Politikoivat professorit

Tunnen olevani HIV-positiivinen. Ilmaisen itseäni kuvaannollisesti. En usko, väittäisin suorastaan tietäväni, ettei minusta löytyisi tartuttavia tauteja, jos menisin Diacorin tai muun kartellin penkkiin, jossa otetaan verta pakkiin.

Kerran maailmassa pidettiin selvänä, että lakimies tuntee lain. Se on hänen ammattinsa. Tuo ajatus sisältää toisen. Laki on olemassa. Se on kuin kivi tai kanto. Se on havaittavissa ja tutkittavissa. Siitä tiedetään kaikki tarpeellinen.

Olin itse yksi niistä professorin retkuista, jotka alkoivat sortua tarkoituksenmukaisuusharkintaan.

Kun tänään joku kollega sanoo, että hallitus käyttää EU-lainsäädäntöä verukkeena politikoinnille, kollega politikoi.

Lausuma on todennäköisesti täysin tosi. Ongelma on, ettei se ole tyhjentävä.

Valan kaavassa ihminen sitoutuu kertomaan ”koko totuuden, siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta”.

Jossakin asiassa EU-lainsäädäntö esimerkiksi ei velvoita Suomea toteuttamaan jotain tiettyä järjestelyä lainsäädännössään. Asia selvä? Ei ole. On suorastaan tavallista, että vaikka ei pakkoa ole, on tarkoituksenmukaisinta toimia EU:n osoittamalla tavalla.

Kun menee kutsuille, tiettävästi ei ole kiellettyä nousta seisomaa pöydälle rapaiset kengät jalassa. Ainakaan laissa ja järjestyssäännöissä ei ole tällaista kieltoa. Mutta tuollainen menettely ei ole tarkoituksenmukaista. Näin väitän.

Sen säännön rippeet ovat edelleen olemassa, että riitatilanteissa oikeuskysymykset eli siis kysymykset lain kielloista ja käskyistä, ratkaistaan tuomioistuimessa, mutta tarkoituksenmukaisuutta koskevat viime kädessä valtioneuvostossa. Jos siis ongelma on oikeudellinen, asialle pannaan korkein hallinto-oikeus, mutta jos kysymys on poliittinen, ratkaisija on poliittinen elin.

Poliittinen on esimerkiksi kysymys maantien oikaisemisesta tai sillan rakentamisesta. Oikeudellinen on kysymys tien ja tontin toisistaan erottavan rajapyykin siirtämisestä.

Tämä jakolinja on iät ajat myönnetty mutkalliseksi ja joka tapauksessa paksulla kynällä piirretyksi. Älkääkä kuulkaa sanoko, että jokin on ”kuin veteen piirretty viiva”. Vesirajat ovat käytännössä jopa tarkempia kuin maarajat. Ei niitä ole piirretty mutta ei ole maarajojakaan, paitsi pelikentillä. Tänään Kaliforniassa ja pian meillä jokamiehen laitteet tunnistavat maanpinnan pisteet senttimetrin tarkkuudella. Tätä GPS-järjestelmän kehitelmää kai käytetään itse ohjautuvissa autoissa niin että kaistalla pysymiseen tulee riittävän nykyaikainen kartta eikä ajoratamaalauksilla ole merkitystä. Kehitelmän takana lienee tässäkin tapauksessa armeija täsmäaseineen.

Tekijänoikeudessa jotkut kollegat korostavat ”heikomman suojaa” selvin sanoin tai tuota perustetta nimenomaan mainitsematta. Minä olen korostanut vanhastaan sopimisjärjestelmän toimivuutta ja kauhistellut paperinivaskoita, joita tyrkytetään rutiiniasioissakin käyttöön. ”Saammeko käyttää blogikirjoitustasi… oppikirjassamme…” Tällaisia sähköposteja tulee joskus. Vastaan:” Myönnän luvan. Ei maksa mitään.”

Lisäksi huomauttelen, ettei tekijä, esimerkiksi iskelmän säveltäjä, ole heikompi osapuoli verrattuna koulutanssiaisten järjestäjään, kun tekijän takana on sekä maailmanlaajuisesti toimiva yhtiö että kaikki maailman tekijänoikeusjärjestöt. ”Tekijää on suojeltava…” Ja tekijä on Disney.

Historian jo räikeäksi muuttama esimerkki on rikosoikeus, etenkin suhtautuminen rangaistukseen tuomitsemiseen. Itse muistan veristen professoreiden aikakauden; he korostivat kostoa ja yhteiskunnan väitettyä tarvetta suojautua joka taholla vilistäviltä roistolaumoilta. Sitä seurasi äkisti aivan erilainen suhtautumistapa, jota nykyhetken ymmärtämättömät haukkuvat rikollisten paapomiseksi. Todellisuudessa kysymyksessä oli kriminologian täydentäminen sotien jälkeen edistyneen sosiologian varusteilla niin että rikollisuus ymmärrettiin muiden näkökulmien ohella erääksi yhteiskuntien ongelmista, joka ei välttämättä eronnut joka suhteessa esimerkiksi tarttuvista taudeista.

EU- ja ihmisoikeusongelmat ovat tätä nykyä jatkuvasti esillä. Ne ovat tärkeitä.

Myös siksi haluan sekoittaa korttipakkaa huomauttamalla, että oikeustieteen professorit politikoivat. Se nimittäin on heidän ammattinsa ydin. Puhdasta oikeusoppia ei ole olemassa (terveisiä Hans Kelsenin suuntaan). Myös lakien tulkinta on toimintaa tässä maailmassa. Myös oppineiden professoreiden ratkaisuihin vaikuttavat heidän aikaisemmat ratkaisunsa, joista osa vaikuttaa heidän arvomaailmaansa.

Tämä on avoimen perustelemisen vaatimuksen keskeinen osa.

Kun vilautellaan yksityistämisen yhteydessä monikansallisten kartellien vaarasta, haluan selvittää, mitä ”kartelli” tarkoittaa ja edelleen ovatko kilpailunrajoitukset yleensä pahoja ja onko kilpailun edistäminen yleensä hyvä asia. En nimittäin ole varma, mikä on käypäinen vastaus näihin kysymyksiin. Olen varttunut maailmassa, jossa ”amerikkalainen” oli sanan ”paha” lyhenne.

Hiljan eräs vastaantulija oli huolissaan taloryhmän vesijohdoista ja pyysi minua sanomaan kiertelemättä, onko tuon asian tulkinnassa noudatettava lakia vai yhtiöjärjestystä.

Mietin hetken ja sanoin, etten osaa vastata (vaikka olen ollut kirjoittamassa sekä lain että tuon yhtiöjärjestyksen puheena olevia pykäliä). Tässä sulkuihin merkittyä en sanonut ääneen.

En yrittänyt selittää, että asiayhteys on tärkeä. Pitäisi tietää, onko kysymys viemäri-, lämpö- vai käyttövesiputkista. Pitäisi tietää, onko puhe oikeudesta vai korvausvelvollisuudesta. Pitäisi tietää, onko asiana salliminen vai tunkeutuminen. Jos asunnossa vuotaa valtoimenaan haljennut putki, on viisaampaa mennä yleisavaimella sisään ja käyttää pihtejä sen sijaan että keskittyisi selvittämään lain ja säännösten oikeaa sisältöä.