Suojasatama

Taas kerran: kartelli.

Veroparatiiseissa ainoa iso ongelma ei ole vero-oikeudellinen. Välillinen edustus, tuo hyvä mutta vaikea tenttikysymys, on ongelma. Sen yhdistää kartellikysymykseen sopimusoikeuden peruskysymys, jonka oikeudellinen nimitys on ”sivullisvaikutus”. Tämä ja tuo tekevät sopimuksen – millä tavalla ja miten pitkälle se vaikuttaa sivullisten eli oikeuskielellä ”kolmansien” oikeudelliseen asemaan.

Paremmilla jaostoilla Korkeimmassa oikeudessa esittelijäkin sai puhua ritva ja raili -vastuusta. Oli kokoonpanoja, joissa käytännön tuntemus oli huono ja tiedot rakennustoiminnasta olemattomia. Silloin oli viisainta puhua bulvaaneista tai niistä välikäsistä. Viimeksi mainittu termi, josta Huovisen Konsta Pylkkänen aiheellisesti revitteli, esiintyi lainsäädännössä vallan lain nimikkeessä, joten sitä ei kenenkään ollut syytä ihmetellä.

Välillinen edustus oli täysin näkyvää ja luvallista kiinteistöasioissa. Hyvin usein kiinteistönkauppa tehtiin ”perustettavan yhtiön puolesta”. Taustalla oli muun muassa leimavero. Asunto-osakeyhtiö ei voinut saada kiinteistöä nimiinsä ennen kuin se oli merkitty kaupparekisteriin, mikä puolestaan otti aikansa. Tarkoitus ei liioin ollut, että asianajaja tai edes liikemies, joka osti kiinteistön rakennustarkoitukseen, joutuisi myymään sen uudelle yhtiölle eli että luovutusvero menisi kahteen kertaan.

Tavallista oli pyytää ja saada lainhuutoasiassa lykkäys yhtiön perustamista odotettaessa.

Grynderiasioissa ongelmat kasaantuivat nopeasti. Sana ”grynderi” on väännetty saksasta ja tarkoittaa perustajaurakoitsijaa. Hyvin tyypillisesti ihmiset säästivät asuntoa varten ja saattoivat tehdä kaupan pankkilainan saatuaan jo rakennustöiden aikana tai jopa ennen niiden aloittamista.

Pian sotien jälkeen alettiin käyttää ”väliaikaistodistuksia”, eli maksajat eli asukkaat saivat osakekirjat eli omistusoikeuden vasta myöhemmin. Rakentajat suosivat sellaista järjestelyä, että osakekirjat annettiin vasta kun rakennusurakkasopimuksen mukainen yhden vuoden takuuaika, siis rakentajat velvollisuus korjata rakennuksen käyttöönoton jälkeen ilmenneet, virheistä johtuneet kohteet, oli kulunut umpeen.

Asunnon ostajat eivät siis saaneet täyden hinnan maksettuaan asuntoa eivätkä suojaa virheiltä.

Onko outoa, että elementtirakentamisen myötä ja laajemmin aluerakentamisessa hyvät työtavat ja kestävät materiaalit jäivät nopeasti unohduksiin ja ovat nyt päällämme kosteusongelmina. Nuo ongelmat muuten ovat vasta alkua. Seuraavaksi joudutaan ihmettelemään kaatuvia seiniä ja putoavia parvekkeita. Huonosti korroosiota kestävien metallisiteiden käyttö oli yleistä. Ne nimittäin olivat halvempia kuin kunnolliset, eivätkä ainakaan ostajat osanneet kiinnittää asiaan huomiota.

Vaikka me täällä rakensimme ilman grynderiä - se oli iso riski sinänsä – otin kuukausi sitten valokuvan viemärikaivannosta, jossa oli betoni suoraan mustan teräksen päällä. Eräissä tilanteissa näin muodostuu galvaaninen pari eli syöpyminen tapahtuu erikoisen nopeasti.

Pettämätön keino ennen aikaan oli käyttää peltikaton alla ruoteina betonilautoja nauloineen; katto kului puhki sopivasti heti takuuajan päätyttyä.

Grynderit saivat huonoa mainetta myös siitä, että joillakin heistä oli tapa pantata pankkiin ne asukkaiden maksamat osakkeet omien rakennusaikaisten lainojensa vakuudeksi. Itse olen nähnyt jopa kahdet osakekirjat, mutta siinä oli kyllä kysymyksessä jo väärennysrikos. Osakekirjoja myytiin ennen paperikaupassa.

Pankkien ”parhaat käytännöt” ovat aivan avainasemassa. Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun velkakirjat ja sijoitustodistukset olivat tekstiltään aivan puuta heinää. Pankki keskitti ponnistuksensa lomakkeiden graafiseen suunnitteluun niin että tekstissä ei sitten ollut asiaa.

Käytäntö on muuttunut. Laki on muuttunut.

Ritva ja raili… Tällaista termiä käytettiin sovinistisessa yhteiskunnassamme. Sekä grynderit että todella monet muut käyttivät konttorineitejä hallituksen jäseninä tai osakkeiden merkitsijöinä eli bulvaaneina eli välillisinä edustajina. Heille itselleen ei ollut tapana kertoa, että tuollaiset paperit voivat aiheuttaa heille itselleen vakavia ongelmia. Työnantajalle riitti se tieto, ettei tavalliselta konttoristilta saa kuitenkaan ulosmitatuksi mitään.

Ritvan ja railin käyttäminen näin oli nimenomaan kiellettyä ja hyvän asianajajatavan vastaista. Kun Heikki Haapaniemen toimistossa alettiin toimia toisin, käytäntö muuttui kaikkialla; heillä oli asiakkaana paljon rakennusliikkeitä ja paljon tuntemusta.

Suomessa veroparatiisiyhtiön kaltainen menettely eli muun henkilön kuin rahan maksajan merkitseminen omistajaksi lienee tätä nykyä verorikos tai verorikkomus. Asia olisi joka tapauksessa otettava tutkittavaksi. Sisäpiiriläisten asemaa on muutettu jo tuntuvasti. Näennäisluovutus lähisukulaiselle kaatuu ainakin takaisinsaantimenettelyssä.

Mutta ongelma on silti iso. Yhtiöiden kesken toimittaessa se on samaistamisen kysymys, ruotsiksi ansvarsgenombrott. Samalla kun oikea omistaja salataan vastuu lainvastaisesta menettelystä tai vain vahingosta lykätään sivulliselle, jota tyypillisesti ei tavoiteta. Toisin sanoen kysymys ei ole vain eettinen, vaan siinä on kova oikeudellinen ydin.

Luultavasti joku Stubbin hallintarekisterilain muutoksen vastustajista oli nähnyt tämän yhteyden. Tarjoilen täten yleisen kysymyksen välikäsisuhteista kansanedustajien ja muiden kiinnostuneiden tahojen käytettäväksi. Yksityisten sijoittajien lisäksi osakeyhtiöiden kansainvälinen toiminta vaatii tervesilmäistä tarkastelua.