Juopottelusta

Juopottelun käsikirjoja on ilmestynyt harvakseltaan. Tietoja on kohdittain juomavarastoista, esimerkiksi se kuuluisa tilitys Turun linnasta 1500-luvulta, jonka mukaan sotilaille päiväannos oli viisi litraa olutta, naisille vähän vähemmän. Mutta millaista se olut oli?

Suoralta kädeltä ei voi sivuuttaa ajatusta, että jokin osa maailmanhistorian kulkua muuttaneista päätöksistä on tehty tilassa, jonka vertaaminen normaaliin harkintaan on suuri erehdys.

Tiedot psykotrooppisista aineista ovat nekin kovin huonoja. Millaisen pöhnän saa syömällä kuusi kärpässientä? Hamppuvalmisteita lienee käytetty useita vuosituhansia. Kirjojen mukaan roomalaiset ja kreikkalaiset sekoittivat viiniin runsaasti vettä, mutta silti jopa korkeasta kirjallisuudesta löytyy hyvin runsaasti mainintoja, että tämä tai tuo kuuluisa menneisyyden ihminen oli niin sikäkännissä, että kykeni vaivoin liikkumaan. Epäilyjä herättää sekin, että joistakin suurmiehistä mainitaan erikseen, että he olivat pidättyväisiä alkoholinkäytössä.

Tässä on miettimistä, varsinkin kun poltettu eli tislattu alkoholi tuli niin myöhään käyttöön, Suomessa käytännössä vasta uudella ajalla.

Toisaalta 1800-luvulla tarjottiin piispalle pappilassa aamulla suoraan vuoteeseen 16 tai 24 senttilitraa paloviinaa, jotta saisi silmänsä auki. Kivi selvästi isotteli mainitessaan Laurin saarnassa hiidenkiveltä nykymitoin sopivaksi annokseksi väsyneelle miehelle 0,75 litraa viinaa ja 1,4 litraa olutta.

Kanalaissodasta on muualtakin kuin Viipurista tietoja, että apteekit juotiin puolin ja toisin tyhjäksi spriistä. Muistelen että jääkäreillä olisi Viipurissa ollut käytettävissään 50 kiloa pirtua yhden illan tarpeiksi; tämä olisi ollut se soitannollinen ilta, jolloin Toivo Kuula surmattiin.

Usein ennenkin olen maininnut, että ”Vänrikki Stoolin” Sven Dufva on niin selkeä kertomus suomalaisen humalaisen toilailusta, ettei asiasta voi erehtyä. Tien korjaajat, joihin Sven kuului, pitivät lystiään lähitalossa. Eiköhän tuo tarkoita juopottelua, samoin kuin Sandelsin ihmeellinen törmäily.

Carl Michel Bellmanin viinan ja humalan ylistys ei ole samaa paria tuotannon laajuuden ja korkeatasoisuuden kanssa. Ainakin runoilijoilla näyttäisi olleen viimeksi kulunut kaksi tuhatta viisisataa vuotta tapa liioitella juomistaan ja kehuskella känneillään. Bellman kyllä meni rappioille. Julkaistuissakin aikalaiskirjotuksissa (esimerkiksi Årsta-rouvan päiväkirjat) Bellman on merkillinen henekilö, joka kuljeskelee nurkissa norkoilemassa ryyppyä.

Asiantuntijoiden ja alalla itse olleiden kuvailun haluaisi uskoa. Alkoholismi on vakava ja usein traaginen sairaus, jossa perimällä ja aineenvaihdunnalla on suuri merkitys.

Toisaalta se nykyaikainen ajatus, että häpeän tunteet tuon taudin ympäriltä pitäisi kukistaa, vaikuttaa käytännössä mahdottomalta.

Istuin ikätoverin kanssa Kosmoksessa wieninleikkeen ääressä pari päivää sitten. Juuri siellä ei tarvitse erikseen muistella, miten isoja tarjottimia täynnä ryyppylaseja tarjoilijat kuljettivat lounasaikaan ja miten riuskasti asiakkaat viskelivät juomat kitusiinsa. Iltaisin sitten mölinä, tupakansavu ja mielenkiintoiset hajut – seassa myös käymälöistä kantautuva – loivat tunnelmaa.

Tässä asiassa ei tarvitse miettiä, itsekö on muuttunut vai maailma. Kyllä maailma on muuttunut, mutta alkoholin kulutus suomalaista kohti oikeastaan ei. Kulutus on tilastojen mukaan laskenut vuodesta 2007 mutta kieltolain kumoamisesta 1932 kulutuksen määrä on kymmenkertaistunut. Lisäksi vieraan viinan määrä on tietymätön.

Häpeästä puhuminen on paikallaan, mutta se tieto ei mene läpi, että alkoholi on syövän suuruinen aikuisväestön tappaja. Parantaako kohtuuton alkoholin käyttö kuitenkin elämisen tasoa, sitä en tiedä. Loogisesti ajatellen juopottelu on kuin nälkä, elimistön ja hermoston tarve, joka on tyydytettävä ja siis hyvä asia. Mutta toisiakin näkökulmia on.

Itse en ajattele näin. Taustani on synti, seksi ja syyllisyys. Olen samanlainen ihminen kuin Adolf Eichmann. Hannah Arendtin mukaan Eichmann häpesi itseään vain yhden kerran Jerusalemin oikeudenkäynnissä, jossa hänet tuomittiin historiallisesti ainutlaatuisen laajoista kansanmurhista ja käsittämättömästä pahuudesta. Tuomari näet huomautti, että on noustava seisomaan tuomioistuimelle puhuttaessa. Silloin Eichmann häpesi ja punastui.

Olen saman hengen lapsi.

Jottei kenenkään tarvitse suotta nähdä sen asian kommentoinnin vaivaa, niin oma alkoholin käyttöni kuihtui ja loppui kokonaan 1981 terveydellisistä syistä. Silloin puhuttiin sydämen rytmihäiriöistä. Luultavasti kysymyksessä oli paheneva sarja flimmereitä. Viinavalmisteet auttoivat niihin, aluksi. Nykyisin usein auttava luomuratkaisu on nukkuminen, mielellään kunnon päiväuni. Ja betasalpaajat eivät haittaa muuta elämää pahasti.

Omituisen kahtia jakautunut suhtautuminen liialliseen ryyppäämiseen perustuu toiseen ajatukseen. Emme tiedä. Muutamasta syystä selvittelin muistikuviani ja hankittua tietoa Suomen stalinismista, joka oli hyvin erikoinen ilmiö ja kummallinen vaihe.

Siihen päälle tuli nyt tieto Turkan kuolemasta; en ollut fäni, mutta kirjoittajana pidin häntä suurenmoisena. Tietoja ja kokemuksia hänen opetustyöstään on kertynyt jokin määrä, ja televisioelokuvista on omakin mielipide. Mielestäni Turkan taika ei toiminut filmillä.

Mutta emme tiedä. Ihminen, asia tai ilmiö saattaa ennen pitkää osoittautua aivan muuksi kuin sitä on kuvitellut. Ehkä tarvitsemme myös sellaisia ääri-ilmiöitä, jotka aluksi pelottavat tai tuntuvat hyvin vastenmielisiltä. Kerran elämässä tein kovasti lähetystyötä perustellakseni, että sellainen roska kuin Aku Ankka (Carl Barksin) ja Tintti ovat merkittävää kirjallisuutta tai taidetta. Mahtaako nyt kukaan olla eri mieltä? Palatakseni viinaan – ellei olisi sosiaalisesti sallittua tapaa hölmöillä, eikö tilalle syntyisi kiellettyjä, vaarallisia tapoja. Eivätkä kouluampujat ja joukkomurhaajat olekin enimmäkseen raitista ja kunnollista väkeä, kuten Hitler ja esimerkiksi Eichmann?