Verot verta juo

Olisiko valtio yhtiöitettävä tai yksityistettävä?

Ajatus ei ole uusi. Eilinen veteraanipäivä palautti mieleen lapualaisten (väitetyn) ehdotuksen ottaa talvisodan Taipaleen lohko urakalle. Lapualaiset ja kauhavalaiset vaikenevat mielellään siitä, että naapurirykmentti ei ollut heidän päiväläisiään. Siellä vuorotteli kaksi rykmenttiä. Se toinen, jonka työn jäljessä ei ollut mitään huomauttamista, oli koottu köyhien pitäjien miehistä, Suomenselän valmiiksi vähäosaisista. Kun Tuuri kirjoitti pohjalaisista, Yrjö Jylhä kirjoitti siitä toisesta.

En tiedä, mihin ”Internationale” viittaa kertoessaan, että verot köyhälistön verta juo. Köyhälistö tarkoitti ihmisiä, joilla ei ollut varoja edes välittömien tarpeittensa tyydyttämiseen eli tuskin syömiseenkään. Veroa heistä ei kyennyt kukaan puristamaan.

Ymmärrän että tämä ja myöhemmät työväenlaulut tarkoittavat ”lisää liksaa”. Röyhkeät raharuhtinaat riistävät eli eivät maksa tarpeeksi palkkaa metallityöläisille ja satamatyöläisille.

Pentinkulman miehet näkivät, ettei kartanon patruunaa nähty viikatteen varressa. Pehtoori eli rahapalkkaa nauttinut työnjohtaja nähtiin, ja syntyneessä kilpailuissa hän otti ja hävisi Akseli Koskelalle. Koska Koskelat olivat pappilan torppareita, Akseli oli kartanon pellolla hankkimassa raha-ansioita. Torppari maksoi maastaan tekemällä työtä taloon, siis pappilaan. Termi oli ”taksvärkki” eli päivätyö. Torpan vuokra märiteltiin miespäivinä, naispäivinä, hevospäivinä.

Tässä on tietenkin puhe veroparatiiseista.

Haluan huomauttaa omasta puolestani keskusteluun, joka velloo, että eräs tunnettu veroparatiisi on Suomi.

Valtion pussi on pohjaton kaivo. Pohjaton kaivo tarkoittaa täsmälleen samaa kuin pohjavesi.

Suomessa on hyvä pohjavesi, eikä se ole loppumaan päin. Maapallonlaajuisesti makea vesi on seuraava kriisihyödyke. Afrikka on kuivumassa kovaa vauhtia.

”Scientific American” (March 2016) kirjoittaa samaa kuin nykyinen, parempi historiantutkimus. Jos hallinto ja muut herrat toimivat huonosti, heidät voi tappaa (Stalin & Mao) mutta parempi keino on vain vaihtaa heidät toisiin. Talonpoikia ei voi vaihtaa (Stalin & Mao melkein onnistuivat ja tuho oli lähellä).

Scientific American siis otsikoi ”Syyrian ilmastopakolaiset” ja kertoo yksityiskohtaisesti pohjaveden katastrofaalisesta katoamisesta vuodesta 2006 alkaen. Molempia maailmansotia muuten edelsi kuuma ja kuiva kausi. Kesät 1914 ja 1939 olivat aivan poikkeuksellisia.

Valtakuntia on sammunut. Yksi epämääräinen selitys on ”eroosio”. Syyria ja Kreikka olivat kerran metsäisiä, viljavia alueita. Maya-korkeakulttuurin nopea tuho johtui ainakin osittain makean veden ehtymisestä. Missä määrin Kiinan yhteiskunnalliset vaivat viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana liittyvät hajoaviin kanava- ja kastelujärjestelmiin, sitä en tiedä riittävän tarkasti. Missä määrin pelaaminen kastelun kanssa vaikutti Neuvostoliiton tuhoon, sitä saa arvuutella. Tyhjäksi kuollut Aral-järven alue lienee esimerkki, eikä ainoa.

Syyrian yhteydessä tai yleisemmin sotaisan islamin yhteydessä puhutaan yleisesti öljystä. Toinen neste, vesi, voi olla tärkeämpi asia.

Verotonta paratiisia ei ole olemassa. Eedenin yrttitarha on kukaties ollut; heijastumia on muinaiskirjallisuudessa muuallakin kuin Raamatussa. Paikka olisi saattanut olla Eufratin ja Tigrisin välissä siellä, missä on viimeksi kuluneet vuosituhannet ollut enää papyrysrämeitä. Luultavampaa on että kerran hedelmöineen alueen päällä on nyt Persianlahti, suolainen vesi.

Joen pakottama paikoillaan asuminen merkitsee veroja. Raha virtaa alamäkeen. Lähes kaikki vanhimmat säilyneet kirjoitukset koskevat veronkantoa ja jokiliikennettä, pronssikaudella myös rannikkopurjehdusta.

Valtion ikuinen ongelma on pitää yllä veronkantojärjestelmää, joka ei maksa enempää kuin tuottaa. Panama lienee esimerkki globalisaatiosta. Hiiret jyrsivät reikiä veronkantajien verkkoihin.

Sekä Euroopassa että ympäri maailman ongelmana ovat huonot hallitukset. Kukaan ei muista vihata Sveitsiä, joka on verokeitaista perinteikkäin. Hallinto on niin hyvä, että sen toiminta on ennakoitavissa.

Ilmennän ajatuksiani lyhyellä kertomuksella Italialaisesta torpedosta. Se ei näyttäisi liittyvän verotusongelmaan, mutta liittyy.

Kun firma on joutumaisillaan oikeuteen patentin loukkauksesta pahassa paikassa, kuten Englannissa, jossa on riuska tahti ja hyvät tuomarit, se panee vireille negatiivisen vahvistuskanteen omasta patentistaan esimerkiksi Italiassa. Loukattu osapuoli joutuu saapumaan sinne ja yleensä esittämään oman kanteensa samassa yhteydessä.

Tulos on yleensä toimiva, loukkaajan kannalta, kiitos mm Luganon ja Brysselin sopimusten. Hyvän tuomioistuimen kauhut vältetään ja esimerkiksi Milanossa on hauska istuskella kahviloissa sen epätodennäköisen mahdollisuuden varalta, että juttu huudettaisiin joskus esiin.

Nimitys johtuu siitä, että Italiassa kestää vuosia ennen kuin jutut saadaan edes alustavasti vireille oikeudessa, ja itse menettely onkin sitten tosi hidasta. Tuomareiden ammattitaidosta ei ole tietoa, ainakaan myönteistä. Belgia on samanlainen. Belgialainen torpedo on sama asia.

Temppuilemalla mahdollisimman huonon maan ja siis sovellettavan lain taataan se, ettei asia ratkea ikinä.

Tämän takia pidän tyhmänä viedä yhtiöitä Panamaan tai edes Luxemburgiin. Veron ankaruudella ei ole lopulta suurta merkitystä, koska liiketoiminnan tarkoitus on siirtää myös verot kuluttajien (”talonpoikien”) maksettavaksi hinnoissa. Tärkeää on, etteivät transaktiokulut karkaa eikä toiminta pääse rämettymään kuin papyrussuo.