Tyhmä vai tietämätön

Luin lehtiä, nyt ulkomaalaisia. Otsikko tarkoittaa minua. Oivallus johtuu noista lehdistä.

Lehtien ja television ongelma on niiden oma populismi. Suoraan tai kiertäen ne ovat liiketoimintaa. Niitä halutaan myydä. Suurimpia maksajia ovat mainostajat. Rooli on myös irtonumeroiden ostajilla. Jäljellä on myös jokin määrä tilaajia.

Niinpä niiden tehtävä on julkaista sellaista, mikä käy kaupaksi. Tuossa tehtävässään ne ovat kompuroineet, kun sähköinen viestintä ja ennen kaikkea sähköinen valehteleminen muutti kaiken.

Radion ja sitten television asema osoittautui suureksi ongelmaksi Englannissa 1920-luvulla. Asiaa on mietitty työryhmissä, mutta ratkaisua ei ole vielä löydetty. Suomessa Eduskunnan johtama Yle saa rahansa erillisverosta. Se ei paranne asiaa ratkaisevasti.

Oikeuskansleri sanoo, ettei häntä ole kuunneltu. Pääministeri sanoo, ettei oikeuskansleri ole mitään sanonutkaan.

Hankkeiden hylkääminen leimataan huonoksi työksi. Silti meillä on elimiä, joiden tehtävä on hylätä hankkeita. Sellainen on perustuslakivaliokunta. En yläpuolelle tarvittaisiin ehkä ylempi aste, perustuslakituomioistuin.

Muutos alkoi Mikkelin panttivankidraamasta. Suomen Kuvalehdessä eräs kirjoittaja vaati lopulta, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto on pantava syytteeseen. Hän ei ollut nostanut syytettä poliisimiehiä vastaan, kun taas yhden surmansa saaneen omaiset tekivät sen, ja korkein oikeus tuomitsi yhden komisarion sakkoon kuolemantuottamuksesta.

Katsauksissa on tapana sanoa, että Mikkelin tapaus selkiytti poliisin voimankäyttöä eli teki selväksi, että käskysuhteet on järjestettävä ja ampuja joutuu helposti vastuuseen.

Sitä ei ole tapana sanoa, että poliisin ja vankeinhoidon johtotehtävissä oli tuolloin - 1986 – aika heikkoa väkeä ja kuilu hallintoihmisten ja kenttätyön osaajien välillä oli päässyt repeämään.

Tapahtumasarja oli median voitto. Se tieto meni perille, etteivät viranomaiset voi keksiä itse itselleen normeja eivätkä itse päättää niiden soveltamisesta.

Nyt ministeriä ollaan viemässä Mikkelin torille samaan aikaan kun lähialueella Euroopassa lainehtii aseellinen terrorismi ja kaksi johtavaa suurvaltaa on arvioitu ilmeisin perustein toimissaan arvaamattomiksi. Yhdysvaltain virkaan astuvan presidentin puheet, olemus ja esiintymistapa tuovat mieleen vuoden 1930 Chicagon.

Yhdysvaltain perinne oli ainakin 30 vuotta, ehkä 60 vuotta, selvä valinta. Jos on kannatettava mainosmiestä tai tiedemiestä, valitaan mainosmies. Gagstereiden kehittämä vihatalous kukoisti muun muassa 1950-luvun alun ”noitavainoissa” eli myöhästyneessä kommunistien ahdistelussa. Myöhässä se oli siksi, että USA ja etenkin Iso Britannia olivat jo menettäneet tärkeimmät sotilassalaisuutensa Neuvostoliitolle.

Pitäisikö Suomessa päätoimittajat ja johtavat toimittajat valita vaaleilla, esimerkiksi eduskuntavaalien yhteydessä?

Itse he eivät haluaisi sellaista, koska äänestyksen selvittäneillä kansanedustajilla on vaara jäädä jatkossa valitsematta, jos he möhläävät pahasti. Media hoitaa ylilyöntinsä uusilla ylilyönneillä.

Jaakko Jonkka saattaa olla ennen pitkää siirtymässä eläkkeelle (synt. 1953). Hänellä on kuin jokin tarve turvata selustansa. Hän sai vauhtiin vuosia sitten keskustan vaalirahasotkun selvittämisen, ja silloin kuvassa oli esteellisyys. Tässä ja nyt lakimiehen on hiukan vaikea nähdä mitään uutta perustuslakiasiassa. Mediassa väitetään, ettei valtioneuvosto ole ottanut huomioon oikeuskanslerin huomautuksia, ja tätä Jonkkakin sanoi, mutta toistaiseksi on epäselvää, mitä huomautuksia ja milloin esitettyjä.

Olisiko kenelläkään rohkeutta miettiä perustuslakia oikeuskanslerin toiminnan kannalta? Valtioneuvoston toiminnan lainmukaisuuden valvominen vaatisi välineet. Eräät valvojan virat on jo muutettu. Ennen esimerkiksi kanneviskaalit kiertelivät laskemassa leimamerkkejä hovioikeuden arvovallalla tuomiokunnissa.

Toiminta valtioneuvostossa on hyvin vaikeaa, koska päätösten poliittinen puoli kuuluu valtioneuvostolle, ja oikeudellinen puoli tarkoittaisi etenkin valtioneuvoston itse antamia asetuksia, ei niinkään eduskuntaan meneviä lakiehdotuksia, jotka ovat määritelmän johdosta poliittisia.

Oikeuskansleri ei voi kävellä neuvomaan eduskuntaa. Se ei kuulu hänen toimivaltaansa. Siellä on toinen virkakunta.

Minun silmissäni ylin laillisuudenvalvoja on korkein oikeus. On sanottu, että on erinomaista estää laittomuudet ennakolta. Toisaalta poliisi ja tuomioistuin ovat eri asioita. Toinen toimii etukäteen ja tilanteessa, toinen jälkikäteen.

Median keskeinen työtapa on valikoida esitettäväksi tosiasioita. Sen voi tehdä myös tarkoitushakuisesti. Kumpi on syy ja kumpi seuraus, siitä ei ole tietoa. Ihmisten mielenkiinto asioihin ja perusteluihin on mennyt huonoksi. Kävin eilen vertailun vuoksi pääpirteissään läpi ruotsin, saksan, englannin ja ranskankielisiä yleisaikakauslehtiä.

Tulin siihen tulokseen, että ajattelun aihe ja tietojen jännitteinen yhdistäminen myyvät muualla, eivät meillä. Meillä on hyviä virkamiehiä ja hyviä poliitikkoja, mutta tiedotusilmapiirimme on neuvostoliittolainen.

Rähmällään olo oli muuten bysanttilainen tapa. Hallitsijaa lähestyttäessä oli heittäydyttävä pitkin pituuttaan kolme kertaa.

Epäilen muuten että Joulupukki on vieraan vallan agentti. Hän pukeutuu punaisiin ja tulee itärajan pinnasta.

Ettei vain olisi lisäksi luvaton maahantulija. Korvatunturi on rajavyöhykkeellä. Olisiko oikeuskanslerin selvitettävä asia?