Valtiohaave

 

Harrastan happamia huomautuksia oikeudenmukaisuudesta ja lainaan mielelläni esimerkiksi Rabelais’ta, joka sanoi, että surkeita ovat oikeudenkäynnit ja onnettomia oikeuttaan hakevat, sillä ennen loppuu heiltä elämä kuin he saavat oikeutta.

Äsken aamu-uutisissa Trump julisti juuri sen, mitä pidän pahana. Koska vaalijärjestelmä on vääristelty, ”Amerikan kansa julistaa äänestysuurnilla Clintonin syylliseksi”.

Sen lisäksi että tämä on yllytys lynkkaukseen se sisältää ajatuksen, että äänestämällä tehdään oikeutta. Nimenomaan näin ei ole. Erilaisten äänestysten tuloksena valitut henkilöt voivat sitten säätää lakeja ja antaa asetuksia ja näin menetellessään pyrkiä edistämään oikeudenmukaisuutta. Mielestäni näin tapahtuu jatkuvasti, esimerkiksi Suomessa.

Pelin sääntöihin kuuluu jatkuva erimielisyys siitä, millainen laki eli mikä on oikein. Oikeus on tavoite, ei päämäärä.

Trump sanoi että on mahdotonta käydä 650 000 sähköpostia läpi näin vähässä ajassa. Taas kerran se tietämättömyys. Algoritmit! Haen Googlella myös oman blogini sisältä asioita. Äsken kokeilin lorua ”Mummo kertoi satusarjan”. Puoli sekuntia. Kokeilin jotain muuta, vieraalla kielellä (ranskalainen panssarikenraali) – 36 miljoonaa hittiä eri puolilta Internetiä ja 0,7 sekuntia.

”Big Data” on jo vanhentuva termi. HIITissä töissä ollessani aika kauan sitten pojat kokeilivat Bayesin verkkoa aineistonaan muutamia kymmeniä teratavuja dataa. En viitsi kertoa, mistä se oli peräisin, vaikkei se ole suuri salaisuus, mutta yleiskieltä se oli ja englantia. Ei korkeakoulun normaalikoneilla ollut ongelmia tehdä tarkentuvia ja vaihtoehtoja sisältäviä hakuja tuolle aineistolle.

Virhe on vakava. Ainakin poliisi ja armeija suodattavat päivästä toiseen tietoliikenteen sisältöjä etsien sieltä aidosti vaarallista aineistoa, esimerkiksi ylimääräisiä koodinpätkiä. Indeksointi ei ole enää välttämätön välivaihe. Mittakaava on muuttunut rajusti. Ajatelkaa esineiden internetiä mutta älkää sekoittako mielessänne biljoonaa ja triljoonaa.

Tieten tahtoen olen johdatellut keskustelua Suomesta valtiona, koska EU on niin ongelmallinen toimija. Valtio se ei ole, mutta mikä se on? Osa sen huonoudesta johtuu sen rakenteesta. Tiedossa ei oikein ole, mikä tämä tällainen ”unioni” on. Sitä on selvitetty ahkerasti, mikä oli sen edeltäjä, ”yhteisö”. Ja YK:n nimi on ”Yhtyneet Kansakunnat”, jossa esiintyykin sana ”nation”, siis kansakunta, kansa.

Kysymys muuttui lakimiesten turhasta hiustenhalkomisesta niin äskettäin, että ellei jossain käytetty ajatus omien kansalaisten karkottamisesta laajene nykyisestä, kuuluminen valtioon on hyvin lähellä kysymystä oikeudesta saapua maahan ja oleskella maassa, siis maahanmuuttajaongelmaa. Seuraava vaiheon sitten kansalaisuus.

”Valtiottomien” ongelma tuli polttavaksi 1919. Keksittiin myöntää ”muukalaispasseja” eli Nansenin passeja.

Isoisäni oli yksi niistä, joka rettelöi itselleen Suomen kansalaisuuden. Hän halusi töihin rajavartijaksi. Äidinkieli ja kansallisuus olivat selviä mutta tuo Suomen kansalaisuus tuli vähän helposti. Epäilen hänen osoittautuneen hyödylliseksi armeijan harvemmin mainituille osastoille, täysin kaksikielisenä ja Pietarin ympäristöineen siellä kasvaneena tuntevana. Tietääkseni arvoesineiden lisäksi ihmisiä salakuljetettiin jatkuvasti rajan yli; hän oli kulkenut myös silmäilemässä tyttölöitä niitä samoja suoreittejä käyttäen Kivennavan puolella.

Valtio-käsitettä koskevissa tietosanakirjojen artikkeleissa on yleensä sama puute. Kirkkoa ja uskontoa ei mainita. Kun hakeuduin Zimmermanin alavittausten johdosta takaisin vanhaan kunnon Sohmiin, siis laajaan saksalaiseen roomalaisen oikeuden historiaan, vähän ihmettelin, miten sama mies on kirjoittanut seikkaperäisesti kirkko-oikeudesta. Ehkä arvelin, että hän oli saanut lujasti palkkiota, ja kukaties mielessä kävi sekin, että kahden kirkon maa- ja kaupunkiomaisuudet eivät mahtaneet olla yksinkertaisia selvittää.

Pari vuosikymmentä myöhemmin vasta ymmärsin, että kahden kilpailevan valtio-järjestelmän historia on ytimeltään sama asia kuin oppikirjojen ”investituurariita”, joka pelkistettiin meillä virheellisesti kysymykseksi oikeudesta asettaa virkaan piispoja. Jo Augustinus hahmotteli teologisessa mielessä näkyvän ja näkymättömän maailman, joista vain se näkymätön on todellinen. Tämä näkyvä on vain vääristynyt peilikuva. ”Jumalan valtakunnasta” on ollut teologiassa keskeinen aihe. Valtakunta on tuossa yhteydessä ”civitas”.

Todellisuudessa se kova riita oli paavin maallisesta vallasta, ja kiistan hävisi silloin keisari, siitä huolimatta, että valta-alueen nimeksi oli pantu pyhä ja roomalainen. Kysymyksessä on melkein muistamamme Itävalta-Unkari, joka oli virallisesti ”kuninkaallinen ja keisarillinen”, siis Pyhä Roomalainen keisarikunta.

Jopa Napoleonin oli pakko ruveta keisariksi (empereur), koska Ranskassa oltiin samassa tilanteessa kuin Roomassa kerran, ”kuningas” oli kauhea muisto, kirosana. Roomassa elvytettiin sana ”imperator”, käskijä. Ranskan sana on tuo sama. Monessa muussa paikassa titteli johdettiin Caesarin nimestä.

Meillä muuten vallitsee perinne ääntää latinan ”ae” pitkänä e:nä, siis ”keesar”. Aika yleisesti nykyisin käytetään ainakin klassista latinaa ääneen lausuttaessa ääntämystä ”ei*”. Siis ”keisar”. Ellette usko, hakekaa YouTubesta. Siellä on ihan hyvin roomalaista runoutta. Samalla oppii runomittoja. Se kaikkein kuuluisin, Horatiuksen, alkaa siis ”integer vitai”. Suomessa etenkin lauletaan samalla väärin painottaen ”intteger viittee”.

Suomi oli 1800-luvulla myös siinä mielessä lähellä valtiota, että täällä oli kirkko, ja se oli eri kirkko kuin Venäjän keisarilla. Kirkko omisti vanhastaan rakennuksia ja maata ja sai kantaa maksuja.

Sekin oli julkisoikeudellinen yksikkö, ja vielä siitä erikoinen, ettei sillä ollut oikeutta luovuttaa omaisuuttaan.

Kun en tiedä, onko lakia tältä osin muutettu, tyydyn viittaamaan muistamaani oikeustapaukseen, jossa korkein oikeus veti itsensä solmuun. Kysymys oli kadonneen eli hajonneen uskontokunnan hautausmaasta. Hautausmaat eivät ainakaan silloin kuuluneet kiinteistöjärjestelmään. Paha ongelma. Melkein kuin Suomenlinna, joka ei kuulunut Suomeen eikä Venäjään, vaan oli Venäjän armeijan oma.