Hirven rahkeet

Outi Lauhakankaan ”Svengaa kuin hirvi. Sanontojen kootut selitykset” (SKS 2015) taitaa olla hyvä kirja, koska se herättää lukijassa sekä jatkuvaa uteliaisuutta että halun inttää.

Sananlaskuja meistä useimmat ovat oppineet inhoamaan. Isö, äiti tai täti ovat toistelleet jotain, tavallisesti väärässä paikassa sopimattomaan aikaan ja hyvin usein loukkaamistarkoituksessa.

Jotkut harvat, kuten Lauhakangas ja hänen isävainajansa akateemikko Matti Kuusi tutkivat silti sananlaskuja. Se on kansanrunouden tutkimusta eli folkloristiikkaa. On sellaisiakin ihmisiä, jotka tutkivat puolilahoja seipäitä ja palikoita ja vaativat kotiseutumuseoon katsomaan niitä. Järkevä ihminen viettää tietenkin mieluummin sen ajan kuohuvan oluttuopin ääressä.

Sananlaskuja tunnetaan käytännössä kaikista kulttuureista. Erikoisen pahamaineinen on Vanhan Testamentin tuon niminen kirja.

Edellä oleva on tarkoitettu piruiluksi. Sillä houkutellaan lukijaa jatkamaan. Nimittäin sananparsi ja varsinkin sanonta (”svengaa kuin hirvi”) herättää jatkuvasti kaikissa yhteiskuntaluokissa ja maan jokaisella jäljellä olevalla huoltoasemalla loputtomia keskusteluja ja syviä intohimoja. Niitä käsitellään jatkuvasti mediassa.

Kuulun niihin, jotka saavat näppylöitä, kun joku esittää ajatuksen ”pitkässä juoksussa” ja ”päivän päättyessä”. ”Saada näppylöitä” muuten on tyypillinen lentoilmaus.

Huonot ja hyvät sanonnat eivät ole kielen suola, vaan kielen proteiineja. Idiomit eli kuvailmaisut muun muassa osoittavat äidinkielen. Suomen kielessä alkusointuiset uhkaukset esimerkiksi ovat suosittuja sujuvuuden merkkejä. Poliitikko N. pitäisi työntää ”pää edellä pärehöylään” tai hänelle sietäisi ”antaa tunti turpaan”.

Sanonnat ovat peräisin jostain tuntemattomasta lähteestä tai ne liitetään oikein tai väärin tunnettuihin teoksiin. Lähde voi olla Uuno Turhapuro tai Pekka Puupää tai Lauhakankaan usein Väinö Linnaa vanhemman armeijan kielenkäyttöön sisältyvien sanontojen (”ei saa jäädä tuleen makaamaan”) ”Tuntematon sotilas”.

Wellerismi on yksi sanonnan muoto (”Töihin töihin, mutta ei kaikkiin töihin, sanoi Lapatossu”). Termi on peräisin Dickensin romaanihenkilöstä. Ilmari Turjan ”Särkelä itte” -näytelmässä ja elokuvass Aku Korhosen esittämä hahmo tuntuu osaavan puhua vain wellerismeillä (”sano Siirakki” jne.)

Vähäpätöisten ja voimille käyvien hokemien rinnalla on kielellisiä päähänpistoja, jotka ovat johtaneet miljoonia ihmisiä, jopa varmaan kuolemaan. ”Meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse.” ”Verta, hikeä ja kyyneleitä.”

Jo ennen ensimmäisen maailmansodan aselepoa 1918 myöhempinä vuosikymmeninä äärimmäisen turmiolliseksi osoittautunut ”tikarinpisto” oli Saksassa laajassa käytössä. Sitten Hitler aseenkantajineen otti sen ahkeraan käyttöön.

Se on muuten aseenkantaja. Aisankannatta on mies, jota esimerkiksi vaimo pettää vieraan kanssa ja joka on niin hölmö ettei huomaa sitä, vaikka kaikki muut huomaavat.

Täytyy olla ikää ja maalaistaustaa, että ymmärtää. Tosimies valjastaa eli laittaa hevosen aisoihin, ja hanttimies menee hevosen toiselle puolelle pitelemään siksi ajaksi toista aisaa. Joissakin tapauksissa hän leimautuu samalla henkilöksi, joka ei osaa muuta. Hän on ikään kuin kävelevä naulakko, joka saa tehtäväkseen pidellä kaverin takkia siksi hetkeksi kun tämä vetää poliisia turpaan.

Tikarinisku oli selitys, täysin valheellinen, että Saksan armeija oli voittamaton ja olisi voittanut koko sodan, elleivät kommunistit ja sosialistit olisi kotirintamalta käsin puukottanet heitä selkään aloittamalla levottomuudet, jotka johtivat aselepoon ja Versaillesin ”häpeärauhaan”.

Selitys sivuuttaa kevyesti (suotta) suuresti kunnioitettujen Ludendorffin ja Hindenburgin paniikin ja hätäiset ilmoitukset, että taisteluissa on kärsitty tappio, sota on hävitty ja rauha tehtävä. Asianomaiset itsekin unohtivat nämä viestinsä tuota pikaa, ja Saksa oli ”voittamaton” taas toukokuuhun 1945,

Sanonnat ovat siis hyvin lähellä poliittisia iskulauseita (”kyllä kansa tietää”), (”missä EU siellä ongelma”), jotka ovat sitä tehokkaampia, mitä epämärääisempiä ne ovat. Lapuan Liikkeen ”pyykki on pantu ja pysyy” oli jo omana aikanaan myös toistelijoilleen merkitykseltään epäselvä. Pyykki ei viitannut puhtaisiin vaatteisiin vaan rajamerkkiin, mutta miten tämä niveltyi poliittiseen tilanteeseen, se jäi arvailujen varaan.

Lauhakankaan kirjassa ovat hyvin esillä kieliopilliset muotirakenteet. Tänä päivänä hyönteisen piston aiheuttamaa allergista reaktiota ei hoideta aloittamalla jollain valmisteella, vaan ”mennään antihistamiini edellä”.

Olisiko taustalla television speksiohjelmista tunnettu ”näillä mennään”, joka on korvannut muodon ”lähdetään tästä” tai ”sovitaan näin”?

Sanontojen sosiaalinen arvo näkyy uudistumisesta. Sellainen ihminen on tyytyväinen itseensä, joka käyttää kuulijoille outoja kielikuvia ja osaa välttää vanhentuneita.

Lauhakangas listaa vertauksia aloitta Kaurismäen repliikistä ”aika rientää kuin hirvi”, joka muuten lienee sukua Marx-veljesten ”Time flies like banana” -kehitelmällä, joka ei suomennu. Siinä mennään eteenpäin banaanikärpäsestä (banana-fly). ”Tarkkaa kuin rusinoiden rypistely”, ”kiinni kuin Alko jouluna”, ”ulkona kuin tupakkapaikka”, ”silmät kuin Skodan jarrupalat”, ”huutaa kuin mummo uunissa”.

Huvittavaa. Kirjan nimi ”Svengaa kuin hirvi” saattaa olla peräisin Juice Leskiseltä 1981 – ”Svengaa kuin hirviö”.