Selfie

Otsikko ja kuva eivät käy yksiin. Kuvan otti Ekholm, joka keksi myös poseerauksen. Paikka on Kansalliskirjaston lehtisali, kerroksissa.

Kostoksi otin hänestä työhuoneessaan kuvan, joka kelpaa paljoon. Työhuone muuten on luultavasti Suomen kaunein. Vasemmalta ikkunasta näkyy Suurkirkon läntinen ovi, sopivan siedettäväksi rajautuneena. Toisin kuin tuntijat en pidä Engeliä ainutlaatuisena arkkitehtina. Hän oli mies paikallaan, ei siinä mitään. Tuomiokirkko ei ole hänen parhaita toimiaan ja fasadi portaineen Senaatintorille tehtiin toisin kuin hän halusi. Tietääkseni räystäille hilattu porukka on myös toisten tekosia. Tusinaveistokset apostoleista näyttävät kummallisilta. Ne ovat vähän kuin kärkkyviä naakkoja.

Itse asiassa en pidä koko empiretyylistä. Silmissäni se on itsevaltaisuuden vertauskuva. Esimerkiksi yliopistolla ja valtioneuvostossa ja korkeimmassa oikeudessa tyyliin kuuluvat huonekalut henkivät samaa aatetta. Niissä on kamala istua. Ehkä kysymyksessä on vihjaus, että olisi viisaampaa seisoa ja kumarrella.

Joskus melkein kaipaan muinaista työhuonettani korkeimman oikeuden talon pohjakerroksessa. Helsingissä ei ole muuta niin dostojevskiläistä. Siinä sisäpihalla ei yhtään hätkähtäisi, jos näkisi ikkunasta Raskolnikovin kirveineen.

Mainoksissa lukee, ettei kannata sössiä rahojaan Adoben kalliisiin kuvankäsittelyohjelmiin, kun on halpoja ja jopa ilmaisia vaihtoehtoja.

Olen eri mieltä.

Maailma täyttyy nopeasti huonoista valokuvista. Pikselit eivät kai kuitenkaan saastuta ympäristöä eivätkä pilaa pohjavettä. Vaikka ei sitä koskaan tiedä.

Scott Kelbyn ”How Do I Do That in Phtoshop” on paras tuntemani opaskirja Photoshopista. Samaa tasoa on vastaava kirja Lightroomista.

Kelby tehtailee digikuvauksen oppaita. Keskimäärin ne ovat kalliita. ”Digitaalivalokuvaus” on hallinnut markkinoita vuosia, ja täysin ansaitusti.

Nämä eivät ole kalliita. Kindle-versiot ovat parhaita käyttää. Lukija haluaa tietysti kokeilla koko ajan. Suosittelen.

Kelby on keksinyt idean. Selostuksen ja perustelujen sijasta hän on täyttänyt kirjansa kysymyksillä, tyypillisesti asioilla, joihin ohjelman käyttäjä juuttuu. Kysymyksiin hän vastaa, usein hyvin lyhyesti.

Muuankin asia, jota olin ihmetellyt ja arvellut sitten tarpeettomaksi ominaisuudeksi selvisi parilla rivillä. Eräs työkalu on käytettävissä, kun ensin klikkaa kuvaa.

Olen jyrkästi eri mieltä kuin Kelby, joka sanoo, ettei näitä kirjoja pidä lukea. Kannattaisi vain katsoa sitä asiaa, joka on ongelmana, ja siinä kaikki.

Kirja on laadittu tuon ajatuksen mukaan. Asioita ei perustella eikä missään kohdassa mennä alan terminologiaan.

Yksi käypä syy varsinkin isojen tietokoneohjelmien vihaamiseen on niiden vaikeakäyttöisyys ja vaikeatajuisuus.

Joitakin termejä käytetään normaalista – pienennä kuvaa. Jotkut sanat ovat metaforisia – pyyhi (”pyyhekumilla”), kloonaa. Jotkut ovat valmistajan omaa insinöörikieltä. Tekijänoikeussyistä ja patenttien vuoksi kaikki tekniset termit eivät ole järkeviä eivätkä ymmärrettäviä.

Yksi syy olla vihaamatta tietokoneohjelmia on se, että kaikilla muillakin tekniikan aloilla tilanne on sama eli surkea. Jos saatte käsiinne oppaan, jossa selvitetään auton moottorin tai polkupyörän toimintaa, siinä näette.

Lukija tuntee välillä itsensä noloksi. Se on oikein. Se on terveellistä. Minä olen tavallisesti korjaillut sisäkuvien vinoon vinksahtavia pystyviivoja käsin ja sitten rajannut kuvaa kuin orpo piru.

Lightroomista löytyi sitten työkalu, joka tekee tuon yhdellä hiiren napsautuksella. Jotain sellaista sopi odottaakin. Vaikka Lightroom on oikeastaan tapa järjestellä suuria kuvamääriä, se on aikamoinen työkalu myös kuvien käsittelyyn – ja aika vaikea.

Älkää tehkö niin kuin minä teen. Olen niin paljon tekemisissä kirjojen kanssa ja minulla on ne kaikki isävainajani vanhat diat, jotka on nyt skannattu, ja niin edelleen. Joudun siis rahallisissa asioissa pyörittelemään muutamaa kymmentä tuhatta valokuvaa, ja muun muassa näiden blogien takia lisää tulee jatkuvasti.

Tavallisiin tarpeisiin ei tarvita näin järeää kalustoa. Mutta jos valokuvia oikein harrastaa, opetteleminen on itse asiassa hauskaa.

Nyt puheena olevista kirjoista ilmenee vähän väliä, että turhan tuntuinen ominaisuus onkin ihan hyödyllinen ja hauska.

Nyt olen tullut uuteen uskoon ja käytän raw-editoria useimpiin asioihin. En ollut todellakaan käsittänyt, ettei kaikkia kuvia tarvitse avata muokatakseen niitä. Kun klikkaa (oikealla hiiren napilla) raw-kuvan eli raakakopion, senyltä, alta ja vierestä löytyy villi valikoima työkaluja, kuten muun muassa perspektiivin korjaus.

Vanhemmissa kuvissani valkotasapaino on usein korjattava. Uusi Nikon on niin viisas, että olen useimmiten samaa mieltä kameran kanssa sopivasta arvosta, ja se osaa ottaa itse huomioon siirtymisen ulkoa keinovaloon ja takaisin.

Otsikon ”selfie” on yritys alleviivata. Oikeastaan olen sitä mieltä, että selfie on jotenkin vastenmielinen tapa. Tuo mielipiteeni on liian äkkiväärä. Aina on otettu kuvia yhdessä jonkun kuuluisuuden kanssa tai mainittavalla paikalla ja sitten näytelty niitä. Maalaustaiteessa en ole kuullut kenenkään moittivan van Goghin tai Rembrandtin selfie-kuvia.

Ja sitten on se käytännön syy. Käytän tänäänkin kuvaa itsestäni, koska toisen henkilön kuvan käyttäminen tässä edellyttäisi tämän suostumusta. Ja EU:kin otattaa itsestään omakuvia monta kertaa viikossa.