Oppineet professorit, arvoisat talopojat

Hyviksikin uskoteltuina vanhoina aikoina säätyjen edustajilla oli oikeus tulla puhutelluksi asemansa mukaisesti. Aateli oli jalosukuista ja papisto, johon kuului myös professoreita, oli korkeasti oppinutta.

Sananvapauttaja nyt siis sotilasvakoilua miettiessäni haluan sanoa, että professorit eivät käytännössä voi puhua eli antaa lausuntoja ja haastatteluja aivan vapaasti.

Tuomarit eivät voi sanoa juuri mitään.

Sotilasasiantuntijat ovat tosi tiukoilla.

Media pyrkii käyttämään aina samoja asiantuntijoita. Eräillä heistä tuntuu olevan omakin ohjelma, kuten tarve korostaa omaa asemaansa tai halu erottautua toisista.

Perustuslakiin liittyviä asioita selostava tutkija saa palkkansa siitä, että hänen tulkintasa ovat ”perustuslakimyönteisiä”.

Blogistina ja mielestäni vielä tähän toimeen vakiintuneena tunnen olevani vapaa kirjoittamaan mitä milloinkin. Jos kirjoitan typeryyksiä, sanon selitykseksi, ettei kai kukaan ota tosissaan dementikkojen juttuja.

Näissä oloissa asiakseni jää ensin sanoa, että perussuomalainen Jari Lindström on parantanut jatkuvasti tasoaan oikeusministerinä. Alku oli huono, kuten arvasikin. Tehtävä oli kohtuuton. Ministeriön sisältä en ole kuullut juoruja, mutta toiminta näyttää johdonmukaiselta, vaikka asiat ovat varmasti välillä epämiellyttäviä.

Nyt on tullut puheeksi perustuslain muuttaminen siten, että sotilailla ja poliisilla olisi oikeus urkintaan myös tilanteissa, joissa ei ole konkreettista eli nimettävissä olevaa rikosepäilyä tiettyä ihmistä kohtaan.

Sanon siis: ettekö kollegat enää muista, miten joukolla kauhistelimme ja hiukan naureskelimme belgialaisia, jotka turvallisuudesta vastaavien viranomaisten erittäin huonon yhteistoiminnan turvin suorastaan kasvattivat erittäin häikäilemättömiä pommimiehiä kaupungeissaan.

Tämä kävi sitten iskujen jälkeen täysin selväksi.

Sitten meillä on V. Putin. Ainakaan minulla ei ole epäilyä siitä, etteikö sotilasvakoilu ja sotilaallinen ja poliittinen kiusanteko eli disinformaation levittäminen olisi täyttä totta ja hyvin vakava asia.

Samalla tavalla kuin omaisuusrikoksissa yksityisyyden loukkauksissa asteikko on pitkä. Nakkimakkaran näpistäminen on aivan eri asia kuin vanhuksen sattumalta pyylevän laukun nappaaminen vuokrarahoineen kaikkineen.

Keskusteluissa on tähdennetty, että myös virkamiehiä on viime aikoina tuomittu henkilötietojen luvattomasta käyttämisestä. Näin on tapahtunut ja näin on hyvä.

Mutta julkisuudessa esitetyt teot ovat olleet oikeudellisesti vähäpätöisiä. Tekoon rangaistava mutta ei erikoisen järkyttävä, jos poliisi tai sairaanhoitaja kurkkii tietoja juoruillakseen niistä kotona kahvipöydässä.

Possumunkin vaatiminen ilmaiseksi on poliisilta paha lahjontarikos, mutta ei tekona vakava. Tosin tekotyyppi viittaa siihen, että asianomainen on väärällä alalla.

Tilanne on aivan toinen, jos epäillään, että jokin joukko valmistelee vakavissaan pommi-iskua.

Sotilastiedustelun puolella vaatimus vaaran täsmentämisestä on eräissä asioissa mahdoton. Osa signaalitiedustelua on perinteisesti ollut pelkkää radioliikenteen määrän arvioimista. Se nimittäin kertoo jo hyvin paljon. Sotilaallisesti se tieto, että aalloilla on odottamatta ruuhkaa, aiheuttaa toimenpiteitä. Tämä ilmiö muuten oli -44 suurhyökkäyksen yksi ennen, ja sodanjohtomme jätti sen huomiotta, vaikka sekin ilmoitettiin, että sähkötyskäsialasta ja nopeudesta päätellen Kannaksella toimi nyt Jäämeren armeijan mestareiksi tunnettuja radisteja.

Sanon tässä, että vaikka perustuslain muutos on iso ja vakava asia, poliisin ja armeijan toiminnan yksityiskohtia ja kiireitä ei voi ennakoida eikä määritellä kovin tarkasti.

Toimintaan on luotettava, jossain määrin. Tietysti on olemassa vaara, että ajaudumme poliisivaltioon tai sotilasdiktatuuriin. Itse kunkin, erityisesti päättäjien, on vain arvioitava, miten suuri tuo vaara on.

Mielipidemittauksissa poliisi ja armeija selviytyvät Suomessa jatkuvasti silmiinpistävän hyvin.

Täytyy olla kansanedustaja päivitelläkseen televisiossa, että poliisi on määrätty tutkimaan poliisin tuliaseen käyttämistä. Ehkä siunailija ei tiedä, ettei rikostutkintaa voi käytännössä suorittaa ilman polisin valtuuksia ja että meillä laki muutettiin ajat sitten sellaiseksi, että tuollaisesta asiasta päättää poliisista riippumaton syyttäjä ja että tutkijat haetaan kaukaa epäillyn työpaikalta.

Muistaako moni muuten, että tämä kuuluisa poliisin huumejuttu sai alkunsa poliisin sisältä, siis Helsingin poliisin ja Keskusrikospoliisin riidoista, jollaisista ainakin minä olen kuullut monta kymmentä vuotta. Ja mitä tulee pöljiin poliisijohtajiin, sellaisia olen tuntenut henkilökohtaisesti aika monta. Nämä nykyiset muuten ovat selvänä virka-aikana.

Varautuminen suuriin turvallisuusriskeihin kaventaa sananvapautta. Mielestäni on riittävät edellytykset arvioida, että turvallisuutemme valitettavasti edellyttää sitä.

Keinoksi en suosita poliisin ja armeijan toimintaedellytysten huonontamista. Huomautan vain, että erittäin laajoin valtuuksin toimivat eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri rämettyvät edelleen kirjoittelemalla vastauksina turhanaikaisiin kanteluihin, ettei ole aihetta epäillä lainvastaisuuksia. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että oikeusasiamies kävisi joka päivä Jokiniemessä ja oikeuskansleri armeijan …osastolla.