Onnea sitten

Nuorempi poikani (kuvassa oikealla) siirtyy nyt käräjäoikeudesta korkeimman oikeuden esittelijäksi. Puhe on määräaikaisesta nuoremman oikeussihteerin tehtävästä, rootelina immateriaalioikeus (tekijänoikeus ja patentit ym.) ja rikosasiat.

Haku on nykyisin julkinen ja kilpailtu. Hakijoista ei ole puutetta. Tehtävä sopii erikoisen hyvin nuorille perheellisille, koska se on monessa mielessä ’”urakkaluonteinen”. Juttuja on esiteltävä tietty määrä tietyssä ajassa, ja niiden valmistelu kirjastossa tai kotona on normaalia ja toivottavaakin.

Toisin kuin hallinnossa esittelijä toimii kuin tuomari. Siten kukaan tuomioistuimen jäsenistä ei kohottele kulmiaan, jos esittelijä yksin esimerkiksi ehdottaa mietintönään syyteen hylkäämistä, vaikka jaosto on yksimielisesti hyväksynyt sen.

Kukaties tässä tapauksessa vaikutti monipuolinen tausta – hovioikeuden viskaali ja sitä ennen asianajotoimiston apulainen -ja kaksi perustutkintoa, juristin lisäksi filosofian maisteri (kirjallisuus, poliittinen historia).

Pelkästään käytännön syistä tuo esittelijän työ on putki, jota saattaa aikanaan seurata virka. Perinteisesti nämä esittelijät ovat erittäin hyviä. Aikoinani poimin talteen ja kopioin joukon järkyttävän hyviä esittelymuistioita. Oli sellainen aika, esimerkiksi kohta sotien jälkeen, että muutamat esittelijät olivat perehtyneet syvällisemmin vaikeisiin kysymyksiin kuin korkeimman oikeuden jäsenet ja alan professorit.

Esimerkiksi tulkinnat kuolinpesän luonteesta ja omistajanvaihdoksen vaiheista juuttuivat 40-luvulla vanhentuneisiin tulkintoihin, mutta suolaista vettä virtasi Itämereltä ja virkuimmat seurasivat valppaina. Muuan kertoi istuneensa edukseen yliopistolla järjestetyillä tanskan kielen kursseilla ja sanoi hyötyneensä siitä suuresti. Tanskalaiset ovat tuhat vuotta opetelleet rakentamaan käyttökelpoisia yhdistelmiä manner-Euroopan suurista oikeuskulttuureista ja
Englannin ja Skotlannin oivalluksista.

Jos olisin sanonut Heikille että aion kirjoittaa hänen nimityksestään, hän olisi varmaan ollut vaikeana, vaikka asia on tietysti julkinen. Hyvin vanha etiketti perustuu ajatukseen, että oikeusjuttu ratkaistaan samalla tavalla, oli tuomarina kuka tahansa, ja sama ajatus koskee esittelijöitä. Linja on onnistunut. Suomessa fiksuimmat journalistit osaavat kysyttäessä nimetä presidentin ja pari jäsentä eivätkä yhtään esittelijää. Hovioikeudesta ei tunneta ketään eikä käräjäoikeudesta liioin.

Tilanne onkin aika vaikea, jos esimerkiksi media ottaa yhteyttä ja haluaa esittelijältä lisätietoja. Tämä vastaa aina ja johdonmukaisesti, että kaikki asiaan vaikuttava käy ilmi papereista, eikä suostu ”taustoittamaan”. On tilanteita, joissa asianosainen on unohtanut hakea muutosta esimerkiksi rikosasiassa vahingonkorvauksen osalta. Esittelijä joutuu sitten pohtimaan, sanoako journalistille, että kannattaisi vielä kerran lukea päätöksestä, mitä korkein oikeus on ratkaissut. Esittelijän ensimmäisiä rutiineja etenkin rikosasioissa on kirjoitella alemman oikeuden päätöksen kopion reunoihin ”ei kys.”, joka tarkoittaa, että tältä osin muutosta ei ole haettu.

Rikon hyvänä pitämääni perinnettä siksi, että pidän oikeana Suomeenkin viime vuosina tullutta ”läpinäkyvyyden” linjaa. Kuten näinä päivinä kotoisissa esteellisyyskysymyksissä, monissa muissakin asioissa viranomaisen on sekä toimittava oikein että ilmaistava itseään niin, että kuka tahansa voi todeta toiminnan oikeuden.

Jossain vaiheessa kuulemma joku ihmetteli, mitä järkeä on yhdistää kirjallisuuden opinnot juridiikkaan. Poikani on keksinyt paremman vastauksen kuin minä. Molemmissa on kysymys todellisuuden ja sen kuvausten suhteista. Patenttioikeudessa ongelma on erittäin vaikea, koska julkaistut, kirjalliset patenttivaatimukset määräävät patenttisuojan laajuuden. Tavalla tai toisella riidassa on silti usein puhe myös siitä tuotteesta – koneesta, tietokoneohjelmasta – jota patentin sanotaan suojaavan.

Kun itse olin vihreä noissa aivan samoissa töissä, luin tukka pystyssä jo silloin vanhaa korkeimman oikeuden ratkaisua kahden antibiootin samanlaisuudesta tai erilaisuudesta eli siis patentinloukkauksesta. Siinähän oli aloitettava opiskelemalla oikein tosissaan biologiaa ja farmakologiaa, ja erillisongelma oli homesieni, josta jutun antibiootti oli peräisin. Kasveja näet ei voi lainkaan patentoida – oliko tietty homesieni ”kasvi”. Lisäksi oli opittava, että kilpailevan valmisteen eli tabletin vertaaminen patenttivaatimuksessa kirjoitettuun on hyvin vaikeaa ja että tuossa piilee myös kovan luokan filosofinen ongelma.

Vuosia myöhemmin käsitin, että juuri sama ongelma on tekijänoikeudessa tietokoneohjelmaan. Monien kirjojen väite, että tekijänoikeus voi suojata ”konekielistä ohjelmaa” on virheellinen. Suojaa ei nauti koskaan kieli, ei siis objektikieli, ei muukaan ohjelmointikieli (Python, C++) eikä konekieli, vaan se jokin, mitä tuolla kielellä ilmaistaan. Lain vaatima omaperäisyys on haettava osioiden valikoinnista ja yhdistelemisestä, ja teoreettisesti suojattu ohjelma voidaan ilmaista monella kielellä, samoin kuin esimerkiksi runo.

Ja patenttipuolella sitten integroiduista piireistä alkaen se kysymys on vaikea, mikä on ”rautaa” ja mikä ”softaa”. Mikä tahansa ohjelma voidaan toteuttaa raudalla eli siis koneella, mutta kaikkia koneen osia ei voi korvata softalla.

Koulutussosiologian mukaan vanhempien työt vaikuttavat monissa tapauksissa lasten ammatinvalintoihin. Ilmiölle löytyy monta järkevää selitystä. Samaa sukua on havainto, että vanhempien, etenkin isän kirjojen lukeminen vaikuttaa lasten lukemistottumuksiin. Lapsi oppii myös jäljittelemällä, ja jos aikuinen kirjan ääressä on hyvin tuttu näky, kynnys omalla kohdalla on matala. Musiikissa voi vaikuttaa suora oppiminen. Kaikki lapseni ovat maininneet kuulostelevansa joskus oudon tutulta vaikuttavaa teosta, vaikkeivat tiedä kuulleensa sitä. Joskus myönnän soitattaneeni sitä aikoinani paljonkin.

Voi olla että pääsykokeisiin hakeutuu lisää Kemppisiä. Nyt olen onnellinen. Tuo esittelijän homma on hieno. Arvostan sitä. Lisäksi se on hyödyllistä ”oikeaa työtä”. Hyötyä ei voi mitata vain rahana.