Vaihtoehtoisia faktoja

Kuulin, että muuan esseisti, rehellisyydestään, tarkkuudestaan ja taidostaan kuuluisa, oli maininnut minut ja jotkut oppilaani tekijänoikeuden piratismin yhteydessä.

Uskon tietenkin, että näin asia oli. Tosin muistan asian toisin ja minulla on tässä kymmenkunta oppilaiden väitöskirjaa ja muuta opinnäytetyötä ja viitisenkymmentä laajaa asiakirjakokonaisuutta, jotka kertovat aivan muuta. Mutta mitäpä nämä painavat miehen sanaa vastaan.

Creative Commons oli hieno ajatus. Se ei poikkea Wikin ideasta. Tekijöillä oli ja lienee tänäkin päivänä mahdollisuus luovuttaa hallitusti teoksensa ilmaiseksi käytettäväksi.

Se ei ole mikään kumma. On sellaisiakin ihmisiä, jotka kirjoittavat veloituksetta ja korvauksetta mm. blogeja.

Viime viikolle ilahduin kovin kun HS veti esiin mielestäni hyvin epäilyttävän perimisbisneksen, joka toistaa vakiintunutta amerikkalaista cease and desist -kaavaa. Lähetellään maksukykyisiksi arvioiduille ihmisille perättömiäkin väitteitä tekijänoikeuden loukkaamisesta verkossa ja vaaditaan rahaa. Pahimmassa tapauksessa kuvaan sujahtaa lisää lakimiehiä ”puolustamaan” vaatimuksen saajaa. En ihmettelisi, jos vaatija ja uhrin asiamies jakaisivat saaliin keskenään.

Itse en ole saanut sellaisia kirjeitä. Se ei varmaankaan johdu siitä, että en lataa verkosta luvattomia. Jos vaatimus tulisi, tekisin kirjeen lähettäjästä rikosilmoituksena rikosnimikkeenä petos. Jos lähettäjä olisi liittoon kuuluva asianajaja, kantelisin hänestä asianajajaliitolle.

Ministeriön lakimies Vuopala vastasi lehdessä ensin sekavasti ja laimeasti ja toisena päivänä hiukan järkevämmin.

Jukka Liedeksen luoma järjestelmä, opetusministeriön ja tekijänoikeusjärjestöjen sekä Tekijänoikeudellisen yhdistyksen liian läheinen yhteistyö jatkuu.

Jos ihmettelette näin karvasta väitettä, yrittäkääpä saada ministeriön kuukausipalkkaisilta virkamiehiltä käsitettävä vastaus tekijänoikeudelliseen kysymykseen.

Minulla on yksi ainoa tekijänoikeuspoliittinen kanta. Mielestäni tekijänoikeusasioissa on otettava huomioon toisaalta tekijän etu, toisaalta yleisön etu.

Väitän että laki on 1920-luvulta alkaen rakentunut tälle periaatteelle. Laissa on luku jonka nimi on ”tekijänoikeuden rajoitukset”. Se tarkoittaa, että yleisölle eli kenellä tahansa on toimintamahdollisuuksia. Opetuksessa esimerkki on siteeraamisoikeus. Julkistetusta teoksesta saa ottaa lainauksia hyvän tavan mukaisesti tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Lisäksi olen korostanut sananvapauden ja yksityisyyden suojan merkitystä tekijänoikeusasioissa.

Tuomarilta vaaditaan keittiömestarin taitoa. Nuo mainitut alat kuuluvat reseptiin, mutta oikea annostelu riippuu tilanteesta. Se on harhaanjohtava kielikuva, että reseptillä tarkoitettaisiin jotain lääkkeen kaltaista. Lääkkeissä täsmällinen annostelu on kokeiltu ja tarkka. Desimaalipilkkuvirhe voi olla tappava.

Suomi on osallistunut tekijänoikeuslainsäädännön kehittämiseen tarmokkaasti, usein Liedeksen johdolla. Kokonaisuutena arvioiden tulos on ollut heikko. Lainsäädäntö on nykyisellään sellainen vyyhti, että sen oikeasta sisällöstä on vaikea saada selvää.

Kirjoitan ikävään ja ilkeään sävyyn näistä asioista, koska pelkään, että jopa tuomioistuimet hajamielisyyden hetkellä uskoisivat liikemies-juristeja, jotka väittävät, että muutaman sekunnin filmiklippi olisi suuri rikos.

Poliisin tiedottaja Taija Kostamo jakaa väärää tietoa. Lehden mukaan hän väittää, että tuollainen kirje on yksityisoikeudellinen riita-asia, jollaisia poliisi ei tutki.

Kysymyksessä ei ole yksityisoikeudellinen riita-asia, vaan väitettyyn rikokseen (rikoslaki 49 luku) perustuva vahingonkorvausvaatimus, jonka yhteydessä on lain mukaan mahdollisuus vaatia myös rangaistusta. Rangaistusmaksimi on kaksi vuotta vankeutta. Tiedottajan kannanotto on niin virheellinen että se olisi oikaistava – muistaen ettei asia muutu muuksi, vaikka karhukirjeessä tai sen yhteydessä ilmoitettaisiin, ettei rangaistusta aiota vaatia. Juuri tällaisista teoista on tuomittu rangaistuksia, jopa kovia.

Minulta on kysytty välillä, miksi suhtaudun entiseen oppilaaseeni Herkko Hietaseen joskus ynseästi. Vastaus oli nyt sanomalehdessä. Hän ei kuuntele eikä ajattele. Yritin kyllä opettaa.

”Lakimieheltähän on tosin oikeastaan väärin kysyä moraalista”, Hietanen sanoo sitaatin mukaan. Ja hän sanoo harjoittavansa tässä liiketoimintaa. Yritin saada hänet uskomaan, että moraali on lakimiehen tärkein syventymisen kohde. Moraalittomuus on lainvastaisuuden oire, ja ellei lakimies ole tuon asian asiantuntija, hän ei ole lainkaan sisätöihin sopiva.

Lakimiehiä on kahta lajia. Toiset ilmoittavat tekevänsä mitä tahansa rahasta. Tuo ilmoitus on syytä ottaa vakavasti. Lakimiehen on osattavakertoa, miksi hän puolustaa oikeudessa himomurhaajaa. Hänen on otettava esiin kaikki päämiehensä puolesta puhuvat seikat, jottei oikeusmurhia tapahtuisi. Syyttäjä esittää vastakkaiset näkökulmat ja tosiasiat ja tuomioistuin päättää, mikä on jutussa esitetyn perusteella totta.

Vahinko etten millään muista alussa mainitsemani mainion lakimies-esseistin nimeä. Luin hänen kirjansa. Kirjassa ja kirjoittajassa en ilmennyt mitään muistiin painuvaa.

(Kuvassa Ville Oksanen, kunnon mies.)