Älyttömyysosamäärä

Amerikan armeija otti erikoisen hanakasti käyttöön IQ:n eli ÄO:n, jonka olivat kehittäneet ranskalaiset. Ensimmäinen buumi oli ensimmäinen maailmansota ja toinen oli tietenkin toinen. Jälkimmäisen sodan aikana psykologeja pyydettiin mm. osoittamaan, ettei neekeri opi lentämään. Tutkimustulos järjestyi. Harmillinen takaisku oli tietenkin eri mutkien kautta syntynyt kokonaan mustien hävittäjälaivue, jota pommituslentäjät rukoilivat suojakseen, koska se oli niin selvästi muita taitavampi ja tuloksiltaan parempi.

Suhteellisen selvästi nykytyyppinen Wechslerin testi tuli käyttöön 1939 ja sen puutteet tiedetään kohtalaisen hyvin.

Amos Tverskystä kerrotaan, että hän oli kävelevä ÄO-testi. Toiset psykologit sanoivat, että mittaat itsesi katsomalla kellosta, kauanko sinulta menee ennen kuin ymmärrät, että tuo mies on sinua rajusti älykkäämpi.

Koulumaailmasta löytyy esimerkkejä opettajien suhtautumistavoista. Luokkiin ilmaantuu aina välillä oppilaita, jotka älyllisessä mielessä lentävät kahdeksikko kenen tahansa opettajan ympärillä.

Erään luennon jälkeen sanoin kaverilleni Sir Robinille kuullun johdosta, että jo on älykäs mies tuo luennoitsija. Robin oikaisi, ettei puhuja ole alkuunkaan älykäs, nopeaälyinen vain.

Olen tuntenut muutamankin kansallisesti kuuluisan psykopaatin, jotka ovat niin hirvittävän lahjakkaita, ettei heiltä mene kuin muutama sekunti ymmärtää väärin vaikeakin asia.

Kulttuurimme suosii tietynlaisia kykyjä, yleensä sellaisia, joiden mittaaminen on mahdollista. Esimerkiksi Abloyn nykyisen lukon pakkauksessa on piirustus. Tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka käsittävät asian heti ja osaavat siis myös asentaa lukon, ja toisia, joille se on lähes ylivoimaista. Meillä on nyt ulko-ovessa se malli, jossa piti ensin kääntää avainta tai sisäpuolella lukituskieltä ja vasta sen jälkeen käyttää painiketta. Kysymyksessä on yhden käden lukko, mutta tapaan valehdella, että se on dementikkoja varten suunniteltu. Useimmat vieraat käyttävät ensin kahta kättä eli kiertävät ja painavat. On se hyvä etteivät pösilöt pääse pakoon.

Todellisuudessa uuden normin mukaan sisältä on päästävä lukon kaikissa tiloissa pakenemaan ilman avainta.

Olen miettinyt, että etenkin kirjavaksi maalattuna paniikkipuomi olisi komea. Hanketta jarruttaa luultavasti monopoliin perustuva hinnoittelu. Ulko-oven lukko on kallis kapine.

Auton taskusta toimiva avain muuten oikeasta on hyvä värkki. Tosin omassa autossani ilmenee arkuutta säätilalle niinettä hipaisu ei aina toimi, vaan on liksautettava avainta. Logiikka toimii. Näyttää olevan vaikeaa tai mahdotonta lukita itseään ulos autostaan.

Lehti katosi jonnekin ennen kuin ehdin lukea, mitä otsikon alla oli. Joku kuulemma tutkii viisautta.

Jos olisi olemassa toimiva menetelmä tutkia älyttömyyden alueet, sepä olisi hyödyllinen. Jokin seikka määrää, että olemme yleensä halukkaampia esittelemään ja erittelemään hyviksi luulemiamme puolia. Minä olen onnistunut niin hyvin, että en enää tiedä, miksi en pidä peleistä. Vastenmielisyys ulottuu shakista korttipeleihin ja lautapeleihin. Tietämättömyys digitaalisista peleistä oli pitkä miinus kun olin informaatio-oikeuden professorina ja kyllä tiesin, että tekijänoikeus ja patentit peleihin on visainen ja ajankohtainen ongelma. Ja etenkin tavaramerkkioikeus.

Todennäköinen syy on huonous ja luultavasti olen joskus joutunut rökitetyksi vähän joka pelissä. Mutta olisi hupaisaa olla matemaattisesti lahjakas ja heittäytyä ratkaisemaan esimerkiksi sellaisia ongelmia, joita Scientific American julkaisee (tai ainakin tapasi julkaista).

Ehkä en kuitenkaan vaihtaisi. Ehkä taiteellinen ja teksti-tieteellinen arvoitus ja tuollainen pähkinä sulkevat toisensa pois. Tehtävät, mukaan lukien sudoku ja ristikot, on ratkaistavissa. Niitä julkaistaan ratkaisemista varten. Taiteessa ja tieteessä ei ole niinkään varmaa, että ratkaisua on olemassa.

Mitä jokin runonsäe tarkoittaa? Kysymys on järkevä ja oikeutettu, mutta näsäviisas vastaus on minulle mieleen – jos tuohon kysymykseen voisi vastata eli selittää tarkoituksen, runonsäe osoitettaisiin samalla turhaksi. Miksi ei alun alkaen sanottu asiaa niin kuin se on? Minua viehättää se, mitä on kahden totuuden välissä samalla tavalla kuin pidän enemmän rivinväleistä kuin riveistä.

Merkitykset ja ilmiöt ja osa metafyysistä ongelmista (mitä elämä pohjimmaltaan on jne…) ovat hiukan samanlaisia todennäköisyyden pistepilviä kuin fermionit. On todistettavissa, ettei tuollaista pistettä (ratkaisua) voi osoittaa. Tietyissä tilanteissa energia on mitattavissa ja samoin massa, mutta ei molempia yhtä aikaa, ja lisäksi tarkkaileminen voi vaikuttaa mittaustulokseen ja varmemmaksi vakuudeksi jokin hiukkanen voi olla samanaikaisesti kahdessa eri paikassa…

Valokuvaamalla olen varmistanut, että talo – oma koti - voi olla eri näköinen ja siis eri paikka riippuen kuvaajan mielentilasta ja vireystilasta. Toisin sanoen sama talo on eri. Sitä en tiedä, mutta en mitenkään torju mahdottomana, että sama rakennus voisi sijaita samanaikaisesti kahdessa tai useassa eri paikassa. Tässä en viittaa rinnakkaisten universiumien hypoteesiin, vaan arkikokemukseen.

Sukujuhlissa muuten se Nikonin kallis ja painava laajakulmazoom on verraton. Otin eilen porukoista jopa 16 mm:n laajakulmalla ja sitten taas 35 millillä. Kun automaattinen herkkyyden säätö on sekin päällä, ei tarvitse paljon tarkentaa. Riittää kun freimaa, ja sitten kuvista voi pilkkoa miellyttäviä osia ja rajata roippeita pois, kun meinaan on mistä rajaa.

Myös maisemakuvaukseen suositan lämpimästä ultralaajakulmaa. Kaatuvien viivojen oikominen käy kuin tanssi. Suositellaan lämpimästi kaikille asianharrastajille. Kuvana osa laajakulmakuvasta ja kohteena armeijan mantteli mallia 1922 tai sinne päin. Noita pitkiä palteita näki vielä armeijassa ollessani.