Selvä syy

Puhumisessa ja kirjoittamisessa suurin arvo on epäselvyys. Jos sanoista on vaikea saada selvää, voi olla parempi tavoitella epämääräisyyttä. Menestys seuraa sitä, joka ei oikeastaan sano mitään.

Usein toisteltu, Napoleoninkin nimiin pantu ohje on: perustuslain on oltava lyhyt ja epäselvä.

Ajatelkaa puolueiden tämänhetkisiä ja edellisiä puheenjohtajia. Kertokaapa jotain, mitä he ovat sanoneet.

Arvaan ettette osaa. En osaa minäkään. Mielessä voi olla jokin Sipilän tai Stubbin mielenkiintoinen sananvalinta, jokin sori tai vatulointi. Mutta kun hakuteosten mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, muistatteko siis, että yhteisiä asioita olisi hoidettu ja että asiasta olisi kerrottu etukäteen tai jälkeenpäin?

Minun vaikutelmani on, että tavallisesti mennään virran mukana vilisten. Joskus vilahtaa käsi, joskus kenkä, välillä kerrassaan takapuoli.

Pistäydyin äkillisen mielenhäiriön vallassa autoliikkeessä ja annoin tutun myyjän pyörähtää autollani kokeilulenkin. Siihen olikin aihetta. Omistamani Citroen C 4 on luotettavien tilastojen mukaan huonoimpia autoja, mitä rahalla saa. Mielen kuohahtelun takan oli määräaikaishuolto. Taas meni jarrut, siis sekä levyt että kengät, nyt takaa. Ja puola. Ja moottorikin syö öljyä.

Kun minulla kerran on sellainen tapa, levitoin itseni vajaan kolmen metrin korkeuteen ja panin aivoissani nauhoituksen päälle. Täysin normaalisti ja asiallisesti toimien myin siinä itselleni uutta autoa ja myötäilin autokauppiasta, joka oli esittänyt kuohuttavan siivottoman surkean rahasumman välirahan arvioimiseksi. Olin tietenkin katsonut verkon saitit ja tottakai olin selvillä siitäkin, ettei kaksikaansataa myytävää oikean merkkistä verkossa ilmoiteltua autoa kerro hintatasoa, vaan myyjien hurjien haaveitten syvää mielettömyyttä henkivän katon. Oikeampi arvio olisi ehkä kolmannes pois verkossa mainitusta.

Ammattitaitoinen myyjä puhuu sangen vähän ja johdattelee asiakasta kuin sokeaa mummoa. Seinän edessä tai valtaojan varressa myyjä sanoo: hyppää. Ja asiakas hyppää.

Ja itse siis moitiskelin omaa vaihdettavaa autoani ja valehtelin uutta edulliseksi ja mitä ihmeellisimpiä lisälaitteita tarpeellisiksi.

Ehkä on niin, että autoliikkeen kynnyksen ylittänyt on tuolla teolla osoittanut kohtalokasta arvostelukyvyttömyyttä.

Selvä syy Suomen yhä jatkuvaan taloudelliseen surkeuteen, kohta pahimpaan Euroopassa, löytyy 1920-luvulta. Ostajat ja myyjät ovat sekaisin.

Aivan arvaamatta itsenäistynyt ja itsensä erittäin suuriin vaikeuksiin ajanut Suomi omaksui järjestelmän, jonka yliopistollinen nimi voisi olla valtionkapitalismi. Sitä kannattivat myös sosialistit, vaikka heidän virsikirjoissaan oli aivan eri sanat.

Nykyinen ja edeltävät hallitukset ajavat markkinatalouden ratkaisuja maahan, jossa ei edelleenkään ole markkinataloutta.

Valtionkapitalismin purkamisesta käytiin pitkä ja vastenmielinen ottelu, joka ei ratkennut, vaikka elinkeinoelämän ja ammattijärjestöjen neuvottelujen nimeä ja aihetta vaihdettiin monta kertaa.

Lopputulos oli se, että lopputulosta ei tullut. Jatketaan vanhaan tapaan.

Deregulointi eli sääntelyn vähentäminen on ollut vahvasti tavoitteena. Siitä ei ole mainittu usein, että dergulointia seuraa käytännössä aina reregulointi. Sitä mukaa kuin sääntöjä puretaan on luotava uusia sääntöjä. Kaikin puolin kireässä tilanteessa on ollut kiire, ja siksi ehdotetut, sinänsä välttämättömät uudet säännöt on valmisteltu hätäisesti ja ammattitaitoa ajatellen huonosti.

Osuva nimitys ”kolmikantaneuvottelut” paljastaa totuuden. Ei se ole markkinataloutta, että valtio on päätöksentekijänä ja maksajana mukana työmarkkinaneuvotteluissa. Sopimus on ”kaksikanta”. Joku sopii toisen kanssa. Jotkut sopivat toisten kanssa. Lainsäädännön luomiin oikeuksiin tukeuduttaessa ei puhuta sopimisesta. Joku omistaa tontin tai on luonut teoksen. Hänellä on tietty oikeusasema, joka ilmenee laista. Ja sitä kaikki asianosaiset noudattakoot.

Pörssiä on pidetty markkinatalouden vertauskuvana. Se on paikka (oli ennen ihan fyysinen sali), jossa harjoitettiin eräänlaista huutokauppaa eli ostettiin ja myytiin muun muassa arvopapereita. Pörssiyhdistys oli asettanut säännöt muun muassa välityssopimusten kestosta ja monin ajoin myös välityspalkkioista. Mutta pörssi itse ei ostanut eikä myynyt arvopapereita.

Valtionkapitalismin vertauskuva on leipäjono. Yhdet jonottavat, ja yksi jakaa ruokatavaroita. Hyvin pitkään tiskin takana oli Suomen Pankki tai Suomen Pankki yhdessä liikepankkien kanssa.

Pelaamme amerikkalaista jalkapalloa pyöreällä pelivälineellä ja eurooppalaisilla säännöillä. Informaation paljous, median uudet roolit ja epäilty johtohenkilöiden huonous voivat vaikuttaa asiaan, mutta perussyy on liiketaloudellinen.

Politiikka ei ole rikki. Sen energiankulutuksen ja tehon suhde vain on romahtanut. Yritämme lämmittää olohuonetta nuotiolla. Kauppaoikeus on tunnettua siitä, ettei alalla ole juurikaan sääntöjä. Lex Mercatoria on tarkoittanut tuhat vuotta vakiintunutta kaupankäynnin itsesääntelyä, josta muun maallisen vallan kannatta pysyä etäällä. Markkinoilla valtiovallan edustajien tehtävä on korjata talteen väärän rahan levittäjät ja pidellä juoppoja aisoissa.

Kustaa Vaasa oli etevä hevoskauppias tai oikeastaan hevosvaras. Toinen hyvä esimerkki olennaisen osaamisesta oli Kaarle XI. Iso reduktio oli upea kokonaisratkaisu. Siinä aatelin ja eräiden muiden etuoikeudet peruutettiin kruunulle.

Tarvitsemme nyt ison reduktion. Olen valmis keskustelemaan hinnoista, jos valtioneuvosto haluaa osallistua kurssille, jonka otsikoksi panen ”Aateli ja maallinen rälssi”.