Uluburun

Vain siksi, että keskustellessani viimeksi miestenhuoneessa Euraasian pronssikauden tutkimuksen merkittävimmistä käänteistä raapustan tähän, tunnustaen velvollisuuteni lukijoitani kohtaan, pari perustietoa.

Arvailuja ja tutkijoiden niin sanottuja hallitsevia tulkintoja on joka lähtöön ja paljon. Eräät seikat ovat kuitenkin muuttaneet selvästi ja kiistattomasti käsityksiä.

Koska lukijoitteni enemmistä on irrottautunut koulun penkiltä ajat sitten, uusimmat oppimäärät eivät ole välttämättä tiedossa.

Uluburun on paikka Turkin rannikolla. Sieltä löydettiin noin 1984 laivan hylky, jota on tutkittu jatkuvasti siitä lähtien. Hämmästyttävän hyvin lasteineen säilynyt alus upposi hyvin lähellä vuotta 1305 eKr., joka on myöhäisin laivan puuaineksesta tehty ajoitus.

Laivassa oli ainakin 11 kulttuurin tavaraa, osa arvokasta, kuten kultaa, osa tarpeellista, kuten kupariharkkoja. Hyvä lista löytyy Wikipediasta (Uruburu shipwreck). Mielenkiintoisesti ”rahtikirja” eli luettelo laivan esineistä on osa erittäin suurta Amarnan kirjeiden savitaulukokoelmaa, joka puolestaan löytyi ”Sinuhesta” hyvin tutusta Akhetatenin kaupungista. Eräässä laivasta löydetyssä koruesineessä on Neferititi nimi. Kirjoitus on akkadia, mutta seassa on sanastoa ja sananmuotoja, jotka ovat egyptiä, foinikiaa ja useita muita seudun kieliä.

Uluburunilla on omat verkkosivut; tämän jutun kirjan kuva (diptyykki vahatauluja varten) on noilta sivuilta.

Nämä löydöt ovat muuttaneet suuresti käsityksiämme Välimeren pronssikauden lopusta.

Rosetten kivi oli käännekohta kielellisesti. Kolmikielisyys auttoi sisään muinaisegyptiin. Tämä laiva on taas kuin noituutta, kappale kauneinta pronssikautta meidän tutkittavanamme.

Alus oli menossa Mykeneen ja on siis vahva todiste tutkijoiden muutenkin otaksumasta hyvin vilkkaasta kaupankäynnistä seudulla. Se on mielenkiintoinen johdatus pronssikauden romahdukseen, josta on kirjoitettu niin paljon. Jka tapauksessa tiedämme nyt varmasti, että ennen antiikin Kreikkaa jo hyvin kauan löydöistöön kuuluisa Mykene eli Kreikan rannikko oli pitkälle kehittynyt kauppapaikka. Eivätkä indoeurooppalaista kieltä puhuvat ihmiset olleet vielä ilmaantuneet seudulle.

Se on pelkkä päätelmä, mutta Troijan sota, luultavasti sen tapaisena kuin se esitetään Iliaassa ja Odysseiassa, saattoi todella olla kulttuurien suuri käännekohta.

Se Välimeren rannikko, joka on nykyisin päivittäin uutisissa, oli tietenkin verrattomasta vanhempi, mutta kun sen korkeakulttuurit kuuluvat koulussa opetettuihin (Sumeri, Babylon jne.) tässä on puuttuva linkki Kreetan ”maailmanvallan” ajalta. Santorinin saari (Thera) tulivuorineen oli lentänyt helvettiin 1600-luvulla. Minolainen kulttuuri ei sammunut siihen, mutta paljon tapahtui. Pronssikauden romahdus liittyi ”merikansojen” mellastukseen, joka alkoi aika pian tuon laivan uppoamisen jälkeen. Merikansojen alkuperästä ja toimista riittää kirjoittamista.  Ei ihme. Tuon Kreikan pimeän ajan vaiheilla filistealaiset saapuivat Palestiinaan eli Raamatussa heijastelevat tositapahtumat alkavat. Ja itse Mykene tuhoutui. Ja perässä menivät heettiläiset sotavaunuineen.

Hyppääminen Egyptistä ja Jokilaaksojen kulttuureista suoraan antiikin Kreikkaan ei enää käy päinsä. Pronssikausi oli pitkä ja sen aikana muun muassa Maltalle ja nykyiseen Englantiin ilmaantui ihmeellisiä suunnattomista kivistä tehtyjä rakennelmia, joita tuntuisi löytyvän nyt koko ajan lisää. Tekijöistä ei ole pahemmin tietoa.

Price – Thonemann ”The Birth of Classical Europe” olisi se kirja. Olen kuitenkin luopunut kehumasta tätä sarjaa (uusi The Penguin History of Europe) suomalaisille kustantajille. Ei kiinnosta. Vahinko. Kirjat eivät ole sanan suosituimmassa merkityksessä yleistajuisia eikä englantikaan ole helppoa. Kuitenkaan ne eivät ole millään muotoa asiantuntijoiden tavaraa, kuten vanha Cambridgen sarja oli.

Eipä sillä, Ruotsissa sain sen vaikutelman, että erittäin laaja ja sisällöltään todella hyvä Norstedtin Ruotsin historia meni kaupallisesti eli myynniltään aivan kiville.

Ne tuomiopäivän profeetat, jotka väittävät, ettei analyyttisyys ole nyt muotia eivätkä tosiasiat liioin, saattavat hyvinkin olla oikeassa.

Meitä lienee jokin joukko ihmettelemässä, mitä Suomella on oikein tapahtunut, kun sen dynamiikka ja omatoimisuus tuovat lähinnä mieleen äkeen piikkiin seivästyneen sammakon.

Vastaus on yksinkertainen.

Historia ei toista itseään. Siinä vanha hokema pitää paikkansa, koska historia ei ole automaatti eikä itseään täydentävä algoritmi.

Historiaa toistavat ne ihmiset, jotka eivät välitä historiasta tai ovat kerrassaan unohtaneet sen. Nykyhetkeä ei ole olemassa. On vain menneisyys. Ja tulevaisuus. Eikä se, tulevaisuus, ole välttämättä menneisyyttä kauniimpi.