Silkkitie länteen ja itään

Kommentoija sanoi, ettei mitään länsimaisuutta ole olemassakaan. Hän tarkoitti länsimaista kulttuuria. Tuossa ja muissa maininnoissa vilahtelee myös epäluulo tiedettä ja tutkimusta kohtaan.

Olen samaa mieltä.

Tiedän lukijoitteni kannan universaalien ongelmaan. Aristoteles ja Platon tappeli – kumpi voitti? Onko pöytiä olemassa vai onko kysymyksessä vain pinttynyt tapa sanoa tietyn tyyppisiä kapineita pöydiksi?

”Länsimaat” on epämääräinen sana ja lisäksi huono käännös. Jos ”länsimaat” tuhoutuvat, mitä kaikkea siinä menee? Kreikka ei ole kartalla erikoisen läntinen. Eikä Suomi. Entä Turkki? Miten Venäjä?

Britti Peter Frankopan on tehnyt kumman kirjan. Silkkitiestä on kirjoitettu niin paljon, ettei se oikein kiinnosta, mutta nyt alaotsikko väittää, ett’ lysy,yksessä on ”uusi maailmanhistoria”.

Nyrkkisääntö on kaihtaa kaikkia uusia maailmanhistorioita. Parhaassakin tapauksessa ne ovat kohdittain huvittavaa pötyä. Jos iso historia on hyvin tehty, se on hirvittävän ikävä lukea, ja kirjoittajia täytyy olla sata tai monta kymmentä eikä tuloksena ole mosaiikki vaan kirjavien sirpaleiden varasto.

Sanoisin että tämä kirja on 656 sivua pitkä kotiaine. Mielenkiinto herää, kun käy ilmi, että Frankopan osaa ainakin lukea venäjää ja arabiaa ja arvattavasti persiaa sekä useita eurooppalaisia nykykieliä.

Hän tarkastelee jopa persialaissotia idästä, ei siis Ateenasta tai Spartasta, ja ainakin tähän mennessä lukemassani osassa hän osoittaa olevansa vähintäänkin selvillä Kiinan historian pääpiirteistä.

Tuo Kiina on tarpeellinen lisä. Eurooppaa piinasivat idän arojen paimentolaiskansat. Kiinalla oli juuri sama ongelma, ja eräs ratkaisu oli Suuri muuri. Hunnien vaikutus t’ang kauden levottomuuksiin ja sisällissotiin oli keskeinen, ja nuo ajat taas on ikuistettu runouteen, jota pidetään verrattomana.

Hunnien jälkeen tuli avaareja ja madjaareja, sitten mongoleja kuten Tshingis-kaani ja sitten suuri rutto. On muuten mahdollista, että Itä-Roomaa hyvin pahasti ravistellut Justinianuksen rutto oli sekin Silkkitien tuontitavaraa.

Frankopan niveltää tarinaansa myös suuren eurooppalaisen ongelman, joka on tapana esittää vajavaisesti, viikingit. Idäntie saattoi olla tärkeämpi kuin raivoaminen lännessä. En ole ennen huomannut selitystä kirjaimellisesti suunnattomille viikinkiajan rahakätköille. Suurimmat ovat Gotlannissa mutta on niitä Suomessakin. Gotlannista on tähän mennessä virallisesti löydetty 170 000 hopearahaa viikinkiajalta. Arvellaan että kymmeniä tuhansia on päätynyt vaivihkaa markkinoille. Ryöstelystä jaettiin tuomioitakin pari vuotta sitten.

Edes jonkinmoisen aarteen kuljettaminen pitkän matkan takaa Skandinaviaan oli lähes mahdotonta. Elleivät petshenegit tai muut ikävät ihmiset olleet väijymässä, aseveljet tappoivat ja pitivät saaliin ja alkoivat sitten tappaa toisiaan jne. Maakätkö ja vaikeneminen oli hyvä ajatus. Raha ja aarteet oli kuljetettava etappi etapilta, salaa. Niinpä kätköjä löytyy kaikkialta viikinkien idäntien varrelta. Kolikot kertovat, koska rahan ajoittaminen on enimmäkseen ongelmatonta.

Horjahtelevan Bysantin rinnalla kalifaatti oli niin rikas, että Frankopanin mukaan Irlannissa asti lyötiin kolikoita, joihin oli yritetty lyödä arabialta näyttävää kirjoitusta, se kun oli rahan merkki.

Tämä kuljettajan ongelma saattoi olla kauppaseurojen ja pankkien perustamisen syy. Silkkitien kaupasta huolehtivat aika laajasti kauppiaiden sukulaisuuteen perustuneet verkostot. Bolgar oli Volgan varrella mainio kauppapaikka, kunnes viikingit sen tuhosivat. Arabialainen matkailija Ibn Faladjan säilyneen kirjan mukaan rusit ovat pitkiä kuin taatelipalmut, vaaleatukkaisia ja vereviä sekä likaisinta väkeä, mitä Allah on koskaan luonut. Rusit käyttivät ihan tolkuttomasti humalluttavia juomia.

“Rus” lienee tarkoittanut 900-luvulla tavalla tai toisella valtakuntaa luoviin, myöhempiin venäläisiin kytkeytyneitä varjageja.

Valtavan rikkaaksi kuvailtu kasaarien valtio oli Silkkitien ja pohjanmiesten Bysantin reitin risteyksessä. Kasaarit, Mustanmeren ja Kaspian meren pohjoispuolella, muistetaan ainakin erikoislaatuisesta vedostaan kristittyjen (Bysantti), ennen pitkää Bagdadiin ennenkuulumattoman valtion rakentaneen islamin, vielä pakanallisten turkkilaisten ja ajoittain lännen kirkon ristipaineessa. He rupesivat juutalaisiksi ja heitä on kuvattu juutalaisten ”kolmanneksitoista” heimoksi. Valtion tuhosi Kievin Svjatoslav.

Frankopanin omaperäinen ajatus on suunnilleen se, että maailmankaupan keskipiste oli tuhansia vuosia Pamirin takana Keski-Aasiassa. Länsimaisuus ja länsi oli niin kurjaa seutua, ettei sen kanssa käyty ihmeemmin kauppaa pitkiin aikoihin. Silti silkki ja posliini löysivät tiensä Eurooppaan, jostaq hankittiin itään orjia. Orjakaupan suuri investoija oli ensimmäisen vuosituhannen lopulla nousuun läåhtenyt Venetsia.

Jatkan tästä aiheesta. On käytännön ongelmia. Remontti alkaa valmistua. Tänään oli viidenlaisia työmiehiä ja urakoitsijoita. Siinä se aika kuluu.

En vielä ota selvää kantaa Frankopanin kirjaan. Sen nyt näin, ettei tämä kuulu samaan sarjaan kuin teokset, joissa väitetään kiinalaisten kartoittaneen koko maailman keskiajalla tai muuta vakavaa. Pureutuminen persian- ja arabiankielisiin lähteisiin on joka tapauksessa uutta, ja luottamusta lisää, että kirjoittaja johtaa Oxfordissa Bysantin tutkimusta. – Varmaa tietoa en ole vielä löytänyt, mutta Frankopani-suku oli Kroatian alueen ylhäisaatelia jo sydänkeskiajalla. Onko tämä kirjoittaja samaa joukkoa, se on kiinnostavaa.

”Euroopan historioissa” on vanhastaan ollut ongelmana Itä-Euroopan unohtaminen.  Miten muu maailma on vaikuttanut Euroopan kohtaloihin, se on ollut lähes tutkimaton kysymys. Frankopon väittää, että lähes kaikki tärkeä tuli Eurooppaan tuontitavarana, kuten esimerkiksi kristinusko ja islam, luonnontiede, lääketiede ja matematiikka.