Keskustelua eliitistä

 

Eliittiä ovat Suomessa kaikki ne, jotka lukevat tätä blogia suhteellisen säännöllisesti, ja lisäksi ne noin kuusitoista henkeä, jotka työn, levon tai sairauden takia eivät voi.

Määrittävä termi on parittelu.

Olen ihmetellyt kärsimättömänä, missä kaikki sukupuolimoraalin vartijat nukkuvat, kun itse Yle lähettää koko ajan luontodokumentteja, jossa kaikenkarvaiset ja myös karvattomat eläimet etsivät kiihkeästi parittelukumppania.

Lakkasin ihmettelemästä katsoessani jotain urheiluruutua. Sonnustautuminen kirjavaksi ja hypähtely ylös alas ja välillä sinne tänne ei ole tyhjä rituaali. Sillä pyritään luomaan vaikutus, ja sillä luodaan vaikutus. Kohteena on yleensä vastakkainen sukupuoli.

Kun jonkinlainen asema yhteisössä on saavutettu, sitten voi keskittyä muihin asioihin, kuten pienempiensä kiusaamiseen.

Järjestelmämme on kuitenkin monimutkaistunut. Aina kun lyö heikompaansa tai potkii maassa makaavaa, kannattaa ensin vilkaista, ettei ole ketään näkemässä.

Eliitti on laskennallinen yksikkö. Joku kulkee edellä, joku ei. Lapinvaelluksilla on hyvä keino. Se joka rupeaa putoamaan porukasta ja kenties ehdottelemaan taukoa tuon tuosta, saattaa olla itsetuntokriisissä ja lisäksi peloissaan. Toisia avomaasto pelottaa ja metsä vielä enemmän. Toiset pelkäävät eksymistä. Toiset pelkäävät jaksamistaan.

Tämä ihminen kannattaa siirtää lempeästi vetäjäksi eli ensimmäiseksi. Sääntö toimii myös talvella, umpihankea hiihdettäessä, mutta avaajaa täytyy tietysti vaihtaa usein.

Hyvin usein taannoinen putoaja vetää kohta joukkoa hyppien ja tanssien ja osoittaa äkillistä mielenkiintoa ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin.

Lääkintämiehet eivät simahda koskaan. Se ei johdu velvollisuudentunnosta vaan siitä, että heillä on muuta ajateltavaa. Paarien kantajat eivät väsy, vaikka ihminen on todella painava kantaa. Tavallisimmin kannettava on niin näkyvästi ja kuuluvasti huonommassa kunnossa, ettei siinä ehdi miettiä itseään, korkeintaan kiroilla varvikkoa tai kiveä kengässä.

Ne isot eläimet, jotka liikkuvat perhekuntina, järjestävät kysymyksistä vaikeimman eli pikkuisten varjelemisen niin että naaras eli siis tamma tai vastaava kulkee kärjessä ja ori viimeisenä. Viimeisellä on paras paikka pitää silmällä petoeläimistä hankalimpia, niitä jotka yrittävät siepata äkkisyöksyllä poikasen.

Erilaisissa kansainvaelluksissa eliitti ei kulje kärjessä. Tunnustelijoiksi pannaan tyhmänrohkeat, koska heidät todennäköisesti tapetaan väijyksistä. Päällikön vaikea tehtävä on ratkaista sivustojen suojaaminen. Suomen sodassa 1808 von Fieandt hävisi jatkuvasti kahakoita ja pari pienempää taistelua, koska suomalaiset eivät uskaltaneet mennä metsään. Venäläiset sen sijaa koukkasivat koko ajan. Silmiin ei ole sattunut tietoa, mutta väittäisin karjalaisten, joita kirjallisuudessamme sanotaan venäläisiksi, olleen erittäin eteviä maaston käyttäjiä.

”Virkamies” tarkoitti vielä hiljan henkilöä, joka tehtäviään täyttäessään käyttää ”julkista valtaa”. Julkista valtaa ei ollut vaihteiden puhdistaminen lumesta ratapihalla mutta sen sijaan juoppojen raahaaminen johonkin, missä on lattiakaivo ja vesiposti.

Sekä tehtävät että virkanimikkeet ovat hajonneet siinä määrin, ettei ole mieltä puhua virkamiehistä eliittinä. Tietenkin kansliapäälliköt ja valtiosihteerit ovat hyvin valikoitua väkeä ja käyttävät erittäin suurta valtaa. Silti se kysymys, miten valta toimii yrityksissä ja yhtiöissä, ei ole enää kuvailtavissa yksinkertaisin kaavioin. Hierarkiat oli helppo esittää skalaarisuureina eli laatikkopyramideina. Todellisuudessa yhteisön kuvaaminen pitäisi aloittaa vektorikoordinaatistolla niin että sijainnin lisäksi osoitettaisiin suunta eli esimerkiksi voima.

Joka kerta kun tapaan oikein hyvän ihmisen, mietin tarkasti, mitä salattavaa hänellä on. Hyvyys käy aika lailla voimille ja sitä harjoittaessa joutuu tukahduttamaan erilaisia luonnollisia tunteita.

Nopea keino todeta, mistä on kysymys, on heittää hyvälle ihmiselle jokin loukkaava väite. Jos hän nielee sen mukisematta, hän on lahkolainen, uskonnollinen tai poliittinen.

Lahkolaisille ja populistipoliitikkojen kannattajille on tärkeää, että pääsee edes kerran, edes jossain asiassa, tuntemaan itsensä toisia paremmaksi. Ne jotka viihtyvät porukoissa muuten vain, eivät ole hyviä ihmisiä eivätkä tavoittele oikeudenmukaisuutta tai vastaavia hullutuksia.

Tämän ymmärtämiseksi on muistettava herostraattinen kuuluisuus. Termi on peräisin henkilöstä, joka halusi tehdä vaikutuksen, jättää jälkensä ihan historiaan, ja siksi poltti Efesoksden temppelin, joka oli jo ehditty lukea yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Luin jossain vaiheessa kaiken, mitä Viipurin menetyksestä kesäkuussa -44 oli julkaistu. Kiinnostuin juuri tästä tapauksesta merkillisen sotaoikeusjutun takia luettuani sen asiakirjat korkeimmassa oikeudessa, ja myös siksi että arvostelukyvyltään ylivertainen ja älyllisesti voimallinen oikeustieteellisen professori X otti tavakseen soittaa minulle viihdytysmielessä etenkin sellaisina arki-iltoina, jolloin televisiosta ei tullut länkkäreitä.

Hän kertoi olleensa hakamies pikamatkoilla – 11,1 sadalla metrillä. Silti kun hän nuorena vänrikkinä juoksi pakoon Viipurista minkä kintuistaan pääsi heitettyään konepistoolin tarpeettomana lähimpään lepikkoon, linnansillalla eräs kolmikko, nimittäin harvinaisen lihava viiksekäs everstiluutnantti, mandoliini kaulalla heiluva laiha sotilasvirkamies ja joku eläinlääkintäluutnantti, pyyhkäisi kevyesti ohitse. Eräs toinen juoksi kerran vauhtiin päästyään Lappeenrantaan asti, kunnes kasarmien kohdalla katupartio pysäytti. Saappaita ei ollut eikä päällyshousuja eikä tarvetta kumpinkaan.