Saimme sanat

”Ymmärsin että sananvapaus tarkoittaa vapautta retoriikasta.” Retoriikka tarkoittaa tuossa lainauksessa pullistelevaa puhetta.

NYRB on hienosti julkaissut Umberto Econ kirjoituksen, joka on kirjoitettu ja julkaistu 21 vuotta sitten.

Lehti ei vihjaa. Eco kertoo pikkupojan muistojaan Mussolinin kaatumisesta. Hän oli silloin toisella kymmenellä. Tarina on hyvä ja liikuttava. Lehden etusivulta hän luki, että oli puolueita. Ennen hän oli luullut, että on vain puolue.

Sitten tulee vakuuttava kuvaus perusfasismista (ur-fascism). Hän sijoittaa sen ilmaantumisen mielestäni täsmälleen oikein hellenismiin eli klassisen Kreikan jälkeiseen aikaan. Italialaisen ei tarvitse muistuttaa, mutta suomalaisen on syytä: koko klassinen roomalainen runous ja kirjallisuus kuuluu tuohon aikaan.

Keskeisiä tuntomerkkejä ovat synkretismi ja sen muoto, manikealaisuus.

Synkretismi tarkoittaa uskontoja ja uskomuksia, joihin on yhdistetty sellaisia keskeisiä oppeja, jotka eivät järjellisesti voi mahtua yhteen. Niinpä järjellisyys ohimennen hylätään. Valtakuntamme on ikuinen! Sen jälkeen tulee kulta-aika, eli luultavasti ikuista ikuisempi valtakunta. Kansa tietää itse kaiken tärkeän. Niinpä on oltava Johtaja (keisari jne.), joka yksin tietää, mitä kansa tietää. Erimielisyys on heikkoutta, ja luonnon laki on, että heikommat on tuhottava. Niinpä erimieliset ja sellaisiksi epäillyt tuhotaan.

Tutkimus ja tiede – ja taide – ovat ytimeltään erimielisyyttä, joka ei väitä olevansa totta. Tiede on totta niin kauan kuin se osoittautuu vääräksi. Tyylillisistäkin syistä tutkijat ovat haluttomia käyttämään sanontaa ”tieteellinen totuus”. Teknisistä syistä on pakko käyttää termiä ”tosiasia”, joka suomen kielessämme on valitettavasta turhan lähellä ”totuutta”. Latinasta alkaen fakta ja totuus käsitettiin eri tason ilmiöiksi. On fakta, että kivi on kovaa, vaikka se ei olekaan totta. Se kivi, mitä näemme ympärillämme, betonista hiekkaan ja sappikiviin, ei ole erikoisen kovaa, paitsi verrattuna esimerkiksi puuhun tai lihaan.

Econ lausuma, tuo alussa siteerattu, viittaa kyllä suoraan Yhdysvaltoihin ja Trumpiin, Turkkiin ja Erdöganiin ja Venäjään ja Putiniin.

Mielenkiintoisesti perusfasismin tuottamasta nykyfasismista ei tule mieleen Kiina eikä Japani, vaikka suurin osa tunnusmerkeistä täyttyy. Kiinassa ei ole tällä hetkellä loisteliasta puhemiestä eli kukaan ei tarkoin tiedä, kuka hallitsee. Japani on elämyksellisesti pehmeä ja hienotunteinen yhteiskunta. Heikompien ja heikkouden halveksunta kulttina tulee vastaan, kun joutuu tekemisiin liikemiesten tai professoreiden kanssa. Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välinen ero voi hyvinkin olla pieni ja väliaikainen.

Jos tuota väitettä hämmästelee, voi ehkä ottaa huomioon, että onnistuminen ei määritä yhteiskunnan rakennetta. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten jokin ajatusrakennelma tuottaa yhdessä paikassa menestystä ja toisessa onnettomuutta.

Ennen ajattelin, ettei Euroopassa mene läpi aivan mikä tahansa, mutta Englannin Brexit järkytti. Virallinen hulluus on ikuinen vaara.

Umberto Eco näyttää tehneen yhteenvedon elämäntyöstään noin kauan sitten. Keino torjua tuota kaikkea on valppaus merkkien tulkinnassa (semiotiikka) ja suuri kielellinen arkuus.

Kieli on se kuumemittari, joka näyttää yhteisön tilan.

Siten sananvapaus on vapautta poliittisesta retoriikasta.

Haluan hiukan jatkaa Econ ajatusta.

Retoriikka ei ole perus-fasismin keksintö. Econ määrittelemin tavoin klassinen Kreikka oli se paikka, jossa kansanjoukon puhuminen pyörryksiin keksittiin. Demostheneen nimi muistetaan, mutta myös Themistokles selviytyi julkisissa väittelyissä kerran toisensa jälkeen ja oli vapaa pelastamaan kotikaupunkinsa, kunnes tapahtui niin kuin aina tapahtuu. Ihmiset kyllästyivät häneen ja hän kuoli vierailla mailla avustettuaan välillä myös vihollista.

Hyvin luultavasti kielihistorian keskeinen elementti on kaupankäynnin kehittäminen yhteisiä kieliä kehittämällä, onhan kauppa aina sodan jatkamista toisin keinoin. Ja kaupan kieli taas on tarkoitukseltaan ja luonteeltaan taivuttelua.

Trump on siitä erikoinen tapaus, että hän ei sano juuri mitään. Olen yrittänyt kuunnella. Hän ei puhu käsitettäviä lauseita. En tarkoita, että hän valehtelee (hän valehtelee) enkä tarkoita, että olen itse eri mieltä. Tarkoitan että hän on joko suuri lyyrikko tai käärmeöljykauppias (amerikkalainen huijarin nimitys).

Chomskyn esimerkkilause on ”värittömät vihreät ajatukset nukkuvat raivokkaasti”. Hän halusi vai esittää lauseen, joka on kieliopillisesti virheetön, mutta vailla mieltä.

Se on ollut aina Chomskyn heikkous – hän ei ole runoilija. Suomessa tuon lauseen voisi myydä runossa, jos meillä vielä julkaistaisiin runoutta. Puut rupeavat raivoihinsa, kun niiden on kuoltava mielettömästi.

Ellette nyt muista, mitä käärmeöljy oli ja mitä Trumpo siis myy, palauttakaa mieleenne vaikkapa Lucky Lukesta kiertelevä kaupustelija, jonka rohto on parantavinaan kaiken. Mainitsin Morrisille (Luken piirtäjä), että hänellä oli kielivirhe käärmeöljyjutuissa. Riding the rail eli pois kaupungista tervattuna ja höyhenissä tarkoittaa seipäällä kannettuna. Piirroksissa esiintyvä ratakisko on turhan painava tuohon tarkoitukseen. Morris, siis Maurice de Bèvere, mietti asiaa ja myönsi havainnon aiheelliseksi.

Toteisimme kuitenkin että on se ratakisko retorisesti tehokkaampi. Viesti menee ikään kuin paremmin perille..