Sukuloi, sukkuloi

Horjahteleva usko talouteen ja kulttuuriin ja vähäisemmässä määrin kirjankustantamiseen kohentui, kun rupesin ”kehittämään” (raw-formaatista) eilisiä valokuviani. Paikalla oli paljon väkeä, kahden sukukunnan kantasolun kantajat, joista olin itse yksi. Omituinen sananvalintani tarkoittaa sukulaisia, mutta oli siellä myös heidän ystäviään, ja koira.

Olen oikeasti ylpeä – koulu- ja opintomenestyksen sivuuttaen, yhdestäkin jälkeläisestä, joka menee kesäduuniin Tukholmaan auttelemaan kotihoitajia käynneillä etenkin suomalaislähtöisten vanhusten luona. Häneltä kuulin, että inttipaikaksi oli hakemuksen mukaan määräytynyt koulutus, jollaisesta en ollut kuullutkaan – rauhanturvauspainotteinen varusmies.

Luulen että eilen paikalla olleet alle 20-vuotiaat eivät olisi ymmärtäneet puheenaihetta sivari – aseellinen. Varmistin tutulta kapiaiselta, että odottamatta arvoon noussut maanpuolustus ei nykyisin harrasta vastahakoisia varusmiehiä. Lähettävät kuulemma kotiin, koska kouluttajilla on tärkeämpääkin tekemistä.

Korkeakoulun suunnasta kuulin kyber-varusmiehistä. Looginen ajatus; jo minun aikanani tulevat heikkovirtainsinöörit istuivat viestijoukoissa neljän seinän sisällä.

Kunniamerkki sille, joka keksii, miten saisi verkkohyökkäyksen pohtimiseen mukaan tosi kovan luokan osaajia. Tiedän joukon eläkkeelle jääneitä professoreita, jotka ovat vääntäneet niiden asioiden kanssa ikänsä.

Menneisyyden tutkimista harrastan itse. Tulevaisuuden tutkijat ovat oma joukkonsa. Mutta yhteinen ystävämme valtioneuvosto saisi perustaa nykyisyyden tutkimuksen laitoksen.

Millään poliittisella tai taloudellisella taholla ei ole havaittavaa intoa puhua totta. Sotilaallinen taho on tässäkin toiminut hyvin eli vaiennut kaikesta mahdollisesta.

Nepotismi on iloinen asia. Yritän ymmärtää, miten sellaisen joukon koostumus kuin eilen saapuvilla olleet, olisi kuvailtavissa.

Omassa sukupolvessani koulukavereiden vaikutus ammatin tai koulutussuunnan valintaan taisi olla suurempi kuin vanhempien tai suvun. Selviä numeroita en ole nähnyt, mutta luulen, että nimenomaan ensimmäisen sukupolven ylioppilaiden määrä kääntyi kovaan nousuun 1950-luvulla.

Mutta ylioppilaita laskemalla ei pötki pitkälle. Sain käsiini erään muun homman takia Vaasan lyseon matrikkelin 1800-luvun lopulta vuoteen 1935. Vaikutelma on sama kuin maakunnallisista elämäkerroista saatu. Hyvinkin pätevästi toimineiden miesten koulutausta oli erittäin usein muutamia vuosia oppikoulua. Toisaalta ylioppilaissa on merkittävä määrä pudokkaita jo ennen sotia.

Sellaiset työt kuin poliisin ja vanginvartijan ja lisäksi postin ja rautateiden palvelus kulkivat tyypillisesti suvussa.

Tuo on helppo ymmärtää. Tie moniin vakinaisiin tehtäviin alkoi pitkällä harjoittelukaudella, joka saattoi olla ihan perintöä käsityöammateista eli oppipojan, kisällin ja mestarin kouliintumisesta.

Joitakin vuosia sitten esittelin useita kertoja kokoelmiani sodissa kaatuneista. Tietokanta on verkossa mutta hankalakäyttöisenä. Siirsin sen monien vaiheiden jälkeen Exceliin ja osittain Accesiin. Niinpä tiedot kaatuneiden ilmoitetuista kotipaikoista ja ammateista ovat käytettävissäni ja tyypillisesti lähes käyttökelvottomia. Kaksi kolmatta osaa on maanviljelijöitä tai työmiehiä. Siviilitaustan on ilmaistu monin muunnelmin – talollinen, talokas, talollisen poika jne. ”Työmies” ei sano paljon mitään nimeen yhdistettynä.

Jos osaisin, kirjoittaisin jotain sukujen hajaantumisen aikakaudesta eli nykyajasta. Liikenne ja sosiaalinen liikkuvuus ovat vaikuttaneet syvälti. Kun itse olen päätynyt epätavallisen intensiivisesti yhteyttä ylläpitäviin serkkujoukkoihin, haluaisin ymmärtää, miten suvut rakentuvat.

Se ainakin on yksi sääntö, että suvuissa on ihmisiä, jotka eivät ole lainkaan puheväleissä toistensa kanssa, ja myös erilaisia salajuoppoja ja ainakin lievästi kaheleita.

Näiden rivien takana on se nyt tiedossa oleva asia, että tällä hetkellä miljoona suomalaista asuu yksin. Kuinka suuri osa heistä on yksinäisiä, sitä en osaa arvata.

Puheilleni ei pidä panna painoa, mutta kun osallistunut näillä taustoilla yhteiseen kahvinjuontiin, tuloksena on kysymys.

Mitä vilkkaammin vakuutellaan, että huonot ajat ovat väistymässä ja kohta kaikki menee ainakin paremmin, sitä vähemmän uskon.

Meillä on puoli Eurooppaa samassa jamassa. Kun ikärakenne rusentaa, silloin tulee yleensä rutto, kolera tai muu kulkutauti.

Vastausehdotukseni sisältää toisen maailmansodan.

Tiiviin yhteisöllisyyden äkillinen purkautuminen johtaa käytännössä aina sadan vuoden turbulenssiin. Suomessa ilmiö on harvinaisen äkäinen, koska meidän vanhakantainen suku-, työpaikka- ja porukkayhtenäisyytemme romahti niin nopeasti ja niin myöhään, noin vuonna 1970.

Mutta sikäli kuin se kuitenkin naisista ja miehistä kiinni, sellaisista kuin eilen tapaamani, kyllä nousee.