22. heinäkuuta 2016

Herran jestas






Eilen Venäjän doping, tänään Trump, sitten varmaan Erdögan. Ei ole hauskaa. Haluaisin kirjoittaa huolettomista asioista ja laulaa iloisia lauluja. Haluaisin kertoa, miten mukavan koukun löysimme pyyhkeille ja kuinka mielenkiintoista on järjestellä saippuoita ja lääkkeitä uusiin kaappeihin.

The New Yorker ei ole lehti, joka julkaisisi pelkästään jumalallisia totuuksia. Mikään muukaan lehti ei ole sellainen.

Trumpin elämäkerran haamukirjoittaja on muuttanut mielensä ja kertoo nyt, miten Trumpin 80- ”omaelämäkerta” syntyi. Yksi ongelma oli Trumpin kehuttu päättäväisyys. Hän ei kykene keskustelemaan mistään asiasta kahta minuuttia kauempaa. Vain puhua hän osaa kevyesti kaksikin tuntia yhtä kyytiä. Hän ei myöskään jaksa lukea papereita eikä jaksanut käydä oikein kouluja. Kirjoittaja kuvaa hänen tietojaan maasta ja maailmasta hämmästyttävän pinnallisiksi ja pelottavan puutteellisiksi.

Kuin arvaten vastaväitteen, että rikastumisen Trump kuitenkin osaa, haamukirjoittaja kertoo esimerkein, että liiketoimien takan on useimmiten tolkuton tunteettomuus ja sen tason röyhkeys, johon edes amerikkalainen poliitikko ei osaa varautua. Vakinainen keino on myös lahjonta. Trump sanoo, että hän on luonut itse uransa ja hankkinut rahansa. Haamukirjoittaja sanoo, että valehteleminen on Trumpille rakas harrastus. Vaikka puhe olisi siitä, satoiko eilen vai paistoi, Trumpi valehtelee paljon mieluummin kuin puhuu totta. Poliitikkojen lahjonnasta vastasi hänen isänsä, joka myös takasi hänen lainansa.

Onko tuossa meiningissä kysymyksessä ns. sosiopatia, siihen ei tarvitse ottaa kantaa.

Vanha sääntö on selvä. Ei ole niin vähäpätöistä ihmistä, ettei häntä kannattaisi lahjoa. Suomessa tämä sääntö on esitetty jo Kalevalassa. Jos jättää kurjista kurjimman kutsumatta häihin, tämä tulee kuitenkin ja tappaa, ampuu kyykäärmeen sydämeen.

Jokainen järkevä kansanedustaja muistaa makeilla varmuuden vuoksi myös vihollisikseen ilmoittautuneille. Sitä ei koskaan tiedä, mikä apu siitäkin saattaa joskus olla.

Liikkeenjohdon oppikirjassa (Tom Wolfe, Turhuuksien roviot) lakimiehet tekevät talletuksia ”favors bankiin” eli jeesailevat toisiaan ilman selvää syytä, koska kaikilla on tiedossaan ”tase”. Tekemänsä hyvän työn – esimerkiksi vuodetun asiakassalaisuuden – voi aina panna perintään pyytämällä vastavuoroisesti jotain muuta arvokasta.

Se ei ole uutta, että rikas ja rääväsuinen ehdokas ilmoittaa olevansa köyhän asialla tai siis tavallisen amerikkalaisen asialla, ainakin jos tämä on valkoihoinen ja mies.

Paheksumisen sijasta olen itse peloissani. Nyt on meneillään kaksi peliä, joiden suunta on selvä ja joissa jää miettimään, onko Putin äänetön yhtiömies. Toisaalla on Turkki. Ei kai kukaan hetkeäkään kuvittele, että siellä olisi kysymys uskonnosta, islamista? Kysymys on vallasta. Toisaalla on Yhdysvallat. Ehkä Trump piti asiaa vähäpätöisenä, mutta Baltian maiden ja siis välillisesti Ruotsin ja Suomen erottaminen Naton puolustusvelvollisuuden ulkopuolelle oli tyrmistyttävä kannanotto.

Hyvin luultavasti tuo maininta perutaan tämän päivän aikana. Vaikka se esitettiin suorassa televisiolähetyksessä ja sitten uutisissa, Trump sanoo taas, että kysymys on median harjoittamasta vääristelystä.

Tässä on se kuvio, joka työntää Ison Britannian Brexitin taustalle. Voi olla että tuloksena on sittenkin Brexitin –”hoiteleminen” eli juuri se, mikä uuden pääministerin mukaan ei tule kysymykseen.

Englanti, etenkin Lontoon entinen telakkaseutu, on asianajajien luvattu maa. Tunnen itsekin siellä ihmisiä, jotka ovat niin hyviä vanhettamaan sopimuspapereita, että taideväärentäjien käy kateeksi.

Tämä on vai arvaus. Ehkä se hylly on jo katsottu, johon Englannin EU:n eropaperit unohdetaan.

Suomalaiset asiantuntijat jättävät johdonmukaisesti mainitsematta EU:sta ja turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa, että Ranska ja Englanti ovat nekin ydinasemaita.

En vihjaile, että kaikki olisi nyt Putinin syytä. Sen sijaan väitän, että Erdögan ja Trump pelaavat suoraan Putinin pussiin. Putin ajaa johdonmukaisesti toimia, jotka hämmentävät muuta Eurooppaa poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti.

Näen jo silmissäni uuden elokuvan, jossa Putinin johtamat joukot houkuttelevat saksalaisen ritarikunnan Peipus-järven heikoilla jäille hukkumaan. Uusi Aleksanteri Nevski!

Trumpin puheesta kävi selväksi, että Amerikka muuttuu taas suureksi keskittymällä omiin asioihinsa. Amerikka amerikkalaisille. Hillary Clinton sai ryöpyn syytöksiä Lähi-Idän sekavasta tilasta. Minä olin muistavinani, että tämän kierroksen pani alkuun republikaani George W. Bush, mutta niin se muisti voi pettää. Siis Clinton.

Äänestäjille ilmoitettiin, ettei Amerikan pidä sekaantua etäisten maiden pahoihin asioihin. Tämä tarkoittanee sitten myös ISIStä ja Al Qaidaa.

Kannanotto on hämmästyttävä. Se on esitetty maailmassa, jossa puheilla on suurempi merkitys kuin teoilla.

Yhdysvaltain presidenttiehdokas kykenee tuomaan sekasortoa turvallisuuspolitiikkaan noin vähällä vaivalla.

Kunpa media ei käyttäisi termiä ”poliittinen retoriikka”. Retoriikka eli puhetaito on sama asia kuin politiikka. Se on kyky saada kannatusta etenkin oudoille ja epämiellyttäville ajatuksille, tyypillisesti veronkorotuksille. Jo antiikin Ateenassa taitoon kuului myös kyky saada vale kuulostamaan todeksi.

Viimeöisen jälkeen alan uskoa, että Trump voittaa vaalit. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en tiedä.

23 kommenttia:

  1. Yl. ajattelen syvällisiä ajatuksia. Mutta en - voi Herran Jestas sentää - aina. Tänäkin aamuna ikään kuin juuri sängystä nousseena - niin juuri kuin olinkin - niin alastamot varpaanit sanoivat minulle 'Naks Nuks'. Etenkin, kun lähdin käveleen. En osaa kieliä - eiväthän kalatkaan puhu - mutta tajusin mitä he tarkoittivat: LEIKKAA NYT ÄIJÄ, HYVÄN SÄÄN AIKANA, MEIDÄT! Niinpä sitten hain keittiön komerosta Fiskarsin (mainostus kielletty!) ... Fiskarsin huonot sakset, ja leikkasin heidät. - Muuten tietysti päivä alkoi aika hyvin ja ajattelen edelleen miten vakavassa tilanteessa Maailma on. Koska se on! (on, on!)

    VastaaPoista
  2. Hassuksi ovat tosiaan maailman kirjat kääntyneet kun USA:n oikeiston edustaja ei ole sen enempää suuren rahan ja suuryritysten ehdokas kuin "imperialistikaan."
    Tunnen toki republikaanien mieltymisen maailmasta vetäytymiseen, mutta verrattuna kovin monen älylliseksi ilmoittautuneen ihmisen syvään Bush-inhoon (siis hänen hallintonsa haluun rynnätä sinne sun tänne asevoimin) niin eikö tämä trumpismi nyt sitten olekaan hyvä käänne?

    Sen sijaan nykymaailmassa demokraatit Obama/H.Clinton, täyttävät sekä megaluokan suuryritysten asettamat ihannevaatimukset presidentille että ovat herkästi tarjoamassa apua/puuttumista joka puolelle maailmaa.

    Itse olen miettinytkin, että voiko nykytermin globalisti huoletta kääntää meidän vanhan vasemmiston suosimaksi inhotermiksi imperialisti. Monessa mielessä samoja tavoitteita. Hegemoniaa ja dominoteoriaa (vrt. Brexit).
    Eli niinkö on, että imperialismin vastustajista onkin tullut globalisteina imperialisteja vähän itsekin?

    Samahan se on tapahtunut meidän kotoisessakin vasemmistossakin. EU onkin yllättäen kliffa juttu. Ja jotenkin ok, vaikka onkin Iso Yhteinen Supervalta.
    No, jos alkaa politiikasta etsiä logiikkaa, harmoniaa ja johdonmukaisuutta niin kannattaa vaihtaa kiinnostuksen kohdetta.
    Saa nähdä siis mitä jyyeseissä tapahtuu. Pohditaan sitä vaan.
    Loppujen lopuksihan se on yhdysvaltalaisten oma sisäinen asia kuten brittien äänestyskäyttäytyminen heille tai meidän Nato-päätös meille.

    jk

    VastaaPoista
  3. Asiat ovat tosiaan menossa pirunkaulalle. Mikä eteen? Kansa kai pitäisi saada vaihdetuksi Britanniassa, Ameriikoissa, Turkissa etc. Tilalle joka taholla, myös ja ennen muuta meillä, vapaudenajan tapaan "sekreta utskottet", jossa ns. parhaimmisto tekisi päätökset meidän maarahvaaseen kuuluvien puolesta.

    VastaaPoista
  4. Asiat tosiaan ovat menossa huonompaan suuntaan, mutta ilmiö lienee paljon laajempi. Kun olen hidas lukija, olen lukenut aika vasta kaksi mielestäni tieto-finlandia tasoista teosta, Murtuneet mielet ja Kansankodin pimeämpi puoli. Kummatkin olivat melkoisia pettymyksiä, ikäänkuin huonosti ohjattuja graduja. Paljon parjatun Wahlroosin kirjat taas ovat ollet yllättävän nautittavia ja korrektin Korkmanin kirja pelottavan tylsä. Mutta nämä edustavat kuitenkin kai ns intelligenssin huipputuotoksia tässä maassa.

    Itsekin kyllä olen pikkuhiljaa kääntämässä ajattelun niin että DT lienee seuraava presidentti. Mutta suomalaiset eivät valitse, eikä valittaakaan voi loputtomiin.

    VastaaPoista
  5. Maailmanmeno on mennyt niin hurjaksi, ettei halua enää lukea uutisia, ei Suomesta eikä muualta. Kaikki on niin kuin kehnossa action-elokuvassa.

    Obaman valinta oli suuri ilo ja yllätys, sillä luulin, että amerikkalaiset eivät uskaltaisi valita niin huippuälykästä miestä presidentiksi. Heille kaikki sivistyneet ovat 'läskipäitä' käyttääkseni Archie Bunkerin termiä. Nyt pelkään, että Trump valitaan, mutta toivon, että jos Trump valitaan, kokeneet virkamiehet hoitavat asiat, laittavat Trumpin nähtäväksi silloin tällöin ja pitävät hänet kaukana vakavista asioista. Hän saa järjestää komeita juhlia Valkoisessa talossa. Carteria moitittiin siitä, että Washington DC:ssä oli tylsää hänen presidenttikautenaan, glamour puuttui. Reagan korjasi sen asian.
    Olen sitä mieltä, että Snowden oli laitettu ensimmäiseksi länsimaiden sekoittajaksi. Suuri keiton hämmentäjä virnuilee tyytyväisenä ja käy välillä plastiikkakirurgilla.

    Toivon, että tämä kaikki on painajaisunta ja herään normaalimaailmassa, jossa on kohtuullisesti ongelmia ja tomera Hillary Clinton USAn presidenttinä. Se olisi tietenkin lehdistölle surullista, sillä nyt lehdet ovat täynnä myyviä otsikoita ja töitä riittää edes toimittajille.

    Ennen paettiin luostariin, kun maailma meni liian hulluksi. Minne nyt?

    Anna Amnell

    VastaaPoista
  6. Minun taas on vaikea uskoa, että Trump voittaa vaalit. Eikä hänen ajatustensa vuoksi, vaan koska kaikki hänessä on ulkoisesti epämiellyttävä, mukaan lukien hänen vaimo. Puolet äänestäjistä ovat naiset. Pystyykö kukaan normaali nainen äänestämään miestä jolla on sellainen squeezetoy vaimoksi? Olisin todella ihmeessään.
    Aleksandr Nevskin remarkki oli suoraan asian ytimeen. Juuri näin Venäjän politikointi toimii - historiallisten symbolien avulla.

    VastaaPoista
  7. Peipus-järvi? Tulikohan kopioitua jotain englanninkielistä lähdettä aivot vapaalla. (Vielä nolompaa tosin oli, kun Esa Saarinen kirjoitti Länsimaisen filosofian historiassa Turinista)

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti Kemppinen on väärässä vaalien voittajan suhteen.

    Paul Manafortilla, Trumpin tärkeä avustaja vaaliorganisaatiossa, on tuottavia liikeyhteyksiä Venäjälle, joten suopeus siihen suuntaan on ymmärrettävää.

    Trump on mies vailla moraalia.
    /Y

    VastaaPoista
  9. Kumma juttu. Maailmanrauhan näkökulmasta minua pelottaa Clinton, ei Trump. Hilary kun joutuisi näyttämään olevansa kova mies ja viemään nokittelun taas aivan uudelle tasolle. Ja sitten jossakin voisi räpsähtää.

    Trumpille saattasi riittää Putinin kanssa se, että "jos Vladi rupeat riehumaan, täältä pesee ja sitä riittää ja lopulta häviät, mutta toisaalta, mitäs jos annetaan tämän rehaamsien ja "laajenemisen" molemmin puolin olla ja käydään vain kauppaa ja harrastetaan turismia. Molemmat omia ja toistemme arvoja kunnoittaen."

    - Saatan olla naiivi tässä ajatuksessani, mutta jos kenellä, Trumpilla olisi tuohonkin mahdollisuus ja varaa

    Kova isku se olisi lännen sotilasteolliselle kompleksille, Nato-haukoille ja miksei myös EU:n itälaajenemiselle ja "Eurooppalisten arvojen" sokealle ja typerälle ristiretkelle itään.

    PS. Brexitiä ei koskaan tule - taisin sen jo johonkin kommenttiin kirjoittaa heti äänestyksen jälkeen. Asiaa vitkutetaan ja viimeistään parlamenttivaalien jälkeen todetaan, että ei kansa ollutkaan sitä mieltä. Parlamenttivaalissa kun brexit saadaan sotketuksi kaikkien muiden asioiden sekaan. Tilanne on vähän saman sorttinen kuin Prahan kevään kanssa: liikaa kansallista irtiottoa gosplan ei voi saallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " liikaa kansallista irtiottoa gosplan ei voi saallia."

      Olen, jollain perverssillä tavalla, iloinen että Gosplania ei ole kokonaan unohdedttu.

      TMi
      Rautjärvi

      Poista
  10. USA:ssa ei normaalioloissa voi voittaa presidentin vaalia ellei kannatusta löydy vahvasti myös vähemmistöjen piiristä. Vähemmistöillä tässä yhteydessä tarkoitetaan mustia, latinoja ja aasialaisia. Toinen vahvasti kasvanut äänestäjäryhmä ovat koulutetut naisäänestäjät. Trumpilla ei ole näissä tärkeissä äänestäjäpiireissä kannatusta joko ollenkaan, tai jos on niin hyvin vähän.

    Tämän normaalin peruskuvion voi särkeä se, että demokraatit, vähemmistöt ja naisäänestäjät syystä tai toisesta eivät vaivaudu uurnille. Yksi sellainen syy voisi olla se, että Hillary ei ole kovinkaan suosittu ehdokas omiensakaan parissa. Eli Trumpista voi todellakin tulla presidentti, joskin todennäköisyys ei ole suuri. Pienikin todennäköisyys on kuitenkin liian suuri.

    Trumpin ja Ginrichin ilmoille laskema möläytys Naton artikla viiden ehdollisuudesta on itse asiassa aika hyvä muistutus balteille, että valkea laiva (ts. pelastava USA) ei välttämättä saavukaan, ainakaan heti kun sitä tarvittaisiin.

    Luonnollisestikin Trumpin ja Ginrichin heitto tullaan monella suulla perumaan mutta olisi kaikella tavalla hyvä asia jos esimerkiksi vaikka Toompean mäellä jäisi tästä asiasta joillekin lievä epäilys kytemään. Siellähän on nyt harjoitettu nk. viholliset lähellä ja ystävät kaukana-politiikkaa, joka suomalaisessa kokemuspiirissä ei tunnu siltä ihan kaikkein parhaalta politiikalta.

    Mutta mikä minä olen heitä neuvomaan. Tehköön niinkuin parhaaksi katsovat.

    VastaaPoista
  11. Näitä ehdokkaita joutuu arvioimaan negatiiviselta kannalta. Clinkton ei valehtele puhu tyhjää ja öykkäröi siinä määrin kuin Trump. On siis mentalitentiltaan enemmän suomalainen.

    VastaaPoista
  12. Hämmästyin bloginpitäjäprofessorin "Peipus"-muotoa, liekö se Peipsijärven saksankielinen nimi? Monilla Viron paikkakunnillahan on ollut saksankielinen nimi (Dorpat, Ahrensburg jne.) - saksan kielikin oli prestiisikielen asemassa jopa siinä määrin, että A.H. Tammsaare antaa roolihenkilönsä virkkoa Virosta: "Palanen Saksaa, joka sijaitsee Venäjänmaalla."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä koulussa muinoin opetettiin nimeksi Peipus- eli Peipsenjärvi.

      Poista
  13. Pahoittelen uskoessani että näemme sodan Euroopassa, eikä se ole sisällissota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa hyvinkin olla noin.

      Itse asiassa tietyssä mielessä Ukrainan sota on ensimmäinen EU:n aiheuttama sota, koska ilman EU:ta ja sen itälaajenemispolitiikkaa tuollainen sota ei millään logiikalla olisi voinut syttyä. Toki Naton itälaajenemispolitiikka oli siinä varsin hyvänä apuna.

      Venjän kanssa on menossa jo täysi asymmetrinen hybridisota (?) - armoton, mutta eri tavalla toteutettu propaganda molemmin puolin, pakotteet, öljypolitiikka, pakolaisvyöryt, Venäjän eristäminen (jopa urheilussa) ja myös sotillaallinen uhittelu molemmin puolin, ei vähiten torjuntaohjushankkeet.

      En kuitenknaan oiken jaksa uskoa, että tuo touhu leviää isoksi sodaksi, koska sinä menettevää on molemmilla niin paljon mm. taloudellisesti. Toki sopiva kahjo USA:ssa voi saada sodan rattaat pyörimään täällä meren takana. Omalta kannaltaan turvallisesti ja kilpailijoitaan heikentäen.

      Lopuntonta matalan intensiteetin sisällisotaa pidän todennäköisempänä. Sekin kun on jo oikeastaan alkanut, kuten päivittäin uutisista voimme kuulla. Ja se kyllä syö siviiliä ja on suuri haaste yhteiskunnan rakenteiden koossapysymisen kannalta.

      Poista
  14. Trump taisi vain sanoa ääneen itsestään selvyyden. Siinä aitaa kaatuu ja tanner tömisee. Muut juoskoon alta pois. Voihan sitä elätellä toiveita turvatakuista, niin kuin Suomi avusta talvisodassa.
    Should a real war ever break up in Europe, all these pompous little European statelets will be told to get the fuck out of the way and let the big boys take care of business. Both the Americans and the Russians know that, but for political reasons they will never admit this publicly.
    http://www.unz.com/tsaker/debunking-popular-cliches-about-modern-warfare/

    VastaaPoista
  15. Pihaltako tuo löytyi? Herran jestas tosiaankin.

    Clinton ja Trump ovat kumpikin selvästi Obamaa huonompia; Sanders olisi ollut paras, mutta alusta pitäen oli selvää, ettei hänellä ollut mitään saumoja. Lehdistö vain teki parhaansa dramatisoidakseen tilannetta jotta myisi paremmin. Hyvin vaikea minun on sittenkään Trumpin mahdollisuuksiin uskoa, vaikka mistä sitä koskaan tietää.

    Mitä yleiseurooppalaiseen ilmapiiriin tulee, kovasti tämä muistuttaa minua fasismista 1920—30-luvuilla. Toivottavasti olen väärässä, sillä tiedämme, mihin tuo johti. Nil novi sub sole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa rantakäärmeissä eivät lajituntomerkit ole yhtä selvät.

      Poista
  16. Minua hirvittää Trumpissa se, että hän tuntuu olevan bisnesmies sielultaankin: kaikki on kaupan, kunhan hinnasta sovitaan. Nyt hän toisti kyynisen näkemyksensä, että Baltiaa turvataan, kunhan maksavat tarpeeksi.

    Minua hirvittää se, että myös Putin on kauppamies, jolla on kasakan sielu: kaikki otetaan, mikä ei ole seinään pultattu. Joten mikä estää häntä tarjoamasta Trumpille Baltiasta jotain sellaista, ettei balteilla ole mitään mahdollisuutta vastata? Ei mikään.

    Brexit ei hajota EUta, mutta Trump pani jo alulle Naton kurjistumisen. Naton idea on se, että jäsenmaahan hyökkäys on hyökkäys kaikkia vastaan - ja ellei siihen voi luottaa, mitä jää jäljelle?

    Jumalaton epävarmuus.

    (Viimeksi sellaisessa tilanteessa Baltiaan luetun Suomen oli pakko hakea turvaa natseilta. Mistä löytyy nyt joku, jota venäläiset pelkäävät tarpeeksi - Kiinastako?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nato-sopimuksen 5. artikla on uskoakseni sekin lähnnä vain pelkkää retoriikkaa. Vrt. No-bail-out, Schengen, Dublin, jne. Eipä siihen isot pojat taida uskoa. Ja pienet mm. Baltiassa tietävät, että höttöä on, mutta koettavat olla kovasti uskossa, koska muutakaan ei heillä ole.

      Uutta on se, että Trump sanoo tämän ääneen. Piste siitä.

      Poista
    2. Voipi olla, että se on alunperikin ollut pelkkää retoriikkaa, mutta niin kauan kuin maailman rannan putinit ovat ottaneet sen laskelmissaan totena huomioon, se on hillinnyt imperiumien palautushaluja.

      Trump avasi nyt pandoran lippaan, ja tulevista yrityksistään (obs. tämä on ennustus) huolimatta ei lausuttua sanaa takaisin saa.

      Poista
  17. Jostain muistan lukeneen, että erään perussuomalaisuuden ytimen eli hommafoorumilaisten keskuudessa tehdyssä gallupissa Trump sai 91% äänistä.

    Tarkemmin ajatellen melkoinen valhetteleva helppoheikkihän se Soinikin oli.

    VastaaPoista