Wang Wei, Kaurismetsä

Vuori tyhjä ei kuulu kuin

puheen rippeitä.

Laskeva valo sytyttää

syvyyden sammalen vihreän.

Sellainen Eliot Weinberger julkaisi 80-luvulla kirjan tämän Wang Wein kuuluisan runon kääntämisestä. Kirjan nimi on ”Nineteen Ways of Looking at Wang Wei”.  

Runo löytyy hakemistoista usein nimellä “Deerpark”, kaurispuisto. Kun en ole löytänyt Kiinan historiasta mainintaa kauriiden tarhaamisesta 700-luvun Kiinassa, käytin itse suomennoksessani nimeä ”Kaurismetsä”. Kadonnut maalaus, johon runo on liitetty , esittää vuorta tai kukkuloita ja metsää. Maalauksesta on jäljennöksiä, joiden uskollisuudesta ei tiedä. Wang Wei oli esikuvallinen uranuurtaja sekä maalarina että runoilijana.

Lapissa on erilaisia Porotuntureita ja Karhupäitä. Kuvittelen että nuo nimet ovat peräisin siitä, että joku on nähnyt joskus sellaisella seudulla poron tai karhun. Vastaavasti Wang Wei tarkoittaisi metsää, jossa on ehkä nähty joskus peura.

Tekstin mukaan kirjoittaja ei havaitsisi peuroista eikä muista eläimistä merkkiäkään. Mutta tulkinta on epävarma. Ei oikein voi puhua kirjoittamishetkestä eikä ainakaan valaistumisesta, vaikka Wang Wei oli kova buddhalainen. Runo tuo esiin hetken, jolloin hetki katoaa, ja vuoren, joka lakkaa olemasta vuori.

On varmaan turha korostaa, että kvanttikenttäteoria oli kirjoittajalla täysin hallinnassa. Havainnon tekeminen muuttaa kohdetta. Hiukkanen, joka nähdään, onkin muualla, eikä enää hiukkanen.

Olen ihmetellyt, miten ja millä tavoin aurinko heijastuu sammaleista, kuten monissa käännöksissä sanotaan. Aurinko heijastuu joesta tai järvestä. Näemme sen kehrän. Aurinko on muuan taivaankappale. Se mikä sattuu tai koskee silmiin vesillä tai jopa metsää katsellessa, on valo. Valo tulee auringosta, mutta on eri asia. Taivaankappale Aurinko lähettää kovin monen mittaista sähkömagneettista säteilyä.

Mieltäni ilahduttaa ajatus, että valo – aaltoliike tai fotonit – on päässyt pakoon Auringon käyristävää painovoimaa.

Kiinalaisen runon tekee niin vaikeatajuiseksi se, että sana tarkoittaa kovin usein myös vastakohtaansa. Vuori voi olla rotko ja joki autiomaa. Se ei voi olla autio. Tuo sana tarkoittaa elämän puuttumista. On vuorella ainakin bakteereja ja muurahaisia. Puut mainitaankin, ja sammal. Sanomalla sitä tyhjäksi sanotaan ”kuin mieleni”.

Wikipedian artikkeli Wang Weista on asiallinen. Googlen kuvahaku nimellä Wang Wei näyttää kuvia, joista saa käsityksiä. Vahinko että tietämäni T’ang -taidekirjat ovat kalliita ja etäisiä. Kuvista näkyy ettei sirostelu, voimattomuus tai hillintä saa mitään sijaa tuon aikakauden kiinalaisuudessa. Taiteilijat arvostivat tolkuttomuutta. Monet arvostavat edelleen.

Henkilö Wang Wei oli elinaikanaan kuuluisa. Tämäkin runo otettiin kaikkiin antologioihin, myös siihen 300 vuotta sitten Kiinassa koottuun, johon kukaties perustuu käsityksemme Kiinan runoudesta. Säilyneitä runoja on kymmeniä tuhansia. Miten ne on luettava, siitä ei Kiinassakaan ole yksimielisyyttä, eikä ole koskaan ollut.

Käsitämme, että juuri tuo T’ang -kausi (Li Po, Tu Fu, Po Chü I) oli taiteellisessa mielessä maailmanhistorian hienon, ainakin samaa kuin Rooman hopeakausi tai Kreikan runouden synty Sapfon aikana ja jälkeen tai Provencen trubaduurien lyhyt kukoistus tai Islanti ennen romahdustaan, tuhat vuotta sitten.

Weinbergerin ohut kirja antaa hyvän käsityksen ongelman luonteesta. Nimen lupaamien 19 käännöksen lisäksi liitteissä on yli 20 lisää. Englannin lisäksi mukana on joitakin ranskankielisiä, muutama saksankielinen ja itsensä Octavio Pazin espanjankieliset versiot.

Kaikkia näitä parempi on mielestäni kuvasta ilmenevä Bergqvistin ruotsinnos.

Weinbergerin teoksen nimi puolestaan viittaa Wallace Stevensiin, joka osasi ehkä paremmin kuin kukaan kiinalaiset keinot, jolla tarkoitan yksinkertaistamista niin pitkälle että tulos osoittautuu salaperäiseksi.

Runossa mustarastaista Stevens sanoo empivänsä, kumpi on hänelle mieluisampi, mustarastaan laulu vai se hetki, joka on laulun juuri loputtua.

Jos käännän joskus uudestaan tuon runon (kokoelmastani Stevens, Tämän ilmaston runot) ”Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta” muuttaisin linnun nimen. Rastas kuulostaa ikävältä ja tuo mieleen rämisevän laitteen, esimerkiksi rukousmyllyn. ”Mustalintu” olisi parempi, ja käännöksenä uskollinen, blackbird.

Kiinan kielessä on neljä kuuloon vaikuttavaa ominaisuutta, joiden hallitseminen on runossa välttämätöntä. Yksi on tooni eli sävelkorkeus eli millaisen mutkan ääni tekee äännettäessä  vaikka vain vokaali. Pelkään että suomalaiset lukiolaiset käännytettäisiin Kiinan tullista takaisin, koska he puhuvat kiekaisemalla jokaisen sanan lopun. Kiinassa kiekaisu merkitsee jotain. Varmaan siellä epäiltäisiin poliittista provokaatiota.

Alan harrastaja kysyy kiinasta kääntämisen yhteydessä Arthur Waleyn perään; hän ei ole kääntänyt tätä runoa. Runon läntinen maine on peräisin Ezra Poundin ”Cathay” -teoksesta, joka aloitti länsimaisen perinteen, usein modernismiksi nimitetyn.

Poundin tekstiä ei ehkä pidä ajatella käännöksenä. Ei hän osannut tuohon aikaan kiinaakaan, eikä japania.

Wang Wei tiesi, että vihreä on mainittava. Se on niin vaikea väri. Tuhat vuotta myöhemmin Lorca kirjoitti kertosäkeen: vihreä, miten haluan sinut vihreänä.