Valtio varkaana

Valtio on terroristijärjestö. Se varastaa ja ryöstää, pakottaa, käännyttää ja karkottaa. Jotkut valtio tappavatkin.

Peruskeino hankkia rahaa on sama kuin Brooklynissä ennen. Kapeaviiksinen pukumies käy rahastamassa ”suojelusta”. Kaikki maksavat. Valtio ajelee mustalla autolla ja myy viinaa. Valtio valehtelee ja kaikkien pitää olla uskovinaan.

Valtio on kartelli eli lain kieltämä järjestelmä, joka toimii kuluttajien tuhoksi.

Kuisman kanssa mietimme siis kirjaa, jossa esiintyisi usein sana ”kartelli”. Tuo sana on sisällöltään epämääräinen. Juristin suussa se tarkoittaa kilpailunrajoitusta, mutta ekonomisti ymmärtää sen hiukan toisin ja historiantutkija kolmannella tavalla.

Tällaisella liioittelulla haluan pilkata sanauskovaisia. Esimerkiksi USA:ssa uhkaa olla enemmistö äänestäjistä sillä kannalla, että Liittovaltio eli keskusvalta on vihollinen, joka vie rahaa ja toimii rehellisten yrittäjien vahingoksi.

USA:ssa ainakin viimeksi kuluneet sata vuotta liittovaltion verovaroin ylläpitämät armeija, ilmavoimat ja merivoimat ovat olleet sekä tutkimuksen että tuotannon rahoittajina täysin korvaamattomia.

Esimerkiksi elektroniikka- ja softa-alalla ujostellaan hiukan edelleen kertoa, mikä kaikki on kehitetty armeijan tilauksena ja maksamana. Lista on hyvin pitkä ja hyvin vaikuttava. Tietokone, Internet, atomipommi…

Verohelpotuksin ajetut ”yksityiset” lahjoitukset ovat vähän vaikeampia luokittaa, mutta haluaisin lisätä tuohon liittovaltion tukemien keksintöjen luetteloon genetiikan ja yleisemmin molekyylibiologian, fysiikan ja astrofysiikan. Kemia on vähän sotkuisempi tapaus. Räjähdysaineet, öljy, lannoitteet ja kasvimyrkyt ovat niin isoa bisnestä, että yksityiset yhtiöt (DuPont jne.) ovat harjoittaneet erittäin merkittävää tutkimustoimintaa.

Mutta etenkin noista geeneistä ennen pitkää erikseen.

Eilen ja toissa päivänä tässä julkaistuun liittyen haluan ajatella hetken ääneen valtiota sisäpiirin toimijana ja kilpailunrajoittajana.

Valtiolla on joskus monopoli, joskus määräävä markkina-asema. Rautateillä ja postissa se voi määrätä hinnat, mutta viime vuosina VR ja Posti ovat saaneet rimpuilla lähialojen kilpailun otteessa. Helsingistä Turkuun pääsee bussilla käsittämättömän halvalla.

Kilpailutavoite ei toteudu. Mutta kilpailutavoitetta ei ole koskaan osattu määritellä tyydyttävästi.

Tässä tullaan lähelle Markun huomautuksia valtionyhtiöistä ja valtion yhtiöistä. Vastaus on: riippuu asianhaaroista. Ideologinen linja on väärä. Silti, jos Suomessa toimisi edelleen Valtion Tykkitehdas (joka Valmetiksi muututtuaan lopetti sinkojenkin valmistamisen 1972), emme varmaan haluaisi sille kilpailijaa tänne. Kiinalaiset voisivat kyllä valmistaa halvemmalla ja Venäjä muuten edullisesti.

Mutta haluaisin paljastaa, että valtio ei maksa veroa. Se ei maksa edes arvonlisäveroa. Jos valtio kilpailee esimerkiksi seinännaulausurakasta, siinä on vähän eroa yksityiseen verrattuna.

Ennen opetettiin – minäkin opetin – että rahaa ajatellen valtio on kaksi olentoa, kruunu ja fiskus. Toinen on se esivalta, toinen on se, joka kerää ja suuntaa pääomia.

Valtion fiskaalisesta toiminnasta käytiin 1900-luvun pisimmät väännöt. Valtion ylin muoto oli Natsi-Saksa. Todellinen sosialismi toteutui, kun Speer lopulta johti kaikkea ja valtio ”omisti” kaiken. Vaikka Speer oli taitava henkilö, Saksa hävisi sodan siksi että rahat loppuivat, sanotaan. Sanonta on hiukan harhaanjohtava, sillä ei siellä eikä Neuvostoliitossa tarvittu sisäisiin järjestelyihin rahaa niin kauan kuin myyjä tai ostaja voitiin ampua.

Mutta Mackesen ja muut osoittivat jo pari vuosikymmentä sitten, että natsien monikerroksisessa hallinnossa tuotantoa ei koskaan onnistuttu keskittämään eikä kohdistamaan. Niinpä Speerillä oli käsissään keskeneräinen suihkumoottori, huonosti käyttöönsä soveltuva ballistinen ohjus ja tuskin paperille saatu ydinase, kun loppu lähestyi.

Merkillistä kyllä, sosiaalidemokraatit ja muut ruotsalaiset eivät oppineet tästäkään, että tuotantovälineiden siirtämin valtiolle ei ole ratkaisu. Ratkaisevaa ei ole, kenellä ne välineet ovat.

Itse asiassa ruotsalaiset oppivat. Jos ole ymmärtänyt lukemani oikein, demarit siirtyivät 1920-luvulla sopuilemaan teollisuuden kanssa ja ymmärtämään itsekin levittämänsä työväenaatteen oikein. Se on oopiumia kansalle.

Nyt pahoinvointivaltion kannattajat muun muassa Suomessa eivät ota ymmärtääkseen, ettei sijoitusten tuotto, ROI, tai osakeyhtiön voiton maksimoiminen ole rationaalinen päämäärä.

Vaikka esimerkiksi Sampo luulisi keksineensä sammon, sen pitäisi tunnustaa julkisesti, ettei yhtiökään voi syödä määräänsä enempää.

Tällä viikolla yksi iso puheenaihe on ministerin väitetty virkavirhe, kun Finnavian (ja muiden) johtoa vastaan ei nostettu syytettä tai kannetta. Valtionyhtiöiden johto oli möhlinyt johdannaiskaupoissa.

Ei tarvitse vedota siihen, ettei huonojen kauppojen tekeminen ole rangaistava teko eikä korvausvastuun perustava asiaintila. Kehotan miettimään, paljonko loukatut osapuolet saivat rahaa takaisin 1990-luvun pankkioikeudenkäynneillä.

Jatkossa muuten tarkennamme Kuisman kanssa ettei omistusoikeus ole oikeastaan tavattoman tärkeä asia nyt ja historiassa. Tuota käsitettä venytellään ja muovaillaan. Onko allodiaalisäteri ”omitusoikeutta”. Turha kysyä. Täytyy olla valtion koneisto, joka turvaa omistajanhallinnan. ”Torpparivapautus” ei ollut pelkkä omistussuhteiden järjestely. Sekin oli vuokrasuhteiden väkivaltaista muuttamista, kuten asutus 40-luvulla.