2. marraskuuta 2016

Luetut päivät




Mitä sinä voit tehdä Trumpin torjumiseksi? Jos Narinkkatorilla kerättäisiin kolehtia Trumpin lähettämiseksi johonkin tarpeeksi kauas, maksaisitko? Galapagos-saarille häntä ei pidä lähettää. Hän söisi loputkin kilpikonnat-

Olen opettanut fasismin tuntomerkkejä yliopistoissa. ”Fasismi” on yhteisnimitys, jota käytän, jotta esityksestäni saisi selvän. Helpoimmalla tasolla fasismit löytyvät hakusanoilla kommunismi, Neuvostoliitto, Mao, Kiina, natsismi, Hitler, Mussolini, Italia, Kustaa V puolisoineen ja Ruotsi, Japani, Etelä-Afrikka, Venäjä, Al-Qaida / Isis ja Donald Trump, jota itse en osaa olla näkemättä Isisin tukijana.

Terroristeilla ja Trumpilla ei kummallakaan ole tavoitteita eli ohjelmaa, vaan niiden sijaan rajoituksia, joita toisten olisi vaikka henkensä uhalla uskottava. Molemmat lupaavat palkintoja, joiden järjellisyyden arvioiminen ei ole mahdollista. Toinen julistaa ”Allah on suuri”, toinen julistaa ”Amerikka on suuri” (jälleen).

Jos Allah tai Amerikka on suuri, miksi sitä on toisteltava?

Kristillinen perinne sanoo ’”minä uskon’” ja ”isä meidän”. Molemmat tarkoittavat: minä en ole suuri. Minä tarvitsen… jotain muuta.

Sotiva uskonto ja yritteliäs presidenttiehdokas ovat kumpikin tahollaan osoittaneet, etteivät he tunnusta toiminnassaan mitään pidäkkeitä. Presidenttiehdokas lupaa poistaa sairausvakuutuksen ja koulutustuen. Hän ei mainitse lapsia, joihin tällaiset toimet iskisivät pahasti.

Noin vuonna 1897 maailma tuli valmiiksi, koska Eurooppa ilmoitti niin. Eurooppa tarkoitti viittä siirtomaavaltaa. Yleisesti ajateltiin, että noissa valtioissa oli saavutettu ratkaisevaa edistystä ja nyt oli siirrytty edistyneeseen aikakauteen. Jotkut nykyiset tutkijat käyttävät tästä aikakaudesta nimitystä ”modernismi”.

Heiltä jää tavallisesti mainitsematta modernin valtion tai puolueen keskeisen tunnusmerkin, joka on poikkeuksellinen kyky rakentaa viholliskuvia. Jo klassinen esimerkki on Saksa, jossa 1 prosentti väestöstä oli juutalaisia, kun Hitler väitti huomanneensa heissä vaaran. Kun joku vihollinen, kuten Lenin tai Stalin, ei ollut juutalainen, hän oli sitten juutalaisten talutusnuorassa.

Kylmä sota 1950 – 1990 oli hämmästyttävän taloudellisen nousun aika. Euroopan rakentaminen raunioista on edelleen lähes selittämätön saavutus. Stalinin kuoltua ihmisten ampuminen meni nopeasti muodista.

Niinpä ei ole helppo huomata, että tuo aika oli Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa vakiintuneen fasismin huippuaika. Euroopassa kuva on sekavampi, koska täällä syntyi8 Englannissa alkaen niin sanottu hyvinvointivaltio, joka oli aikansa, esimerkiksi Ruotsissa, jossain määrin sama asia kuin sosialidemokratia, siis se vasemmistopuolue, joka oli jokseenkin julkisesti irrottautunut aatteistaan ja lyhyen aikavälin tavoitteistaan.

Yhdysvalloissa yhtenäiskulttuuri peitti näkyvistä sorron. Voimassa oli neuvostovastaisuus ja kommunismikauhu – molemmat sinänsä täysin aiheellisia, vaikka julkisuus ohjasikin vainoamaan mielipiteitä, kun olisi ollut syytä valvoa ydinaseiden kehittämistä, kun salaisuuksia vakoiltiin niin massiivisesti.

Amerikkalainen puritanismi etenkin seksiin liittyvissä asioissa lakkasi olemasta valinta ja muuttui pakoksi. Playboy-tason sensuuri pysyi käytössä merkillisen kauan ja alkoi rakoilla vasta nuorisoliikkeiden johdosta.

Nuorisoliikkeitä eli opiskelijalevottomuuksia ei ymmärretä oikein. Suuri osa liikkeen, etenkin hippisiiven esittämistä muutosvaatimuksista, oli selvästi mielettömiä. Liike sinänsä oli terve ja tarpeellinen ja muutti maailmaa, kunnes reaalisosialismin romahdus teki hipeistä pörssimeklareita ja mainosmiehiä.

Mielenkiintoisesti toisten maiden väestönkasvu nimettiin maailman suurimmaksi ongelmaksi. Näin tehtiin sen jälkeen kun maapallon väestöstä oli yhteisvoimin murhattu prosentuaalisesti suurempi osuus kuin milloinkaan ennen.

Koska Trump ehkä asemansa vuoksi todella yrittää tehdä Amerikasta suuren eli siis ylivoimaisen kilpailijoihinsa verrattuna, hän joutuu turvautumaan ydinaseisiin. Etenkin termonukleaarisilla saa väestön vähentämisessä nopeasti aikaan uuden ennätyksen. En oikein usko, että vastaiskun mahdollisuus pidättelee häntä. Ainakaan hänen äänestäjänsä eivät ajattele asiaa.

Puheista saa sen käsityksen, että Yhdysvallat haluaa jättää Euroopan yksin. Se tarkoittaa selviytymistä yksin terroristeista, Venäjästä ja maahanmuutosta.

En uskottele, että aavistelisin keinoa, joilla olisi merkitystä näin tavattoman mutkikkaita asioita selviteltäessä.

Yksi näkökohta on kuitenkin huomionarvoinen. Suhtautuinen nuoriin ja lapsiin ei ole hyvän tahdon kysymys. Se on elinkysymys. Näyttäisi olevan niin, että muutoksen mahdollisuuksia saavat aikaan vain nuoret, jotka siis ovat entisiä lapsia. Vanhusväestö on indikaattori. Yhteiskunnan sisäinen väkivaltaisuus – tämä tässä tarkoittamani fasismi – on puolestaan oire. Tuhoaminen ja kurjistaminen aloitetaan vanhuksista. Tavallisin keino on ruumiillinen ja henkinen näännyttäminen.

Tämän hetken Suomen oloissa avainkysymykset ovat lasten tunne-elämä ja nuorten koulutus. Tunne-elämän kasvatuksen (l’education sentimentale) vakiintunein keino on lukeminen ja siihen liittyen muu taide.

Lasten pitäisi lukea, väitetään. Minulle opetettiin toisin. Lasten piti mullittaa perunoita ja kantaa vettä ja hakea polttopuita. Ennen kuin he oppivat, heille pitäisi lukea, aivan pienestä. Mielestäni lapsille pitäisi lukea ääneen vielä kun he ovat täyttäneet 50 vuotta. Ääneen lukeminen on parempi kuin itsestään lukeminen. Ääneen lukeminen on maallinen liturgia. Siinä on kaksi tai useampia ihmisiä, ja ihmisen ääni vaikuttaa vahvemmin kuin kirjaimet paperilla.

Toivoisin että lastenpsykiatrit aktivoituisivat. Kun vanhemmat ja hoitajat eivät ehdi kaikkea, proteeseina voisi käyttää säilöttyä ääntä. Nykyisin hyvin pienet osaavat käyttää kojeita. Jos minulla olisi pieniä lapsia, nauhoittaisin ennen matkalle lähtöä heille iltasadut. Tuttu ääni on parempi kuin etevän ammattilaisen luenta.


39 kommenttia:

  1. Taitaapa olla tämä muodikas vihapuheenpitäjäksi nimittelyllä uhkailu eräs väkivaltaisuuden alalaji. Hirmuisen kiukkuisia pikkuisia totisine asenteineen. Epäilemättä kasvatustieteen teorioissa on kehittämisen varaa mikäli tavoitteena pidetään ihmisen kesyttämistä.

    Olen siinä määrin huolissani koko showsta että kummeksun ettei yleisesti kysellä kuinka onnellinen jokin kansa on. Maailman menestysmittareilla on milloin mikäkin porukka kilpailukyvyltään tätä tai tuota mutta miksi? Saadakseen voittaa muut, mutta missä aiheessa tai lajissa? Elintaso ei voi olla pelkkää aineellista hyvää, silloinhan Vatikaani ja pienet raharuhtinaskunnat olisivat listan kärjessä jatkuvasti.

    Amerikan yhdysvallat on käynyt sotaa 93 % olemassaolonsa aikana.

    VastaaPoista
  2. Trump on minusta sellainen mies, hänellä on sellainen tausta, että en ollenkaan ihmettelisi jos KGB-llä olisi jokin tehokas väline Trumpin kiristämiseksi jo aikaisemmista vuosikymmenista. Kun mä kuuntelen miten hän puhuu Venäjästä minusta tuntuu ihan kuin joku tyypillinen putinin agentti puhuisi Virossa. Muuten, en voi tätä todistaa, mutta olen aika varma, että yksi Viron presidenttiehdokaista, yksi joka nousi aika lähelle voittoa, oli Kremlin projekti. Siitä ei ole sellaisessa kontekstissa puhuttu, mutta itse olen varma päättäen hänen (nopean) nousun ratkaisevien yksityiskohtien perusteella. Ei pidä unohtaa, että kaikki muille ennenolematon on oikeastaaan jo kremlin hybridisotilaiden arsenaalissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Trump voittaa vaalit ja epäilykset siitä, että Putin lakeijoineen on rahoittanut Trumpia on totta, niin Putin mitä ilmeisimmin alkaa periä lainojaan kovien korkojen kanssa.

      Siitäkös kiivasluontoinen Trump suuttuu ja kohta painaa nappia. Sen jälkeen ei Moskovaa enää ole...

      Poista
    2. Sehän voi olla... Entä Gorbatšov,hän on kenties Langleyn mies? Miten voimme tietää? Epäilen että Vladimir Vladimirovin huumorintaju on todellinen ja vaikuttaa tässä asiassa siten että hän vain avoimesti kannattaa Donald "Daffy" Trump:ia presidentiksi. Sine ira et studio.

      Poista
    3. Ahha! Pikku-pikku trollinpoikanen. Sanokaamme trilli.

      Poista
  3. Miksi Trumpia vastustetaan niin paljon? Minusta häneen liittyy turhia pelkoja. Valitsemalla Clinton maa jatkaa samaa rataa kuin aikaisemminkin ja rahalla ostetaan valta. Trumpin valtakausi pakottaisi rikkomaan rakenteita ja todellinen uudistuminen olisi mahdollista. Presidentti tuskin voi maata tuhota, koska Obamakaan ei onnistunut maan pelastamisessa. Käytännössä Trump kuitenkin olisi symboli sille, että perinteinen valtapeli ja poliittinen broilerinkasvatus saisi kapuloita rattaisiinsa.

    VastaaPoista
  4. Ranskan presidentinvaaleissa 1980-luvulla, saavutti jonkinlaista kannatusta myös TV-viihde taustainen ehdokas, jonka iskulause äänestäjille oli "Teitä kohdellaan ääliöinä, äänestäkää siis ääliötä".
    On arvioitu, ettei Trumpin valinta muuttaisi mitään olennaista. Näin tietenkin optimaalisessa vaihtoehdossa, jossa jättäisi hallinnon kuiskaajilleen ja taluttajilleen. Olennaista olisikin millaisia taustaryhmiä hänelle muodostusi. Hän itse on M.r. Nobady, todellisuudessa ilman mitään kantaa julistamiinsa iskulauseisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen junamatkalla lukemassani 10-sivuisessa artikkelissa "Presidentti Trump, mitä hän tekisi?", eräs Trumpin pitkäaikainen neuvontantaja sanoo, että on virhe luulla, etteikö hän toteuttaisi radikaaleimpiakin ideoitaan, missä vain mahdollista, ja että jos ei onnistu yhdellä tavalla niin sitten toisella, sillä hän on Reagan-tyyppinen pragmaatikko. Mutta myös tuuliviiri, on mm. muuttanut puoluetta viisi kertaa vuosina 1999 - 2012. Mielenkiintoisia aikoja siis elämme. EG

      Poista
    2. En aivan tiedä mistä syystä mutta D. Trump on sympaattinen hahmo ja pelkäänpä että H. Clinton:in kunnianhimoisena tavoitteena on olla ensimmäinen USA:n naispresidentti, pure and simple.

      Tosin Donald Trump, tuo karismaattinen kiinteistökomeljanttari saa päässä soimaan Speden Pronominirock. Go figure.

      Poista
    3. Eipä siis hullumpi päämäärä Hillarylla. Joku nuori amerikkalaisnainen kirjoitti jossain, että hänestä ihan jo tuntuu siltä, että hänkin pystyisi johtamaan. Ihan esimerkin voimasta. EG

      Poista
    4. Jaa että symppis, hm, kiva setä? Ei sentään kaikille. Vaimoltaan, siltä Ivanalta, kiskaisi tukun hiuksia ennen avioeroa ja teki pahempaakin. Voisi kai sanoa kauniisti, että hänellä on temperamenttia. EG

      Poista
    5. No juu mutta perheasiat eivät voi olla päällimmäisiä vaaliteemoja, paitsi että on oltava valkoihoinen kristitty mies jos aikoo GOP:n puolelta pressaksi. Hänpä ei kas nauti alkoholia eikä tupruttele edes toisinaan, hermothan siinä piukoittuvat. Ymmärrettävää siis. Mitäs se Ivana oikein mahtoi tehdä tukkapöllyä edeltävästi? Ei vaan saada tietää, ei. Näin niitä pikkuvikoja ja epäilyä pressan kaikkivaltiuteen tuodaan esiin mutta virkavalan jälkeen hän on paavista pari pykälää parempi, sädekehä senkun kimmeltää. Erikoinen kansakuntien liitto. Hyvin erikoinen julkisuuden valon värilämpötilan muutostekijä. Olisi epäilemättä oltava paikalla aistimassa väreinä ja tuoksuina miltä kaikki tuntuu, en usko ulkokohtaiseen, pelkällä älyllä ja (joskus) järjellä ymmärtämiseen.
      Temperamentti, mikäs se tempperatuuri sitten on?

      Asiassa en - vaikka voisin, huoletta - valitse kumpaakaan puoltavaa tai hylkäävää kantaa, miellän sellaisen abdurdiksi, eikä tuon näytelmän seuraaminen vaadi paljoa, se kyllä kertoo ehkä enemmän kuin he siellä kaiken keskellä tulevat miettineeksi. Mainio show, priima näyttelijät mutta melko takapajuiset ja ahdasmieliset käsikirjoittajat, suoraan sanoen kässäri on mätä ja sietäisi uusia kaikkinensa.

      Declaration of Indescribable something or other, is it? Maailmassa on tärkeämpiä dokumentteja joita ei ole kirjoitettu minnekään, eikä millekään. Amerikan yhdysvalloilla näyttää olevan lukittu lentorata jonka muutoksista päättävät Kiina, Intia, Etelä-Korea, saudit ja hiukan myös Venäjä ja EU.

      Poista
    6. Kerrotaan nyt, kun valaa ei vielä ole vannottu eikä pyhyyden sädekehä syntynyt, että Ivana, hän ehdotti plastiikkakirurgin luona käyntiä jonkin kaljukohdan vuoksi. Ei siis itselleen. EG

      Poista
  5. Kiitos jälleen hyvistä kirjoituksista.

    Eräs suuria elämyksiä perheessämme oli, kun mieheni lausui ulkoa Tove Janssonin Nyyti-kirjaa Kyproksella autiossa amfiteatterissa Välimeren rannalla.
    Meillä luettiin ääneen joka päivä - lastenkirjoista klassikkoromaaneihin, myös Raamattua ja antiikin taruja, eri kansojen satuja. Me aikuiset saimme uuden lapsuuden lastenkirjojen avulla. Aika paljon kirjallisuutta tuli käytyä läpi, sillä ääneenlukemista harrastettiin yhteensä melkein 20 vuotta.
    Mieheni luki Muumi-kirjat nauhalle, kun lähti rauhanturvajoukkoihin Kyprokselle ja joutui olemaan siellä yksin useita kuukausia. Jatkoimme ääneen lukemista Kanadassa asuessamme siihen asti, kun vanhin lapsistamme oli jo yliopistosssa opiskelemassa.
    (Kanadassa tuettiin siihen aikaaan teini-ikäisten ja opiskelijoiden asumista kotona antamalla lapsilisät 18-vuotiaaksi asti ja verohelpotukset kotona asuvien opiskelijoiden vanhemmille.)
    Kaikki lapset olisivat halunneet, että ääneen lukemista olisi jatkettu - varsinkin yliopistossa jo opiskeleva poikamme. Mutta suomenkielinen kirjallisuutemme alkoi loppua, kun olimme käyneet läpi jo Tolkienin ja Aleksis Kivenkin teokset. Kukin luki kirjoja myös muilla kielillä. Suomi säilyi aitona, kun puhuttiin kotona suomea ja luettiin suomeksi. Voitiin palata Suomeen.
    https://blogisisko.blogspot.fi/2011/09/tove-janssonin-nyyti-amfiteatterissa.html

    VastaaPoista
  6. vai vielä säilöttyä ääntä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan että erään poikkeuksellisen hyvämuistisen varastomiehen työtä ei edes sokeutuminen estänyt. Hän kykeni tunnistamaan autojen varaosia jo rikkoutuneen osan palasesta. Takaluukun lukon avaimen kieliosa riiti, ja hän ilmoitti merkin, mallin ja yleisimmät viat. Työtoverit päättivät tehdä jekun ja antoivat hänelle tunnusteltavaksi erilaisia osia ja tylsää kyllä hän tunnisti ne erehtymättä kunnes sai käteensä kupari-t kierukan.
      "Oho, ny on jo haastetta, venttakaas vähä, kyä tää tuttu on mutta missäs vitussa mää oon tän nähny..."

      Poista
  7. Päivät on luetut, mutta joutuukohan kansanedustaja Hakkarainen sitä ennen kirjoituksistaan tiilenpäitä lukemaan?

    Kyllähän tällainen teksti aika pöyristyttävää on muidenkin kuin valon nähneiden mielestä:

    "Monikulttuuristuminen muuttaa suomalaista yhteiskuntaa. Maahanmuuttajien kulttuuriin ei kaikkien osalta liity vastaavaa viranomaisiin luottamusta kuin kantasuomalaisilla on. Erilaisissa poliisin hälytystehtävissä reaktiot ovat erilaisia, pienempiinkin hälytystehtäviin poliisi joutuu lähettämään useampia yksiköitä oman palvelusturvallisuuden takaamiseksi."

    Törkeää puhetta, sillä monikulttuurius on siunaus ja hyvä asia, kuten rakastettu Blogisteeraaja itsekin on todennut. Jos ongelmia on, se on poliisin vika.

    PS. Jaa, ei tuo teksti taidakaan olla Hakkaraisen, vaan jonkun toisen, vihapuhujan kumminkin.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Ja näyttää vielä imaginääriaikaa!

      Kellon vedossa Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Käet roekkuu mutta kaepa niihe kuuluuki. Punttikello jos oes ni näättäs puolkuus ja puntit tasan. Aenaki melekkee.

      "Kello tikittää,
      ne puhelimen mikittää..."

      Poista
  9. Vanhaa mainosta mukaellen. Jos tästä blogi paranoo,se ei oo blogi,se on hunajoo

    VastaaPoista
  10. Fasismin huippuaika Yhdysvalloissa? Siellä on sentään aina olleet vallassa läntiset perusarvot: demokratia, oikeusvaltio, kansalaisvapaudet. Ihmisoikeuksista puhuttiin kauan ja paljon, ja 60-luvulla vihdoin mustatkin saivat ne.
    Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta ei voi puhua samassa lauseessa.

    VastaaPoista
  11. Totta Kemppinen. Valtavasta laitenäpräämisestä huolimatta lapset tuntuvat kaipaavan äänenlukemista. Levotonkin luokka rauhoittuu kun luen heille päivittäin lasten tai nuorten klassikkoja, esim. Lindgreniä. Tarinan täytyy vain olla sellainen, että se vetää ääneen luettuna. Tässä on klassikkojenkin välillä eroja.

    Äänikirjat tuntuvat kelpaavan myös vähemmän innokkaille nuorille lukijoille. Esim. Hobitti menee esimurkulleni äänikirjana kuunneltuna kyllä. Vielä parempi on Määttäsen lukema Sormusten Herra.

    Ja ei tuo lapsen lukemisharrastuksesta huolehtiminen tunnu olevan tosiaankaan aivan ikiaikainen huoli. Paikallislehdessä lapsuuden asuinkuntani eläkkeellä oleva opettajatar muisteli, että vanhemmat eivät suhtautuneet lasten lukuharrastukseen kovinkaan suopeasti, vaikka koulukirjasto houkuttelikin vielä hänen lapsuudessaan. Ja Kallio-Kallen ongelmat tässä suhteessa ovat kyllä Päätalon lukijoilla tiedossa...

    VastaaPoista
  12. Eilen silmäilin Washington Postin lukijakommentteja ajankohtaisesta teemasta, ja joku todella toivoi, että Trumpin päivät olisivat luetut: "I´m praying that someone would asassinate him." Rukoileminen ja murhaaminen samassa lauseessa. Enpä usko, että Suomessa kukaan voisi kirjoittaa niin. Joku kommentoi vain kuivasti, että opettele nyt ensin kirjoittamaan tuo verbi oikein. EG

    VastaaPoista
  13. Outo juttu. Minusta ISIS on paljon enemmän USA:n sotateollisen kompleksin luomus kuin Trumpin tekoja. Missä Trump oli, kun Bush pani Irakin sekaisin, hävitti sieltä kaiken hallinnon ja kylvi siinä samalla ISIS:n siemenet? Ja toisaalta, mitkä ansiot ulkoministeri Clintonilla on ISIS:n synnyn ja kasvun vauhdittamisessa Obaman aikana?

    Clinton on minun mielestäni todella vaarallinen maailmanrauhan kannalta. Hänen on pakko olla kovaa miestä ja ylläpitää kylmän sodan viholliskuvia ja sotauhoa. Clintonin parasta ennen -päivä on mennyt jo kauan sitten - vanhan maailman ja kylmän sodan jäänne.

    Jos Trump esim. ottaisi hieman etäisyyttä Ukrainan ja Syyrian valloitukseen ja Naton vyöryttämiseen Venäjän iholle, sepä saattaisi olla vain hyväksi maailmanrauhalle ja tasapainolle.

    Euroopan olisi jo aika aikuistua ja miehistyä. Miten voi olla, että 500 miljoonainen rikas EU pelkää ja vapisee jonkin 150 miljoonaisen taloudellisesti savijaloilla seisovan "Hollannin kokoisen" maan edessä?

    - Uskooko joku todella, että tuo pieni ja rupinen Venäjä tuosta noin vain marssii Berliiniin, Pariisiin tai Helsinkiin?

    - "Pelko" taitaakin liittyä siihen, että länsi ei saanutkaan heittämällä Venäjän raaka-aineita ja markkinoita omaan etupiiriinsä ja haltuunsa torivallankumouksella. Panivat pirut vastaan. Ja sekös harmittaa.

    Jos USA ottaa etäisyyttä Lännen itälaajenemisuhoon, kuten Trump on viitannut, EU joutuu ensikerran itse vastaamaan politiikastaan ja miettimään myös tekojensa ja ylemmyydentuntoisen uhonsa seuraukset ilman, että pihan isopoika on koko ajan nyrkit pystyssä takana takuumiehenä.

    Joten kiintoisaa olisi nähdä myös se vaihtoehto, jossa Venäjää lakattaisiin pitämästä koulukiusatun asemassa. Mutta kehnoja ovat molemmat presidenttivaihtoehdot USA:ssa. USA lienee sen verran pieni maa, että parempia ei sieltä löydy.

    VastaaPoista
  14. "Nykyisin hyvin pienet osaavat käyttää kojeita. Jos minulla olisi pieniä lapsia, nauhoittaisin ennen matkalle lähtöä heille iltasadut. Tuttu ääni on parempi kuin etevän ammattilaisen luenta."

    Jouduin matkustamaan paljon 70-luvulla. Luin joskus c-kasetille iltasatuja ja jatkokertomuksia. A Lindgrenin Veljeni leijonamieli oli itsellenikin jännittävää lukemista.

    Nyt harrastan lastenlasten kanssa vuorolukua. Heidän vieraillessaan istumme joskus kolmistaan ja luemme vuoronperään kappale/sivu kerrallaan.

    VastaaPoista
  15. Puheista (Trumpin) saa sen käsityksen, että Yhdysvallat haluaa jättää Euroopan yksin. Se tarkoittaa selviytymistä yksin terroristeista, Venäjästä ja maahanmuutosta.
    siksi on vähän kummallista että nuo persuihin kallellaan olevat ja MV-lehden "toimitus" ovat niin trumppia niin Trumppia.

    VastaaPoista
  16. seiska.fi uutisoi, miten Persujen eduskuntaryhmän leipiin pääsee - hätätilassa CV:n voi korvata rikosrekisterillä ja tulostetulla ulosottojen koonnoksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7:skalehti. Kuvataidetta silppurista.

      Poista
  17. Hippisiiven päätavoite oli tosiaan mieletön: Peace, not War. Se ei toteutunut, eikä toteudu. Suomessa liikettä edusti Teiniliitto, jonka tavoite oli maltillisempi. Se oli kiteytetty Teinilehden etusivulle suurin kirjaimin: Olkaa realisteja - vaatikaa mahdottomia!
    Pari päivää sitten joku huomautti blogin kommenttin vähenneen, taisi olla vihjaisevinaan blogien tason laskusta. Niin kuin blogien tarkoitus olisi kerjätä mahdollisimman paljon kommentteja. Siihen tavoitteeseen pääsisi helposti, mutta onneksi se ei näytä olevan näiden blogien päämäärä.
    Itseni nämä kirjoitukset ovat panneet kerta toisensa jälkeen pohdiskelemaan, herättäneet uteliaisuutta eri asioihin, ja siksi pidän näitä juttuja arvossa. Joskus kirjoittaa kommentin, joskus ei.
    Kommentti irtoaa omasta suhteesta aiheeseen, omasta tahdosta keskustella. Kommenttien määrän vaihtelu ei kerro mitään K:n blogien tason vaihtelusta.
    Yksinäiselle tämän palstan avaaminen on joka päivä antoisa hetki.

    VastaaPoista
  18. Näin isännän ikäisenä tulee joskus mieleen tuon lukuharrastuksen haittapuoletkin. Tahtoivat jäädä lukemista vaativat aineet "hieman" taustavaloon, toki esimerkiksi maantieto meni sujuvasti. Jo vähän toistakymppisenä tuli kirjastossa ongelma kun tahtoi luettava loppua. Vaikka onhan siitä ollut myöhemmin apuakin kun piti puutteeseensa lukea ruottalaisia ja englanninkielisiä ja viime aikoina italiaakin. Vaikka joskus ..

    VastaaPoista
  19. Minä, sanoi mustaparraton ja lähes kalju mies, hain blogin hakuaparaatilla [lastenlinna] etsiessäni erästä toista juttua ja tulos oli Villiintynyt rouva vuodelta 2009. Kommentteja 58 kpl. Aiheeseen liittyen.
    Herranjestas mutta Sofie Mannerheimin ja veljensä urat menivät keskustelijoilta tykkänään sekaisin. Terhakkaa arvostelua ja sillätavoin juteltua että tyrskähdin naurusta. Kokeilkaapa Tekin.
    Varoituksen sana lienee paikallaan, Petja Jäppinen ja Valto Ensio parhaassa vauhdissa, vastuu on lukijan.

    ".. vai vielä kaappausskenaarioita tässä tuumiskelemaan, justiinsa-juu!"

    Major malfunction.

    VastaaPoista
  20. Ala-asteen luokanvalvojamme, suurisieluinen Kaj Pehrsson - rauha muistolleen - luki meille ääneen Tolkienin Sormusten Herran. Neljänneltä kuudenteen luokkaan kesti luenta. Viikottainen hartaushetki, yleensä sopivasti uskonnontunnilla. Tyylikäs suoritus, jätti jäljen.

    VastaaPoista
  21. Todellisuuden Tutkimuskeskus esitti 2007 metrossa performanssia, jossa Julkinen Lukija luki matkustaessaan ääneen yhteiskunnallisia tekstejä. Satuin aamun työläisruuhkassa vaunuun, johon hän tuli lukemaan. Luetut tekstit olivat hyviä ja harmitti todella kun piti kesken luennan jäädä pois kyydistä. Iltapäivällä tärppäsi uudestaan töistä palatessa ja ajoinkin useamman ylimääräisen pysäkin luentaa kuunnellen. Nerokas idea!

    http://www.todellisuus.fi/todellisuuden-tutkimuskeskus/julkinen-lukupiiri?locale=en

    VastaaPoista
  22. Washington on ryöstänyt John Doen ja kapina kytee. Trump on jo vuosia sitten lausunut ihan järkeviä. Hänestä Amerikkaa johdettiin väärään suuntaan. Hän aistii kansan tunnot ja on julistanut sodan korruptoitunutta eliittiä vastaan. Kennedy yritti samaa ja hänet lopetettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JFK oli ihan hyvä ihmiseksi. Hän oli superkarismaattinen, syvästi isänmaallinen ja Kuuban kriisin aikaan Doomsday Clock oli lähempänä puoltayötä kuin milloinkaan aikaisemmin. Kriisi ratkesi ja osapuolet perääntyivät neuvotellen. Maailmansota vältetty. Ohittamaton saavutus, siihenkö olisi pyrittävä, vai kenties vielä enemmän? Kyseessä olisi epäilyksettä sairaalloinen petraaminen. Saanko kysyä yrittikö hän sanoa jotain vihjauksen tapaista? Hän kenties tietää mitkä tahot olivat vastuussa JFK:n salamurhasta ja korollaari edelliselle että kyseiset tahot panevat poistoon kenet tahtovat kylväen siten epäluulon ja pelon siemeniä tälle palstalle? En kutsuisi tällaista kirjoittelua luottamusta herättäväksi.

      Eläimiä lopetetaan, John Fitzgerald Kennedy kuoli salamurhaajan uhrina.

      Get it right or leave it be.

      Poista
  23. Lapsille lukeminen ja lastenkirjallisuus ovat kovin mieluisia aiheita. En malta olla siitä kirjoittamatta, vaikka yllä on jo paljon hyvää tekstiä asiasta.

    Olen kokenut lapsille lukemisen etuoikeudeksi, en velvollisuudeksi. Lapsille on aivan uskomattoman hienoa kirjallisuutta tarjolla. Ylittää huimasti aikuisten kirjallisuuden tason. Siellä olisi jo aikoja sitten ollut Nobelin paikka. Sellaisia kirjailijoita olisivat esimerkiksi olleet Tove Jansson ja Astrid Lindgren joilla on sanottavaa sekä aikuisille että lapsille. Kirsi Kunnaksen nerokkaat riimit valitettavasti avautuvat ehkä vain suomenkielisille.

    Lapsille on luettava vielä lukioiässäkin. Ei se että lapsi oppii itse lukemaan ole mikään peruste lopettamiseen. Vanhemmille lapsille luettavat tekstit toki monipuolistuvat. Seitsemän veljestä menee jo hyvin alakouluikäisillekin ja pian voi lukea vaikka Hemmingwayn Vanhusta ja merta tai Haanpään juttuja. Päntän äijän vajoaminen oli yksi erityissuosikki jonka lapset oppivat ulkoa, samoin Mark Twainin Sininärhitarina.

    Lukeminen lapsille on sellainen yhteinen kokemus jolla on pysyvää arvoa.

    VastaaPoista
  24. Mutta pikkuprätinöitä pidän pikkuprätinöinä ja kuuluisan höpön pitän höpönä, nyt on kas kuulunut nk. kummia ameriikanmaalta, kaikkihan tietävät seitsemänreikäisen plättypannun? Nyt ei ole siitä kyse. Mormoonit, nuo ovelat ja ahkerat veikkoset Utahin osavaltiosta (kuumaa kuivaa kuorolaulua ja paljon luvallisia ampuma-aseita, hitto; John Moses Browning oli heikäläinen) ovat hoksanneet timangin jutun.
    - Näyttäisi olevan melko kenkusti asiat.
    - Totta turiset veliseni. Ehdotuksia?
    - Tasapelitilanne.. Ootas kun tarkastan manuaalista...
    - - -
    - Noh?
    - Juu, business as usual kuten arvelinkin. Täytyypä ottaa vähän osaa näihin vaaleihin. Olis yks company man jolla on vähän tekemisen pula.
    - C.I.A.?
    - Tottakai, oikein mainio heppu, nyttemmin ex.
    - No mikäs siinä sitten. Rukoillaanpas jonniinverran joutessamme.
    - Justiinsa.
    - Just-just.
    - Kuka se on muuten?
    - Hys nyt, ei se ole tärkeää, muistathan että sellaiset asiat kuuluvat Pääkonttorille.

    Nimi löytyy hakemalla ex-cia agent presidential candidate. Hauskoja heppuja!

    VastaaPoista
  25. Well, even if our esteemed dr. K. says that the downfall of socialism took hippies down with it - to Wall Street and Madison Avenue as he puts it - I beg to differ. Hippies had kids. That's all it takes. Mind you, kids of hippies from way back are in their fifties and some of us have grandchildren. What would you call the progeny of the Movement? I'm thinking of a generic term here...

    Kippies?
    ..as You folks are known to toast!

    VastaaPoista