Heikot

Se jonkun huomaama klippi television uutisissa oli tietenkin osa 15 minuutin puheenvuorosta kameralle. Taas päivittelen onneani, kun voin itse lisätä puuttumaan jääneet sanat.

Rangaistusten koventaminen nimittäin joskus lisää rikollisuutta.

Omaan ajatteluuni vaikuttivat hyvin voimakkaasti ”sosiologiset keinot”. Joissakin tilanteissa ihmisten käyttäytymistä on onnistuttu ohjaamaan erinomaisen hyvin. Esimerkit ovat kattonopeus ja turvavyöt 1970-luvulla. Kuolleisuus maanteillä romahti silloisesti yli tuhannesta vuodessa nykyiseen (240).

Yllä oleva käyrä ei sisällä ns. liikennesuoritetta eli ajoneuvojen määrää ja niiden kulkemia kilometrejä.

Rangaistusten raju korottaminen ei olisi auttanut, siksikään että aika usein onnettomuudessa kuollut oli lakia rikkonut tekijä itse, ei viaton sivullinen.

Tuohon samaan aikaan ihmeteltiin vaimeasti miehiä, joiden oli tapata hakata vaimonsa vähän väliä. Pohjanmaalla tuo tapa yhdistettiin joihinkin evakkoihin. Voi olla että ajatuksessa oli perääkin- En ole pohjalaisuuden enkä maalaisuuden tuntija, koska elin etuoikeutettuna keskuslämmitystalossa. Mutta en siis muista vaimon pieksemistä eikä naisia ylimalkaan lyöty.

Lasten hakkaaminen oli tavallista, ja silloin tällöin siinä mentiin kovin pitkälle. Kun oman lapsen pahoinpiteleminen tuli rangaistavaksi, vastustavia ääniä oli paljon. Minustakin on totta, että tukkapöllyä ja läimäytyksiä ei pidetty erikoisina asioina, mutta valitettavasti ei ollut mitenkään tavatonta, että pieniä lapsia lyötiin nyrkillä ja kovaa. Sellainen tuntui liittyvän johonkin kovan humalan vaiheeseen. Luulen jopa tunteneeni poikia, jotka oli kotona piesty mielettömiksi.

Henkirikokset olivat viihdettä. Ihmisarvo on mahdollisesti hyvin myöhäinen keksintö. Kukaties uskontojen erittäin vahva asema perustui taikauskoon. Myös kristillisen opin mukaan elämä oli jonkinlainen onnettomuus, välivaihe josta oli päästävä eroon. Ylösnousemus oli ainoa tärkeä asia.

Tavallisen luterilaisuuden kaksi vanhaa kulmakiveä ovat Raamattuun perustumattomia lisäyksiä. Se ajatus, että kuollut hujahtaisi taivaaseen suoraan ruumisarkusta, ei ole kristillinen. Uskontunnustuksen mukaan vainajat herätettäisiin viimeisenä päivänä kuolleista, eli tätä edeltää maailmanloppu. Sen jälkeen hyvät pääsevät taivaaseen ja pahat joutuvat kadotukseen.

Se toinen epämääräinen asia on juuri helvetti. Nykyiset jumaluusoppineet ovat syvällisesti selvillä siitä, ettei Danten tyylinen hirvittävien kärsimysten anniskeleminen sovi yhteen Jumalan rakkauden kanssa.

Tuomarina toimiessani mietin hartaasti käskyä ”älkää lainkaan tuomitko” ja ”älkää lainkaan vannoko”. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; 2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” ”Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan.”

Tämä ei ollut uskonnollista haaveilua, vaan Lutherin lukemista. Siitä ei ole epäilyä, etteivätkö kuninkaat ja ruhtinaat olisi pitäneet pappeja ja piispoja parhaina hallintomiehinään, ja ainakin eräät kuninkaat pitivät selvänä, että myös tuomari oli kaikissa toimissaan vain kuninkaan alamainen. Hallitsijalta riitti hurskautta niin pitkälle, ettei se haitannut politiikkaa.

Luther oli asianajaja, joka osasi selittää talonpoikien murhaamisen hyväksi teoksi ja todisteli, että sotilaskin kuuluu autuaaseen säätyyn. Hurskas kuningas Kustaa II Aadolf lupasi käydä leikkaamassa Turussa hovioikeuden herroilta korvat päästä, jos he vielä kerran tuomitsevat oman mielensä mukaan ”eivätkä meidän korkean tahtomme mukaan”.

Vain hiukan vanhempien tuomarinohjeiden kirjoittaja ymmärsi varoa korviaan.

Ei ole tarpeen vedota edes Tukholman 1670-luvun kuuluisaan noitaoikeudenkäyntiin, koska jotkut edelleen elävät ovat olleet itse näkemässä, miten joukkohysteria purkautuu ”oikeuden” nimissä.

Kansalaissodasta tämä tiedetään, mutta siitä en ole kuullut pahemmin edes puheita, missä määrin talvi- ja jatkosodassa makseltiin keskinäisiä kalavelkoja omien kesken.

Ihmettelisin ellei tällaista olisi ollut. Entinenkään yhteiskunta ei pitänyt pahana toisten pulaan jättämistä. Lähimmäisen rakkautta pidettiin yksityisasiana.

Vielä 1800-luvulla köyhät myivät lapsiaan, ja toiset ostivat. Vasta aivan vuosisadan lopulla lastensuojelun tyyppiset näkökohdat alkoivat vilahdella kirjoituksissa, luultavasti teollisuuden näkyvien epäkohtien tähden.

Maria Lähteenmäki on (”Kalotin kansaa”, 2002) selvitellyt ajoittain organisoitua toimintaa, jota käyttäen pieniäkin lapsia myytiin Lapista Ruijan rantaan. Lapsella oli arvoakin; hänestä saatettiin maksaa kaksi vuohta tai jopa lehmä. Työvoimaa tarvittiin. Muukin ihmiskauppa vaikuttaa mahdolliselta. Erästä Lapin pappia lopulta sakotettiin jalkavaimojen pitämisestä. Laestadiuksen kirjoitusten raivo juoppoutta kohtaan näyttäisi täysin perustellulta. Se saattaisi olla yksi tekijä keitoksessa, jossa ihmisarvosta ei ollut käsitystä.

Runebergin jälkeen saatiin odottaa sata vuotta ennen kuin alettiin ajatella, että jokainen ihminen – jopa sotamies – voisi olla kuvaamisen arvoinen.

En enää usko, että ”Tuntemattoman sotilaan” kirjasota olisi liittynyt niinkään isänmaallisuuteen tai sen puutteeseen, vaan se johtui vähäpätöisten ihmisten nostamisesta kuvauksen kohteeksi ilman murhenäytelmän (Kianto, Sillanpää) piirteet peittävää pinnoitusta.

Kun oikein muistelen, vielä Hannu Salama suututti ihmisiä ei niinkään kiistämänsä Jumalan oletetun pilkkaamisen takia, vaan siksi, että hän kertoi kaikenlaisten ala-arvoisten hampuusien elämästä ja asioista. Runebergiläinen kansanihannointi oli aina kohdistettu roomalaisen kirjallisuuden määrittelemiin kohteisiin, jalouteen joka oli piilossa köyhyyden ja jopa huonopäisyyden takana.

Joten nykyinen populismi olisi sekin heijastumaa herrojen asenteista, (Gesunkenes Kulturgut). Me olemme hyvä koska me olemme kansaa…