Isänmaa kännissä

Otin miettiäkseni, miksi irvokkuus ja törkeä liioittelu tuntuu niin hauskalta verrattuna asialliseen informaatioon ja järkiperäiseen esitystapaan.

Itse C.K. Chesterton heitti huomautuksen isänmaallisuudesta. Hän sanoi että se suomeksi huonosti kääntyvä englanninkielinen iskulause ”minun maani – oikein tai väärin” on yhtä typerä kuin olisi sanoa jotain sellaista kuin että kunnioita isääsi ja äitiäsi, vaikka he olisivat kuinka juovuksissa ja käyttäytyisivät sen mukaisesti.

Hän kirjoitti tuon 1904, ja George Orwell lainasi sen häneltä. Lause kulkeekin nykyisin tavallisesti Orwellin nimissä.

Toisin kuin vitsiniekat Chesterton jatkaa. Isänmaallisuus, hän sanoo, on niin syvää isänmaanrakkautta, että haluaa tehdä jotain isänmaansa hyväksi nähdessään, etteivät asiat ja asenteet ole isänmaassa ensinkään hyvällä tolalla.

Meidän on vihattava isänmaata ja maailmaa niin syvästi, että haluamme muuttaa niitä, ja rakastettava niitä niin paljon, että pidämme niitä kaiken vaivan arvoisina.

Vaalien ja kansanvallan perustelu on outo mieheltä, jonka ajatusmaailmassa terve järki oli hienompi asia kuin loistelias järki eli epätavallinen älykkyys (josta hän oli tosin itse esimerkki).

Eräässä esseessään hän kirjoitti, että ihmisarvo ja vapaan valinnan tunne on niin tärkeä asia, että niiden varjelemiseksi ihmisillä on oltava tilaisuus tehdä typeriä ratkaisuja, joita he sitten joutuvat katumaan.

Täsmentäisin että typeriä ratkaisuja terveen järjen rajoissa.

Kristitty etsii rikollinen sisältä vilpitöntä ihmistä. Kansanvalta etsii hupsun sisältä viisasta ihmistä. Lisäksi se tukee kehotuksin ja teoin ja rahalla hupsua muuttumaan viisaammaksi.

Niin. Kaiken jälkeenkin hupsuihin tehoavia keinoja ovat muun muassa koulutus, kulttuuri ja sopiva viihde.

Sopiva ei tarkoita ”sovelias”, koska toiset hupsut kilpailevat määritelläkseen, mikä on sopivaa toisille, ehkä unohtaakseen, että yleinen kaikinpuolinen typeryys on vahingollisempaa kuin kohtuullinen paheellisuus.

Nyt puheeksi ottamani Chesterton, josta ei siis saa edes oikean suuntaista mielikuvaa television ’”Isä Brown” -jutuista, vaikka ne perustuvat hänen keksimäänsä hahmoon, väitti itse ylipainoisena miehenä, että uskonnon aseman viime kädessä sisäerityksestä ja hermojen kemiasta johtuvan palvonnan ja ylistyksen tarpeiden kohteena ovat ottaneet terveelliset ruokavaliot ja kilpaurheilu.

Hän saattoi olla tässä puolueellinen ja ilkeä, koska hän oli harras ja hurskas katolilainen ja selvitti mielellään miksi. Älyn palvoja G.B. Shaw ja tekniikan palvoja H.G: Wells olivat yhtä mieltä siitä, että heidän yhteinen ystävänsä Chesterton oli aikakauden viisain mies. Olisiko lisättävä ”silti”? Ehkä ei, koska hänelle synti oli maailman pilaaminen ja uskon menettäminen oli onnettomuus, koska hänen mukaansa perässä menevät toivo ja niin ollen myös rakkaus.

Kuinka usein muuten kuulee huomautettavan, että järkevästi ajatellen ”toivo” on yhtä mieletön ja aiheeton käsite kuin ”usko”. Molempia voi vakuuttavin perustein pitää henkisinä häiriötiloina.

Havainnollistan: toivoin oikein kovasti, että yläkaapissa olisi Jalostajan hernekeittoa tölkillinen. Se maistuisi. Kävin katsomassa. Ei ollut. Toivoin turhaan ja myös tarpeettomasti. Sitä saa lähikaupasta, ja se on tarjouksessakin.

Rapeutunut ihminen palkkaa jonkun juoksemaan puolestaan, tai jos hän haluaa käydä sotaa, hän palkkaa tai pakottaa jonkun taistelemaan puolestaan. Jos hänellä on periaatteellisia tai käytännön ongelmia, hän järjestää jonkun hallitsemaan puolestaan.

Jonkun sellaisen kuin Putin tai Trump tai mikä ettei Hillary, joka tuntuu jatkuvasti sähköttävän, että oikeastaan hän ymmärtää asiat ja tietää ongelmien ratkaisut paremmin kuin sinä.

Chesterton muuten kuvaili ja ennakoi Hitlerin ja vähemmistöjen armottoman vainon, vaikka siis kuoli 1936, ja hän ennakoi ja selitti kommunismin eli reaalisosialismin kukistumisen.

”Oli hallitsija keisari tai sulttaani, auringonnousu ilahduttaa aisteja ja vuoteesta nouseminen on aina yhtä kamalaa, ruokaa ja ystäviä saisi olla, työtä ja muukalaisia täytyy kestää, illalla linnut kiirehtivät nukkumaan mutta lapset eivät, ja on irvokasta että uurastettuamme osamme emme osaa levätä, ansaittuamme miljoonia emme keksi mihin käyttää niitä ja muutoinkin meistä on tullut hulluja samalla tavalla kuin kiihkeimmät sosiaalisen työn tekijät ja yhteisen hyvän edistäjät, sillä osaamme rakentaa leikkikenttiä mutta emme osaa enää leikkiä.”

”Sanotaan että ihmisen on pidettävä mielensä avoimena. Mutta eikä avoin mieli merkitse samaa kuin auki oleva suu, tyhmyyttä. Mieli ja suu olisi pantava kiinni, kun ne saavat otteen jostain kiinteästä, jostain todellisesta.”

”Ihmiskunta on kokenut monta myrskyä ja haaksirikkoa, mutta ennen se ei ole ollut tällaisessa. Emme enää tiedä, mikä on myrsky ja mikä on haaksirikko, eikä meillä ole enää käsitystä, miltä me olemme pelastuneet ja miksi. Niin on käynyt, kun olemme menettäneet terveen järkemme.”

Tuossa on ehkä iloisten tarinoitten perustelu. Jokapäiväinen jumalallisuus on nauru, jonka synnyttää liioittelu, asioiden ajaminen mahdottomiin.

Kaikki tiede on salapoliisitarinaa. Tavoite on löytää totuus. Mutta Chestertonilla toisin kuin salapoliisitarinassa, tarkoitus ei ole löytää sen selitystä, miksi ihminen on kuollut.

Tarkoitus on löytää syy, miksi ihminen on elossa.