Mielen viallisuus

Sangen vaikea mystikkojen lause on ”oikean ja väärän erottaminen toisistaan on sinun mielesi sairaus”.

Kierkegaard kirjoitti tästä usein, ja sama asia tulee jatkuvasti esiin Camus’n tuotannossa. Kierkegaard havaitsi, ettei ihminen voi olla tekemättä vääryyttä. Camus näytti korostavan, ettei tuo huomio saa estää tekemästä valintoja. Kun ei voi valita oikean ja väärän välillä, on valittava väärän ja väärän välillä.

Tähän kohtaan voi lopettaa lukemisen. Kummallisista ajatuksista ei pääse eteenpäin, joten on viisaampaa mennä esimerkiksi ulkoiluttamaan koiraa tai antaa kissalle maitoa. Kiihkeimmät sofistit saattavat ruveta voimistelemaan, koska lihasten venyttely on heidän luulonsa mukaan terveellisempää kuin aivojen.

Aivoja jopa kuvailtiin vielä hiljan eräänlaisena planeettana. Alkuperäinen ja kirjaimellisesti ensimmäinen maapallon kuva sai lempinimen ”sininen marmorikuula”. Sen muutaman vuoden takainen versio on yllä.

Kuvasta ei näy, että kohteeseen vaikuttavat monet voimat painovoimasta taustasäteilyyn. Se antaa myös täysin väärän ja harhaanjohtavan kuvan ”aivoista”, koska näkyvissä ovat vain suuret lohkot ja säärintamat, jotka leijuvat kuin ajatukset ja aistimukset. Se ensimmäinen kuva on otettu kameralla (Hassleblad, 70 mm), jälkimmäinen on satelliitin kuljettaman laitteiston tulos. Väitteen mukaan ainakin sotilastiedustelu käyttää satelliittikuvia, joista näkee, minkä merkkisen kiväärin asemies ojentaa toiselle.

Nuokin kuvat ovat liian ylimalkaisia. Se osa biomassaa – bakteereita, pieneliöitä – joita ei erota paljain silmin, painaa kiloina enemmän kuin kaikki muu elollinen yhteensä. Erittäin hyvin perustein väitetään että juuri ne, näkymättömät, pitävät elämää yllä.

Sitäkin muuten väitetään, että elämän resepti on raakaa kiveä ja auringonvaloa. Ei tarvita muuta kuin aikaa, muutamia miljardeja vuosia, ja mineraalien molekyylit ovat päätyneet rakenteisiin, jotka toisintavat itse itseään ja uusiutuvat. Elämä on hyvä keino poistaa liikaa energiaa, tässä tapauksessa auringonvaloa eli sähkömagneettista säteilyä.

Ja se siitä. Fysiikan ja kemian ero katosi jo. Viimeistään kvanttikemian jälkeen tilanne on se, ettei edes näkökulmissa ole eroa.

Ero elollisen ja ei-elollisen välillä voi sekin osoittautua harhaksi. Ja onhan kivikunnalla ja kasvikunnalla ja ihmisillä siinä sivussa yhteinen isoäiti, hiili.

Kuuluisan John Brockmanin uusimmassa kirjassa on lyhyitä tekstejä tieteen kiinnostavimmista ajatuksista tällä hetkellä. Erikoisen viehättävä on tieteen hierarkian huipulta eli amerikkalaisen tutkimusylipiston huippututkijan ajatus mielen ekologiasta.

Ajatuksen avain on mielen, oikeastaan tunteiden diversiteetti, ymmärrettynä samalla tavoin kuin termissä biodiversiteetti, siis tunteiden monimuotoisuus.

Tätä olen epäillytkin. Synti on hyödyllistä, toisin kuin Kierkegaard ajatteli. Sokrates, jonka omista ajatuksista emme tiedä juuri muuta kuin Platonin (ja Xenofonin) versiot, saattoi sittenkin olla oikeammassa. Hyve on ajattelua.

En olekaan koskaan kuvitellut, että Sokrates ja Platon olisivat pinkoneet kilpaa yhden stadionin matkaa, sileällä, ilman aitoja. He kyllä varmaan miettivät asioita yhdessä ja olivat kovia vänkäämään.

Muutenkin näyttää siltä, että tieteen aristotelinen vaihe on antamassa periksi taas kerran platonilaiselle perinteelle.

Onhan vähintään huvittavaa, että esimerkiksi kvanttilomittumisessa (entanglement) ei eräissä tilanteissa ole olemassa aikaa eikä välimatkaa. Jo Einestein oli kauhistunut tuosta ajatuksesta, joka on nyt muutamia vuosia sitten toteutettu kokeellisesti eli näyttää pitävän paikkansa ja osoittavan välillisesti, että olemme näennäisen todellisuutemme vankeja.

Puolen maapallon päässä toisistaan olevat kaksi ”jotakin”, esimerkiksi kvarkkia, voi ”vaikuttaa” toisiinsa samanaikaisesti, mikä on mahdotonta sekä klassisen teorian että suhteellisuusteorian mukaan.

Rahvaanomaisena versiona: valon nopeus ei olekaan raja, eivätkä erillisen ”hiukkaset” olekaan erillisiä. Kokonaisuus ei ole osiensa summa. Roll over, Aristotle. Aristoteles piti kiinni kolmannen pois suljetun laista, joka alkeiskurssilla esitetään muodossa ”joko A tai miinus-A”. Joko asia on niin tai näin, esimerkiksi oikein tai väärin. Ne jotka vetoavat Wittgensteiniin, eivät ehkä huomaa, että tuo kolmannen pois suljetun laki oli myös loogisen empirismin ajatus. Ellei ilmiö selvästikään ole noin tai näin, se on siirrettävä syrjään, koska siitä ”ei voi puhua”.

Psyyken monimuotoisuus tarkoittaisi, että tarvitsemme välttämättä myös kielteisiä tunteita. Funktionaalisessa kuvantamisessa noille tunteille on omat, näkyvät kytkentänsä.

Onnen tavoittelu on siis hyvä päämäärä Amerikan perustuslakipakettiin, mutta käytännössä paha erehdys. On tavoiteltava myös onnettomuutta. Nykykulttuuri antaa siihen vaarattoman mahdollisuuden, murha- ja väkivaltaviihteen valtavan tarjonnan, joka johtunee valtavasta suosiosta, joka tarkoittanee, että ihmiset haluavat kokea mm. palkoa ja jopa paniikkia.

Luonnon monimuotoisuus selitetään hiukan laimeasti. Ekosysteemissä kaikilla osilla on tehtävänsä ja esimerkiksi veden, maaperän tai ilman saastuminen voi johtaa pahaan ketjureaktioon. Ehkä sen voisi sanoa niin, että vähäpätöisiltä vaikuttavien eliöiden, kuten esimerkiksi hevospaarmojen tai raatokuoriaisten tai elollisen rajamailla leijuvien virusten merkitys on vaikea osoittaa ilman asiayhteyttä. Ainakaan yksikään puu ei kasvaisi ilman bakteereja, leviä ja sieniä, ja siinä menisi sitten ilmakehä.

Loppuun lukeneille herkkupala kuin sillinviipale – Brockmanin kirjassa mainitaan LENR, kylmäfuusio – ydinreaktori joka kotiin, polttoaineena vety (vesi).