Epäilyn varjo

Oletteko huomanneet, että Trumpilla näyttää olevan oma trolliarmeija?

Yhdysvalloilla on omansa. Se on yhtä selvää kuin Venäjän toiminta, niin sanottu informaatiosota.

USA:n markkinointi Euroopassa lienee halpaa ja tehokasta. Esimerkiksi minä teen sitä kenenkään pyytämättä ja korvauksetta. Mielestäni esimerkiksi HS ja Yle ovat yleensä hyvin nopeita ymmärtämään ja myötäilemään amerikkalaisten asenteita. En osaa mainittavasti venäjää. Siksikin olen todella paljon paremmin selvillä amerikkalaisesta ja englantilaisesta ja amerikkalaisesta lehdistöstä ja uudesta kirjallisuudesta kuin venäläisestä.

Kommentoija joka kummasteli Trumpin haukuskelua ja sanoi että antaa miehen yrittää, näyttää olevan Trumpin suomalaista joukkoa. Meryl Streepin toissapäiväinen puhe koski kahta asiaryhmää. Ensin hän sanoi, että muun muassa lehdistö ja Hollywood on tällä hetkellä ennennäkemättömän parjauskampanjan kohteena.

Väite ei ole kovin yllättävä; Streep tiivisti, että näyttelijän ammatti on asettumista toisten, erilaisten ihmisten asemaan. Hän luetteli nyt palkittujen kollegojensa kansallisuuksia ja kotimaita.

Toinen painava asia oli Trumpin vammaisen toimittajan pilkkaaminen vammaisuudesta.

Uudestaan: antaa miehen yrittää? Kommentoija tuskin tarkoitti että antaa miehen jatkaa toisten ihmisten nöyrryttämistä ja öykkärin käyttäytymistä. Vai tarkoittiko? Tosin kommentoija ja Trump esittivät persoonallisen käsityksen myös Meryl Streepin elämäntyöstä, joka nyt palkittiin.

Blogit arveluttavat minua. Erikoisesti varoittaisin oudon ahkerista blogin kirjoittajista, jotka julkaisevat päivän toisensa jälkeen juttujaan. Joko tuollaisilla tyypeillä on jokin piilotettu ohjelma – myydä jotain, edistää jonkin poliittisen tahon asiaa – tai sitten he vain ovat itserakkaita hölmöjä, joista on hauskaa nähdä teelmiään verkossa.

Ei kirjoittajia suotta hirtetä.

Tweettejä en ymmärrä. Tarkoitus näyttäisi olevan päästä sanomaan pahastikin ja samalla olla antamatta toiselle suunvuoroa. Käytettävissä on niin vähän tilaa, että ”musta tuntuu” on jokseenkin ainoa mahdollinen muoto. Somelle luonteenomaiseksi väitetty mielipiteiden ja tosiasioiden sekoittaminen toisiinsa tapahtuu kuin luonnostaan.

Esimerkki vois olla käsite ”maailmankatsomus”, johon lupasin olla palaamatta, koska ei siitä tule sen selvempää. Ilkka Niiniluoto on viimeksi kirjoittanut käsitteen sisällöstä, ja hänen selostamansa melkein riittää.

Itse viittasin kielteisesti käsitteeseen ”tieteellinen maailmankatsomus”. Joku ei ollut ymmärtävinään, mitä tarkoitti ”vanhamarxilaisuus”. Mielestäni esimerkiksi se Englannin yliopisto-marxilaisuus, jonka varjossa itse kasvon (Berlin, Hobsbawm jne.) poikkeaa jokseenkin jyrkästi idän puoluekouluissa opetetusta. Vanhan suvun viimeinen vihanta oli äskettäin kuollut Tony Judt.

Itse viittasin marxilaisuuteen sellaisena kuin sitä opetettiin mm. Sirola-opistossa. Tosin tuon opiston käyneet tuttuni sanovat, etteivät he juurikaan kostuneet kurssituksesta. Ëräs osa oppia oli historiallinen välttämättömyys. Itse en usko siihen.

Tekojen maailmassa, ajatus toimii. Jos potkaisen kaveria päähän niin että tämä kaatuu kivetykselle, siinä on hengenvaara mukana. Kuolema johtui potkusta. (Tämä ei liity äskettäiseen tapahtumaan, jossa oli muitakin vaikuttavia tekijöitä.) Moni on kuollut kylpyhuoneeseensa liukastuttuaan ja lyötyään päänsä lattiaan. Kovan aivokalvon alainen verenvuoto on paha juttu.

Jos puhutaan tapahtumasarjoista, osa on välttämätöntä, osa sattumaa. Jos Stalin olisi sattumalta liukastunut kylpyhuoneessa, historia olisi voinut saada uuden käänteen.

Tieteellistä maailmankatsomusta moitin siksi, ettei sitä ole olemassa. Se on tavoite. Kukan ei tavoita sitä. Ainakin opettajana olen puhunut sen puolesta vuosikymmeniä.

Yksi kulmakivi on tunnustaa, että informaatio on hyvin usein riittämätöntä. Teemme johtopäätöksiä tietämättä tarpeeksi. Toinen kulmakivi on tunnustaa, että myös riittävin tiedoin päätelmämme voi olla väärä.

Kognitiivinen ajelehtiminen on osoitettu kerran toisensa jälkeen todeksi. Rahapelit – tiedämme kaikki, että on täysin turha luulla jäävänsä voitolle, vaikka veikkaisi kerran, tuhat kertaa tai sata tuhatta kertaa. Voittoja saa todennäköisesti, mutta voitolla jääminen tarkoittaa käytettyä rahaa suhtessa voitettuun rahaan.

Ajatus: juuri minä voin saada suurvoiton, on kelpo esimerkki. Se on totta sekä loogisesti että empiirisesti, mutta se ei ole peruste pelaamiselle – ellei sitten pane huomattavasti painoa viihteelle ja nauti harrasteestaan. Silloin veikkaaminen vertautuu viinirypäleisiin eli kysymyksessä on mielihyvän hankkiminen.

Luultavasti tieteen tavoittamattomiin jää esimerkiksi kysymys tietoisuudesta. Onko eläimillä tietoisuutta? Moni vastaa nykyisin, että näyttää olevan. Mutta joudumme tyytymään yleistyksiin ja likiarvoihin, koska tietoisuutta tuskin voi selvittää tietoisuudella, ja kaikki ajattelu- ja selvittelytyömme on tietoista. Tästä huolimatta minusta on hauska lukea Wilsonin ja muiden todistelua, jonka mukaan sielua, mieltä, persoonallisuutta eli siis tietoisuutta ei ole olemassa. On vain kemikaalien lorinaa.

Eilisen kirjoitkseni kuvan tekstiksi olisi sopinut ”Tottakai lapselle Leica”. Tänään kuvassa esiintyy blogisti kätevän taskukameransa kanssa.

Kuvaa ei ole otettu eilen.