Ajattelin ahvenia

Otsikko liittyy eiliseen, kirjoitus ei. Syyllistäisi isävainajani ja muistini syöttää kuvaa, jossa jonkun pitäisi paukuttaa ulkoläksyä mutta silmistä näkee, että ajatukset harhailevat. Asianomainen kakara ajattelee ahvenia eli niitä näitä.

Tarkoitus on kirjoittaa tähän vakavasti ja vetoavasti, että julkisen ja yksityisen rajapinta on se suuri ongelma, joka on ratkaistava ja joka ratkaistaan. Yksinkertaiselle kansalle yksinkertaiset poliitikot esittävät tämän kysymyksenä postin tai rautateiden tai maanteiden ”omistamisesta”, ehkä harhaanjohtavin viittauksin verovaroin kartutettuun kansallisaarteeseen.

Sen olin huomannut kauan sitten, ettei demari Rinteestä tule suurmiestä. Eilen hän sanoi olevansa juristi. Se oli hyvin sanottu. Hänen valtionyhtiöistä sanomansa panee kysymään hätääntyneenä, missä on oikeustieteellisen tiedekunnan laadunvalvonta. Osakeyhtiön perussäännöt vähemmistösuojasta yhdenvertaisuussääntöön ja rahoitusvelvollisuuteen ovat pääsykoeasioita.

Kuinka moni huomasi hyvää juridiikkaa eilen – KHO:n ratkaisut konsernin sisäisten rahaliikkeiden verotuskohtelusta olivat käänteentekeviä. Olen odottanut monta vuotta, milloin tuomioistuin uskaltaa käyttää simulointipykälää (oikeustoimelle on tahallaan annettu väärä muoto).

Näitäkin ajatuksia nousi mieleen, kun eilen tutustuin pankkielämään nykypäivän Helsingissä. Sain osuuspankissa erinomaista ja asiantuntevaa kohtelua, mutta en voinut olla muistamatta samoissa huoneissa 1991 istunutta pankinjohtajaa, jota olin pahemassa linnaan. Teko oli katukielellä ”kickback”. Pankki-ihminen antoi puliukoillekin kassillisen rahaa velaksi sillä ehdolla että sai ”tiskin alta” neljänneksen lainan summasta itselleen, omaan taskuunsa. Siitä on siis neljännesvuosisata.

Verotuslaki on yksinkertaisempi, mutta tuo menettely muistutti muun muassa kavallusrikosta. Olen kauan surrut, että rikoslaissa veronkavalluksen nimi muutettiin veropetokseksi. Luottopetos oli hirvittävän sotkuinen käsite jo kauan sitten, kun Kalle Ståhlberg kirjoitti asiasta väitöskirjan.

Eräät konserneissa eli osakeyhtiöiden yhteenliittymissä vallitsevat käytännöt ovat jokseenkin rikollisia mutta hyvin vaikeita todistaa.

Todistaako se muuten mitään, että sekä eteväksi tiedetty hovioikeuden presidentti (edellä mainittu Kalle) että niin ikään huipulle noussut KKO:n presidentti Heinonen väittelivät talousrikoksista? Heinosen väitös oli velallisen konkurssirikoksesta. Poliisissa monissa johtotehtävissä toiminut Markku Salminen -vainaja kirjoitti hänkin opinnäytetyön epärehellisyysrikoksista.

Asia on niin, että jos joku juo rahansa ja jättää verot maksamatta, teko ei ole rikos. Maksukyvyttömyydestä ei voi rangaista. Siitä on kulunut aikaa, vähän yli kaksi tuhatta vuotta, kun velallisten yhteen juoksussa (concursus – konkurssi) saamamiehillä oli niin halutessaan laillinen oikeus paloitella velallinen saataviensa suhteessa. Mahtoi siinä olla mittailemista.

Edellinen kappale oli vihjaus valtionyhtiöiden ongelmaan. Kun nyt toistellaan, että valtiolla pitää olla sellaisiakin omistuksia, joiden tarkoitus on lähinnä tuottaa liikevoittoa, haluaisin nöyrästi huomauttaa, että valtion varainhallinnassa on sivuutettu rikosoikeudellinen puoli.

Mielestäni olisi syytä miettiä, onko sopivaa ja edes aivan laillista, että valtiovarainministeriön tai oikeusministeriön alaisuudessa toimiva valtion virkamies kuuluu valtionyhtiön hallitukeen. Ei tarvitse olla kokoomusministeri unohtaakseen, mitä esteellisyys tarkoittaa ja ettei se ole aina laillista, että kiertää pöytää kuin kissa kuumaa puuroa esiintymällä vuoroon myyjänä ja vuoroon ostajana.

Perustutkinnon suorittajille riittää tiedoksi hyvin, että valtio veronkantajana ja valtio osakkeenomistajana ovat aivan eri asioita. Tämä kanditason sääntö ei kuitenkaan ole totta. Mitä maallikkolukijat sanoisivat, jos ministeriön virkamies nostaisi erittäin muhkeita palkkioita esimerkiksi venäläisen yhtiön hallituksen jäsenyydestä? Jos Esko Aho aikoo todella mennä Putinille pankkiiriksi, hän ei ole enää virkamies ja hänen turvallisuuspoliittiset tietonsa lienevät vanhentuneita.

Valtion osaomistaman yhtiön hallituksen jäsen voi joutua vahingonkorvausvastuuseen tai jopa saada rangaistuksen laiminlyönneistään tuossa tehtävässä.

Valtion sisäisestä tiedottamisesta ehkä annettuja sääntöjä ei ole kerrottu sivullisille. Tätä nykyä rikoslain sisäpiiririkokset on säännelty aika kireästi ja rangaistukset voivat olla tuntuvia.

Onko mahdotonta ajatella tilannetta, jossa valtiota edustava hallituksen jäsen olisi rikosoikeudellisesti sisäpiiriläinen.

Onko aivan mahdotonta ajatella, että tuollaisella hallituksen jäsenellä olisi tilaisuus vihjaista esimerkiksi verolainsäädäntöön valmistellusta muutoksesta?

Voiko esimerkiksi Suomen valtio esimerkiksi Stora Enson kautta syyllistyä kartellilainsäädännön kieltämään menettelyyn määräävää markkina-asemaa käytettäessä.

Todennäköisesti olen vain itse tyhmä. Toinen vaihtoehto on, ettei tätä julkisen ja yksityisen rajapintaa ole mietitty kunnolla sitten Esko Rekolan päivien.

Ja mitä monopoleihin tulee, tervehdin ilolla väkevien oluiden ja lonkeroiden tuloa kaikkiin kauppoihin.

Aina sanotaan, että vakavien terveyshittojen takia alkoholin vähittäismyynti on luonnollinen monopoli ja siksi valtio harjoittaa sitä. Perustelu ei ole oikein hyvä, koska se tarkoittaa, että valtiolla on etuoikeus tai yksinoikeus aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. – Onneksi ei keksitty määrätä, että nelosoluen nauttiminen oman asunnon yhteydessä kerrostalon parvekkeella voidaan yhtiökokouksen päätöksellä kieltää, jos pärskeitä voi kulkeutua naapuriin.