Tasapuolisuusharha

Englantilainen laaja kirja tuomari Robin Jacobin kirjoituksia, puheita ja tuomioita. Asiaan palataan, koska asia on harvinainen ja tunnen sen ja kirjoittajan. Etenkin Yhdysvalloissa tehdään asiallisiakin listoja joistakin lakimiehistä. Tekijänoikeuden ja patenttioikeuden ”IP Hall of Fame” eli kunniagalleria on verkossa. Jacob on ensimmäisiä nimettyjä. Mainitakseni edelleen vain itse tuntemiani tutkijana perinteellinen Jane Ginzburg (Columbia) on mukana siinä kuin tutkijana pioneerihenkinen Mark Lemley (Stanford), ja siellä ovat saksan kielialueen suuruudet.

Jacobin tunnusmerkki on vaikeatajuisuuden vähyys. Parhaaseen brittiläiseen tuomaritapaan hän puhuu asiat halki eikä kaihda sanomasta, että tekijänoikeuden idea / muoto -jaottelu on kirjoitustapa, joka ei auta ongelmissa tai että amerikkalainen ”fair use” (tekijänoikeuden rajoitukset) hämärtää asioita enemmän kuin selvittää. Myös patenttioikeuden keskustelluimpiin kuuluva ”ekvivalenssi” on hänestä tarpeeton kiertoilmaus. Ja edelleen, eläkevuosinaan, Sir Robin toimii toisaalta Ison Britannian, toisaalta EU:n neuvonantajana ja esiintyy usein yliopistomaailmassa ja tuomioistuimissa. ”Onko taloustieteilijöistä apua”, hän kysyy, ja vastaa, että eipä juuri. Heillä ei ole uskottavia mittareita oikeusjuttujen ongelmiin, ja huonoimmillaan he korvaavat faktat ennakkoasenteilla.

Tuota kirjaa ei voi verrata käsikirjoihin eikä opiskelun tueksi kirjoitettuihin systemaattisiin esityksiin. Tällä varauksella: mitään näin hyvää en ole omalta alaltani lukenut ainakaan sen jälkeen kun varhaisessa historiassa tentin Knohin norjankielisen, ennen sotia ilmestyneen kirjan, joka on käsittämättömän kirkkaasti ajateltu, ja Koktvedgaardin tutkimuksen, joka toteuttaa yhteiskuntatieteen suuren tehtävän esittämällä järkeviä kysymyksiä. Vastauksia ei sitten olekaan.

Mutta kysymys on tärkeämpi kuin vastaus.

Suomessa puhuttujen asioiden kannalta mietin keinoa tuoda oppineen, isänmaallisen ja vastuullisen yleisön (eli poliitikkojen) tietoon Englannin ykköstuomarin ja siis asianajajana liike-elämän sokkeloissa kokemuksensa hankkineen merkkihenkilön ajatus EU:n ja myös Englannin parlamentin toiminnasta lobbareiden kiljumiskilpailuna.

Ilmeinen esimerkki on tekijänoikeuden eri muotojen suoja-ajan jatkuva pidentyminen vastoin vähääkin järkeä. Kuka tahansa ymmärtää, että Mikki Hiiren tai Elviksen tai The Beatlesin esitysten vapautuminen tekijänoikeudesta on kauhistuttava ajatus, joillekin. Mutta mm. tietokoneohjelmalle myönnetty suoja-aika, 70 vuotta tekijäryhmän pitkäikäisimmän kuolemasta, menee tuolle puolen absurdin.

Sivumennen – koska Sir Robin aiheellisesti korostaa syvän asiantuntemuksen puutettaan angloamerikkalaisen oikeusjärjestelmän tuolla puolen, vilauttaisin omaa sorkkaani sanomalla, että suomalaisen elinkeinoelämän pitäisi kaikin mokomin yrittää selvittää, missä määrin Kiinan rikkaus ja nyt takelteleva talouskasvu, perustuu viheliäiseen tekijänoikeus-, tavaramerkki- ja patenttijärjestelmään. Halvaksihan se tulee, kun ei maksa lisenssimaksuja. Lisäksi tiedetään, että eräät amerikkalaiset yliopistot opettava erikoislaatuista juridiikkaa Pekingissä ja Shanghaissa.

Yliopisto voi olla erittäin vahva eli ääneltään kantava lobbari. Suomessa etenkään Helsingin Yliopisto ei tosin osaa tuota taitoa, ei edes omissa asioissaan.

Miksi mustaan kunnon lobbareita, vaikka tunnetusti rakastan helppoheikkejä ja käärmeöljykauppiaita?

Siksi että pidän järjestelmää toimivana, kun tuomarikunnan riippumattomuus on taattu muun muassa maksamalla tarpeeksi hyvää palkkaa, ja menettely on rakennettu niin, että kumpikin osapuoli tai kaikki osapuolet saavat puhua suunsa puhtaaksi.

Sekään ei ole hullumpaa, että professorit klikkiytyvät välillä ”amicus curiae” eli ”tuomioistuimen ystävät”-joukoksi ja laativat ilmaisia asiantuntijalausuntoja käsiteltäviin asioihin.

Olen itse tehnyt tämän Suomessa kerran, hyvin tuloksin. Menettely aiheutti suurta hämmästystä.

Asiaa puoleen ja toiseen mietittyäni tulin muutama vuosi sitten siihen tulokseen, että Suomessa pitäisi olla perustuslakituomioistuin. Sellaista vastaan esitetyt perustelut ovat murentuneet EU:n suurten tuomioistuinten ja kansainvälisen välimiesmenettelyn jatkuvasti kasvaessa.

Perustuslakivaliokunnan jäsenillä ei perinteisesti ole ollut sen vertaa ammattitaitoa, että he olisivat osanneet estää asiantuntijavallan. On mrheellista, että valiokunnan penkissä istuvat asiantuntijat pääsevät lobbaamaan rajoituksitta eduskuntaa.

Epäkohdan voisi poistaa tuomioistuinmenettelyllä, jossa tyypillisesti väitteisiin takerruttaisiin vastaväitteillä, puhuttaisiin siis puolesta ja vastaan ja mahdollisesti hyviin kysymyksiin esitettäisiin vastauksia viivytyksettä.

En usko että kansanedustajat olisivat yli-ihmisiä. Päinvastoin he ovat maailmankuvansa vankeja. He eivät poikkea ratkaisevasti salaliittoteorioiden kannattajista, joille oman mielipiteen puolustaminen on tärkeintä silloinkin, kun se ei perustu minkäänlaisiin tosiasioihin.

Kun Sir Robin ja kaikki muut korostavat, suolansa ansainnut tuomari ei kannata edes yksityiselämässään muuta kuin Arsenalia (Chelseaa ei vahingossakaan). Ammattiin kuuluu pysytteleminen etäällä lukituista asenteista ja siis avoimena yllättäville ja siinä mielessä siis ikäville vastaväitteille.

Etenkin virkatuomari osaa varoa tasapuolisuusharhaa eli muun muassa median ylläpitämää luuloa, että ”kultainen keskitie” on äärimielipiteiden puolivälissä. Näin ei ole. Tasapuolinen ratkaisu ei ole keskiarvo väitteistä. Tasapuolisuus on prosessia, puheenvuoron antaminen kaikille. Ratkaisun ei tarvitse olla tasapuolinen. Sen on oltava lainmukainen, ja ”oikeus ja kohtuus” on väärä sanapari, koska kohtuus on oikeuden osa.