Kestotesti

Kilpailijoitteni autolehtien tavoin olen nyt suorittanut uuden auton (Citroen C 4) kestotestin.

Autolla on nyt ajettu 200 kilometriä. Ostettaessa mittarissa oli seitsemän tuhatta. Joku myyjäyhtiön autonmyyjistä oli sompaillut sillä muutaman kuukauden.

En ainakaan kuullut rysäystä. Aivan uuden auton arvon sanotaan romahtavan, kun sen ajaa hallista ulos. Tämä oli siis ihannetapaus, melkein uusi.

Toisaalta sitten takarengas osoittautui vuotavaksi, tai vaihtoehtoisesti merkkivalo tai anturi vialliseksi.

Henkilökohtaisen pikkuautokorjaamoni vieressä on pikku rengasliike. Tiedän mutkan kautta yhden työntekijöistä, romanialaisen, aika kauan täällä asuneen.

Totesimme, ettei auton renkaissa eikä ripustuksessa ollut vikaa. Takarengas oli ruuvilla kiinni. Tarkemmin katsoen havaittiin, että renkaan oli lävistänyt kaksi puuruuvia, noin tuuman mittaisia.

Luultavasti myyjäyhtiön hallissa oli harrastettu remonttia. Myyjä, jonka arvoisan takapuolen alta auto vietiin, ei ollut sitten viitsinyt väistellä rakennusjätettä.

Vika korjaantui eikä maksanut paljon mitään. Merkkivalo lopetti herjaamisen. Rengasliikkeen tyypit vaihtoivat hiki päässä kesärenkaita autoihin ja pussittivat talvirenkaita säilytykseen. Kyselemällä ymmärsin, että täällä kaukana rengashotellin hinnat ovat suorastaan edulliset. Se on mielenkiintoista. Kun kyselin perimieni kirjojen takia varastohotelleja, joita löytyy täältäkin, hinnat ovat tolkuttomia.

Majoitus- ja ravitsemistoimen alalla seuraava operaatio näyttää olevan myrkkyliemen keittäminen. Pitää hankkia booraksia. Ajatukseni ei ole perustaa ydinvoimalaa, vaan muurahaisille cocktail-baari. Sitä on neuvottu eri lähteissä. Meillä ei tähän aikaan vuodesta auta paljon puhua makeita, kun muurahaisia jo vilistää tutkimassa, olisiko jossain maittava appelsiininkuori tai hillon nokare.

Suhtaudun muurahaisiin paljon kunnioittavammin kuin autoihin ja tiedän, että ne ovat miljardi vuotta sitten ratkaisseet joukon ongelmia, joiden kanssa Google ja Tesla painivat nyt. Feromoni eli hajujälki navigoinnin apuna?

Henkilöauto ja muurahainen ovat biologisesti sukua toisilleen. Molemmilla on ekso-luuranko eli ulkoinen tukiranka. Auton koreihin voisi myös kokeilla kitiiniä. Se tuntuu olevan hyvä aine.

Juutalaisautossani (André Citroën oli juutalainen, ja Louis Renault käytti tätä suruttomasti mainonnassaan) ei kuulu miehekkäitä mörinöitä, joita moottoritoimittajat niin haikailevat. Tätä nykyä joissakin melkein-urheiluautoissa ulvontaa ja pauketta soitetaan nauhalta, jotta päät kääntyilisivät parkkipaikoilla.

Päinvastoin olen luullut, että plastiikkakirurgia, jota autotehtaat harrastavat silloin kun niillä ei ole varaa tuottaa uusia malleja, olisi vahingollista humpuukia. Tässä tapauksessa niin ei ole. Ajotuntuma, käyttäytyminen kuopissa, joita pikkutiellämme riittää, kallistelu ja istuinten mukavuus ovat aivan toista kuin viiden vuoden takaisessa palo-autossa eli siinä edellisessä. Moottori on paljon pienempi, vähän toista litraa, mutta huimasti parannetun automaattivaihteiston ansiosta auto liikkuu jopa rivakammin kuin se edellinen, ja selvästi vähemmällä bensalla.

Kuten ennenkin, navigaattori on kaikkein tarpeellisin kotikulmilla. Hiljan en tiennyt, missä on Jorvaksenkaari, vaikka ajan siitä päivittäin. Muutama päivä sitten selvisin navigaattorilla hengissä autolla Leppävaaran asemalle matkustajaa vastaan. Se ei ole kuulkaa helppoa. Meillä on VR:n ansiosta nyt voimassa akuankkamainen junaliikenne: jos haluat oikealle, käänny vasemmalle. Jos haluat Turkuun, lähde Helsinkiin. Turun junat eivät enää pysähdy täällä, eivätkä Espoossa, puhumattakaan Karjaasta.

Kohteliaimmin ilmoitan epäileväni hankkeen liiketaloudellista järkevyyttä, ottaen erikoisesti huomioon metron ja pikaraitiotien jo alkuun paneman rakentamiskiihkon länsisuunnalla.

Sekä VR että Finnair lienevät turvautuneet laajasti tekoniveliin ammuttuaan itseään kerran toisensa jälkeen polveen.

Pysäköintitutka kameroineen on verraton etenkin Prisman parkkapaikalla, jossa vilistää natiaisia ja heidän runsasmuotoisia naispuolisia sukulaisiaan kärryjä työntäen ja liikenteestä vähät välittäen. Vehkeet todella näyttävät skriinillä auton lähellä tapahtuvan, ja koska näyttö koskee myös kulmia, vanha fobiani toisen auton kolhimisesta taskupysäköinnissä on nyt kuin pahaa unta.

Tässä yhteydessä on paikallaan ylistää Easy Park -puhelin-appia. Se toimii kuin pieni eläin. Uusi tarra on tulossa, mutta on se ylellistä, kun pysäköintiautomaatilla voi näpytellä omaan puhelinlaskuunsa ajan, ja sitä voi lisätä, jos juttu luistaa. Lisäksi se antaa rahasta takaisin. Jos henkilö, jota on mennyt tapaamaan, käskee minua painamaan helvettiin paukuttelematta ovia, voi autolla lopettaa näpäytyksellä pysäköinnin ja maksan vain käytetystä ajasta, siis esimerkiksi viidestä minuutista kolmen tunnin sijasta.

Ja ekologiakysymys: miksi ei hiilijalanjälkiautoa? Vastaus: ei ole varaa. Hybridija töpselimallit ovat tiettävästi hyviä, mutta ellei Suomeen saada Norjan sähköautoille myöntämiä etuja, kysymyksessä olisi ylimääräinen vero. Tulen toimeen sellaista maksamatta. Suurliikkeet yrittävät nyt maksattaa yleisöllä omat tihutyönsä. Tietääkseni sähkön varastointiteknologia laiminlyötiin tietoisesti 1914 alkaen Rockefellerin vaatimuksesta (öljy) ja sotateollisuuden vuoksi.

Trukkeja on mutta rintamakelpoisista sähkö-kuorma-autoista en ole kuullut.

Ja siitä tulee mieleeni kysymys, miksi metsäteollisuus ei näytä esimerkkiä ja maksa tukkirekkoihin häkäpönttöjä. Niitä on kai kehitelty sotien jälkeenkin. Kyllähän tukkirekan polttoainetäydennyksen pitäisi onnistua talikolla, eikä vain?