Ajatus kustantajalle

Te kommentoijat aiheutatte minulle työtä ja vaivaa. Tämä on syytös.

Aivan viime aikoina, suorastaan näinä päivinä eräät niput eli kirjoitukseni ja teidän kommenttinne ovat olleet niin hyviä kokonaisuuksia, että ne on ihan pakko sisällyttää uuteen kirjaan, siihen jolla on jo nimi, ’”Täältä puolen”.

Sanokaa ihmeessä, jos tiedätte. Itse en ole nähnyt aivan vastaavaa. Kansainväliset, kovatasoiset verkkosivut menevät sellaiseen, että kommentoijat nokittelevat toisiaan epäkiinnostavasti, tai keskittyvät ilman uskottavia perusteluja väittämään, että isäntäkirjoittaja on väärässä.

Se on erikoista ja jännittävää, että syntyy nautittavia kokonaisuuksia.

Se on aivan arkista, että joku joskus riehaantuu ja lähtee virvokkeita nautittuaan tai muuten vain sellaisille laduille, ettei kukaan toinen pysy perässä. Joskus näitä jää julkaisematta, mutta harvoin.

Erilaiset lukupiirit ovat hauskoja, joskus ihailtavia. Silti ihmisten kyky saada suunsa auki ja lauseita muotoilluksi poikkeavat paljon. Niinpä joukkokeskustelu kasvoista kasvoihin tahtoo jäädä jokseenkin aina muotopuoleksi.

Kokoukset on painavin syy olla rupeamatta yliopiston professoriksi. Pelkään ja vastustan kokouksia. Kokemukseni mukaan ne, mukaan luettuna etenkin tavoitekeskustelut, työhönottoa varten suoritetut haastattelut ja yt-neuvottelut, ovat huijausta ja ajanhukkaa.

Sekä työmarkkinajärjestöt että EU ovat omaksuneet parlamenteilta tavan istua loputtomasti jonkin asian ympärillä käsittelemättä sitä kertaakaan. Sitten kun määräaika on ylitetty puolella tunnilla, tehdään viikon tai kuukauden päätökset neljännestunnissa, ja kyllä sen sitten näkee ratkaisujen tasosta.

Taito puhua paljon sanomatta mitään taitaa kuitenkin olla meillä kirkollista perinnettä, jota koululaitos on vahvistanut parhaansa mukaan. Kirkossa saarna oli vuosikymmenestä toiseen hengellistä tunnelmointia, johon ei saanut sisältyä asiaa. Poikkeamista postillasta pidettiin pahana. Kansakoulussa, oppikoulussa ja yliopistolla kaikkein tavallisinta oli opettajan harjoittama sisäluku.

Myös yliopistolla monet professorit, jotka osoittautuivat sitten tohtoriopintojen yhteydessä suurenmoisiksi ohjaajiksi, hoitivat perustutkinnon luennot mutisemalla epäselvällä äänellä tekstiä itse kirjoittamastaan kirjasta.

Käytin pakolliset luennot noiden kirjojen lukemiseen ajatuksen kanssa kuuntelematta häiritsevää luennoijaa. Menetelmä toimi ja menestys oli hyvä.

Esitän kustantajalle ajatuksen, joka ei ole uusi. Painotan tämän seuraavan blogikirjan aivan viime aikoihin ja lisään kommenttien osuutta entisestään.

Viimeksi mietin pitkään ja tietyn vavistuksen vallassa, onko se nyt laitaa, että toisten ihmisten kirjoituksia painetaan luvattomasti kirjoihin. Lupiahan ei voi hankkia, kun kenelläkään ei ole tietoa kirjoittajista. Silloin päätin turvautua tulkintaan, jonka mukaan kommentit on laadittu muiden luettaviksi vähän samaan tapaan kuin yleisön kirjoitukset sanomalehdissä.

Tulkinta osoittautuu huonoksi, jos alan ansaita näillä kirjoilla. Viimeksi sain muistaakseni palkkion, joka jäi selvästi alle kustannustoimittajan yhden kuukauden palkan eli reippaasti alle sairaanhoitajan tai ala-asteen opettajan kuukausipalkan. Kirjoitusten kerääminen, ryhmitteleminen ja tekninen siistiminen oli usean kuukauden työ.

En usko että tuo tienaamisen vaara tulee koskaan ajankohtaiseksi.

Kirjoitin 10 vuotta sitten englanninkielisen tekstin sopimuspohjaisesta tekijänoikeudesta. Asia tuli vahvasti mieleen, kun Teoston ihmiset kirjoittivat lehdessä eilen järkevästi YouTubesta ja vastaavista. Olen samaa mieltä heidän kanssaan. Markkinat ovat taas muuttuneet ja laki ei toimi.

Kirjoittaessani taloustieteellinen ”contract theory” oli uusinta uutta myös UC Berkeleyssä. Peliteoriasta kyllä puhuttiin tottuneesti. Liikemiehet toistelivat winwin-tilannetta.

Juuri tänään, kaikkien jo tuntemasta syystä, ainakin toimittajat yrittävät selvittää, mitä tuo teoria tarkoittaa. Kiitettävästi he ovat saaneet selville, ettei sillä ole tekemistä juridiikan, siis sopimusoikeuden kanssa. Sillä on paljon tekemistä sopimuksin liittyvien kannustimien kanssa, mutta vielä enemmän sillä olisi tekemistä lakiin perustuvien kannustimien kanssa. Niitä ovat tekijänoikeus ja patenttioikeus. Yleisesti sopimus perustuu omistusoikeuteen. Kauppa on sopimuksen muoto, omistusoikeuden luovuttaminen vastikkeesta.

Se vain ei uppoa, että tekijänoikeuden mielenkiintoinen ja jokseenkin tutkimaton alue on sopimusjärjestelyt ja niillä luodot arvoketjut. Perinteinen staattinen kysymyksenasettelu ei ole niin kiinnostava: onko tähän tai tuohon kummalliseen ilmiöön tekijänoikeus.

Siihen kannattaisi keskittyä. ”Palvelusektori” koostuu erilaisista velvoitteista ja suorituksista. Itse tekijänoikeusjärjestötkin suhtautuvat enimmäkseen teoksiin kuin jauhopusseihin. Nykyaikaa ovat tilausjärjestelyt, kuten Office, Spotify (Premium) ja Adobe Creative Cloud. Amazon tarjoaa ”syö niin paljon kuin voit” -järjestelyä, mutta ei vielä Suomessa. Satasella saa lukea niin paljon kuin jaksaa n viikossa. Amazonilta olen itsekin vuokrannut kalliin kirjan kuukaudeksi.

Kustantajat – ehkä onnettomuutenne syy ei ole kirjoissa eli printtimediassa, vaan vanhentuneissa kauppatavoissa?

Englannissa kirjoja muuten vuokrattiin jo kauan sitten. Ehkä siellä huomattiin toisin kuin meillä, että kirjojen ostaminen omaksi on lukevan luokan asuntojen kerrosalan funktio. Eli kuinka monella teistä on kotona liikaa kirjoja?

Kirjastojen ja arkistojen edustajat ovat melkein neuvottomia tämän ongelman edessä. Miten toteuttaa tarkoitustaan ja palvella siis yleisöä ja tutkimusta, kun säännöt ja sopimukset ovat täysin vanhentuneita?

Miksi tekijänoikeuslaki estää opiskelijaa ja tutkijaa viemästä pdf-tallennetta edes määräajaksi kotiin. Ja miksi kirjastot ja arkistot eivät saisi laskuttaa palveluistaan, kun terveyskeskuksetkin saavat?