5. toukokuuta 2016

Todella ihmeellinen luonto




Luonto on ihmeellinen, etenkin näin aamulla. Ajattelin lähteä Savoon ja tulla yöksi takaisin. Olen tehnyt sellaista ennenkin. Se on runsaat viisi tuntia suuntaansa, ellei pysähdy kertaakaan. Kerran kyllä nukuin autossa Juvalla huoltoaseman pihassa kymmenen minuuttia. Sellainen piristää kummasti.

Laskeskeltuani tulin siihen tulokseen, että tuosta viime kerrasta on 30 vuotta. Perillä vesi ei tietenkään ole päällä eikä sähkö. Se ei ole minun huoleni, koska oikea omistaja on eri henkilö, lähisukulainen tosin. Kun en ole kysynyt, en edes tiedä, onko tikka syönyt talon. Luultavasti ei ole.

Luovuin suunnitelmasta, vaikka olin hekumoinut ajatuksella, että evääksi otan paketin nakkeja ja kotoa mukaan raanasta pulloon vettä. Sitä ei koskaan tiedä varmasti, mikä on Saimaan vedenkorkeus. Isäni kertoi, että tässä yhdenkin kerran, kesällä 1941, se oli noin kaksi metriä normaalin alapuolella, kun bolshevikit eivät olleet Talvisodan jälkeen keksineet panna Enson Rouhialan tulvaluukkuja pienemmälle.

En tiedä toista paikkaa, josta käsin olisi yhtä helppo selittää, miten suuri ero on yksinäisyydellä ja yksin ololla. Onnistuu se kyllä täälläkin. Puhelimet eivät ole vahingossakaan päällä, ulko-oven avain on piilotettu sisään jonkin kirjan väliin –en muista minkä. Kuistille hankin kyltin ”Huom! Myytävänä”. Lisään siihen merkinnän ”Näyttö sop. muk. puh. Kauhava 226”. Yksin Jumala tietää, missä olen, ja Hänkin on unohtanut.

Aggressiivisia maallemuuttajia varten minulla on käden ulottuvilla se pelastuslaitos-linkkuveitsi, jonka päässä on karbidinuppi, juuri sellainen, jolla kopauttamalla voi aiheuttaa tunkeilijalle kuhmun.

Eilen minulta meni holtti. Olin kyllä painanut mieleeni, että Attenboroughin eli BBC:n evoluutiojuttu tulee televisiosta seitsemältä ja varannut kaukonäköiset silmälasit.

Aloin miettiä vakavasti, olisiko tämä tällainen erityisesti elokuvan ja yleisesti median uusin ja ylin kehitysaste. Olisi hauska havaita evoluution vaikutus myös mediassa-

Näytelmäelokuvien tarpeisiin erikoisefektejä on kehitetty aika mainioksi, ja viimeksi Disneyn Viidakkokirja-uutuuden tietokoneanimaatio pani kyllä polvet notkahtamaan. Pitkä matka on edistytty animaatiota ja näyteltyä yhdistäneestä Roger Rabbitista, joka jäi erikoisesti mieleen sen takia, että katsoin sen Hampurissa, jossa nimenomaan jänis puhuu dubbauksen tuloksena jotain Altonan satamamurretta ja muut kai lähinnä alasaksaa.

BBC:n verkkosivujen elokuva-arvostelija on samaa mieltä: ihme. Karvaisia petoeläimiä liikkumassa sateessa ja yhtenä joukossa oikea pikkupoika, näyttelijä.

BBC:n eiliseen dokumenttiin oli taas pantu mahdottomasti rahaa. Attenborough kävi oikeasti Kiinassa useissa eri maakunnissa, Australiassa, milloin missäkin.

Vetonaula oli vanhin tunnettu nisäkkään fossiili, josta oli tehty animaatio – pieni luuranko, joka hiipi kuvassa varovasti pitkin Attenboroughin kämmentä.

Sekin tieto tuli kuin ohimennen, että Kiinassa on nykyisin todella mahtavasti paleontologian asiantuntemusta ja että uusia löytöjä on määrättömästi.

Megafaunan äkillinen ilmestyminen maailmaan, josta meteori oli nitistänyt hirmuliskot, oli asiallisesti mukana, ja Paraceratherium, suurin koskaan maalla elänyt nisäkäs, säkäkorkeus viisi metriä, sarvikuonon etäsukulainen.

Sen luuranko näytettiin.

Se kysymys käsiteltiin maltillisesti, ihminenkö nuo eläimet pisteli suihinsa. Sellaisesta on vahvat merkit muun muassa Amerikasta, joka asutettiin tavattoman myöhään. Esimerkiksi jättiläislaiskiainen lienee ollut helppo saalis ja kukaties herkullinenkin.

Mutta tälläkin tiedon alalla syyt ja seuraukset ketjuttuvat hankalasti. Ihminen jolla on selkeä käsitys esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja sen syistä, osoittaa parilla lauseella oman tiedollisen vähäpätöisyytensä.

Syy ja seuraus ei oikeastaan ole tieteellinen kysymyksenasettelu. Tiede kerää niin sanottuja tosiasioita, joiden perusteella syitä ja seurauksia voidaan sitten arvioida. Sangen usein tuollainen arvio on itse asiassa arvaus. Hyvä tiedemies, kuten Attenborough, esittää näkökohtia ja perusteluja.

Mutta kun eräät ponnistelevat nyt miettien kouluja varten verkkomediaa, voisi olla paikallaan katsoa hyvin tarkoin, miten tällainenkin evoluutiobiologian katsaus on tehty. Tärkeimpiä eivät ole kuvat, vaan jäsennys, taito liittää asioita toisiinsa.

Kokonaisuus matelija – pussieläin – nisäkäs on niin selvä, että sitä on vaikea ymmärtää. Nokkasiilin yksityiselämä oli tässä esitetty kerta kaikkiaan hienosti.

Sitä vain jää toivomaan, että Attenborough olisi kouluttanut itselleen seuraajat. Opettamalla ei kyllä opi hänen omaa lempeän äänen ja vanhan miehen olemuksen vaivoin kätkemää innostustaan ja kiintymystään, joka ei ole luonteenomaista biologille. Hän on selvästi kiinnostunut aivan kaikesta.

Puolen vuoden tai koko vuoden kurssin puristaminen tunnin televisio-ohjelmaksi on vielä suurempi ihme kuin animaatio. Näitten luonto-dokkareiden erikoisuus on rentoutunut sävy. Attenborough on ehkä itse luonut sen. Missään ei ole sormi pystyssä opettamisen häivääkään.

Hyvin vaikea saavutus on päähenkilö-selostajan kehittäminen hiukan itseironiseksi sankariksi.

Arvaan että briteillä tämä taito johtuu perinteestä. Kenneth Clark oli uranuurtaja, ja oma suursuosikkini silloin kauan sitten oli Jacob Bronowski, Ihmisen vaiheet.

Kuten Tuomas Akvinolainen perusteli, totuus ei ole kiinni siitä, mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Index veritatis.


18 kommenttia:

  1. Jostain syystä herra Attenborough tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä. Ääni ja olemus. Ehkäpä myös siksi että juuri hän palkkasi pahimmat pedofiilit 70-luvun alussa BBC:lle. Vieläkään ei erittäin laajan BBC-pedofiilirenkaan tietoja... ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetän tämän kommentin poliisille. Kommentoijalla lienee muitakin todisteita kuin "The highly decorated psychopath David Attenborough..." joka näyttäisi olevan texasilainen fundamentalistilähde.

      Muille lukijoille: "pedofiili" on englantia puhuvassa maailmassa suosittu vihapostin teema.

      Kommentoijan "pahimmat pedofiilit" ja "erittäin laaja pedofiilirengas" kertovat kirjoittajasta aika paljon.

      Julkaisin kommentin ja tämän oman esimerkkeinä ja huomautan, että kommentti on sisällöltään rikollinen. Jatkossa jätän ne julkaisematta.

      Poista
  2. Kun kiersin Englantia ja Skotlantia joku aika sitten, sain ymmärtää, että maan asukkaat ovat normannien, saksien ja viikinkien jälkeläisiä.

    Esimerkiksi Hastingsin taistelu tuhatkunta vuotta sitten käytiin Haraldin (viikinkipäällikkö) ja Wilhelmin (normandialainen herttua) joukkojen välillä eikä mukana ollut englantilaisia.

    Wilhelm muuten voitti ja pian oli Magna carta, YK:n peruskirjan ensi versio, kirjoitettu (Juhana Maattoman toimesta).

    Lukisin tuon loisteliaan Attenboroughin viikinkeihin, joskin hänessä on yhdennäköisyyttä myös saksalaislähtöisen D. Trumpin kanssa.

    Loistelias tunteroinen kaikissa tapauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ottaa vielä huomioon, että myös normannit olivat alunperin tanskalaisia viikinkejä 800-luvulta, ja 400-luvulla Englantiin tulivat anglit, saksit, juutit ja friisit, niin hyvät on geenit.

      Poista
  3. OK. Puolustuksekseni voin sanoa, että ko. tiedot löysin englanninkielisestä mediasta. Suomessa asia sivuttiin vuonna 2012:

    "Uhrien määrä Britanniaa ja erityisesti yleisradioyhtiö BBC:tä ravistelevassa hyväksikäyttöskandaalissa on noussut jo 450:een, poliisi kertoi torstaina."

    "Rikosepäilyt ovat tahranneet myös yleisradioyhtiö BBC:n mainetta, sillä yhtiön on arveltu peitelleen Savilen toimintaa. Viime vuonna BBC keskeytti ajankohtaisohjelma Newsnightin Savile-jutun teon. Pääjohtaja George Entwistle oli asian vuoksi parlamentin hiillostettavana alkuviikosta. Lakimiesten mukaan uhrit ovat myös antaneet viitteitä siitä, että Savile olisi ollut osa laajempaa pedofiilirinkiä, johon olisi kuulunut muitakin kuuluisuuksia."

    Nämä nopeasti suomenkielisiltä sivuilta etsittynä. Googlen englanninkielisellä haulla juttua riitä eri blogeissa jne...

    Itse muistan suht järkyttyneenä seuranneeni ko. tapahtumasarjaa mediasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tällä järkytyksen ilmituonnilla on tekemistä nisäkkäiden evoluution infopaketin kanssa. Ei mitään.

      Poista
  4. Englantilaisten poliitikkojen, VIP-henkilöiden ja poliisien pedofiili-murharingeistä muutama dokumentti, ottamatta itse em. asiaan enempää kantaa.

    https://www.youtube.com/watch?v=j3uJs0aq19g BBC:n tuottama

    https://www.youtube.com/watch?v=KE5db52mC10 PressTV:n tuottama

    CM

    VastaaPoista
  5. Olipa todella törkeä tuo ensimmäinen kommentti ja ihmettelin miksi Kemppinen sen julkaisi. Hyvä että selitys tuli perässä.

    VastaaPoista
  6. Enpä ihmettelisi ollenkaan jos kyseenalainen anonyymi olisi sama, sanoisin putinistinen trolli jokaa hyökkää minuakin tässä blogissa sen jälkeen kun olen sanonut jotain Putinin valtiosta. Röyhkeys ja epäloogisuus ja vain henkilöön demagoogisesti kohdistuva ruma hyökkäys joka on välillisesti hyökkäys myös blogistia kohtaan - tämä on Putinin trollien tavaramerkki. Joka tapauksessa olisi hyvä jos tyyppi saisi nimensä Suomen poliisin kirjoihin tulevaisuutta varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hieman rajaa. Kiihdytät uhrautuvasti itseäsi vertaamalla ja yhdiställä mielikuvituksellisesti minut johonkin minulle tuntemattomaan "Putin-trolliin".
      Siirrypä nyt itse aiheeseen ja lukaise 2016 helmikuussa julkistettuun laajaan 1220-sivuiseen tutkimukseen/selvitykseen (appeal judge Dame Janet Smith) BBC:n toiminnasta 1960-luvulta vuoteen 2011 asti.
      "Smith cited what she termed a "macho culture" at the BBC, which some witnesses said was present in some (but not all) departments of the broadcaster, creating an "atmosphere of fear." She added: "There was a culture of not complaining" and a "deeply deferential" management structure.

      The former judge said she was told this culture "still exists today in the BBC, possibly because obtaining work in the BBC is highly competitive and many people no longer have the security of an employment contract."

      "No one reading the reports can be in any doubt that the BBC failed them," said BBC Trust chair Rona Fairhead. "It failed, not just them, but the public, its audiences and its staff. It turned a blind eye, where it should have shone a light. And it did not protect those who put their trust in it."

      Poista
    2. Pitkät vieraskieliset sitaatit ties mistä ja miksi - tämä on putinin trollien peruskoulun ensimmäisen viikon oppikirjasta. Riittävän pitkä ja sekava ettei kukaan viitsisi tarkistaa ja silti jättäisi vaikutuksen perustelusta. Onko jokin syy miksi pedofiiliasyytteitä kylväävä kommentoija ei halua otta itselleen jonkinlaista nimeä jonka perusteella saisi sanoa onko hän sama tai ei? Minusta "anonyymi" saisi olla normaali ihmminen joka ei esitä kriminaalisia syytteitä konkreettiselle ihmiselle. Mä olen Virossa nähnyt kaikki venäjän trollit. Mitään uutta ei ole mulle tällä alueella. Tulossa on Putinin propagandakoneiston tärkein päivä. Viron lehdissä trollit ovat jo lisäneet vauhtia kuten joka vuosi toukokuussa. Venäjän valtatelevisio jauhaa kymmenien tuhansien "mielenosoituksista" Viron kaupungissa, missä asuu 20 tuhatta ihmistä jne. Tunnen teidät kaikki, propagandatrollit.

      Poista
    3. Linkki dame Janet Smithin laajoihin BBC tutkimuksiin 20.02.2016.
      http://www.bbc.co.uk/bbctrust/dame_janet_smith#faqitem-7-3

      4 vuotta sitten joku oli laittanut nettiin listan/tilaston BBC:n johtajista-tuottajista-päälliköistä jotka olivat palkanneet kameramiehiä, äänittäjiä, ohjaajia ja vastaavia 50-60-luvuilta ja merkannut ne palkatut joita oli epäilty, tuomittu ja vihjailtu olleen pedofiileja. Kommentteja taisi olla parisataa. Nähtävästi google joidenkin pyynnöstä poistanut, koska ei nyt löydy.

      Poista
  7. Hetki nyt, aggressiivisia maallemuuttajia vastaan varustautuminen on itseironiaa? Kyllähän sen on oltava? Tässä on nyt jokin puolustussovankäynnin ratekia, onko?

    Mökeiltä voi löytää uusia kirkonkirjoihin kuulumattomia asukkaita, useimmiten ainakin myyriä ja hiiriä. Naapurin bungaloviin oli päässyt epäspesifinen pöllö ja kuolla muksahtanut parhaalle petipaikalle. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi kuinka se oli päässyt sisään, ehkä se oli syksyllä liihotellut vielä hiukan lämpimään taloon ja jäänyt vangiksi, raasu. Viimeinen leposija oli edellisen isännän suosimalla punkalla.

    Meillä temmelsi aikaa taapäin mäyrä eteisen alustassa, kovin tohkeissaan kun poistumiskehoituksia ei tullutkaan. Näytti vähän närkästyneeltä mutta kaikki mäyrät näyttävät närkästyneeltä. Sukuvika, ei sovi liiaksi huomata. Mikähän hienossa tomussa viehätti? Jospa hän koki olevansa kuivashampoon tarpeessa, alusta ei ole mitenkään suojainen, se on kolmelta sivulta avoin ja sinne sopivat maitokärryt ja kottikärryt. Jäin miettimään missäpäin saarta hän mahtaa kotonaan asua. Edellisen pystykorvan tapana oli heitä haastaa iloisesti leikkimään mutta vain vapaa-aikana. Marjassa tai sienessä käydessä oli takaa-ajovalmius korotetulla tasolla ja hyökkäys välitön. Raitanaamaa vietiin vikkelään ja pitkään. Rooleissa pysyttiin eikä leikitty vaikkei muuta seurannutkaan kuin hengästymistä.

    Yhden kerran olen pelästynyt hilpeästi kun rantalepän linnunpöntöstä ampui jokin liikkeelle ja sivusi päätä niin että leyhäyksen tunsi. Huh.

    Ovatkohan jukurit hevosmuurahaiset nakertaneet saunan seinän alimmat puut jo pois vai joutuuko kana- ja moottorimökkerön kivijalkaan vastaavan mössön poispuhaltamaan itse, mokomat laiskurit. Sablar mitä sakkia, eivät popsi mitä tarjotaan mutta kaikkein keskeisimmästä osaa julkisivua ottavat kaavoitukseensa omat tonttinsa. Vieläkin osaa ottaa päähän. Piha on kekomuurahaisten asuinalue mutta miksi kyykäärmeillä ja vaskitsoilla ei ole mitään sitä vastaan? Ja kuinka myyriä ja hiiriä aina vain on ja on, mikä tässä mättää? Tosi kumma kansoitus. Ei mene niin kuin kirjat väittävät että tulisi mennä. En väitä että tieto olisi kirjoissa väärin, vain että pikkuväki ei ole meillä niitä lukenut tai ei ainakaan tottele niiden väitteitä. Se sopii hyvin.

    VastaaPoista
  8. Clarkin sarjan kirjaa saa divarista nimikkeellä Länsimainen perintömme - hyvä taidehistorian yleisesitys, jopa sarjaa raikkaampi. Bronowskin Ihmisen vaiheet löytyy myös divareista. Se on hieman sekavahko kirjana, mutta sarja on mielenkiintoinen ja kertoja tosiaankin hyvä - ja melkein aina olennaisten asioiden äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarkin sarjan alkuperäisnimihän oli Civilisation. Suomalainen tulkinta on parempi. Bronowski osasi selittää termodynamiikan pääsäännöt paremmin kuin kukaan siihen asti.

      Jokos Carlo Rovellia on suomennettu?

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Clarkin sarjan alkuperäisnimihän oli Civilisation. Suomennos on parempi. Bronowski osasi selittää termodynamiikan pääsäännöt paremmin kuin kukaan muu siihen asti.

      Jokos Carlo Rovellia on suomennettu?

      vuorela, tampere

      Poista
  9. Ääni ja olemus, kirjoitti Anonyymi eilen. Mitä vanhemmaksi ja hitaammaksi tulen, sitä sietämättömämpää seurattavaa on brittien tapa puhua. Me sysisuomalaiset ja kiinalaiset puhumme vain suulla, britit koko naamalla, ylä- ja joskus alaraajoillakin. Attemborough ei ole levottomin, eräs mies jonka nimi on kuin risuaitaa (Pekka Tiilikaisen vertaus) on pilannut muuten hienon kuvataiteen tyylikausia esittelevän sarjan ylellä. Kädet nykivät, pää ei tahdo pysyä kameran etsimessä, katsojan luolamiesreaktio sanoo, että tuo lajitoveri on hengenhädässä. Sairauskohtaus? Myös monet brittidokumentit on elävöitetty pilalle audiovisuaalisella krääsällä; kieputusta, omituisia tehosteita, liian kova vauhti.....saksalaiset ja ranskalaiset tekevät silmää hiveleviä dokumentteja, jotka hengittävät samaan tahtiin kuin vanha ihminen. Tv-estetiikkaa voi luonnehtia käsitteellä ADHD, onneksi on vielä joitakin perinteisiä tuotantoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että Arska osaa. To keep a stiff upper lip. We wouldn't have it any other way. Olemmehan toki kaikki snobeja?

      Todistus kaikille elävänä kuvana esitetyille väitteille on sanottu olevan proof by violent waving of the arms and raising of the voice. Tämä pitänee pitkästyttävästi paikkansa. Vilkkuvaloja ja palkkaorkesteria unohtamatta.

      Katsokaapa YouTubesta kun Neil Hardwick haastattelee Juicea. Asia ensin, siinä se.

      Poista