3. lokakuuta 2016

Isänmaa kännissä




Otin miettiäkseni, miksi irvokkuus ja törkeä liioittelu tuntuu niin hauskalta verrattuna asialliseen informaatioon ja järkiperäiseen esitystapaan.

Itse C.K. Chesterton heitti huomautuksen isänmaallisuudesta. Hän sanoi että se suomeksi huonosti kääntyvä englanninkielinen iskulause ”minun maani – oikein tai väärin” on yhtä typerä kuin olisi sanoa jotain sellaista kuin että kunnioita isääsi ja äitiäsi, vaikka he olisivat kuinka juovuksissa ja käyttäytyisivät sen mukaisesti.

Hän kirjoitti tuon 1904, ja George Orwell lainasi sen häneltä. Lause kulkeekin nykyisin tavallisesti Orwellin nimissä.

Toisin kuin vitsiniekat Chesterton jatkaa. Isänmaallisuus, hän sanoo, on niin syvää isänmaanrakkautta, että haluaa tehdä jotain isänmaansa hyväksi nähdessään, etteivät asiat ja asenteet ole isänmaassa ensinkään hyvällä tolalla.

Meidän on vihattava isänmaata ja maailmaa niin syvästi, että haluamme muuttaa niitä, ja rakastettava niitä niin paljon, että pidämme niitä kaiken vaivan arvoisina.

Vaalien ja kansanvallan perustelu on outo mieheltä, jonka ajatusmaailmassa terve järki oli hienompi asia kuin loistelias järki eli epätavallinen älykkyys (josta hän oli tosin itse esimerkki).

Eräässä esseessään hän kirjoitti, että ihmisarvo ja vapaan valinnan tunne on niin tärkeä asia, että niiden varjelemiseksi ihmisillä on oltava tilaisuus tehdä typeriä ratkaisuja, joita he sitten joutuvat katumaan.

Täsmentäisin että typeriä ratkaisuja terveen järjen rajoissa.

Kristitty etsii rikollinen sisältä vilpitöntä ihmistä. Kansanvalta etsii hupsun sisältä viisasta ihmistä. Lisäksi se tukee kehotuksin ja teoin ja rahalla hupsua muuttumaan viisaammaksi.

Niin. Kaiken jälkeenkin hupsuihin tehoavia keinoja ovat muun muassa koulutus, kulttuuri ja sopiva viihde.

Sopiva ei tarkoita ”sovelias”, koska toiset hupsut kilpailevat määritelläkseen, mikä on sopivaa toisille, ehkä unohtaakseen, että yleinen kaikinpuolinen typeryys on vahingollisempaa kuin kohtuullinen paheellisuus.

Nyt puheeksi ottamani Chesterton, josta ei siis saa edes oikean suuntaista mielikuvaa television ’”Isä Brown” -jutuista, vaikka ne perustuvat hänen keksimäänsä hahmoon, väitti itse ylipainoisena miehenä, että uskonnon aseman viime kädessä sisäerityksestä ja hermojen kemiasta johtuvan palvonnan ja ylistyksen tarpeiden kohteena ovat ottaneet terveelliset ruokavaliot ja kilpaurheilu.

Hän saattoi olla tässä puolueellinen ja ilkeä, koska hän oli harras ja hurskas katolilainen ja selvitti mielellään miksi. Älyn palvoja G.B. Shaw ja tekniikan palvoja H.G: Wells olivat yhtä mieltä siitä, että heidän yhteinen ystävänsä Chesterton oli aikakauden viisain mies. Olisiko lisättävä ”silti”? Ehkä ei, koska hänelle synti oli maailman pilaaminen ja uskon menettäminen oli onnettomuus, koska hänen mukaansa perässä menevät toivo ja niin ollen myös rakkaus.

Kuinka usein muuten kuulee huomautettavan, että järkevästi ajatellen ”toivo” on yhtä mieletön ja aiheeton käsite kuin ”usko”. Molempia voi vakuuttavin perustein pitää henkisinä häiriötiloina.

Havainnollistan: toivoin oikein kovasti, että yläkaapissa olisi Jalostajan hernekeittoa tölkillinen. Se maistuisi. Kävin katsomassa. Ei ollut. Toivoin turhaan ja myös tarpeettomasti. Sitä saa lähikaupasta, ja se on tarjouksessakin.

Rapeutunut ihminen palkkaa jonkun juoksemaan puolestaan, tai jos hän haluaa käydä sotaa, hän palkkaa tai pakottaa jonkun taistelemaan puolestaan. Jos hänellä on periaatteellisia tai käytännön ongelmia, hän järjestää jonkun hallitsemaan puolestaan.

Jonkun sellaisen kuin Putin tai Trump tai mikä ettei Hillary, joka tuntuu jatkuvasti sähköttävän, että oikeastaan hän ymmärtää asiat ja tietää ongelmien ratkaisut paremmin kuin sinä.

Chesterton muuten kuvaili ja ennakoi Hitlerin ja vähemmistöjen armottoman vainon, vaikka siis kuoli 1936, ja hän ennakoi ja selitti kommunismin eli reaalisosialismin kukistumisen.

”Oli hallitsija keisari tai sulttaani, auringonnousu ilahduttaa aisteja ja vuoteesta nouseminen on aina yhtä kamalaa, ruokaa ja ystäviä saisi olla, työtä ja muukalaisia täytyy kestää, illalla linnut kiirehtivät nukkumaan mutta lapset eivät, ja on irvokasta että uurastettuamme osamme emme osaa levätä, ansaittuamme miljoonia emme keksi mihin käyttää niitä ja muutoinkin meistä on tullut hulluja samalla tavalla kuin kiihkeimmät sosiaalisen työn tekijät ja yhteisen hyvän edistäjät, sillä osaamme rakentaa leikkikenttiä mutta emme osaa enää leikkiä.”

”Sanotaan että ihmisen on pidettävä mielensä avoimena. Mutta eikä avoin mieli merkitse samaa kuin auki oleva suu, tyhmyyttä. Mieli ja suu olisi pantava kiinni, kun ne saavat otteen jostain kiinteästä, jostain todellisesta.”

”Ihmiskunta on kokenut monta myrskyä ja haaksirikkoa, mutta ennen se ei ole ollut tällaisessa. Emme enää tiedä, mikä on myrsky ja mikä on haaksirikko, eikä meillä ole enää käsitystä, miltä me olemme pelastuneet ja miksi. Niin on käynyt, kun olemme menettäneet terveen järkemme.”

Tuossa on ehkä iloisten tarinoitten perustelu. Jokapäiväinen jumalallisuus on nauru, jonka synnyttää liioittelu, asioiden ajaminen mahdottomiin.

Kaikki tiede on salapoliisitarinaa. Tavoite on löytää totuus. Mutta Chestertonilla toisin kuin salapoliisitarinassa, tarkoitus ei ole löytää sen selitystä, miksi ihminen on kuollut.

Tarkoitus on löytää syy, miksi ihminen on elossa.


14 kommenttia:

  1. Chestertonin The Complete Father Brown on tullut sellaiseksi oudoksi ihastukseksi johon pitää aina palata. Televisiosarja on kirjoihin verrattuna täysin kuollut - Doctor Who on paljon lähempänä Chestertonin ajatusmaailmaa. Jutut ovat sellaisenaan aika mahdottomia televisioon. En tiedä onko jompikumpi saanut vaikutteita toiselta, mutta Leblancin Arsene Lupin-jutut (anteeksi aksenttien puute) ovat vähän samaan henkeen täysin sadunomaisia ja epärealistisia.

    Isä Brownin elämänfilosofian tunnen läheiseksi vaikka en näkyvän maailman takana koekaan olevan ketään "korkeampaa olentoa jota me kunnioitamme".

    AW

    VastaaPoista
  2. "... uskonnon aseman viime kädessä sisäerityksestä ja hermojen kemiasta johtuvan palvonnan ja ylistyksen tarpeiden kohteena ovat ottaneet terveelliset ruokavaliot ja kilpaurheilu."

    Tuo nyt vaikuttaa vielä varsin harmittomalta - primitiivistä pakanuutta toki sekin, mutta nykymeno näyttä enemmänkin tältä:

    "...sekulaari vasemmistolaisuus uskonnoksi muuttuneena tuhoaa länsimaisen sivilisaation."

    (Sitaatti toisen professorin blogin kommenteista

    http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2016/09/demokratuurin-ongelmia.html#comment-form )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuntelin hieman ilman Matias K:n lupaa: "...materialistinen markkinatalous uskonnoksi muuttuneena tuhoaa länsimaisen sivilisaation."

      Poista
  3. "Sopiva ei tarkoita ”sovelias”..."

    Kekkoselta kysyy Anssi Kukkonen yhdessä haastattelussa, onko presidentistä hiihtäminen sopivaa harrastusta, ja Kekkonen heittää
    vastakysymyksen: "Sopivaako?"

    Kuvan ovi herättää kysymyksen, voisiko Herra K. ruveta pitämään uudella terassillaan kesäisiä runotuokioita? Tukipylvään D-kirjain ehdottaa alkunumeroksi Nummisen Dägä Dägää.

    VastaaPoista
  4. "on yhtä typerä kuin olisi sanoa jotain sellaista kuin että kunnioita isääsi ja äitiäsi, vaikka he olisivat kuinka juovuksissa ja käyttäytyisivät sen mukaisesti"
    Eikö 4:nteen käskyyn tuli listä; jos he ansaisevat kunnioituksesi.
    Ja tästähän seuraa selvästi se, että mihin muihin pykäliin tulisi tehdä tarvittavat lisäykset ja tarkennukset, jotta kauan eläisit terveellisesti maan päällä.

    VastaaPoista
  5. ”Rapeutunut ihminen palkkaa jonkun juoksemaan puolestaan ….”
    niin, koska hän useimmiten haluaa peittää järkensä ja osallisuutensa amoraaliseen, jonka on kuitenkin tälle luodulle lajityypillistä käytöstä; pysyä piilossa.
    Rapparit ovat hyvä esimerkki, uudessa (ja loput seuraavassa) Hymyssä on julki likimain ajantasainen jäsenmatrikkeli, vaikka näkyy siellä joitakin oikeasti, siis fyysisesti jo kuolleita, muiden muassa.
    Nuorennusleikkaus on rapparirivistössä selvästi havaittava trendi. Ja toinen huomio koskee keskittymistä: rappareita löytyy nyt yli kaksinkertainen jäsenmäärä kaikista maamme rämettyneimmistä kaupungeista, verrattuna niihin saman kokoluokan kaupunkeihin, joissa tonttipolitiikka, maankäytön suunnittelu ym. on pääosin parlamentaarisen päätöksenteon piirissä.
    sitä paitsi näyttää siltä vähemmän rämettyneissä kaupungeissa vapaamuurariutta ammattien ja titteleiden perusteella harrastaisi suht’ tavallinen keskiluokka: hammaslääkäreitä, opettajia, pikkuvirkamiehiä ynnä muita arkipäivän tylsyyttä kaapuhommiin pakenevia.

    VastaaPoista
  6. Olipa tässä useampikin näköalapaikka, joissa tuli viivähdetyksi. Eritoten nyt, kun päivä päivältä lujemmin tuntuu, että marsilaiset tai keitä lienevät, ovat kaapanneet tämän kolmannen kiven auringosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mars ei ole syyllistynyt tähän provokaatioon. Mars on vetänyt reservejään takaisin 1500 kilometrin leveydeltä Suomen rajalta. Ellei Pekka Ervasti osaa erottaa toisistaan syvyyttä ja leveyttä rintamasta puheenollen voidaan aiheellisesti kysyä onko NATOn tarkoituksena laajeta Marsia kohden ja nähdäksemme myös tuleeko NATOn laajenemispyrkimyksiä ymmärtää ja jos tulee; mitä taustaa vasten. Ymmärtääksemme NATO sotisi mielellään Marsia vastaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen...

      Poista
  7. "Vaalien ja kansanvallan perustelu on outo mieheltä, jonka ajatusmaailmassa terve järki oli hienompi asia kuin loistelias järki eli epätavallinen älykkyys"

    Ihan linjassahan tuo on. Terve kansanvalta nimenomaisesti tarvitsee kansalta tervettä järkeä. Loistelias järki taas löytyy vain poikkeusyksilöiltä, jotka ovat väistämättä erittäin pienessä vähemmistössä. Kansanvallan kannalta on äärettömästi tärkeämpää, että suurelta enemmistöltä löytyy riittävästi, kuin, että muutamalta löytyy erittäin paljon. Luulisi monelle muullekin olevan hienompaa, että on kokonaisuutena tervejärkinen ja sivistynytkin kansa eikä vain kourallinen huippulahjakkaita yksilöitä.

    VastaaPoista
  8. Eihän meillä ole vasemmistolaisuus jyllännyt pitkään aikaan. (Demarit ovat niin oikeistolaistuneet, että vain jokin vähemmistö siellä on enää oikeita vasemmistolaisia.) Nykyinen sekularisoitunut oikeisto/keskusta koulutus- ja kulttuurileikkureitttensa kanssa se vasta tuhoisa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iikka "Julma" Hallantieperjantaina, 07 lokakuuta, 2016

      Ei oo niin kun ei ole aatteen paloa. Minä oon. Oikeen paloautonpunanen pikakommari! Koska aletaan.

      Piruperkele itte jo helvetin porteilta perään huutelee että nyt sais alkaa niitä lähettelemään, kohentelut saatiin kohilleen. Eiku valtaa kummoomaan. Liikuttavan herttaset letkajenkat riitti, nenä persiissä ku Imatran ajoissa. Häpeisitte jos ymmärtäisitte miten vähän minä piittaan sisäpolitiikasta.

      Poista
  9. "usko" ja "toivo". Niin.Johonkin kait me kaikki uskomme.Ja jotain toivomme.Ihmisen näkeminen erityisen rationaalisena olentona on virhe.Enemmän merkinnevät tunteet ja mielikuvitus,vaikkakin sitä on usein paha myöntää.Hyvää syksyä ahkeralle bloggaajalle! LH,54v,Manse

    VastaaPoista
  10. Tuulihaka kaiteessa näyttää kivalta idealta.

    Itelläki on eräs kikka ovihaaksi, ulko-oventakaisen kaiteen alla roikkuva teräshaka käy ovessa olevaan silmukkaruuviin altapäin ja pysyy siinä ovensulkijan vetovoimalla. Vapauttamiseksi ei tarvitse mennä sukkasillaan mahdollisesti märille rapuille, tuuppaa vain ovea ja haka putoaa.

    Kuvassa on kyllä komea ovi eikä siihen tahtoisi mitään lisäillä. Siinähän on sisä- ja ulko-ovi samassa ja niillä sitten riittävät hinnatkin.

    Ulkoilman lämpötilassa oleva tuulikaappi ei olekaan tarpeen jos ei ole kovasti ulkopuuhia ja niihin tarkoitettuja romppeita.

    Erilaisten tarpeiden mukaan pitäisi olla monenlaista taloa ja asumusta. Pikakorjattavia ja purettavia kerrostaloja keskustoihin ja metrin verran korkeampia matalalattiataloja metsämaisemakodeiksi. Käytännöllisyyttä tulisi tarkata, se ei selviä hoksaavaisimmillekaan aivan tuosta vain. Mitähän tästä kaupungeissa asuneesta viherarvostelijoiden populasta tulee kun ne pääsevät mökkiytymisikään? Jospa niiltä syntyy vaikka vielä hullumpia sanaklönttejä kuin on omakotitalo? Tai keksivät metsäkerrostalomökin.

    VastaaPoista