24. tammikuuta 2017

Digisiirtomaa


 


Diginatiivit tarkoittaa lapsia ja nuoria, jotka ovat oppineet pienestä pitäen käyttämään elektronisia laitteita ja ehkä vain niitä.

Digikolonialismi nostaa päätään. Jos natiivi on alkuasukas, jossain on siirtomaaherra.

Siirtomaiden aikakausi ei loppunut siksi, että se on väärin. Talousjärjestelmän julmuus ja epäinhimillisyys ei vaikuta mitään, jos järjestelmä tuottaa rahaa.

Orjakauppa on humanismin tuki. Orjia haettiin Afrikasta ja kuljetettiin vallitsevat tuulet huomioon ottaen niin että merkittävän hyödyn saivat hollantilaiset ja skotit. Matkasta hengissä selvinneitä orjia käytettiin Yhdysvaltain etelän puuvillapelloilla ja Karibian alueen sokeriruokoviljelmillä, mutta iso hyöty viennistä kasaantui hollantilaisten ja skottien kansoittaman koilliseen, jossa New Yorkin paikannimistökin on edelleen monin paikoin hollantia. Kaupunki oli ennen myymistä nimeltään New Amsterdam.

”Manhattan” lienee delaware-intiaanien kieltä, mutta Harlem, Bronx ja Brooklyn ovat hollantilaisia nimiä.

Toistelen hollantilaisia ja skotteja siksi, että heidän eriuskolaisuutensa oli merkittävä tekijä Amerikkaan muuttamisessa. Amerikkalaiset itse puhuvat puritanismista, ja mikäs siinä.

Menneisyyden monumentti on blues ja sen kautta jazz, hieno yhdistelmä mustaa musiikkia ja Brittein saarten kansanmusiikkia.

USA oli ensimmäinen paikka, jossa systeemi korvasi rykelmät. Ensimmäiset toteutukset olivat kanavat, rautatiet ja lennätin.

Ajatus oli Ranskan valistusfilosofian. Jos katsotte tarkemmin, kaiken arveltiin koostuvan jakamattomista yksiköistä, kreikaksi a-tomos, tai mitattavista ilmiöistä, kuten välimatka ja energia. Systeemi on alla vaikuttava infra. Esimerkki voisi olla saksalainen, nimitäin ”laki”, vaikka todellisuudessa Napoleonin aikaan oli jo aloitettu ”kaiken lain” kerääminen saman nimikkeen alle.

Napoleonin siviililain ja Saksan 1900 voimaan tulleen ”kansalaisen lakikirjan” (Bürgerliches Gesetzbuch) ero on juuri systemaattisuus. Tietysti molemmat yritykset epäonnistuivat, eikä niitä ole aikoihin pidetty mielekkäinä.

Fyysisen maailman versio on mielekäs. On katsottavissa kartasta, mihin pääsee junalla, ja aika pitkälle sekin, mihin voi yrittää autolla.

Tänään päätetyksi julistetussa, joitakin päiviä sitten aloitetussa Bernerin väyläselvitystä koskeneessa asiassa-yksinkertaisuus vietti taas juhliaan. Tie-, rautatie-, vesi- ka ilmaväylien (ilmakäytävien) lisäksi ovat informaatio- ja energiaväylät.

Kuka omistaa piuhat viiden vuoden kuluttua ja muka maksaa niistä? Caruna on jo epäonnistunut sähkön runkoverkossa. Teleoperaattorit ovat vähintäänkin kohdanneet ongelmia, kun jo yleisökin tietää, ettei tietoliikenne ole viatonta eikä vaaratonta.

Mielenkiintoisesti väyläkeskustelussa nostettiin esiin autojen tarkkailu teknisin laittein huomaamatta, että kysymys on samasta asiasta. Eräs tietokoneen väylä on nimeltään ”bus”. USB on yleinen sarjaväylä eli siis linja-auto. Linja-autoja on tarkkailtu jo monta vuotta. HKL:n kulkuneuvojen liikkeitä voi seurata kännykällä. Rautatieasemalla pitkästyvä voi katsoa toisesta sovelluksesta, missä asti se juna on nyt tulossa tai menossa. Tavaralähetysten kulloisestakin sijainnista ilmoitellaan myös pyytämättä. Ja esineiden ”lähettäminen” 3 D-tulosteina on jo arkea.

Muutama vuosi sitten tässä blogissa joku kommentoija vähätteli muovimössöä ja lupasi 3 D:lle nopeaa unohdusta. Näin ei tainnut käydä.

Mitä väylillä todella on tapahtumassa, siitä harva tohtii sanoa mitään. Tapahtuu niin paljon ja samanaikaisesti. Esimerkiksi grafeeni on täysin litteää ja sen sähkön- ja lämmönjohtavuus on ennenkuulumaton.

Yöllä lukemassani hyvässä toimintakirjassa tyypit jahtasivat toisiaan huipputeknologialla, kuten satelliittipuhelimilla.  Presidenttien ja monien muiden henki oli vaarassa.

Juonen siirtäminen esimerkiksi elokuvaksi olisi hyvin suuri työ, koska tuo häikäisevä tekniikka on kokonaisuudessaan vanhentunut 15 vuodessa.

Lapin antologiaani varten luin esseen vuodelta 1991, ”Joko Lappi on loppu?” Sekin oli kirjoittajan selkeänäköisyydestä ja älyllisestä voimasta huolimatta eräin kohdin vaikea ymmärtää, koska niin monet pahimmiksi todetut epäkohdat ovat unohtuneet täydellisesti uusien epäkohtien tieltä.

Luulin ettei Jääkausi voi kestää vain kahtakymmentä vuotta. Uusimman tutkimuksen mukaan kesken viime jääkaudenkin on tapahtunut käsittämättömän nopeita lämpötilan muutoksia – viisitoista astetta lisää vuotuiseen keskilämpötilaan viidessätoista vuodessa viidensadan vuoden ajaksi. Ja tuossa toimijana oli luonto eli sokeat voimat.

Diginatiivien odottaminen systeemin pelastajiksi on tuijottamista menneisyyteen, kuin siirtomaavaltaan, joka tähtää kokonaisiin laivalasteihin kookospähkinöitä.

Kun eilen soittelin ja rähisin televisioantennista ja puhelimen kentästä, minulla kyllä oli tunne, että tässä vanha mies puuhaa vanhoja asioita osaamatta nähdä, mitä tapahtuu todella. Ehkä ensi vuonna kiinnitän hauenleukaliittimen minkä tahansa männyn oksaan ja saa siitä signaalin televisioon ja puhelimeen, ja sähkön ja lämmityksen lisäksi…


15 kommenttia:

  1. "Tietysti molemmat yritykset epäonnistuivat, eikä niitä ole aikoihin pidetty mielekkäinä."
    ?
    Missä suhteessa?

    näe evolutiivinen kehityskaari ilman akroniaa - Code civil teki tietä nykyisille oikeusvaltiokehitykselle. Näin muodoin sen vaikutus näkyy vieläkin. Olisi historiallista akronismia verrata tätä esiastetta nykylakeihin, vaikka se joltain osin sen ehkä kestäisikin ilman huitomista.

    VastaaPoista
  2. Mä syytän ny Sipilää ja kepua hutiloitujjen, vastenmielisten lakiesitysten laatimisesta.

    VastaaPoista
  3. Blues-musiikin ystäville. mm kuva Handyn patsaasta, joka on Memhiksessä.
    https://blogisisko.blogspot.fi/2005/06/blues-syntyi-mustien-surusta.html

    VastaaPoista
  4. Bronxille nimensä antanut Jonas Bronck oli muuten kyllä ihan Smoolannista kotoisin.

    Digisiirtomaa on mainio termi, kiitos siitä. Selvimmin tämä tulee näkymään (ja on toki osittain jo näkynytkin) esimerkiksi kieli- tai oikeusteknologiassa, joissa paikallisten omituisuuksien kuten kansallis(t)en kiel(t)en tai oikeusjärjestyksen tukeminen vaatii merkittäviä investointeja. Suomi on kansainvälisten jättien näkökulmassa kuitenkin prioriteettilistalla jossain ehkä juuri ja juuri Viron ja Islannin edellä.

    VastaaPoista
  5. Sivuseikka, mutta
    eikös se kaupunki aiemmin ollut nimeltään Nieuw Amsterdam?

    Katsoin tietosanakirjastani Suomi-Muu Maailma-Suomi. (ensimmäinen, muuttumaton painos)

    VastaaPoista
  6. Dodisesdi, dodisesdi. Ennustaminen on mukavaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
    Jäät sulavat ja sulavat jäätyvät luonnon omillakin voimilla mutta tuo lajien ennenaikainen sukupuutottuminen minua huolestuttaa, varsinkin ihmisen aiheuttamana.
    Nyt pitäisi saada kaikki kynnettömälle kykenevät ymmärtämään, että me emme omista luontoa, se on meillä lainassa vaan ja siksi olisi siistiä lopettaa aluksi tuo Afrikan ikiaikaisten suurnisäkkäiden mieletön teloitus. Ja eikö ne japsit voisi korvata sarvikuonon sarvijauheen jollain keinotekoisella...
    Ja puut, niiden oksat. Eivät nekään kaikkea siedä. Muistamme happosateet.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  7. Olen samaten huolestunut varhaisnuorten ja miksei hiukan vanhempienkin haluttomudesta ja ehkä kyvyttömyydestäkin käyttää esimerkiksi kynää ja paperia jonkin padin sijaan. On tutkimuksin osoitettu että käden ja aivojen yhteistyöllä aikaansaatu teksti, lausekkeet ja piirroskuviot kehittävät ymmärrystä ja muistia selvästi. En anna viittausta kun en muista mutta melko tuore juttu. Itse käytän lähes pelkästään kynää ja paperia ajatusten hahmotukseen ja olen mielestäni onnistunut siinä monessa kohdin.

    Jääkausi ilmeisesti johtui, korjatkaa jos olen väärässä, Golf-virran suunnan äkkinäisestä muuttumisesta. Olen jostain lukenut että suunta on silloin tällöin yhtäkkiä muljahdellut ja sitten taas takaisin. En lainkaan ihmettele että lämpötila heittäisi yhtäkkiä 15 astetta. Jotta yllättävältä jääkaudelta vältyttäisiin, olisi varmaan aiheellista tutkia tarkasti millainen Golf-virta oikeastaan on ja mitkä seikat vaikuttavat sen vakauteen. Lisäksi, jos on epäilys että se voi pienestä syystä muljahtaa, voiko sen pienellä syyllä myös palauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jääkausi johtui ja johtuu jatkossakin taivaallisista asioista: auringon aktiivisuuden vaihteluista, maan radan vaihteluista, akselin kaltevuuden vaihteluista yms.

      Golf-virran häiriöt ovat eräiden teorioiden mukaan voineet vaikuttaa esim. meidän mannerjäätikön sulamisen yksityiskohtiin. Sellaisiin joita ei muiden mannerjäätiköiden sulamiseen liity.

      Kynästä ja paperista olen jyrkästi samaa mieltä. Ja lisäksi olen paperikalenterimiehiä.

      Poista
    2. Merivirroilla on tietysti vaikutusta ilmastoon, mutta viimeisimmän jääkauden, joka kesti 100 000 vuotta, syyn selittäminen Golf-virralla on ehkä liiallista oikomista.

      Itse asiassahan olemme keskellä pari miljoonaa vuotta kestävää jäätiköitymisaikaa, jossa nämä lämpimät jaksot ovat vain lyhyitä ja ohimeneviä kausia. Kyse ei siis ole mistään äkillisestä syystä, vaan esim. maan akselikulman kallistumisen jaksollisista (?) muutoksista.

      Kyllä se seuraavakin jääkausi sieltä tulee, mutta sitä ennen ilmasto vähän lämpenee.

      Poista
    3. Olen lukenut samat jutut. Hyvä että otit puheeksi. Minäkin arvostan kädentaitoja enemmän kuin kännykän turhanpäiväistä näppäilyä. Kaunokirjoitus ja piirustus olivat koulussa "vahvoja" aineitani. Onneksi silloin, 50 vuotta sitten, ei ollut moisia vehkeitä.

      Golf-virran suhteen olen huolestunut jo koulutuksenikin vuoksi. Niin saattanee käydä kuin kuvasit, valitettavasti.

      Poista
    4. Golf-virrassakin on tapahtunut muutoksia, mutta se on liian simppeli selitys. Jääkausia alkoi esiintyä pohjoisella pallonpuoliskolla pari miljoonaa vuotta sitten. Siihen johti noin 50 miljoonaa vuotta kestänyt ilmaston kylmeneminen, jonka puolestaan sanotaan johtuneen ilmakehän hiilen siirtymisestä meriin karbonaattimuodossa vuoristojen rapautumisen yltyessä, mikä taas johtui uusien vuoristojen, ennenkaikkea Himalajan noususta. Nopeat muutokset viime jääkauden aikana on sitten eri asia. Äkkiviilenemiset liittynevät valtavien sulavesimäärien purkautumiseen Atlantiin.

      Poista
    5. no hyvä että korjasitte Golf-virran oikeaan uomaan. Minun näpeissäni se olisi varmaan mennyt väärään suuntaan.

      Poista
  8. Kiinalaisen ZTE kännyköitä valmistavan yhtiön motto on 'Tomorrow never waits'. Ja onhan tuota Topeliuskin pohtinut kuinka aika ei siedä mitään lahoa tai paikoilleen juuttunutta. Olen laittanut tuon ZTE:n kellon 5 min etuaikaan että jos tulevaisuus odottaisi edes sen verran..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edulliset tuotteet tunnistaa CE-merkinnästä, se tarkoittaa sähkömiesten merkitysopissa china express.

      Poista
  9. Natiivi... rikinattiivi. Rigmonkey? Riki-inkkari!

    VastaaPoista