5. marraskuuta 2016

Elitismin puolustus




Tehkää koe. Joku moittii eliittiä ja vetoaa kansaan. Mistä on kysymys?

Moittija on käytännössä aina itse eliitin jäsen ja yrittää myydä jotain. Aina pätevä aloitus on valehdella, että ei kaupittele mitään, vaan tarkoituksena on vain sanoa asiat niin kuin ne ovat.

Perussuomalaiset ja Trump ovat viime aikojen ilahduttavimpia ilmiöitä.

Kaavailen kokemuksiin perustuvaa kirjoitusta professoreista ja ammattikunnan menettelytavoista. Kirjoituksen nimeksi tulee ”Suomuisten vuorten gorillat”.

Nyt julkisuudessa esiintyvät populismin tutkijat ja tuntijat sivuuttavat yhden perusasian. Populismi osoittaa toivoa. Kun tuosta tai tästä turhasta joukosta, etenkin siis eliitistä ja Guggenheim-hankkeesta päästään eroon, olot paranevat- ”Meidän” ääntämme kuunnellaan lopultakin.

On epätarkkaa sanoa, että Lapuan Liike ja siitä kohonnut Isänmaallinen Kansanliike olisivat olleet fasismin kaltaisia. On epätarkkaa sanoa, että se sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi järjestäytynyt työväenliike, joka tarttui aseisiin tammikuussa 1918, olisi ollut sosialistinen.

Molemmat olivat perikuvallisesti populistisia liikkeitä. Hihkuttu kommunismi osoitti 1945 samanlaisia taipumuksia, mutta Moskova palautti sen ruotuun yhtä tiukasti kuin Ranskan ja Italian kommunistipuolueet, jotka uhkasivat menestyä.

Donald Trump on Silvio Berlusconin kauan kadoksissa ollut kaksoisveli. Hänkin on ymmärtänyt median merkityksen. Hän käsittää, että äänestämisen on korvannut peukuttaminen.

Scientific American julkaisi USA:n presidenttiehdokkaiden vastauksia tiedettä koskeviin tai sivuaviin kysymyksiin. Vastauksista kävi ilmi, ettei Trumpilla ole edes toisen asteen koulutuksen tasoisia tietoja tieteestä ja teknologiasta. Taloudellinen tietokin oli huonoa. Hän väitti, ettei sijoittaminen yleiseen terveyteen pane rahaa poikimaan. Tuolla sektorilla sijoitetun pääoman tuotto vaihtelee 150 – 1000 prosentin välillä (tavanomaisella kahden tai kolmen vuoden aikavälillä).

Sitten seuraakin vaikea kysymys. Voiko vallan huipulle noussut henkilö aiheuttaa todella pahoja häiriöitä eli toisin sanoin ilmaistuna olisiko Trumpista valtionpäämiehenä Yhdysvaltain Erdöganiksi?

Kysymykseen ei tietenkään ole vakuuttavaa vastausta. Ehdottaisin silti yhtä.

Vastaukseni perustuu Trumpin ja monien muiden populistien väitteeseen. Eliitti säilyttää asemansa. ”Kansalla” ei ole toivoa. Eliitti toimii estääkseen hyviä asioita toteutumasta. Johtopäätös: myös presidentti Trump jäisi kakkoseksi kamppailussa eliitin kanssa.

Populismin ilmiö tunnistettiin Rooman antiikissa ja kaksi johtavaa nimeä olivat Caesar ja Augustus.

Mitä sitten tapahtui, se on tuttua tietoa. Mutta myös Stalin, Hitler ja Mao ilmensivät omien puheittensa mukaan kansan tahtoa.

Tuo oli tarpeeton veto, jonka olisi sietänyt pyyhkiä pois. Populismi nyt näkyvässä muodossaan on eri asia kuin mainittujen suurten diktaattorien hirmuvalta, eikä populismi oli natsismia. Se on sitten eri asia, että populistinen kuohunta on joissakin tapauksissa muuttunut mielenkiintoisesti yksipuoluejärjestelmäksi ja siitä eteenpäin.

Suomessa, jossa ei ollut valtiollisia perinteitä, suuren talouspulan aikainen kuohunta johti tunnetusti rauhallisiin ja kehittyviin oloihin. Merkittävä rooli oli Tannerilla, jolle osuuskauppaliike oli selvästi tärkeämpi asia kuin mikään aate, ja puolueen puheenjohtaja Paasikivi, joka luultavasti pohjaltaan yksityistaloudellisista syistä siivosi kokoomuspuolueen ääri-ilmiöistä. Kaikkien uusien tutkimusten jälkeenkin pitää paikkansa, että Saksan ja Italian järjestelmät eivät saaneet Suomessa perinteisen oikeiston tukea. Välillä hurahdettiin ja jouluun 1941 suurin osa maailmaa pelkäsi, että Saksan armeija oli oikeasta voittamaton.

Kommentoija kysyi aiheellisesti, mikä Suomi ennen oli, kun se ei ollut valtio. Vastaus on ”maa”.

Lukija huomaa, että pelkään Trumpin tulevan valituksi. Vaaliveikkaustani ei kannata ottaa kovin vakavasti. En näet ymmärrä, mikä Clintonissa on niin vihattavaa. Siihen näyttää olevan syitä, mutta en ole saanut ajatuksesta kiinni.

Joka tapauksessa demokratia merkitsee sitä, että jos valitaan huono ehdokas, niin sitten huono ehdokas tulee valtaan.

”Pulinat pois” oli Johannes Virolaisen hyvä sutkaus. Tässä yhteydessä en käyttäisi sitä, koska pulinat kuuluvat olennaisesti poliittiseen järjestelmäämme. Ei kenelläkään ole velvollisuutta ryhtyä pitämään vaalien johdosta sellaisesta mistä ei pidä.

Keskiluokan kurjistuminen ja Trumpin julistama Amerikan suuruuden menettäminen eivät pidä paikkaansa.

Amerikkalaisten vaaleissa liikkuvat kuvat ovat epäedustavia, koska sikäläisen perinteen mukaan ulkopolitiikkaa ja ulkosuhteita ei juurikaan käsitellä. Vaalipuheissa käsitellään esimerkiksi ”energiaomavaraisuutta” tavalla joka on jyrkästi ristiriidassa puhujien muiden aatteiden kanssa. Vapaa markkinatalous ja omavaraisuus eivät oikein mahdu samaan lauseeseen, jos järkeä käyttää.

Ydinaseista ei ole liioin puhuttu eikä niistä näköaloista, joita avaa valikoivan joukkotuhonnan mahdollisuus – esimerkiksi nanorobotein toteuttu.

Palaan tästä lukemaan Yuval Noah Hararin uutta kirjaa ”Homo Deus. A Brief History of Tomorrow”. Suoraan sanoen aika hurjia ajatuksia mutta on kyllä hurjia tietojakin. Viittaisin tässä yhteydessä onnellisuuteen. Ihmiset ilmoittavat monissa köyhissä maissa edelleen itsepintaisesti olevansa onnellisia, kun taas rikkaissa maissa ollaan onnettomia ja sorrettuja ja tehdään paljon hitaita tai nopeita itsemurhia.


19 kommenttia:

  1. Mä en pelkää Trumpin valtaa. Amerikkalainen systeemi on sellainen, että vaikka presidentin valta on näennäisesti suuri, se on suuri vain tietyissä rajoissa. Elikkä presidentti siellä tarvitsee ehtotommasti koko ajan monien erilaisten organisaatioiden jos ei tukea, niin vähintään toleranssia. Jos hän ei ole Venäjän agentti, niin silloin en usko, että hänestä tulisi kovin erilainen presidentti paitsi ehkä talouspoliittisesti. Clintonin ongelma on totaalinen karisman puute, robottimaisuus. Mä kuitenkin en pysty kuvittelemaan, kuten aiemmin olen sanonut, miten puoli USA-sta, eli naiset antavat äänen kaverille, keneen verrattuna Hesarin piiros-sika Wagner on Sir Lancelot

    VastaaPoista
  2. "On maamme köyhä, ja siksi jää." => Enemmistö suomalaisista on onnellisia, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) tiedotteessaan. 80 prosenttia ...

    VastaaPoista
  3. USAn vaaleissa kiivaillaan siitä, kumpi ehdokkaista on menneisyydessä tehnyt suurempia virheitä. Itärannikkolaisten mielestä Trump tietenkin, koska hän taputellut 12 naista, mitä asianosaisetkin pitävät jälkikäteen loukkaavana.

    En tunne tarkkaan USAn vaalisysteemiä: voisiko tulos olla sellainen, että Clinton vie enimmät valitsjamiehet ja Trump enimmät äännet?

    VastaaPoista
  4. Johtaako yhden ukon valinta presidentiksi siihen, että kaikkia hänen päähänpistojaan aletaan toteuttaa? Silloinhan järjestelmä olisi aika venäläinen. Missä se demokratia on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän onkin vain amerikkalaista rulettia.

      Poista
  5. Tämä viha rouva Rodham Clintonia kohtaan on jotain, jota minun pieni pääni ei pysty ymmärtämään. Kaikesta lukemastani ja näkemästäni päätellen hän vaikuttaa aivan sympaattiselta ihmiseltä. Netistä löydän kuitenkin tietoja, että hän on esimerkiksi satanisti ja pyörittää pedofiilirinkiä. Englantilainen näyttelijä Hugh Laurie sanoi Stephen Colbertin haastattelussa, että hänellekin Clintonin inhoaminen on vaikeaa käsittää. Hän epäili, että häneltä on jäänyt näkemättä elokuvan ensimmäinen kela, jossa Hillary polttaa orpokodin.

    VastaaPoista
  6. Kommunistien "Tiedonantaja" analysoi USAn vaaleja laajasti. Trumpin kerrotaan ainoana vastustavan Obaman agressiivista ulkopolitiikka jota Clinton ja Sanders kannattavat. Lehden mielestä Neo-konservatiivit ja aseteollisuus pelkäävät Trumpin valintaa.
    Ennakoiko tämä sitä että Trump ilmiö kantaa myös tänne, ja esim. sahayrittäjä Teuvo Hakkarainen nähdään sekalaisen yhteisrintaman presidenttiehdokkaana, köyhän miehen Trumppina.

    VastaaPoista
  7. Virolainen tietysti tarkoitti kepun sisäistä "pulinaa" - eli kun enemmistö kokousedustajista päätti vaihtaa hänet Väyryseen, niin hän kehotti omia kannattajiaan nielemään tappion ja keskittämään voimansa kepun yhteisten tavoitteiden edistämiseen.

    Vähän myöhemmin Virolainen kyllä nousi puoluejohtoa vastaan ja katkaisi lopullisesti Karjalaisen kuningastien. Silloin hän ajatteli omaa ja maan etua, ei puolueen.

    VastaaPoista
  8. Valtioneuvos Virolainen mahtoi tarkoittaa vox populi ja pulinat pois -lausahduksellaan vaalien jälkipelin tarpeettomuutta, turhaan vaslituloksen jälkipuintiin kyllästyneenä?

    H. Clinton on esiintynyt varsin aggressivisesti ulkopolitiikan alueella. Tietysti se on klassinen taktiikka, luoda yhtenäisyyttä osoittamalla yhtä ulkoista viholliskuvaa. Jotain moraalittomuuteen vivahtavaa hänessä epäilemättä on, olisi merkillisen harvinaista ellei hänen tajunsa olisi läpipolitisoitunut. Ulkoministerinä hän oli niin lähellä säälimätöntä että, no. Viitsiikö siitä tänne kirjoittaa? Joka tapauksessa hänen modus operandinsa on ollut jo pitkään muutos, olipa kyse mistä tahansa, hän ottaa tämän esiin. Asia on tunnettu jo pitkään. Lisäksi vilkaissette V. Putinin ilmettä haastatteluissa kun hänestä tulee puhe. Mahtaako hän teeskennellä tai tarvitseeko hänen vaivautua? Panee miettimään mitä hän tietää.

    Kuinka hyvin informoituja me olemme?

    Voi Amerikka parka. Mistä heille J. K. Paasikivi? Tiedättehän? Suoraluontoinen, älyn lahjat, hyvä koulutus ja erittäin kenkku mutta rahan arvon ymmärtävä luonne. Raivonpuuskatkaan eivät olisi pahitteeksi.

    - The President will now - hrrkrhhmm - address the Nation.

    "My fellow rather stupid americans - I mean of course stupid when it comes to foreign policy - our national deficit is nineteen trillion dollars, Will You STRAIGHTEN UP and FLY RIGHT! There are currently eleven million illegal immigrants residing in our country and that is not nearly enough to do all the work..."

    - tässä kohtaa puhetta avustajan (latino) käden nähdään tyrkkäävän pöydän kulmalle kahvikupin, kermanekan ja kokoliaan lohkareen mansikkakakkua -

    "I shall continue my speech shortly, behave yourselves and do not try to adjust your television set!"

    Paheita olla pitää, sitä kansa rakastaa.

    Kunnon kiukuttelu kansalliseksi, ei kansainväliseksi.

    VastaaPoista
  9. "Populismin ilmiö tunnistettiin Rooman antiikissa ja kaksi johtavaa nimeä olivat Caesar ja Augustus."

    Tuskin olivat johtavia nimiä, vaan ne kaksi helpointa, mitkä Kemppiselle ekana tuli mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö nyt muuta sulle tullu mieleen kuin Kemppinen. Vähäkö nä oot. Aatteleppa ite.

      Poista
  10. Jukka,
    ymmärrän näkemyksesi, että Suomi ei ollut ennen itsenäistymistään valtio vaan "maa". Kyse on varmaan näiden sanojen sekavasta merkityksestä.

    Suomi oli minun nähdäkseni ennen itsenäistymistään "valtio" sanan siinä merkityksessä, jossa sitä käytettiin 1800-luvulla. Suomi oli siis julkisyhteisö, jolla oli oma oikeusjärjestelmänsä, verotuksensa ja valtionkassansa. Suomalainen virkamies sovelsi Suomen lakeja, sai palkkansa Suomen valtiolta ja oli Suomen kansalainen. Kaikki nämä ilmiöt olivat aivan todellisia: Suomen valtiokonttori oli konkreettinen virasto Helsingissä omine tilikirjoineen, Suomen laki löytyi tuomarin edestä pöydältä ja Pietarin köyhäinhoitoviranomaiset kuljettivat työkyvyttömäksi tulleen Suomen kansalaisen kruununkyydillä kotipitäjänsä rasitukseksi. Mikään näistä ilmiöistä ei edellyttänyt itsenäisyyttä. Tässä suhteessa Suomi oli ainakin yhtä suuressa määrässä oma valtionsa kuin Böömi, joka oli sentään oma kuningaskuntansa osana Itävalta-Unkaria. Tämä oli myös se merkitys, missä sanaa "valtio" yleisesti käytettiin. Itsenäinen maa oli "valtakunta".

    Suomen kutsuminen "maaksi" ennen itsenäisyyttä on oikein, mikäli sanaa käytetään saksalaistyyppisessä merkityksessä, osavaltioon tai keisarikunnan valtakunnansäätyyn vivahtaen. Tällöin se tarkoittaa olennaisesti samaa kuin valtio. Sen sijaan, jos sillä tarkoitetaan vain maakuntaa, ei ymmärretä Suomen valtiollisuuden syvyyttä ja läpitunkevuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä kuin kommentoija. Tämähän näkyy jo aikakauden virallisessa terminologiassa (esim. Valtion rautatiet).

      Sitä vastoin Böömiä en pitäisi kovin hyvänä esimerkkinä. Väittäisin kyllä, että Suomi oli selkeästi enemmän "valtio" kuin Böömi (mm. Suomen oma rahajärjestelmä ja pitkään postilaitoskin). Se, että Böömi oli titulatuurissa kuningaskunta ei ole mielestäni ratkaisevaa, sillä myös Dalmatia sekä Galitsia ja Lodomeria olivat. Saksaksi Itävalta-Unkarin Itävallan puoleisen osan alueista (yhteensä 16) käytettiin termiä kruununmaat (Kronländer). Varsinaisesti erillinen "valtio" tuossa valtakunnassa oli ehkä vain Pyhän Tapanin kruunun alaiset maat eli Unkarin apostolinen kuningaskunta sekä mahdollisesti, suuremmin varauksin, Unkarin alainen Kroatia-Slavonian kuningaskunta. Sitä vastoin Saksan keisarikunnassa voitaneen sanoa olleen useita valtioita (lopulta 26).

      Poista

    2. Valtiokonttorin tehtävät -mitä kaikkea mitä kulloinkin olivatkaan olleet, ja tulivat olemaan on iso juttu. Siksi kai niitä herrasväen seuroja pidetään että tultaisiin ymmärtämään, ja että ymmärrys eläisi ja periytyisi. Vähempiä varten on Wikipedia mistä luntata. Arvasin kataluuttani ettei olisi ikuinen virasto, vaikka toiminnot olisivatkin. Ja niinhän se. Perustettu 1876 Senaatintorin seisojan A II aikana. "Olkoon niin" tietää Viki keisarin huokaisseen. Sitä Viki ei sentään kerro, että samalla Suomen Pankin luonne kaupallis-tuotannollisen elinkeinotoiminnan edistäjänä terävöityy. Sen kilpailijaksihan oli tullut SYP ja säästöpankkimeininki oli vankistumassa sekin. Eläkekassaa montaakin sorttia tuli kilpaamaan porvarissäädyn omistaan huolehtimisesta uudemmin muodoin. Nyt kun kauppaa ja valmistusta sai kuka hyvänsä lallukka ruveta toimittelemaan.

      Kiihkeä oli uudistustahti noina fennomaanien nousuvuosina. Tulee oma aikamme mieleen sillä erolla että 150 vuotta sitten oli sentään aikaa funtsia ja tehdä aitoja reformeja eikä vain sotea tai sukupuoliaktien vihkimysvolatiliteettia. Oudolta kuulostaa joku Soten valinnanvapausrähäkkä kun markkinat ja lääkäriliiton saarto- boikotti- ja muu MedOne yhtiöoikeudellinen plastiikakirurgia ja nukutushuputus, oli yllemme ostovapauden jo aikoja sitten tuottanut.

      Ennen Valtiokonttoria SP oli rahoittanut tehtaita kuten Wahrenia Forssassa, sittenhän siihen tuli SYPin Borgströmit ainakin kahdessa polvessa ihan operatiivisesti -oliko yksi etunimeltään Leopold. SYP tarkoitti että valtio ei valitse voittajia vaan voimamiehet jätetään vapaapainilla ratkaisemaan -kuin miekoilla ennen- kuka kukin on. Rahapalkinnon lisäksi kiitollinen kansa soi arvonimiä. Sitten ne helyt huutokaupattiin Lontoossa. Raha sentäään jäi. Tai vielä parempaa, osuuksia omaisuudenhallintaorganisaatioihin, osuuksia Venäjään ja osuuksia Kiinaan ja osuuksia Suomeen jos täällä mitä saataisiin aikaan. Ja jos ei, saammme tuotuina ja menestymme uskomattoman hyvin työteliäinä ja piispattuina.

      Kaukoranta teki Forssasta hyvän kirjan. Se kattoi rahamaailman revittylyperiodinkin noin 1. maailmansota plus viisi vuotta. Silloin se meni kädestä seuraavaan mutta akat tekivät tosissaan eivätkä ikipäivänä uskoisi mitä osakepapereilla ja paperirahahoilla tehtiin. Sitten nousi Forssan Miina ministeriksi panemaan sosiaalisia asioita herrankuriin ja Tanner johti armeijaa ja suojeluskuntaakin.

      Olisipa se Herraklubi. Kuulisipa uutuuksia kadulta "pääoma"sijoittamisesta. Nyt vain jää oudoksumaan Kaarle XII Puolaan nostaman kuninkaan sanoja. Tämä Leszczynski kertoo J.W. Ruuthin sanoin: maajussi myydään seuraavalle herralle, että "pakottavat heidät ylenpalttisella työllä maksamaan uuden orjuutensa hinnan". Vivuttamista nykykiellä.Jukka Sjöstedt

      Poista
    3. No tässähän se on. Paitsi aivan uutta ennen kokematonta työvoiman ja pääoman vapaata liikkuvuutta jonka piti tuoman vaurauden kaikille euroopassa, saatiinkin työttömien resursoiminen pohjan perukoilla. Pelko pitää kurissa ja hallitsijoiden nuhteessa. Työn ääressä on kylmä rinki persiissä ja työttä olijoilla omantunnon vaivoja. Kaek on hyväst'. Onko myytävää, nyt lähtee halvalla, virka B-stadt:issa riittää ja taattu eläke, sellaisella saa täältä mitä mielii. Se on sitä tosiselviytymistä.
      Kuinka kauan tämän ymmärtämiseen kuluu, montako kierrosta kilpailua on jäljellä?
      Hutkivaa journalismia ja valtakunnankriitikon virkoja, olisiko konsulien aika?

      Poista
  11. Aasinsiltaa pitkin: Netflix näyttää uutta 10-osaista 100 miljoonaa maksanutta TV-sarjaa "The Crown" eliittien eliitistä, todelliselta upstairs- ja stiff upper lip -puolelta Englannin kuningashuoneesta ja Elizabeth II:sta vuosilta 1947 - 1956, ja tuntuu, että siinä eivät miljoonat ole menneet hukkaan. Sitä katsoo mielellään, ensimmäisen osan päälle oli heti nähtävä toinen. Elisabet on oikein hyvä, luonteva ja uskottava, Churchill myös, eivätkä Philip ja Yrjö VI:kaan huonoja ole. Kulissit ovat aidontuntuisia ja repliikit paikoin teräviä, ilkeitäkin. Koukkuja on mutta ei pahemmin dokusoopaa, jossain mainittiin jopa highbrowksi. Täytyy säästää viimeiset osat vaaliajaksi, jos silloin alkaa ahistaa. Jos koukkuun jää, niin ei haittaa, suunnitteilla on jo seuraava vuosikymmen, vai oliko se jo tekeillä. EG

    VastaaPoista
  12. Siihen nähden miten paljon USA:n vaaleista kohkataan tämä mainitaan harvoin: kaksi vuotta kestävä vaalitaistelu joka neljäs vuosi on älytön järjestely. Itse joutuisin jenkkinä pitämään kuulosuojaimia "24/7", kuten nykyään sanotaan. -jussi n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se siellä hoksattu. Jopa Dubya istui kaksi kautta. Se näyttäisi normilta.

      Poista
  13. Olen onnistunut luomaan itselleni some-kuplan, jonka mukaan Hillaryn pitäisi olla vankilassa. Toisaalta linkin tutkimus osoittaa, että jos pysyy valtavirtamedian informoitavana, niin se suodattaa ikävät asiat tehokkaasti.

    https://medium.com/mit-media-lab/what-i-learned-from-visualizing-hillary-clintons-leaked-emails-d13a0908e05e#.m0wimgwhg

    VastaaPoista