21. joulukuuta 2016

Tyhmä vai tietämätön




Luin lehtiä, nyt ulkomaalaisia. Otsikko tarkoittaa minua. Oivallus johtuu noista lehdistä.

Lehtien ja television ongelma on niiden oma populismi. Suoraan tai kiertäen ne ovat liiketoimintaa. Niitä halutaan myydä. Suurimpia maksajia ovat mainostajat. Rooli on myös irtonumeroiden ostajilla. Jäljellä on myös jokin määrä tilaajia.

Niinpä niiden tehtävä on julkaista sellaista, mikä käy kaupaksi. Tuossa tehtävässään ne ovat kompuroineet, kun sähköinen viestintä ja ennen kaikkea sähköinen valehteleminen muutti kaiken.

Radion ja sitten television asema osoittautui suureksi ongelmaksi Englannissa 1920-luvulla. Asiaa on mietitty työryhmissä, mutta ratkaisua ei ole vielä löydetty. Suomessa Eduskunnan johtama Yle saa rahansa erillisverosta. Se ei paranne asiaa ratkaisevasti.

Oikeuskansleri sanoo, ettei häntä ole kuunneltu. Pääministeri sanoo, ettei oikeuskansleri ole mitään sanonutkaan.

Hankkeiden hylkääminen leimataan huonoksi työksi. Silti meillä on elimiä, joiden tehtävä on hylätä hankkeita. Sellainen on perustuslakivaliokunta. En yläpuolelle tarvittaisiin ehkä ylempi aste, perustuslakituomioistuin.

Muutos alkoi Mikkelin panttivankidraamasta. Suomen Kuvalehdessä eräs kirjoittaja vaati lopulta, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto on pantava syytteeseen. Hän ei ollut nostanut syytettä poliisimiehiä vastaan, kun taas yhden surmansa saaneen omaiset tekivät sen, ja korkein oikeus tuomitsi yhden komisarion sakkoon kuolemantuottamuksesta.

Katsauksissa on tapana sanoa, että Mikkelin tapaus selkiytti poliisin voimankäyttöä eli teki selväksi, että käskysuhteet on järjestettävä ja ampuja joutuu helposti vastuuseen.

Sitä ei ole tapana sanoa, että poliisin ja vankeinhoidon johtotehtävissä oli tuolloin - 1986 – aika heikkoa väkeä ja kuilu hallintoihmisten ja kenttätyön osaajien välillä oli päässyt repeämään.

Tapahtumasarja oli median voitto. Se tieto meni perille, etteivät viranomaiset voi keksiä itse itselleen normeja eivätkä itse päättää niiden soveltamisesta.

Nyt ministeriä ollaan viemässä Mikkelin torille samaan aikaan kun lähialueella Euroopassa lainehtii aseellinen terrorismi ja kaksi johtavaa suurvaltaa on arvioitu ilmeisin perustein toimissaan arvaamattomiksi. Yhdysvaltain virkaan astuvan presidentin puheet, olemus ja esiintymistapa tuovat mieleen vuoden 1930 Chicagon.

Yhdysvaltain perinne oli ainakin 30 vuotta, ehkä 60 vuotta, selvä valinta. Jos on kannatettava mainosmiestä tai tiedemiestä, valitaan mainosmies. Gagstereiden kehittämä vihatalous kukoisti muun muassa 1950-luvun alun ”noitavainoissa” eli myöhästyneessä kommunistien ahdistelussa. Myöhässä se oli siksi, että USA ja etenkin Iso Britannia olivat jo menettäneet tärkeimmät sotilassalaisuutensa Neuvostoliitolle.

Pitäisikö Suomessa päätoimittajat ja johtavat toimittajat valita vaaleilla, esimerkiksi eduskuntavaalien yhteydessä?

Itse he eivät haluaisi sellaista, koska äänestyksen selvittäneillä kansanedustajilla on vaara jäädä jatkossa valitsematta, jos he möhläävät pahasti. Media hoitaa ylilyöntinsä uusilla ylilyönneillä.

Jaakko Jonkka saattaa olla ennen pitkää siirtymässä eläkkeelle (synt. 1953). Hänellä on kuin jokin tarve turvata selustansa. Hän sai vauhtiin vuosia sitten keskustan vaalirahasotkun selvittämisen, ja silloin kuvassa oli esteellisyys. Tässä ja nyt lakimiehen on hiukan vaikea nähdä mitään uutta perustuslakiasiassa. Mediassa väitetään, ettei valtioneuvosto ole ottanut huomioon oikeuskanslerin huomautuksia, ja tätä Jonkkakin sanoi, mutta toistaiseksi on epäselvää, mitä huomautuksia ja milloin esitettyjä.

Olisiko kenelläkään rohkeutta miettiä perustuslakia oikeuskanslerin toiminnan kannalta? Valtioneuvoston toiminnan lainmukaisuuden valvominen vaatisi välineet. Eräät valvojan virat on jo muutettu. Ennen esimerkiksi kanneviskaalit kiertelivät laskemassa leimamerkkejä hovioikeuden arvovallalla tuomiokunnissa.

Toiminta valtioneuvostossa on hyvin vaikeaa, koska päätösten poliittinen puoli kuuluu valtioneuvostolle, ja oikeudellinen puoli tarkoittaisi etenkin valtioneuvoston itse antamia asetuksia, ei niinkään eduskuntaan meneviä lakiehdotuksia, jotka ovat määritelmän johdosta poliittisia.

Oikeuskansleri ei voi kävellä neuvomaan eduskuntaa. Se ei kuulu hänen toimivaltaansa. Siellä on toinen virkakunta.

Minun silmissäni ylin laillisuudenvalvoja on korkein oikeus. On sanottu, että on erinomaista estää laittomuudet ennakolta. Toisaalta poliisi ja tuomioistuin ovat eri asioita. Toinen toimii etukäteen ja tilanteessa, toinen jälkikäteen.

Median keskeinen työtapa on valikoida esitettäväksi tosiasioita. Sen voi tehdä myös tarkoitushakuisesti. Kumpi on syy ja kumpi seuraus, siitä ei ole tietoa. Ihmisten mielenkiinto asioihin ja perusteluihin on mennyt huonoksi. Kävin eilen vertailun vuoksi pääpirteissään läpi ruotsin, saksan, englannin ja ranskankielisiä yleisaikakauslehtiä.

Tulin siihen tulokseen, että ajattelun aihe ja tietojen jännitteinen yhdistäminen myyvät muualla, eivät meillä. Meillä on hyviä virkamiehiä ja hyviä poliitikkoja, mutta tiedotusilmapiirimme on neuvostoliittolainen.

Rähmällään olo oli muuten bysanttilainen tapa. Hallitsijaa lähestyttäessä oli heittäydyttävä pitkin pituuttaan kolme kertaa.

Epäilen muuten että Joulupukki on vieraan vallan agentti. Hän pukeutuu punaisiin ja tulee itärajan pinnasta.

Ettei vain olisi lisäksi luvaton maahantulija. Korvatunturi on rajavyöhykkeellä. Olisiko oikeuskanslerin selvitettävä asia?

29 kommenttia:

  1. Niinpä, kyllähän nyt näyttää, että media on vallatäydedessään "päättänyt" kaataa Sipilän hallituksen tai ainakin yrittää kuinka pitkälle sen saa kallistumaan. Mikäpä siinä, ns. sananvapauden varjolla saa yrittää kaikenlaista. Sitä ihmettelen, että "laatulehti" Helsingin Sanomat on ryhtynyt johtamaan tätä hallituksen kaato-yritystä.

    Aikamoista populismia, Hesarin politiikantoimituksessa.

    Jos Hesari saisi todella hallituksen kumoon ja uudet eduskuntavaalit, niin mistäköhän syystä siellä sitten juhlittaisiin? Demokratian vai epädemokratian nimissä?

    Pari päivää sitten joku perustuslakifundamentalisti sanoi radiossa ettei perustuslaeissa ole mitään tulkittavaa. Näinkö on? Eivätkö perustuslait olekaan ihmisen kirjoittamia?

    VastaaPoista
  2. Oletan että Jonkka tarkoittaa nimenomaan budjettilakeja - olen huomannut että niitä säädetään nyt vars. räimimällä kun hallituksesta on onnistuttu karistaa viimeinenkin oikeustieteen akateeminen. Ennen oli oikeusministeri - nyt se on jonkun rasvanahkaduunarin sivuposti.
    Myöskään budjettilaki ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa, ja ilmeisesti tämän seikan sisäistämisen kanssa on vielä paljon tekemätöntä työtä valtioneuvostossa - ja tilanne on niin jokisen eväät että oikeuskansleri ei tiedä, mitä tekisi ja mistä alkaisi.
    Lisää hämmennystä aiheuttaa korkeassa asemassa toimivien valtiosääntöjuristien keskinäinen nahistelu - jos heidän lakilausuntonsa edustavat kahta jyrkkää erilinjaa, matti maallikko heittää Smolnassa noppaa siitä, mihin niistä uskoo. piste.

    VastaaPoista
  3. Aion tässä kommentissa jättää huomiotta Oikeuskanslerin mahdollisen mielipiteen, oli se sitten mikä hyvänsä. Joulupukki nimittäin varmuudella asuu Korvatunturin lännen puolisen kyljen juurella, kylläkin rajavyöhykkeellä mutta ehdottomasti Suomen puolella. Olen tutkinut asian. Mitä tulee punaväriin asianomaisen asusteissa, niin se ei ole peruste agenttiepäilyyn. Ne agentit ovat nykyisin vihreitä.

    VastaaPoista
  4. Lapsuuteni joulupukki oli harmaa, koska lammasturkki nurinpäin ja huopatossut. Päässä oli koivistolainen reuhottamassa. Kyliltä päin se tuli ja harvoin Vaalimaalta, kun ei siellä ollut sukulaisia.

    VastaaPoista
  5. "Epäilen muuten että Joulupukki on vieraan vallan agentti. Hän pukeutuu punaisiin ja tulee itärajan pinnasta."

    Tässä tapauksessa ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä joulupukki on myös nykyään ainakin yhden suuren virvoitusjuomatehtaan "palkkalistoilla", joten pukin asema on vähintäänkin epäselvä.

    Myyntimies vai agentti riippuu ihan siitä kuka sen tuottaman propagandan määrittelee.

    Nimittäin pukkihan voi asua ihan "verotuksellisista" syistäkin vähän epämääräisellä alueella.

    Eli onneksi olemme kai ainakin siitä samaa mieltä, että pukin asemalle on tehtävä jotain, vaikka syistä emme pääsisikään yhteisymmärrykseen. Joten nyt sitten vain kovat piippuun ja pukkia "teurastamaan".

    Näin sitä nykyään toimitaan. Yhteinen vihollinen on hauskempi kuin esimerkiksi monta yhteistä ystävää.

    VastaaPoista
  6. Puhuuvatten jotkut, sano, että ei olis olemassa tuota joulupukkia ollenkaan, sano.
    Tiiä tuota sitten, miten on, mutta tonttuja tuntuu piisaavan, niin kuin nyt vaikka nää tietotusvälineisiin uskovat. On kai se nyt varmaankin niin aina ollut, että kuplaa on koko tutkiva tsuurnalismikin. Sen lauluja laulaa toimittajakin, jonkan leipää syä, sano. Paitti jos on rikas. Mutta se se vasta epäilyttävää olis, jos sittenkin vielä tsuurnalismia tekis...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ainakin joulupukkiin uskon, sillä kerran Varsovassa joulunaikaan ollessani näin kerralla ainakin 15 pukkia - ne olivat kyllä kelta-valkoisia, mutta purkkeja kuitenkin. Nythän siellä tuntuu olevan aika paljon tonttuja, Sejmiä myöten.

      Poista
  7. Koska nopeasti lisääntyvä jäätelönmyynti aiheuttaa hukkumiskuolemia, olisi päätettävä toimielimen perustamisesta, joka voi vapauttaa hallituksen kaikesta vastuusta näihin kuolemiin.

    Hallituksen jäsenet eivät kuitenkaan saisi julkisesti jäätelöä syödä.

    Turpakäräjät tästä aiheesta on erikseen kiellettävä vihapuheena. Siitä rangaistakoon jalkapuulla ja kansalaisluottamuksen tilapäisellä menettämisellä.

    Maata on sillä lailla hallittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkittavaksi ehdotan bruttokansan tuotteistamista mallisuojineen sekä rekisteröidyn tavaramerkin symbolin käyttöä bruttokansa-sanan yhteydessä asiaan kuuluvine korvauksineen ja tekijänoikeuksineen.

      Kyllä bruttokansa (R) tietää! Nettorötösherrat kuriin!

      Poista
  8. Peljästykäätten ja varokaa pahus vieköön, jos tämä saa jatkua ollaan pianaikaan helisemässä joulupukkien kanssa ja pienten vihreiden miesten uhkakuva kärsii inflaation.

    VastaaPoista
  9. JK: "Lehtien ja television ongelma on niiden oma populismi."

    Naulan kantaan. Tässä on syy myös ns. valemedioiden suosioon. (Onko muuten olemassa suomenkielistä nettimediaa, jossa oikeasti julkaistaisiin keksittyjä uutisia - vai onko kyse vain siitä, että ne harrastavat erilaista populismia kuin ns. valtamedia?)

    JK: "Yhdysvaltain perinne... (...) Jos on kannatettava mainosmiestä tai tiedemiestä, valitaan mainosmies."

    Hyvä perinne. Mainosmiehen työhön kuuluu ymmärtää yhteiskuntaa ja ihmisiä laaja-alaisesti, kun taas tiedemies on keskittynyt tietämään kaiken jostakin, mahdollisesti hyvinkin turhasta asiasta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainosmiesten työhön ei kuulu ymmärtää ihmistä laaja-alaisesti, vaan etsiä ihmisistä heikkouksia, mihin iskeä.

      Poista
  10. Valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettiin loppuvuodesta 2015 lainsäädännön arviointi­neuvoston, jonka tehtävä on arvioida riippumattomasti ja itsenäisesti hallituksen lakiesitysten vaikutusarvioita. Neuvoston puheenjohtaja on OTT Kalle Määttä. Eikö tämä elin arvio myös perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta lakiesityksissä?

    VastaaPoista
  11. Niin se ylin korkein oikeus. Hm arvokas istituutti. "Ja tähän on kaikkien alamaisten tyytyminen jne." Kahdessa täysin pläkkiselvässä tapauksessa on sekä korkeimmassa hallintoikeudessa että korkeimmasta oikeudesta on hallussani päätökset jotka äänestettiin yhdellä äänellä päätöksiksi jotka eivät kestä päivänvaloa. Jokainen oikeusoppinut joille päätöksen näytin pitivät niitä väärinä mutta.. Vanha sana ei korppi korpinsilmää noki. Ja vielä rivompi siitä kaalimaan vartiasta on tullut näytettyä toteen. Mitä se oikeus oikeastaan on. Se on yksinkertaisesti lupa tuomita tarkoitusmukaisuusperiaatteella korvasyyhyn jälkeen. Vaikka päätös olisi täysin apsurdi se pitää kun on valta päättää. Ja arvostella et saa etkä perusteluja saa kysyä. Purkulupaa ei anneta ja valittaa et saa. Tätä on oikeus mutta oikeudenmukaisuus on aivan muuta.

    VastaaPoista
  12. Ei ole helppoa Merkelilläkään, mutta "Mutti" se vaan jaksaa. CDU:n puoluekokouksessa joku viikko sitten hän oli todennut, että maailma natisee liitoksissaan, "Die Welt ist aus den Fugen," ja joku lehti totesi (Die Zeit/die Welt?), että ei jatkanut Hamletin repliikkiä: "The time is out of joints: o cursed spite/ that ever I was born to get it right." Ei hän valita, vaikka ilme, se perusilme on käynyt vähän väsyneemmäksi, mutta hermot pitävät. DDR oli kai hyvä kasvualusta, kun siihen tottui, kestää mitä vain. Kannatus oli jo vähän noussut, sekä omien kesken että yleensäkin, mutta tämän Berliinin veriteon jälkeen se varmasti taas laskee. Keulakuva saa syyt niskoilleen.
    EG

    VastaaPoista
  13. Joo se se media ja sen jutut. Olipa taas hyvä juttu eilen kun Iltasanomat veivasi verkkolehden ykkösuutiseksi kissan kokoisin kirjaimin jutun em proffan ehdotuksesta että Suomi liittyisi sotilasliittoon Venäjän kanssa. Jostain tuli mahtikäsky ja uutinen hävisi nopeasti sivuilta. Alle 2 tuntia ehti joku lukea. Aikaisemmin asiasta oli kyllä kirjoittanut jo Suomen kuvalehti. Että se siitä sananvapaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotus on hyvä, uudessa Kanavassa.
      tietysti i=s sensuroi, koska kaikki jotka ovat eri mieltä kuin se aviisi, ovat joitain Kremlin palkkaamia katalia pahiksia.

      Poista
    2. Iltasanomat taisi ajatella jo vihdoin minkälaisia reaktioita naapurin lehdistöön tulee kun meillä professoritason henkilö moisia ehdotuksia tekee. Eiköhän se yksi dosentti riitä.

      Mielenkiintoista sinänsä, että kyseinen professori on opettanut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoulussa. Voiko kyseiseen laitokseen enää luottaa?

      Onko Kanava-lehdessäkään enää minkäänlaista toimituskuntaa katsomassa julkaisujen perään. Suomen kuvalehdestä puhumattakaan.

      Poista
    3. Olisiko ollut Alpo Juntusen kirjoitus, joka julkaistiin viimeisimmässä Kanavassa? Luin sen eilen, mutta en ihan vakuuttunut.

      Juntunen on oikeassa siinä, että Ruotsin maakuntana ollessamme Suomen alue oli jatkuvana tappotantereena, kun sen sijaan Venäjän Suurruhtinaskuntana nautimme sata vuotta kestäneestä rauhanajasta.

      Sotilasliitto vähentäisi tietysti Venäjän epäilyjä siitä, mille puolelle konfliktissa asettuisimme. Mutta Juntunen jättää käsittelemättä liiton kielteisiä puolia, joita suomettumisen ajan muistavana oletan myös olevan, mm. itsenäisyyden kaventumisena ja hiljaisena hivuttamisena kiinteämpään liittoon.

      Ehkäpä seuraavassa Kanavassa joku vastaa Juntuselle ja pohtii asiaa tältäkin kannalta. Mutta sitä en ymmärrä, miksei asiasta saisi keskustella?

      Poista
    4. Mitä nyt engelsmanni vähän seilas Suomemme rannoilla ja poikia haudattiin Balkanin santaan. Isänmaata aina pitää puolustaa.

      Keskustelijana Kunnaksen Ilkka

      Poista
  14. Lidlissä moskovan ankkaa eli barbaari ankkaa 19,90.
    Onko Aku Ankka kommunisti? Ei ole koska moskovan ankka tulee eteläamerikasta, ja aku kapitalistisesta pohjoisamerikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku Ankasta puheen ollen: suosittelen lukemaan viimeisestä Kanavasta Markku Kosken kirjoituksen "Ankkataloustiedettä lapsille ja aikuisille"

      Poista
  15. MTV:n viimeisessä kolumnissaan Haapala antaa ymmärtää v:sta 2007 kuulleensa kaikilta ministereiltä ettei Jonkalta tahdo saada ulos kommenttia lakiesityksen perustuslaillisuudesta - ja nyt Jonkka valittaa ettei kuultu. Hiljaisuutta kuultu?
    Ja jos toisaalta just meni kaihileikkaukseen niin onko pystynyt edes lukemaan papereita?

    Sympatiani silti Jonkan puolella.

    VastaaPoista
  16. Vanhan median ongelma on nykyisin se, että se ei näytä ymmärtävän, että sen asema on heikentynyt, eikä sillä ole jo pelkästään internetin takia aiempaa vaikutusvaltaa. Aiemmin oli siten, että ajankohtainen tieto tuli parista lehdestä, parista TV kanavasta ja parista radiosta. Kaikki kuuntelivat, lukivat, katsoivat niitä ja pienikin kannanotto vaikutti aika paljon. Nykyisin perinteiset kanavat eivät kokee vaikuttavan ihmisiin niin kuin ennen ja päättelevät että pitää lisätä agendaa tukevia kannanottoja. He eivät ymmärrä, että se ei auta. Päinvastoin. Tulos on äärimmäisen tyly journalismi, missä melkein jokainen uutinen on muokattu agendan mukaiseksi, eikä rehellisyydellä ole enää arvoa. Agendan lisääminen on kuin huumeriippuvaisen yhä suurempi annos, jonka tulos on vain varmempi kuolema. Näin on käynyt esimerkiksi Hesarissa, jota mä paradoksaalisesti säännöllisesti luen. Viron lehdet ovat lähempänä vapaata journalismia kuin ainakin Hesari. Hesarin kirjoittajat eivät osa nähdä maailmaa ilman omia pakkomieliään. Esimerkiksi he päättävät näin: "minä olen humanisti" ja kaikkien uutisten ja kolumnien pitää olla humanistisia, mitä ikinä se tarkoittaakin. Tulos on alaarvoinen iskulauseista koostuva teksti, ilman elämää ja rehellisyyttä, josta yleensä näkyvät vihreiden ja kommunistien korvat, mutta tärkein on se, että teksti on primittiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus. Nyt ollaan asian ytimessä.

      Veikkaan, että pientä korjausta tähän on kuitenkin tulossa siksi, että ns. todellisuuden pakottava voima alkaa jo olla niin vahva, että se ulottuu jo syvällekin pensaisiin työnnettyihin päihin.

      Avain olisi se, että journalistit löytäisivät jonkinasteisen nöyryyden kansan palvelijoina - eivät sen opettajina ylhäältä päin. Uskottavuus kun opettajaksi ei riitä ja luottamus on mennyt.

      Mutta nöyryys ja palveleminen eivät oikein sovi samaan virkkeeseen valovoimaisimpien ruutukasvojen narsismia tihkuvan omahyväisyyden ja kapea-alaisen oman agendan kanssa.

      Poista
    2. Kuvaavaa oli eilisessä Hesarissa toimittaja Kauhasen kommentti, jolla hän mielestään taklasi Berliinin rekkaterrorismin yhteyden pakolaisongelmaan: "Ei rekkaa varastaakseen tarvita turvapaikkapäätöstä."

      Täydellistä. Seuraavaksi odotan kommenttia: Ei katuväkivaltaan tarvita uusnatseja.

      Poista
    3. Natsit on natseja ja muslimit muslimeja. Kristityillä on mieli hellä, kun joulu on. Hyvää joulua ja armorikasta uutta vuotta.

      Poista