Kannata narsismia!

Muotihaukkumasanat haetaan lääketieteestä tai sitä lähellä olevilta aloilta. Narsismi on ollut muotia nyt aika kauan. Supernarsistien joukkoon ovat nousseet myös jotkut jalkapalloilijat, kuten Ronaldo. Perinteisesti useimpia valtionpäämiehiä on epäilty tuosta taudista, kuten päivän vierasta, V. Putinia, jonka miehevyyden ilmaukset leijuvat mediassa.

Aikaisempia haukkumasanoja olivat kompleksinen, neurootikko, hysteerikko ja degeneroitunut.

Seisoin vieressä, kun eräs Otavan kirjallinen johtaja vastasi takkatuli-illassa laajahkosti kysymykseen, mitä hän arveli kirjailija NN:stä ja selosti äitikompleksin haitallista esiin tunkevuutta asianomaisen tuotannossa. Vasta siten hän huomasi puhuvansa tuon kirjailija NN:n äidin kanssa.

Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta narsistit ovat julkaisseet kovasti kirjoja Internetin kiihdyttämästä narsismista, jonka tuloksen tosi-televisio kukoista ja selfie-kuvat täyttävät tietoverkot.

Ainakin 500 vuotta, luultavammin 2500 viimeksi kulunutta vuotta etenkin keskenkasvuiset ihmiset ovat pohtineet, mikä mahtaa olla olemassaolon tarkoitus.

Kasvukauden kipuiluun kuuluu myös kysymys, kuka minä olen. Väitetään että vielä aikuisten kirjoissa ollessa voi ajautua ”identiteettikriisiin”.

Muista miten Jörn Donner kerran harmitteli lounastaan kuuluisaksi tulleen kieliveljensä (Gunnar Mattsonin) kanssa. ”Hän puhui koko ajan itsestään niin että minä en saanut puhua koko ajan itsestäni.”

Jörn on aivan tavattoman fiksu mies. Tuokin huomautus osui hyvin.

Ihmisillä on erilaisia syitä kälättää itsestään, ja toiset niistä syistä ovat aivan hyviä, kuten esimerkiksi rahan ansaitseminen. Mutta kaksi paatunutta kaupparatsua samalla penkillä… Käytännössä asianomaiset vaikenevat noissa tilanteissa, tai vaihtavat huomioita ja havaintoja vallitsevasta säästä.

Se on kuitenkin ikävää, kun maksullinen psykiatri sanoo asiakkaalleen, että olkaa te hiljaa kun minä kerron ongelmistani. Tämä ei ole keksitty esimerkki. Etenkin analyytikkojen perustekniikka oli vastata, jos analysoitava kysyi, paljono kello on, että niin – mitähän te itse ajattelette siitä, siis kellonajasta, nyt.

Saksalainen kirjoittaja puhuu hauskasti ”postherooisesta kulttuurista”. Post-jokin kuulostaa aina hyvältä, kuten esimerkiksi ”postmoderni”.

Pari sataa vuotta itsehillintä oli herooinen eli sankarillinen hyvä. Sosiologi Norbert Elias, herooinen hahmo itsekin, määritteli sivilisaation ja sydämen sivistyksen kyvyksi pidentää ärsykkeen ja tyydytyksen ajallista välimatkaa. Ihan kaikkea ei tarvitse saada heti, varsinkaan jos voi saada vähän odottamalla enemmän. Elias oli paneutunut erikoisesti tapojen historiaan ja esittää oppineissa teoksissaan kymmeniä hienoja esimerkkejä esimerkiksi siitä, milloin räkiminen pöydälle aterian aikana meni muodista ja vähä vähältä ruvettiin pelleilemään korkeatasoisten, huolella taiteltujen liinojen kanssa, joita joku työläisnainen sai sitten pestä ja silittää.

Mitä sitten vielä tulee putkiremonttiin, sellaisia seutuja kuuluu edelleen olevan, joissa pyyhkiminen vessassa toimitetaan kädellä ja käsi pyyhitään seinään. Väitetään jopa, että eräiden osakulttuurien hiukan merkilliset kiellot ja määräykset esimerkiksi siitä, kummalla kädellä syödään, liittyisivät ensin mainittuun käytäntöön.

Postherooinen kulttuuri ei voine tarkoittaa, että Osakeyhtiö Minä saisi vapaan vallan. Meillä on kieltämättä Minä markkinat, mutta se tarkoittaa, että on kysyntää ja tarjontaa. Tyydytys oman kuvan jakamisesta verkossa on lyhytaikainen, ja tämän useimmat ymmärtävät. Kilpailu on kovaa. Se on aina ollut kovaa.

Pohdiskelin Faceboookia, ja täsmennän, että käytin sitä itse jonkin verran, kun se oli uusi. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että tein virheen kun lopetin. Kyllä se on hyvä markkinointiväline, ja jos markkinoidaan esimerkiksi isoisän hautajaisia, ei siinä ole mitään paheksumista.

Jos luin oikein, Tanskassa F:n käyttäjiä olisi yli 90 prosenttia aikuisväestöstä. YouTubesta katsoin viimeksi eilen valokatkaisimen kytkemistä ja sain avun. Toinen mies paineli johdot tänään seinän sisään ja veti jeesusteippiä reunoihin. Sähkömies tulee muutenkin taas ensi viikolla. Käsitin nimittäin sähköiskun ja oikosulun mahdollisuuden, joita YouTubessa tosin ei korostettu.

En omasta puolestani yhdy tuon saksalaisen ajatukseen enkä ryhdy puhumaan postheroismista.

Yksinkertaisempi selitys on parempi. Minuus eli käsitys omasta itsestä eli ns. persoonallisuus on tietenkin reagoinut niin kuin kaikki muukin.

Internetin metafysiikasta ei ole kirjoitettu paljon. Se on sääli. Nähdäkseni minä-tunne on muuttunut ”digitaaliseksi”.

Tuo sana tarkoittaa alfanumeerisesti ilmaistavaa mutta käytännössä sillä viitataan ylimalkaisesti tietoverkkoihin.

Minä, esimerkiksi tällainen Kemppinen, on adaptiivinen tilapäisverkko, joka konfiguroituu automaattisesti. Persoonallisuus, tämä henkilö, on siis milloin mitäkin. Aivotutkimus viittaa siihen, että aivojen ”kytkennät” muuttuvat omia aikojaan eli verkko on itsekonfiguroitava.

Minä toimii toisin sanoen samalla tavalla kuin aistit ja keskushermosto. Tietoisuuden ongelma – josta Daniel Dennett kirjoitti niin hyvin - on toisin kuin hän väitti näennäisongelma. Kysymys eläinten tietoisuudesta, jota koskevat kirjat ovat nyt muualla ja ensi vuodenvaihteessa meillä kirjamyynnin listojen kärjessä, on näennäisongelma.

Jos joku arvoisa narsisti tuntisi innostusta ajatellessaan, että ”minän” hermoverkko on kuin maailmankaikkeus, lääkkeeksi tuohon tunteeseen soisi lusikallinen multaa. Se on DNA-tasolla ja siis molekyylitasolla vielä monimutkaisempi. Siis mikä tahansa lusikallinen.