Suomi-tekoni

Muutetaan keskeinen kadunnimi.

Tehdään Hämeentiestä Tannerintie.

Siten se rinnastuisi Mannerheimintiehen, joka oli ennen Turuntie. Siten se toisi kartalla ja nimistössä esiin itsenäisen Suomen kaksi välttämätöntä puolta.

Kieltäydyn nimittämästä niitä puolueiksi. Ei Mannerheim tiettävästi kuulunut mihinkään puolueeseen. Tanner oli tosi puoluemies, mutta ei-koulutetun väestönosan oppima taito perustaa itse omat liikkeensä ja järjestönsä oli historiassamme yhtä tärkeä kuin se toinen puoli, johon kuuluivat muun muassa arvostamani suojeluskunnat ja lotat.

Sota ja vaikeat ajat selvitettiin kuitenkin suurilla ponnistuksilla, ja vasemmisto- ja ammatillisia järjestöjä on syytä kunnioittaa, vaikka ei kannattaisi niitä. Runoilija joka nimesi sotien välisen ajan Tannerin tasavallaksi, ei ollut ihan väärässä. Tosi Tannerin tasavalta jatkui sotien ajan ja sodan jälkeen aina Kekkosen kenraalikuvernöörikauteen asti.

Jos tämä ehdotukseni Suomi-teoksi on toteuttavaksi liian raju, nimetään sitten Sörnäisten rantatie, joka on sekin täynnä entisen Elannon ja siis pääjohtaja Tannerin muistoa. Mielestäni Sörnäisten rantatie on näitä sinänsä tarpeettomia geograafillisia nimityksiä, joihin minun mielessäni ei liity mitään erikoista.

Kolmas vaihtoehto olisi Siltasaarenkatu, mutta tuolla nimellä on omaa historiaa.

Kotoisin Tanner oli Ruoholahdenkadulta, niistä sadan markan villoista, joista muutamia on säästetty.

Hiukan erikoista että sosiaalidemokraattina ministerinäkin toiminut Matti Paasivuori on saanut kadun nimiinsä. Hän oli merkittävä poliitikko ja keskeinen toimija tärkeissä tilanteissa.

Säästöpankinranta on muuten lystikäs nimi. Seudulla ei tiettävästi ole toiminut mitään Säästöpankkia. Muistelen lukeneeni, että siellä jossain oli yksi kaupungin monista kapakoista, ja ylioppilaatkin kantoivat sinne rahansa ”kuin säästöpankkiin”.

Mannerheimintie sai nimensä Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi vasta 1942. Sen jälkeen ainoa mieleen tuleva keskustan kadun nimenmuutos on Hallituskadun pätkän nimeäminen Yliopistonkaduksi.

Vaatisin Urho Kekkosen kadun muuttamista takaisin Kampinkaduksi. Vaikka Kekkonen asui Hämiksen talossa, joko hänelle olisi pitänyt antaa kunnon katu (Mechelininkatu olisi ollut hyvä, tai Nordenskiöldinkatu) tai sitten jättää merkkimies kadutta.

Perinteitä kyllä oli. Helsingin keskustan kadunnimistä merkittävä osa on tsaarin Venäjän hallitsijoiden ja hallitsijaperheiden etunimiä ja viittauksia venäläisiin ritarikuntiin kuten Yrjönkatu.

Kova keskustelu käytiin Unioninkadusta. Kaupungin herrat ehdottivat Aleksanteri I:n vierailun yhteydessä 1819 uuden kadun nimeksi Aleksanterinkatua ja komealle poikkikadulla hallitsijan puolisin Elisabethin nimeä, suomeksi Liisankatu. Aleksanteri kuitenkin määräsi nimeksi Unioinkatu Suomen suuriruhtinaskunnan valtakuntaan yhdistämisen kunniaksi, ja hänen oman nimensä sai sitten eräs poikkikatu vuonna 1833.

Wikipedia tietää, että itsenäisyyden alkuvaiheessa nimen muuttamisesta keskusteltiin kovastikin ja sijaan ehdotettiin muun muassa Itsenäisyydenkatua. Ajatus ei toteutunut. Miksi ei, siitä ei ole tietoa.

Itsenäisyyden alkuvaiheessa vanhat nimensä menettivät Konstantininkatu ja Vladimirinkatu ja Antinkadusta (P. Andreas) tehtiin Lönnrotinkatu ja Nikolainkadusta Snellmaninkatu.

Muutoinhan meillä on helpon tietokilpailun tarpeiksi paljon huoattavien henkilöiden etunimien mukaan nimettyjä katuja – Ludviginkatu (Engel), Fabianinkatu (Langenskiöld), Robertinkadut (Rehbinder) ja useita muita.

Maalaispoikana ihmettelen kadunnimeä Erottaja. Mielestäni erottaja on henkilö, joka toimii yt-neuvotteluissa, joissa ihmisille annetaan potkuja. Ruotsiksi Erottaja on ”ero”, skillnaden.

Joku ei varmaan haluaisi asua Tannerintiellä. Ei se mitään. Moni asuu Taavetti Laitisen tiellä tietämättä, kuka oli Taavetti Laitinen. Sietäisi tietää. Merkittävä henkilö.

Vauhtiin päästyä voisi muutenkin vaihdella nimiä. ”Helsinki-Vantaan lentoasema” on epäkäytännöllinen ja omituinen. Eikö olisi konsensus-henkistä muuttaa sen nimeksi Paasikiven lentoasema.

Suomi oli Tannerin tasavalta osittain siksi, että Paasikivi keskittyi keräämään itselleen optioita (tantiemia) Kansallispankissa eikä sekaantunut politiikkaan muutoin kuin äärimmäisen hulluuden hapuillessa valtaa.

Paasikiven linja unohdettu maineteko oli Kokoomuksen puoluekokous, jossa tehtiin selvä pesäero Isänmaalliseen kansanliikkeeseen ja saman tien äärioikeistolaisiin pikkuporukoihin. Linkomies on tunnustanut muistelmissaan, miten ikävältä tuntui, kun Paasikivi kiskoi hänetkin maan pinnalle. Tämä tapahtui siis 30-luvun puolivälin aikoihin, selvästi ennen sotia.

Roti pitää olla. Minulle henkilökohtaisesti ”Helsiknki” on kummallinen, taustaltaan epäselvä nimi, joka muistuttaa, miten eräät Uudenmaan niemet kuuluivat Helsingelandiin eli muodostuvaan Ruotsiin ja toiset, kuten Kirkkonummi, Paadisten luostarille, eli ehkä Tanskalle, mutta kuitenkin muodostuvaan Viroon.

En kuitenkaan ehdota nimen muuttamista, niin suosittua kuin sellainen onkin etenkin yhtiöiden maailmassa. Sortavala olisi kyllä tavattoman kaunis nimi, ja kaupparekisterin mukaan käyttämättömyyden vuoksi vapaa.

Tai sitten Viipuri takaisin…

(Kuvassa Helsingin Heikinkatu 1939)