvitelle lähtevän liikkeelle häntä vastaan. Yksinkertaista: välttyäkseen itse joutumasta syytteeseen.

Oikeuslaitoksen roolia Yhdysvalloissa tänään maanantaina ei tarvitse perustella vallanjaolla eikä moraalisäännöillä, vaikka Harvardista käsin on jo huomautettu, että presidentin hyökkäilyä asiassa toimivaa tuomaria vastaan ei ole maassa koettu 150 vuoteen.

Sekin on mahdollista, että tuomari joutuu syytteeseen ja menettää virkansa.

Joskus on vaikea selittää, miksi väärän ja lainvastaisen tuomion antaminen ei koskaan johda syytteeseen tuomaria vastaan. Suomessa temppuiltiin varmaan sata vuotta tuomareiden virkasyytteillä. Ne olivat suorastaan tavallisia ja koskivat aina ja johdonmukaisesti muodollisuuksia.

Meillähän on oma vammamme väärästä oikeudenkäynnistä. Jos välillä jätämme viittaamatta kansalaissodan tapahtumiin emmekä puhu edes jatkosodan sotaoikeuksista, joissa tapahtui kaikenlaista jälkeenpäin ajatellen aika hurjaa, niin on sotasyyllisyysoikeudenkäynti.

Otin siihen useita kertoja näkyvästi ja kuuluvasti kantaa juuri Helsingin Sanomien aikaan ja lisäksi puheissa ja esitelmissä. Koska oikeudenkäynti oli täysin laillinen, tuomiota ei voi nykyistenkään lakien mukaan purkaa. Lisäksi olin sitä mieltä, että kysymyksessä oli osa rauhansopimuksesta Neuvostoliiton kanssa ja tapauksen nimittäminen oikeudenkäynniksi oli poliittinen ratkaisu. Saksassa tuomittiin sotilaiden ohella myös virkamiehiä.

Tietysti minulle oli selvää sama kuin suurimmalle osalle suomalaisista. Tuomitut eivät olleet syyllistyneet sotaan vaan rauhan tekemiseen. Hyvät ehdokkaat syytetyiksi, Paasikivi ja Mannerheim, sivuutettiin täysin. Ja mitä heidän syyllisyyteensä tulee, molempien osalta syyte olisi hylättävä.

Korkeimman oikeuden presidentti Neovius erosi virastaan, koska hän olisi joutunut sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajaksi. Keskustelin näistä asioista joskus laamanni Arvo Helmisen kanssa, joka puolestaan istui tuomarina asekätkentäjutun (jutut). Vakuutuin täysin hänen perusteluistaan. Oli parempi rikkoa lakia miehityksen tai vallankaappauksen torjumiseksi. Turun hovioikeuden ”isänmaan miehet” eivät muuten olleet lainkaan halukkaita tähän maanpuolustustekoon, joten virkaiässä silloin vielä nuori Helminen sai urakan hoitaakseen.

Niin. Suomessa on tuomittu vankeuteen (kuritushuoneeseen) presidentti, Risto Ryti.

Minkähän takia tämän hetken populismista puhuttaessa viitataan historiassa vain Hitleriin?

Kaikkien aikojen menestynein populisti oli Mussolini, Hitlerin oppi-isä. Se ei ole kumma, etteivät italialaiset pahemmin muistele hänen aikojaan, mutta marssijat, jotka ”kansan tuella” julistavat ”me teemme mitä tahdomme”, siis marssivat Roomaan.

Ehkä se oli tärkeämpi käänne kuin Hitlerin valinta kansleriksi.

Mutta ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Oikeusvaltio eli lain valta, tai väkivalta.