6. huhtikuuta 2016

Ulkosatama



Verot pitäisi poistaa…

Suomessa vielä ennen sotia verojen merkitys ja verojen maksaminen oli jotain aivan muuta kuin myöhemmin.

Kaksi asiaa on muuttunut ratkaisevasti. Toinen on ajattelutapa eli mentaliteetti. Toinen on valvonnan tekniikka.

Kauan sen jälkeen kun oikeaa valtion rahaa alkoi olla kierrossa valtio keräsi merkittävimmän osan tarvitsemistaan varoista tulleilla.

Venäläinen virkamiesten lahjonta johtui alkujaan rautateistä, niiden puutteesta. Sotilaiden ja kuvernöörien ja pikkuvirkamiesten odotettiin hankkivan elantonsa saalistamalla. Virkamiesten metsästäjä-keräilijä-kulttuuri oli niin mieluisa, että jotkut näkevät sen jatkuvan edelleen Venäjällä. Joissakin maissa, joista Suomi saattaisi olla esimerkki, on ehkä menty liiankin pitkälle valvomalla, etteivät voudit varasta. Erilaisissa ruljanssiriihissä ministerit leikkaavat kuin hullut räätälit ja tarjoavat porkkanaa eräille, mutta eivät virkamiehille.

Mitä sanoisitte, jos ehdottaisin leikisti, että samalla kun liike-elämän tuloksettomiksi osoittautuneet bonusjärjestelmät pantaisiin ahtaalle, eräille virkamiehille myönnettäisiin esimerkiksi toimenpidepalkkion nimellä mahdollisuus lisätuloihin?

Jospa verohallinnon talousrikosten tutkijat saisivat tuntuvasti rahapalkkioita esiin kaivamistaan verokätköistä? Heidän työnsä on hyvin vaivalloista ja välineet ja keinot ovat vajavaisia. Tämän asian tiedän, koska olen itse käyttänyt kymmenien kuukausien työajan talousrikosasioihin perehtymiseen. Tiedän senkin, että tuo toiminta vaatii jatkuvaa kouluttautumista, koska muuntokikkailu on sääntö eikä poikkeus.

Eilen puheena ollut rakentamisen perustajaurakointi oli alkujaan välttämätön järjestelmä. Rakentaminen vaatii paljon rahaa ja jostain on löydettävä järjestelmä, jota käyttäen rakennustyön käytännössä toteuttavalla on varoja rakentaa suunnitelman mukaisesti. Tuolla alalla kuten kaikilla muilla aloilla koijarit ja liipparit kulkevat mukana, joskus kärjesssä.

Järjestelmä oli siis myös innovatiivinen. Käytän mielelläni tätä esimerkkiä, koska komitean jäsenenä jouduin kirjoittamaan perustajaurakointia koskevat lakipykälät, jotka päätyivät asunto-osakeyhtiölakiin ja osittain asuntokauppalakiin. Ne ovat nykyisessäkin laissa, onneksi monin kohdin parannettuina.

Välihuokauksen osoitan kommentoijalle, joka viittasi väitteeseeni pankkien papereiden heikosta tasosta sanomalla, että tottahan pankki aina pitää huolen voitoistaan. Olen päinvastaisella kannallani. Kun nuorena en ruvennut kommunistiksi enkä harrastunut muistakaan ilmaan ajatelluista rakenteista, yksi keskeinen syy oli nuoren lakimiehen kokemus. Monta kertaa oli itku päästä, kun joutui näkemään, kuulemaan ja omin silmin toteamaan, etteivät riistäjät osaa riistää. Jospa veljet vasemmalla olisivat olleet oikeassa! Mutta kun eivät. Eivät nämä opiskelijatoverit liioin olleet tulleet ajatelleeksi, että duunarin luontainen vihollinen on toinen duunari ja että köyhien taistelu toisia köyhiä vastaan on armotonta ja kovaa.

Ongelmallista veronkierrossa ja erilaisissa huijauksissa on se, että se on niin vaikeaa. Oudot ja eksoottiset viritelmät eivät ole se vaikeus. Perusteet ovat vaikeita. Eilen ja näillä viikoilla olen jatkanut maankäyttö- ja rakennuslain ja siihen liittyvät asetuksen opiskelua; säädös on sen verran uusi (1999!) etten joutunut soveltamaan sitä tuomariaikoinani.

Myös sopuisassa ja järkevässä asunto-osakeyhtiössä on välillä selvitettävä tarkasti, mikä on yhtiön ja mikä osakkaan maksettavaa. Jos joku jossain Espoossa tai Sipoossa sanoo asunto-osakeyhtiönsä hallitukselle, että saanhan minä totta jumalauta hakata lattiaani reikiä niin kuin itse haluan, vetää putkia ja tulpata toisia, on aivan hyvä, että hallituksen puolesta vastataan selkeästi. Kun et saa.

Investointilamasta on puhuttu mutta ei tarpeeksi. Suomessa tarvittaisiin rahaa. On yksinkertaisinta lisätä työpaikkoja ja siten myös verotuloja perustamalla yrityksiä. Valitettavasti yritystoiminta on vaikea laji ja Suomessa perinteisesti huonossa huudossa.

Politiikassa ainakin kolme puoluetta toistelee Moskovan aikakauden äänenpainoja ja esimerkiksi myötäilee Putinia, vaikkei hän taida harrastaa mitään sosialismin suuntaista. Politiikassa moni pitää yrittäjiä jotenkin kelmeinä, lukuun ottamatta maatalousyrittäjiä.

Panaman rahat ovat poissa sekä verokannasta että investoinneista. Minusta on hyvin arveluttavaa hakea yksityisille rahoilleen ylimmän tuoton ulkosatama. Suomessa ne voivat tuottaa tyydyttävästi tai jopa hyvin.

Yritystoiminnan ja virkamiestyön välimuotoja on jatkuvasti käytössä. Aikaa lienee kulunut niin paljon, ettei se ole mikään paljastus, kun sanon, että 1991 pankkikriisin jälkiselvittelyssä alioikeudet, oikeuskansleri ja eräät asianajotoimistot tekivät erinomaista yhteistyötä. Vientiyrityksen tai pankin konkurssimenettelystä ei alioikeus esimerkiksi olisi teknisesti selvinnyt.

Eikö olisi miettimisen arvoinen asia, että jos joku veririkostutkija tarvitsee välttämättömästi rahaa paikatakseen kurjan murjunsa vuotavan katon, hänen ei tarvitsisi seisoa kadunkulmassa myymässä lyijykyniä metsästettyään päivätyökseen miljardeja?

Tämä ajatuspalloni on hauras. En ole sitä mieltä, että poliisimiesten pitäisi saada käyttää itse nuuskaamalla tai suoraan suoneen osa takavarikoimistaan huumeista.

Tulemme ennen pitkää lukemaan ainakin paremmista dekkareista (Sipilä, Rönkä jne.) miten voi käydä, jos huumepoliisilla on omia bisneksiä. Lehdistä olemme saaneet lukea asiasta paljon, myös sen, että ymmärrykseen vievää totuutta emme luultavasti koskaan kuule.

39 kommenttia:

  1. TV-lupatarkastajille maksettiin bonusta maksupinnareista. Mitä enemmän käräytit luvattomia katselijoita, sen enemmän tienasit. Tästä ei juuri puhuttu julkisesti, ymmärrettävistä syistä. Lupatarkastajathan olivat lähes poikkeuksetta poliiseja. Miksei voisi ajatella että myöskin talousrikollisia sekä veronkiertäjiä jahtaaville poliiseille maksettaisiin bonusta, mielellään ihan reiluakin, kunhan vaan saavat noita käräytettyä. Kannatan lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käräytettävä voi aina tarjota enemmän.

      Poista
    2. Ei niin merkittävästi enemmän, että virkamiehen kannatttaisi vaarantaa vakinaista virkaansa. Tässä on yksi rationaalinen peruste virkamiesten lahjomattomuudelle.

      Poista
    3. Lahjoman periaatteellinen toimintamalli tulikin näin näppärästi näytetyksi. Ihan kiva, kiitti.

      Toden totta, lämmöllä muistellenpa vain hyvinkin.

      Herranjesta.

      Poista
    4. Jos virkamies saa palkkansa kirjoittamistaan sakoista (siihen tämä johtaisi, esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea) seuraus on että niitä joko kirjoitetaan tosi paljon aiheetta tai että aiheesta puhutteluuun otettu selviää setelin sujauttamalla.

      Poista
  2. On rasittavaa, kun vasemmistolaisuus yhdistetään jatkuvasti vähä-älyisyyteen. Olisiko oikeisto tosiaan paitsi kyky- myös älypuolue? Esimerkit Suomesta ja maailmalta eivät mielestäni tue tällaista jakoa. On edelleen täysin rationaalista puhua työn ja pääoman välisestä ristiriidasta. Mytologiat ovat todellisia ja toimivat käytännössä hyvin. Joku tekee työtä, josta joku maksaa hänelle palkkaa. Maksajalle alkaa aikaa myöten kasaantua suureneva rahasäkki vaikkapa asianajotoimistoon. Asettumalla tämän peruslähtökohdan yläpuolelle siirtyykin jo "juridiikan, teologian ja taloustieteen" erikoisasiantuntijaksi. Richard Feynmania muunnellen voi silti perustellusti sanoa, että se joka väittää ymmärtävänsä taloustiedettä, ei ymmärrä taloustiedettä.

    Millaisen narraation (mytologian, kertomuksen, teorian, romaanin) omaksumme menneisyydestä ja tulevaisuudesta? Marxilaisen, jossa materialismi selittää ja määrää historian; vai idealistisen, jossa politiikka ja intelligentsia (näkymätön käsi) vapauttavat talouden kaikkien yhteiseksi onneksi? On huomattava, että Lenin ja nykylibertaarit ovat samaa mieltä valtion tarpeettomuudesta. Se olisi syytä lakkauttaa (armeijaa ja poliisia lukuunottamatta) riistämästä etuoikeutettuja: plutokratiaa ja nomenklatuuraa.

    Nykyinen vasemmistolaisuus ei kuitenkaan määrittele kantaansa näin, vaan se esiintyy (uskonnollis-)yhteiskunnallisena omatuntona, heikomman puolustajana. Se kannattaa vahvaa valtiota, jolla on myös kansantuloa tasaava verotusoikeus. Palkansaaja on yleensä aina heikompi kuin palkanmaksaja, joten on selvää, että vasemmisto on työväen puolue. On farisealaisuutta syyttää vasemmistoa siitä, ettei se edistä osa-aikatyöläisten etua (lue: halpatyövoiman lisäämistä).

    Nyt ero vasemmiston ja oikeiston välillä kulkee mytologiassamme itse asiassa kahden eri etiikkakäsityksen välillä. Oikeisto katsoo olevansa hyve-etiikan perustajajäsen (Platon-> Rand), kun taas vasemmisto perustelee valtapyrkimyksiään deonttisella, velvollisuusetiikalla (Kant->Rawls).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "On edelleen täysin rationaalista puhua työn ja pääoman välisestä ristiriidasta."

      Ei tarvitse kuin lukea Piketyn uusi teos - jos ei jaksa niin siitä tehty noin satasivuinen tiivistys. Tämän verotustietoihin perustuvan tutkimuksen mukaan 1913-1980-luvulle saakka tuloerot ja pääoma- ja palkkatulojen erot tasaantuivat. Sen jälkeen ne alkoivat kasvaa, eniten parhaimmin ansaitsevan prosentin kohdalla.

      Tätä ilmiötä osoittaa myös ns. varakkaamman väen henkinen eriytyminen omaan kuplaansa, köyhiä ei aidosti mielletä samanarvoisiksi ihmisveljiksi. Se on huolestuttavaa kun on lukenut Siltalan sisällissodan menttaalihistorian.

      Poista
  3. Katsoin MOTin ja Spotin mutta suuresta mediakohusta huolimatta ei esitetty yhtään vihjettä, että joku suomalainen olisi tehnyt rikoksen. Niitä tietenkin on. Median syyttäjälaitos julkistakoon kaikkien epäilyksenalaisten nimet. Rikos se on muutaman tonnin pimittäminenkin verottajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavan erilainen ensireaktio Obamalta ja eurooppalaisilta nyhertäjiltä. Jälkimmäiset valtiomiehet rypistelivät otsaansa, kun tämä on niin "valitettavaa vaikka ei ehkä laitonta". Obama aloitti sillä, että lakeja pitää muuttaa, mieluummin nyt kuin heti kohta.

      vuorela, tampere

      Poista
  4. Suomessa virkamiehen moraali on perinteisesti korkea, ja siihen liittyy ammattiylpeys, jopa niin, että koska palkka on tavallisesti vaatimaton, on eleetön ammattiylpeys sitäkin tärkeämpi. Työ tekijäänsä kiittää.

    Meillä on nykyään ollut jo kauan tulospalkkaus, joka on tyypilliseen tapaan epäonnistuneesti lainattu yksityiseltä puolelta sen jälkeen kun into asiaan sillä puolella on jo laantunut, ymmärtämättä yksityisen ja julkisen sektorin fundamentaalista eroa. Tulospalkkauksesta ei ole mitään hyvää sanottavaa varsinkaan kulttuuripuolella.

    VastaaPoista
  5. "Tämä ajatuspalloni on hauras" Siltähän se äkkiseltään näyttää. Kasvattaako yritysten määrän lisääntyminen jotenkin automaattisesti verotuloja ? Meinasin sanoa, kaikki meistä, mutta kun en tiedä, ovat pelanneet aikanaan Monopolia ( rekistöröity tavaramerkki ) luulen. Olenko taas väärässä, kun väitän kovimpien kapitalistien märän unen olevan joko kartelli tai luontainen monopoli. Täydellisesti toimivat markkinat taas syövät yrityksiltä voitot, joita tarvitaan osinkojen lisäksi toiminnan kehittämiseen. Revi siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Juuri senvuoksi tarvitaan valtiovalta pitämässä kartellit ja monopolit kurissa. Niin se toimii myös kapitalismin mallimaassa US:ssa, jossa anti-trust-lainsäädäntö syntyi jo 1900-luvun alussa vastavaikutuksena ns rosvoparonien aikakaudelle.

      Poista
  6. Kemppinen toteaa ”kun nuorena en ruvennut kommunistiksi enkä harrastunut muistakaan ilmaan ajatelluista rakenteista…” Aivan oikein, miksi pukea vapaaehtoisesti ajattelunsa päälle dogmaattista pakkopaita.
    Ainoat kannattamisen arvoiset ismit ovat pragmatismi ja humanismi. Monen ääriajattelijan mielestä tuo on haihattelua ja utopistista, mutta eivätpä he ole kovinkaan kummoisia saaneet aikaan. Riitelyä ja sotia vain, kaikkialla.
    /Y

    VastaaPoista
  7. "...tarjoavat porkkanaa eräille, mutta eivät virkamiehille.
    Mitä sanoisitte, jos ehdottaisin leikisti, että samalla kun liike-elämän tuloksettomiksi osoittautuneet bonusjärjestelmät pantaisiin ahtaalle, eräille virkamiehille myönnettäisiin esimerkiksi toimenpidepalkkion nimellä mahdollisuus lisätuloihin"

    Kannatan. Ns sportteliaikana tuo oli käytössä ja järjestelmä oli äärimmäisen tehokas.

    Jos nykyaikaan sovitettuna asian ratkaissut tuomari saisi 500 euroa ja vaikkapa alle 9 kuukauden aikaa ratkaistuna kaksinkertaisena, niin alkaisipa sukkula lentää, ei tarvitsi valittaa "raasburgin raastuvanoikeuteen" (EIT) juttujen viivästymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomelle Strasbourgissa juttujen viivästymisestä annetut langettavat tuomiot loppuivat jo viitisen vuotta sitten. Jotain satunnaista voi vielä olla. Mutta eihän mitään positiivista ole tapana kertoa.

      Poista
    2. Väheneminen johtuu nykyjärjestelmästä, jossa korvauksen saa jo Suomessa. Viivästykset jatkuvat, mutta ihmiset ostetaan rahalla hiljaisiksi. Mikä innovaatio.

      Poista
  8. "Kauan sen jälkeen kun oikeaa valtion rahaa alkoi olla kierrossa valtio keräsi merkittävimmän osan tarvitsemistaan varoista tulleilla."

    Täsmällisesti: tarvitsemistaan rahoista. Valtaosa varoista kerättiin luontoistuotteina ns veroparselleina. Tämä aiheutti tiettyjä ongelmia, jos maksuna oli vaikka tynnyri kapahaukia tai ruista ja se piti toimittaa nälkäiselle sotajoukolle.

    Myös virkamiesten palkanmaksussa tämä oli ongelma, johon hyvä ratkaisu paikallisvirkamiehelle oli virkatalo. Suuri ongelma oli suuremmat organisaatiot, esim. Turun hovioikeus.

    VastaaPoista
  9. "Rakentaminen vaatii paljon rahaa ja jostain on löydettävä järjestelmä, jota käyttäen rakennustyön käytännössä toteuttavalla on varoja rakentaa suunnitelman mukaisesti."

    Tyhmähkö kysymys: miksei käytetty pankkijärjestelmää, joka oli jo varhain kehittynyt?

    VastaaPoista
  10. "kommentoijalle, joka viittasi väitteeseeni pankkien papereiden heikosta tasosta sanomalla, että tottahan pankki aina pitää huolen voitoistaan. Olen päinvastaisella kannallani."

    Uskallan 1990-luvun pankkikriisin sotkuja pöydän takaa oman osani selvitelleenä olla eri mieltä. Aina kun ns pieni ihminen oli pannut nimensä pankin paperiin, hän joutui maksamaan niitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, joissa kohdalle sattui se rehellinen pankinjohtaja tai virkailija, joka kertoi, että takausta annettaessa takaajalle oli todella sanottu, että kyse on vain muodollisuudesta tai että takaus koski vain tiettyä velkaa eikä ollut paperin mukainen yleistakaus.

    Tuon 1990-luvun suuren laman kovuuteen pienten ihmisten erityisesti sukulaistensa taajien osalta vaikutti KKO:n tyyppiratkaisu 1991:10, jota alemmissa oikeuksissa uskollisesti sovellettiin.

    VastaaPoista
  11. "ymmärrykseen vievää totuutta emme luultavasti koskaan kuule."

    Kyse on korruption olemuksesta, kun riittävän kauan kuivin suin katselee toisten juomista haluaa lopulta itsekin kostuttaa nokkaansa, sopiva hype menestykseen sekä tietolähdetoiminta viimeistelee asian. Siellä missä on ollut riittävän laajamittaista huumerikollisuutta, on aina ollut myös korruptiota. Se mikä Suomessa on laiminlyöty on valvojien valvonta: olisi pitänyt olla muusta poliisisista riippumaton, mieluusti siihen hiukan vihamielisesti suhtautuva sisäinen osasto ("päänahan metsästäjät"). Meillä vain sinisilmäisesti luotettiin poliisin luotettavuuteen unohtaen, että yksittäinen poliisimies on ihminen ts. erehtyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinet täsmentää pyynnöstä mitä tarkoittaa riittävän laajamittainen huumerikollisuus?
      P-Korea?

      Kysyn sillä en ymmärrä mikä on huume- ja lääkerikollisuuden farmakologinen ero.

      Drugs are bad, m'kay...

      People are another ballgame, altogether?

      "Sillä kaikkeen on teillä lupa mutta kaikki ei ole teille hyväksi."

      Mielialalääke. Ajatelkaapa mitä pieni lapsi ymmärtää kun kuulee sanan. Onnellistuuko hän?

      Olemme doupatuimpien kansojen top ten:issä jo nyt.

      Se om myähästä ny.

      Poista
  12. "Politiikassa ainakin kolme puoluetta toistelee Moskovan aikakauden äänenpainoja ja esimerkiksi myötäilee Putinia"

    Kysymys on Venäjän (kulloisenkin) herran myötäilystä, siihen meillä on pitkä perinne aina Sprengtportenista lähtien, itse asiassa siitä lähtien kuin Tukholman herran myötäilystä luovuttiin. Ehkä tämä on kaikkien provinssien sairaus.

    VastaaPoista
  13. Jääkö näistä Kemppisen pakinoista oikeastaan mitään kenenkään mieleen? Jos ollaan rehellsiä. Tuutista tulee jorinaa ja vuodatusta päivästä toiseen vaikka mistä ja minkä verran. Määrä ei ei kuitenkaan ratkaise vaan laatu.

    Paljon puhetta, vähän villoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran näin on kehotan Sinua vaihtamaan blogia ja jättämään meidät muut, tyytyväiset lukijat rauhaan "kommenteiltasi".

      Poista
    2. Jääpä hyvinkin! Omakin kommenttisi jää.
      M.O.T.

      Poista
  14. Isoja uutisia keskiviikkona. Tarkoitan sitä, mitä tavataan kutsua soteksi ja jota Ylen toimittaja lähestyi, kuten muukin media aina, hyvin kapeasta vinkkelistä eli tässä tapauksessa polvensa kipeäksi saaneen naisihmisen kannalta. Mutta kysehän on väistämättä satakertaisesta enemmästä: koko yhteiskuntamme ja demokratiamme perustasta, vaalijärjestelmästä, alueellisesta identiteetistä, kaiken julkisen hallinnon ja viranomaisjärjestelmän mullistuksesta, verotusjärjestelmän syvärakenteesta noin niin kuin ensi alkuun. Kunnan käsitesisältö pannaan uusiksi, kuten monen moni muukin asia. Ja media - joidenkin kannalta varsin onnistuneen tarkoitushakuisesti - puhuu yhä pelkästään valinnanvapaudesta yksinkertaisimmissa terveyspalveluissa. Ja yhtiöitetäänkö myös sosiaalipuoli - eli vaikkapa sosiaalituista ja lasten huostaanotoista päättäminen? Sanottaisiin edes vaihteen vuoksi suoraan, että tarkoitus on panna koko Suomi uusiksi, maksoi mitä maksoi. Ihan eri juttu on sitten se, mitä hallitusporukka lopulta onnistuu tai epäonnistuu väsäämään aikaan. Oma luottamukseni ei ole kummoinenkaan, pikemminkin miinuksen puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Uusi identiteetti annetaan meille siis näistä suuralueista. Yksi Salosta Kokkolan rajalle, yksi Hangosta Uukunimelle, yksi Lahdesta Seinäjoelle. Ja kaikki tämä koskee satoja muitakin yhteisiä asioita kuin noita äsken mainittuja polvenleikkauksia. Ja sitten vielä: näiden suuralueiden epäitsenäiset (vai kuka komentaakaan ketä) aliosiot eli ns. maakunnat voidaan hallituksen kaavailun mukaan lakkauttaa ja sulauttaa johonkin toiseen, jos niiden taloudessa sattuu menemään huonosti. Mikä maakunta se semmoinen on.

      Poista
    2. Kieltämättä herää kysymys, mikä on sellainen "itsehallinto", joka saa taskurahansa valtiolta ja jota viisi superaluetta valvoo.

      Itse asiassa perusvirhe tehtiin 1960-70-luvuilla, jolloin valtio ryhtyi kehittämään hyvinvointivaltiota kuntien kautta maksamalla niille valtionosuuksi, joita laman tullen leikattiin. Olisi pitänyt pitää kunnat aidosti itsehallinto, joka toteutetaanniillä kunnallisverovaroilla. Jos valtio olisi halunnut jotain sen päälle, se olisi toteutettu valtion oman organasaation kautta.

      Poista
  15. Reward xxx $ Dead or alive. Pahat pojat jahtaamaan pahoja poikia. Verojen maksu ja perintä ovat ja ovat olleet kuolemanvakava asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että jos tappelisivatkin keskenään? Miksipä ei mutta kuinka kävisi yleisen lainkunnioituksen? Teko jos on selvästi vähentävä niin se on. Ellei se lisää, se nyt tässä erikseen sotkien sitten. Ota näistä nyt jotain selkoa, ja paaska siellä...

      Poista
  16. Tulee vanha kunnon Neuvostoliitto mieleen, kun seuraa valtamediamme kampanjointia ns. valemedioita vastaan. Siellähän totuus oli vielä enemmän valtion valvonnassa kuin nyky-Venäjällä, ja väärien mielipiteiden esittämisen lisäksi myös väärien totuuksien kertominen oli kriminalisoitu.

    Vastapainoksi syntyivät ns. Samizdat-julkaisut.

    Se tarkoitti seinälehtisiä, joita kiinniteltiin yön pimeydessä minne milloinkin, ja joissa toisinajattelijat kertoivat ikäviä totuuksia järjstelmästä. Kansa luki niitä kiihkeästi, vaikka vallanpitäjät väittivät niitä fasistien kätyreiden tehtailemiksi rikollisiksi valheiksi.

    Nyt nämä samizdat eli "valemediat" ovat sitten tulleet meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsalainen, teethän eron misinformaation ja disinformaation kesken?

      Poista
    2. Samizdatit eivät tietenkään olleet kumpaakaan. Sen sijaan nämä totuutta markkinointikeinonaan hyödyntävät v-mediat voivat sortua molempiin.

      Tarkoitukseni olikin kiinnittää huomiota siihen, että molempien synnyn ja tarpeen edellytyksenä on infovaje. Todellinen tai kuviteltu. Meitä on monia, jotka eivät tykkää siitä, että joku viisaampi taho määrittelee, mikä tieto meille on hyväksi. Onneksi on.

      Poista
  17. Ninpä se on että itäisillä naapureillamme on vanhempi valtiorosvo hitusen verran suositumpi ollut uuteen verrattaessa. Uusi ei ole vielä ehtinyt siihen määrään päästä...

    Etelänapamanner on kaiketikin Venäjän vihoviimeinen ulkoinen uhkaaja, ellei piskuinen valtioisemme sitten yritä rynniä tässä voittoa. Siispä - kuten on jo pidempään ollut mieluisaa siteerata - hyvänä kakkosena maaliin raahustanee Suomi?

    Tämä ottaen huomioon ettei suuriruhtinakuntaliitoksen purkua edeltävinä aikoina edennyt mikään ilman yhtä nk. 'vaaleanpunaista'; vähimmillään. Tepsivän kokoinen talouspaperi lienee vastannut ammattimiehen viikon palkkaa?

    Kymmenruplainenkaan ei enää ole sama.. ja ilmatkin ovat jollain tavoin reistailleet näiden uudempien hallitsijoiden aikana mutta minkä voi köyhä talonpoika? Tsaari on taivaassa ja Jumala kaukana.

    Suurempia palkkkioita eivät nauti tälläkään hetkellä presidenttimme, pääministerimme.. palkanalennusten parhaasta päästä laskut alkaaksemme.

    Esimerkin voiman vaikutus ei tepsine?

    Emme päättele tästä mitään, vai kuinka?

    Oudoksuisin periaatteellisista syistä (republikaani kun olen), sellainen tasavaltalaisuuden aatteen kannattaja. Kukas sen palkkion maksaa? Onkos tässä nyt hiukan halveksunnan makua?

    VastaaPoista
  18. J. Karjalainen on vastuussa laulusta nimeltään Apinaorkesteri. Tämän katson olevan kaikin tavoin soveliasta ilmoittaa tiedoksi.

    Anteeksi kyllä jyrkästi mutta en saata sanoa mitä todella tahdon sanoa.

    VastaaPoista

  19. "Richard Feynmania muunnellen voi silti perustellusti sanoa, että se joka väittää ymmärtävänsä taloustiedettä, ei ymmärrä taloustiedettä."

    Ja joka ei ymmärrä, mitä arkipäiväistä lause meinaa, ei kyllä ymmärrä mitä se science tarkoittaa tai että mitä sellaisen soveltaminen ihmiskunnassa on. Puukkokin se vain lepää tupessaan tai heiluu vyöllä. Se ei ole kamala eikä hellyyttävä. Ei ilkeä eikä kiltti. Sitä on tota kinetiikkaa, painovoimaa, muuta vakiota.

    Mutta diili on ihan toista. Myyjä on kavala tai parastasi tarkoittava, reilu kunniallinen tai kelmi pettäväinen. Ja se vastapuoli on samanlainen. Se mitä diilistä tulee ei ole varmaa kuten puntin putoaminen suoraan ja vakiosti maahan. Churchill sanoi tämän ettei hän halunnut sotkea siveysoppia ja laskentoa. Sitten hän sanoi että ettei aio pakko-ottorahoilla pönkittää auttajien statusta, vaan vain osattomien hätää. Meillä soteyhtiöt osoitetaan nimenomaan PwC…umpikujaan jos sinne saakka suotarpojat pääsevätkään. -Tuossa mielilyhenteessäni muuten P ja W viittaavat entisiin kveekkarisukuihin, niinhän se kveekkari Finlaysoninkin firma on joku Tom piehtarointi brändi.

    Kansanbudjetti kamppailun vuosia 1906-11 muistellessaan Churchill piti näitä plebejien voitto Loordeista vuosia, ensinmainittujen asialla, elämänsä parhaina. Jälkimmäisten Ylähuoneeseen kuningas nimitti opportunisteja Churchillin pidellessä kädestä. Tästäpä syystä keväällä 1940 hän ja vain hän oli se kompromissi joka kelpasi kokoomushallituksen kärkeen.

    Sosiologia ei suotta ollut tieteiden kuningatar, panisiko vaikka 1800-luvun alkuun ja Comten kynään. Tätä ennen kuningastiede oli teologia. Ensi vuonna tulee 500 vuotta Lutherista. Siitä repesivät erityistieteet ja etenkin niiden soveltaminen jumalanluomiin ihmisiin. Sosiaali-insinöörit ihastuivat varsinkin taloustieteestä, ekonomiasta. Se teki kaikista muista aputieteitä, utilitarismi hyötyoppi, oli pelin henki.

    Pantiin koko maailma uusiksi viimeistään Ensimmäiseen maailmansotaan ehdittäessä. Sekä tuotanto että jakelu kahta puolta tuhannen kilometrin kaivantoa ei pyssystä, paukusta, mantelista rokasta eikä mistään välttämättömästä paitsi jäänyt. Siviilisovellutus pannaan Keynesin nimiin.

    Sitten kun fordeja oli kaikilla ja upon pyykkikone, niin rupesi ramasemaan ihan pitkästymisestä. Ruvettiin nakertamaan tätä lakitauluksi kohotttua järjestystä vastaan. Mitä hittoa tekeekään tehtailijaOy-pankkiiri-Kansanpakkosäästättäjä-Tilinpitäjä. Kaikkeahan jo on? Jokaisella by HyvinvointiValtio Väinö Tanner+20 Perhettä. Ylenpalttisesti ja jalostusaste senkun kipuaa. Tehdas sitäpaitsi tuottaa itseuusinnan ja laajennukset liikevaihdosta, duunarien eläkekassoista saa lisää inflaatiokuitti-velkaa jos tarvis.

    Ja mokomat kassat alkavat ostaa tehtailija-pankkiiri tuotantolaitosten vanhoja kellastuneita osakekirjoja. Tästähän tulee palkansaaja-eläkerahasto-sosialismia ! Noin olivat 1800-luvun alun utopistit tarkoitteneetkin, mutta voihan sen myös toisin ymmärtää ihmisten maailmassa, jossa ajatus poukkoilee, mieli ailahtelee ja ihan megatrendisti vaihtuukin.

    Vaihdettiin mutta ei ihan. Tehtaat kyllä hutshiivatiin, roroWalmart ja tokmanni toi tavarat kauppaan ja kotiinkin asti. Mutta Pankki jäi keskelle kylää tai joka taskuun. Pankki jatkoi rahan valmistamista uusille tileille ja vanhoilta se siirsi talletuksia riviltä toiselle, vaikka vieraille maille kun Kansantaloudet pikkujuttu raaputettiin siitä lakitaulusta ja tullit.

    Lakitiede kohosi kaikkivaltiaaksi jotta surrealismin yltäkylläisyyteen edes pakosta saisi jotain entisen laatuista järjestystä kuten köyhyyttä ja parempiosaisia. Se tuotettiin.

    Pankit siirtyivät rahoittamaan vanhojen varallisuuksien kuten ja etenkin asuintalojen ja meillä -huoneistojen kauppaamista uusille tarvitseville, vanhat firmat lakkautettiin hyvää korvausta vastaan perustaja/perijä ihmisille. Omistajat selviävät jatkoon ja heistä se jo kuuluisa ja huomiona banaali Yksi prosentti muotoutuu.
    jatk.

    VastaaPoista

  20. jatk.
    Muutos onnistuu koska pankki jäi entiselleen. Se rahoittaa omaisuuksien siirtoja nousevin rahamäärin ja kun ostettavien talojen tehdasosakeitten luku ei jousta, hinta sentään joustaa koiliseen. Sitten joustaa jo pankkikin ja suo elämänaikaisen lyhennysvapaan kunnes sitten perii sen Yhdelle Prosentille.

    Ensin siis SYP ja KOP nostivat maan Credit Mobilieren imussa, sitten demarit-ay voittajat sanoivat mitä rahoitetaan. Sitten tuli aika uus, ja yletöntä omaisuutta ruvettiin katselemaan että oliko se Suomi Oy vai olisiko lakiin jäänyt muotovirhe? Oli siihen kun Mäntän ja Varkauden tuomiokunnista, lainhuudatuksia ja leimaverojen seuraantoa asiallisesti katsottiin. Noukittiin ikiomat pois.

    Lohdutukseksi nousevalle polvelle lahjakkuusreserviä Kuopion Mikkelin Jyväskylän alumneja, näytettiin ääretöntä kassaa ja arvonnousua velan kuittauksena, jos heikkohermoisempi halusi velasta irtoamisoptionkin mielensä vapauttamiseksi. Insinööriä lääkäriä professoria lehtoria joka lajia pukkaa pilvin pimein. Pikkupalkkaisia kuten ennenkin, eikä kuitenkaan Kartanoita eikä palvelijanhuoneita ? Tulee kellokkaille älä huoli.

    Kuntien maapankit, kaavamonopolit omana pääomana ja asuntosijoittaja-yhteisöjen valtiontakuut, Finnveralta ynnä Asuntorahoitukselta (yhteensä 40 mrd euroa, ylijohtaja Mäkinen KL kehysriihen alla) suovat alustalaisvuokrat prosenttiliikkeen valovoimaisimmille. Kaiken huipuksi vuokrakiskonta on vapautettu joten EKP:n rahankylvö edes Suomessa osuu hedelmälliseen maahan, kyynelten kastelemaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista