Nortamo

Sain välikäden kautta tekijältä kirjan ”Hj. Nortamo. Jaaritustensa vanki” (Tapio Niemi). Kirja näyttää pienelle piirille painetulta, ja se on sääli. Elämäkerraksi teos on nimittäin hyvä. Jopa tyylilajiin kuuluva ylistelty on enimmäkseen pidetty kurissa, ja sitäkin tärkeämmäksi luultu pumpulointi puuttuu kohdin kokonaan.

Nortamon (1860-1931) elämään liittyy salaisuuksia ja vähän tunnettuja asioita. Se ei maailmaa heilauta, että hän juoksi muiden naisten perässä niin kauan kuin koiviltaan kykeni, arvovaltainen aviomies.

Aikoinaan hyvin tunnettu kirjallinen vaikuttaja Anna-Maria Tallgren olisi laajemmalle yleisölle esittelemisen arvoinen hahmo, (1886-1949). Hän oli Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelija ja monena monessa. Se tiedetään ja muistetaan, että avioliitto kahdeksattakymmenettä käyvän arkkipiispa Erkki Kailan kanssa 1944 kohahdutti kansaa. Kaksi vuotta kestänyt ”kiihkeä eroottinen suhde” Nortamon kanssa oli minulle uusi tieto, joka elämäkertaan otettujen kirjekatkelmien perusteella näyttää todelta.

Nortamo lienee selostanut asiaa ystäväpiirissään Sillanpäälle ja Kiannolle. Taiteilijoista Eero Järnefelt ja Eero Snellman olivat myös niin läheisiä, että heille Nortamo purki ilojaan ja surujaan.

Sekään ei ole enää tiedossa, että Nortamolta meni kymmenen vuotta mieli järkkyneenä, pitkiä aikoja erilaisissa parantoloissa. Ajan tavan mukaan diagnoosi oli ”neurastenia” eli hermoheikkous.

Ja sitten on kansalaissodan aika, jolloin lienee tapahtunut vallan kummia. Joka tapauksessa leppoisuudestaan kuuluisa kansanymmärtäjä osoittautui punaisia kohtaan fanaattisen kiihkeäksi ja kostonhimoiseksi, ja oli äärioikeiston miehiä.

Kansalaissotaa vaiheineen on käsitelty kirjallisuutta tutkiessa, mutta sen vaikutuksien seulominen on jäänyt vähälle. Olen itse lukenut useammat muistelmat, joissa osallistumisesta valtiorikosoikeuksiin ja kuolemantuomioitten jakelemiseen on vaiettu täysin. Itse olen kaivanut esiin myöhempien merkkihenkilöiden vaiheita ja miettinyt miksi ei joku – Jukka Kekkosen oppilas tai vastaava – käy läpi säilyneitä asiakirjoja. Nyt tiedämme vain, että Urho Kekkonen osallistui teloituksiin, luultavasti mielellään. Sitä ei tiedetä, ketkä kaikki muut olivat mukana. Kansalaissodan molemmin puolin poliittista kenttää aiheuttamat vammat on myöhempien tapauksien vuoksi painettu villaisella.

Itse panin merkille, että oma suosikkini murrekirjailija Vaasan Jaakkoo oli mukana Tampereen valtauksessa. Mitään tietoa ei ole tallella siitä, kuinka tapahtumat vaikuttivat häneen. Tuhotusta Tampereesta on valokuvia, jotka eivät ole kaunista katsottavaa.

Nortamo oli sodan ajan Nakkilassa ja välillä vaarassa. Sitten Nakkilan talo paloi. Elämäkerran kirjoittaja antaa ymmärtää, että tuon rakennuksen tulipalo olisi saattanut olla tuhopoltto ja sytyttäjä hyvinkin tiedossa.

Nortamon tuotannossa näkyy sama piirre kuin hänen persoonallisuudessaan, tavaton epätasaisuus. Pakinoissaan – humoreskeissa – hän on kohdittain mestari. Yleiskielisistä romaaneista ei voi sanoa samaa. Itse Nortamo pakkasi vähättelemään murrejuttujaan ja keräämään voimia ”oikeaan” kirjallisuuteen.

Laulun tekijänä hän oli yksi parhaista, mitä Suomessa on ollut. Hän oli myös taitava sieppaamaan melodioita muualta. Esimerkki on edelleen laulettu ”Juhlan päättäjäislaulu” (”On taasen vietetty juhlahetki” – Jag är en främling från Delos stränder.)

Nämä ovat kuitenkin sivuasioita. Nyt ajatellen on pakko ällistyä hyvin hankalalla murteella kirjoitettujen kirjojen valtavaa yleisönsuosiota. Nortamo todella oli sotien välisen ajan myydyimpiä kirjailijoita. Niemi mainitsee, että viimeisinä elinvuosina hänen tekijänoikeustulonsa lähenivät nykyrahassa sataa tuhatta euroa vuodessa!

Nortamo oli todellinen maakunnan mies ja Maila Talvion perustaman ja ylläpitämän Satakunta-kultin peruspylväitä. Talvion myöhempään, kohdittain hiukan arveluttavaankin Saksan ihailuun myös Hitlerin aikana Nortamo ei tietenkään enää joutunut mukaan. Asia vain jää askarruttamaan. Satakunnasta tuli mahtavia isänmaan miehiä, sellaisia kuin Ryti ja Linkomies. Mutta aurinkoinen purjelaivojen Rauma oli jossain määrin Nortamon itsensä kiillottama kuva, ja se on edelleen hallitseva.

Muualta Suomesta maakunnallisuus on moneen kertaan unohdettu. Mistä oikein on kysymys? En tiedä. En ymmärrä.  Sitä ei tarvitse ihmetellä, että jos kysyy Porissa tai Raumalla, mikä hän valtakunnan paras paikka, jossa asuu valioväki, vastauksen arvaa.

Sen satun tietämään, että Rauma todella on erikoisen viehättävä asuinpaikka. Minulla on siellä sukulaisia. Siellä voi jopa pikkupoika kävellä keskellä pääkatua ja poiketa vaihtamaan kuulumisia vaikka polkupyöräkorjaamolla. Vähän kiusoittelimme tätä pojanpoikaani, että kannattaisiko pyrkiä vaihto-oppilaaksi Poriin, mutta …

Suuri tai suurin raumalainen Nortamo inhosi Raumaa ja pakeni sieltä ensin lääkäriksi suorastaan Pudasjärvelle ja sitten Poriin, jossa raumalaisuutta olikin helpompi juhlia. Rauman murretta hän ei käytti tarvittaessa puheessaan. Ilmeisesti hän kuitenkin häpesi murretta. Ainakaan se ei vetänyt hänen silmissään vertoja puhtaalle, vapaalle suomelle. Asian voisi ajatella myös päinvastoin.

Nortamo olisi halunnut olla todella suuri kirjailija, sellainen kuin… Maila Talvio. Hän saavutti elämässään kaikki ulkoiset kunnianosoitukset ja muutaman päälle, jopa patsaan, joka katselee raumalaisia tänäkin päivänä.

Hän jäi tyytymättömäksi. Osaan arvata, mitä hän olisi ajatellut, jos hänen olisi suotu nähdä Sillanpään 30-luvun nousu.

Virkistyspurjehtijana hän pysyi aika vaatimattomalle tasolle. Isommista purjelaivoista hän tiesi vain sen minkä oli varta vasten opetellut. Tiettävästi hän ei koskaan sellaisella seilannut.

Näin se menee. Elämä on ainetta, josta unet kehrätään. Jos verrataan kuvittelukyvyn rakentamaa Raumaa ja sitä, joka on kosketeltavasti olemassa, ensin mainittu voittaa kenen tahansa mielestä. Vaikka on vanha Rauma kaunis.