Ei aina historiaa

Lukijoiden hyvinvointi ja mielihyvä on tunnetusti tavoitteeni, paitsi joskus, kun se unohtuu.

Ajattelen siis tuttua tunnettanne, kun haluatte tietää, tuleeko huomenna tai viikonloppuna kaksi metriä lunta, ja televisiossa mölöttää joku puoluejohtaja, ja valehtelee, niin että korvat heiluvat.

Sen sijaan että totuttuun tapaan repisitte television seinästä ja heittäisitte sen ikkunan läpi naapurin Datsunin katolle, ehdotan historiallista kontemplaatiota.

Suosimani hillittömän hauska runoilija e.e. cummings, joka kantoi kaunaa isoille kirjaimille ja kirjoitti nimensäkin noin, on rakkaassa muistossa monista vedoistaan, kuten ”poliitikko on perse, jonka päällä on mitä tahansa, paitsi ihminen”.

Luin eilen sitaatteja kirjasta, jonka tekijällä oli ollut käytettävissään poliittisia päiväkirjoja, jotka hän oli viisaasti hävittänyt käytön jälkeen. Merkintöjä oli eri vuosikymmeniltä.

Heinä-elokuun 1944 hallituksen vaihdon yhteydessä jo aikalaiset tiesivät oikein hyvin, että kysymys on kirjaimellisesti Suomen kohtalosta. Ainakin Neuvostoliitto ja Saksa harkitsivat vakavasti Suomen likvidoimisesta. Niinpä tarvittiin Mannerheim presidentiksi, oikeastaan diktaattoriksi. Muillekin kuin Linkolmiehelle, joka siis oli pääministeri ja roomalaisen kirjallisuuden professori, oli selvää, että tässä on nyt Suomen Cincinnatus, joka kutsutaan suurimman vaaran hetkellä yksinvaltiaaksi, ja vetäytyy sitten.

Mannerheimin tapauksessa asianomaisen korkea ikä ja huono terveys piristivät hänen vastustajiaan.

Kannattajat ovat pahimpia. Kokoomukselainen kansanedustaja kirjoitti päiväkirjaansa, että nyt se vanha diiva pääsee taas kukkoilemaan ja presidentiksi hän pyrki ja pääsi vain nimittääkseen joka paikkaan ruotsinkielisiä virkamiehiä.

Poliittista analyysia ei voi kiittää teräväksi eikä totuutta tavoittelevaksi. Mutta sama ja kymmenet muut päiväkirjat ja kirjeet kertovat, että niin kovaa talouspulaa, sotaa tai suurkatastrofia ei ole eikä tule, ettei osa porukasta suunnittelisi itselleen ministerinpaikkaa tai vähintään inhokkinsa syrjäyttämistä sellaiselta.

Koulukirjoissakin mainittiin, että sotien jälkeen ruotsinkielisset pääsivät evakoista ”liian vähällä”. Osa isänmaallisista ihmisistä oli silloin ja ehkä tänäänkin tuolla kannalla. Heitä ei yhtään häirinnyt, että naapurilta meni perintöleimikot, mutta se tieto, että toiskieliset pääsivät vähällä, oli liikaa.

Maanhankintalain säännökset eivät päässeet koulukirjoihin. Luovutusvelvollisuudesta saattoi vapautua ostamalla maata siirtolaisille ja rintamiehille luovutettavaksi muualta tai sitten raivauttamalla kaksin verroin peltoa itselleen. Maan elintarviketilanne teki tuon ratkaisun välttämättömäksi. Numerotiedot löytyvät korvaamattomista Suomen karttakirjoista. Niistä näkee, missä Suomen kotimaiset elintarvikkeet tuotettiin.

Meillä Kirkkonummella ei näe useinkaan rintamamiestaloja eli asutustoiminnan tyypillisiä puolitoistakerroksisia.

Tuon uuden viljelyalan raivaaminen aloitettiin perustamalla Pellonraivaus Oy, myöhempi Perusyhtymä Oy, nykyinen YIT-Yhtymä. Kun se oli raivannut pellot täällä, se toteutti Kostamuksen.

Tänään valokuvani on poliittinen kannanotto, kuten myös runo.

Sama cummings lähetti tällaisiakin terveisiä puhutellessaan vieraille rantahietikoille menehtynyttä kaveriaan, joka oli kovapäinen, mutta ei tarpeeksi kovapäinen:

platon sanoi älä

ja jeesus sanoi

                 sinä et uskonut

ja Lao Tzu

ja ties kuka

                 kenraalikin

ei pojat ei

mennyt sinulla

                 jakeluun

muu kuin pala

itämaista romurautaa

                 silmien väliin

se temppu tehosi

sinuun

                 laakista