Isolle kirkolle

Kun mennään ”komialle kirkolle”, määränpää on Ylistaro. ”Isolle kirkolle” aikovat ovat tulossa Helsinkiin.

Unohdin jättää kirjallisen vastalauseen Jääskän loma-asunnoille, jota suosittelen (Alahärmä). Olisivat saaneet laittaa katolle kyltin molemmilla kotimaisilla kielillä: ”Huoneita – huanehia”. Ellei sitten ”kammaria”.

Maailmalla Iso Omena on New Yorkin lempinimenä suoraan suomennettu. ”Losissa” käyneet taas paljastavat maalaisuutensa. Los Angeles on amerikan kielellä ”L.A.” ja syntyperäinen asukas on ”angelino”.

Olen hyvin mieltynyt vääriin ja virheellisiin paikannimiin. Tulevat niin mieleen neuvostoajat. Viimeksi kuluneiden sadan vuoden ajan siellä idässä on vaihdettu paikannimiä niin että sanakirja on tarpeen. Stalingrad on nyt Volgograd, mutta ennen se oli Tsaritsyn. Luovutetussa Karjalassa venäläisiä nimiä on vaikea oppia ja ne tuntunut loukkaavilta. Teimme kyllä itse samaa. Syvärillä ja sen seudulla on Äänislinnasta alkaen mielenkiintoisia nimiä, jotka keksittiin tyhjästä. Lotinanpelto oli kartalla Pellonlinna, venäjäksi Lodeinoje Pole. Voznesenje oli Syvärinniska.

Ei pitäisi valloittaa paikkoja, joiden nimeä ei osaa ääntää.

Kauhavalla on Ojutjärvi, joka oli puheessa Oijärvi ja eräillä kartoilla Oijusjärvio. Ja Petsamon puolella oli isäni väitteen mukaan saksalaiseen karttaan merkitty Jaurujärviozerosee eli suomeksi järvijärvijärvijärvi. Jos löytyisi englantilainen kartta, siinä olisi kenties edellä ”lake” eli viides ”järvi”.

Lentokentällä olen kuullut suomalaisittain murtaen esitetyn kysymyksen ”When is flight to tukholma”. Valitettavasti en kuullut vastausta. Mutta kai se henkilökunta on koulutettu.

Kyllä aallot ärjähtävät, kun nimessä erehtyy ja kirjoittaa esimerkiksi Peipus, kun pitäisi olla Peipsi. Kommentoijat sanovat kiukuissaan, että ensin mainittu on saksaa, koska se on ruotsia.

Tallinna (Tallin) menetti jossain vaiheessa hauskan nimensä Revall, suomeksi Rääveli. Tallin tarkoittanee tanskalaisten linnaa.

Panen ylihuomenna valituksen kuntaan. Kyläni Jorvas pitäisi palauttaa alkuperäiseen kirjoitusasuun Giorgios. Tämä oli Paadisten luostari nautintaa ja sai joskus epämuotoisen kirjoitusasun. Ruotsalaisittain pitäisi kirjoittaa esimerkiksi Georfvas. Eikö se olisi sievä? Ja helppo. Itse opin kauan sitten sen kumman, ettei Jori Malmsten ollutkaan Jori, vaan Georg. Kun meillä on suvussa dysleksian vastakohtaa, joka on minulta jo rapissut, olin joskus seurassa ainoa, joka tiesi, miten radioissa taajaan mainittu Tsootsekotsinski kirjoitetaan.

Samainen isäni esitti lapinkirjoja kirjoitettuaan hyvän kielitieteellisen teorian. Hän arveli, että seudun karttanimien muotoutumiseen, sellaisiin kuin Ridnitshohka, Ridnitšohkka (pohjoissaameksi Ritničohkka, suomennettuna tykkylumihuippu) on saattanut vaikuttaa sekin, kuinka monta etuhammasta nimen kartoittajalle maininneelta saamelaiselta on puuttunut. Ridni on siinä Haltin vieressä, kansakoulun kartoissa Haltiotunturi tai Haltiatunturi.

Maakuntamatkoillani olin onnekas. Ilman aikojani ajoin sisään Ruoveden kirkolle katsoakseni, mitä siellä on tapahtunut viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana. Vietin seudulla kesiä kerran.

Seuralaisena älähti:” Kirjakauppa!”. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta luulen itsekin, että Vinhan kirjakauppa Ruoveden kirkonkylässä on maaseututaajamissa ainoa ja reippaasti yli satavuotiaana kaikkein vanhimpia.

Nuori kirjakauppias kipaisi hakemassa äitinsä paikalle, kun pyysin. Sanoin kahdeksankymmentä täyttäneelle rouvalle, että tunsin hyvin hänen kirjakauppias-isänsä, mutta en tämän isää, joka perusti liikkeen.

Siirryimme takahuoneeseen juomaan luottamuksellisesti kahvia ja puhumaan pisteliäitä yhteisistä tuttavista. Muistelimme laajahkosti Palméneja. Tunsin hyvin Ailin ja tapasin häntä hänen viimeisinä aikoinaan, kuten olen tässä kirjoittanutkin. Ailin isä Einar oli vanhan liiton kunnanlääkäri, joka hoiti ajoittain hyvinkin raskaan virkansa vuosikymmenestä toiseen.

Se ei ehkä ketään kiinnosta, että kun ennen sotia köyhiä lapsia otettiin kesälomalle maalle saamaan puhdasta ilmaa ja oppimaan tapoja, isäni oli Jänteillä Heinäveden huvilalla ja setäni Olavi Palméneillä Ruovedellä. Veljeksillä oli taito olla miellyttäviä ja kiivetä suviaamuisin koivun latvaan laulamaan niin että mustarastaatkin sitä hämmästyivät. Heillä oli heleä ääni ja erinomainen korva. Ola oli keskenkasvuisena armeijassa soitto-oppilaana ja sai välineekseen käyrätorven, jota soittamaan pannaan yleensä se tarjokas, jolla on tarkin korva.

Vinhan kirjakauppa on erinomainen pyhiinvaelluskohde. Itse kirjakaupassa kasvaneena tunnistin heti ilmapiirin, ja oli siellä paljon kirjojakin, vaikka liiketoiminta ei varmasti lyö leiville.

Muistelimme menneisyyden merkkihenkilöitä, joista kai enää Heikki A. on liikenteessä, ja kirjakauppiaille järjestettyjä tilaisuuksia, joissa WSOY:n Simo Mäenpää puhui kirjoista, lauloi, soitti kitaraa ja tanssi.

Näytin Kautun kanavan, jossa Kassila filmasi ulkokuvia ”Elokuuhun” ja osoitin Aulikin aukean, joka muinoin parturoitiin, jotta Ruhalaan kartanonrouvaksi tulleelle Aulikki Rautawaaralle saataisiin iltapukuja ja esiintymisasuja.

Mahtavatko ”Jäminkipohja boogien” ystävät tietää, että Ruovesi oli Runebergin päivistä alkaen herrasväen suosiossa, ja tänäkin päivänä voi käydä kajauttamassa ”Sua lähde kaunis katselen” juuri sillä lähteellä?

Joku saisi tehdä kunnon matkaoppaan Topeliuksen kauniiksi julistamasta reitistä Helsingistä Uuteenkaarlepyyhyn. Sen varrella ovat Kangasala, Ruovesi, Virrat ja sitten Alavus. On katsottava kirjasta. Kai Topeliuskin koluutti rattailla Lapualta sotatietä Kauhavalle ja Kleemolan kautta Volttiin. Se toinen suomalainen perusmaisema on idässä, Imatra (jossa on näppärää tehdä itsemurha), Punaharju ja Koli ja kukaties Puijo.