Ihminen on

Ihminen on käyttöliittymä.

Ihminen on rajapinta.

Sitä mukaa kuin olemme tehneet keksintöjä, löydämme niiden paremmat perusmuodot itsestämme ja ympäristöstämme. Höyrykone osoittautui ilmiöksi, jonka yleistys löytyy termodynamiikasta – paine-erot. Ja lentokonekin lentää siksi, että siiven yläpinnan ja alapinnan ilmanpaineet poikkeavat toisistaan, ja se johtuu nopeuden erosta.

Nuorempana ajattelin kerrankin mennä sanomaan tikkuja raapivalle tupakan sytyttäjälle, että et taida olla ilmavoimien miehiä. Lähellä talon nurkkaa seinän vieressä virtaus eli tuuli irtoaa eli siinä pyörteilee. Ehkä hän olisi lyönyt. Ihmiset eivät ole kiitollisia hyvistä neuvoista.

Erehdys on peräisin Vanhasta Testamentista. Siellä joku ottaa ja luo ihmisen ja eläimiä ja kasveja ja kaikkea muuta mukavaa. Mielikuva tulee väkisin. Ihminen ei ole mikään raparperi vaan jotain aivan erikoista.

Vastustus on ollut kova, kun tiedemiehet alkoivat väittää, ettei ihminen ole ollut samanlainen luomisestaan lähtien. Arat, uskonnolliset ihmiset haistoivat heti vaarallisen ajatuksen, että ihmistä ei olisi varsinaisesti luotu ja nostivat karvat pystyyn.

Ainakin Euroopassa tuo tuska on ohi ja ne vastustelijoiden kaipaamat ”välimuodot”, jotka todistavat lajinkehityksen, on löydetty ja pantu näytteille.

Mieleltään rivakat ihmiset tietävät jo, että esimerkiksi taudinaiheuttajien huolestuttava antibioottien vastustuskyky, joka pahimmillaan tappaa ihmisen ”verenmyrkytykseen” tai keuhkokuumeeseen, on juuri tätä kehitysoppia. Eräät bakteerit sikiävät niin nopeasti, että sairastuneen kannalta pelottavan äkkiä uudet sukupolvet ovat oppineet syömään tuhokseen tarkoitetut aineet tai ainakin kiertämään niiden vaikutukset.

Yksi näistä kehitysopillisista kiusoista on influenssa. Taudinaiheuttajat jatkuvan muuntumisen takia tarvitaan jatkuvasti uusia rokotteita.

Sekin on hiipinyt yleiseen tietoisuuteen, ettei bakteeri ole mikään paha pöpö, jollaiset olisi kaikin keinoin torjuttava. Jokaisessa ihmisessä on kilokaupalla bakteereita, jotka ovat välttämättömiä aineenvaihdunnalle ja siis hengissä pysymiselle. Ikään kuin ohimennen on myös käsitetty, ettei ylenmääräinen veden ja saippuoiden lottaaminen ole hyvä ajatus ja että kohtuullisen epäsiisti ympäristö voi auttaa pitämään allergian tyyppisiä vaivoja kurissa.

Mutta sitä ei ehkä vielä opeteta koulussa, että termi ”ekosysteemi” alkaa vanhentua, vaikka se on aivan oikea. Jokainen eliö ja siis myös ihminen on myös ”kone”, joka vaihtaa ainetta, energiaa ja informaatiota ympäristönsä kanssa järkyttävän monella tavalla.

Ennen koulukirjan kuvassa näytettiin puu ja jokin tatti ja opetettiin termi ”symbioosi”. Nyt tiedetään että joka ikinen puu on osa ”miljoonakaupunkia”, jossa vilisee sieniä, leviä, jäkälää ja ennen kaikkea bakteereja. Valo kiertää omaa kiertoaan, happi omaansa, typpi omaansa ja vesi, jota nousee kesäpäivänä tynnyrikaupalle koivun lehtiin, on samaa, joka täyttää meren ja järvet. Maapallolle tulee lisää vettä vain vähän.

Mielenkiintoinen keksintö sinänsä, että vesi vapautuu suolaisuudestaan sekä haihtumalla että jäätymällä. Sadevesi ja jää ovat melkein aina suolattomia. Philip Ballin jo hiukan iäkäs (1999) kirja ”H2O: A Biography of Water”) on kerrassaan mainio.

Jokainen ihminen on tietokone. Kun kirjoitetaan keinoälystä  (AI), jätetään usein mainitsematta, että käsitteellinen tai matemaattinen ongelmanratkaisu on aika kapea kysymys. Jos rakennettu tietokone voittaakin ihmisen nykyisin shakissa ja jopa go-pelissä, joukko robotteja ei voita Ranskaa jalkapallossa, jos siis voimat pidetään samassa suuruusluokassa kuin ihmisen.

Olen hiukan pahoillani siitä, että suomalaista tapaa pitää urheilun ja kulttuurin hallinto samassa ministeriössä pidetään erikoisena. Jalkapallo on kulttuuria siinä kuin Verdin ”Othello”. Arvattavasti kognitiotieteilijät tutkivat jo rinnan näitä kahta, pallopeliä ja oopperaa, ja sitten tulevat perässä kulttuurihistorian tutkijat. Ja heidän on syytä opiskella myös neurotieteitä, koska näkeminen ja havaitseminen ovat eri asioita, tärkeitä molemmat.

Jos vielä opettaisin kulttuurihistoriaa, veisin tämän rinnastuksen riittävän pitkälle. Italiassa 150 vuotta sitten kalakauppiaat mellastivat oopperassa ja ”permanto” (parterre) on sanana edelleen kertomassa, ettei roskaväelle annettu katsomossa istumapaikkoja. Saksassa tausta on toinen; hoviooppera tihkui sivistysporvariston harrasteeksi kuten konsertitkin.

Tämä rinnastus tuli mieleen, kun luin lehdestä, että Pariisissa oli sinfoniaorkesteri säestänyt isolta näytöltä esitettyä jalkapallo-ottelua, ja yleisö oli ihastunut kovin.

Kirjoituksen varsinainen asia on tässä. Jalkapallo on hieno peli, koska siinä on niin paljoin avoimia rajapintoja.

Mitä asiaan muuten tulee, olen kahden vaiheilla. Olisiko palautettava mieleen useaan kertaan unohtamaani ohjelmointia, kun teen niin paljon turhaa työtä erilaisten aineistojen kanssa. Esimerkiksi http://apisuomi.fi/rajapinnat-kompaktisti/ on luettelo avoimista rajapinnoista. Mukana on satoja kohteita, myös minulle monin tavoin mieluisat vanhat ja uudet kartat ja erilaiset tilastot ja kartakkeet.

Äitini väittää, että opin lukemaan omia aikojani lintukorteista. Käyttelin niitä ahkerasti, ja enimmäkseen opin myös lintujen ruotsinkieliset ja tieteelliset nimet, muitakin kuin Bubo bubo ja Motacilla alba.

Kortit ovat tallella ja on niissä pienten rasvaisten sormien jälkiä. Lintuatlas sisältää erinäisiä tietoja runsaudesta, pesimisestä ynnä muusta, ja valokuvat.

Niin että entäpä jos ja ehkäpä sitten.