Korppi sanoi

Puhe ei ole Carlos Sauran elokuvasta, jossa on korppi sylissä. Se tulee televisiosta ja kannattaa tietenkin katsoa. Se on Bunuelin ja Chaplinin välimuoto, kai esikuva- ja sukulaisuussuhteiden takia.

Edgar Allan Poen runossa ”korppi sanoi” on alkukielellä tosi outo ”quoth the raven”, siis ”sanoi”, ja sana on vanhaa englantia. ”Quotation” on sitaatti, ja sana on vanhaa latinaa. ”Citation” puolestaan tarkoittaa muun muassa haastetta.

Suomen ”sitaatti” on ”lainaus” ja siteeraaminen tekijänoikeudellista lainaamista, joka on siis luvallista.

Tänään puhun tästä asiasta ammattilaisille, enkä jätä sanomatta, että sitaatin käsite on varsin maaginen ja että sen oikea soveltaminen aiheuttaa paljon vaivaa.

Se mitä kerrotaan (kuvataan) ei saa lainkaan tekijänoikeuden suojaa. Sitä suojataan, miten kerrotaan tai kuvataan. Sitaatti on suora osa eli ote teoksesta. Kiertoilmaus ei ole sitaatti ja se onkin aina sallittu.

Tiedotusvälineet ovat keksineet uuden käytännön. ”Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen”. Tällaista ilmoitusta laki ei vaadi eikä tunne – ellei se sitten ole henkiin herännyt ”uutissuoja”, joka kesti 24 tuntia.

Kiertoilmaus tarkoittaa, että jos lauseella ”lehmä jäi auton alle”, olisi tekijänoikeussuoja, tuota oikeutta ei loukkaisi lause ”mansikki menehtyi moottoritiellä”.

Magiaa on se, että täsmällisillä sanoilla on noin suuri paino. Sekä rukous että loitsu (taikominen) edellyttävät juuri oikeiden sanojen käyttämistä. ”Isä meidän” edellyttää juuri Raamatusssa olevia sanoja, ja magiaa on se, että melkein kaksi tuhatta vuotta se oli esitettävä kielellä, josta rukoileva ei ymmärtänyt sanaakaan, latinaksi. Aivan sama ominaisuus on monien suurkulttuurien uskontojen rukouksilla. Hesykastinen rukous on vielä erikoisasemassa. Sitä olisi toistettava tunnista toiseen.

Lausuman sisältö on siis oikeudellisesti vapaa, esimerkiksi ”tieto”, että Kekkonen oli Mannerheimin avioton poika”. Tuon tyyppisen sanoman levittämiseen ei ole oikeudellista estettä.

Paha vain, että tekijänoikeus perustuu oikeudelliseen kuvitelmaan. Osa lakimiehistä pitää sitä totena, osa ei.

Mielestäni tekijänoikeus on keino ansaita rahaa tai ellei rahaa ole luvassa, sitten mainetta.

Osittain päällekkäinen patenttioikeus on sotkuista ja siksi lakimiehille erittäin tuottavaa, koska siinä perussääntö onkin päinvastainen. Sanat ratkaisevat. Saksalaiset käsikirjat uskottelevat, että patenttikirjan sanojen takaa löytyisi ”keksinnöllinen ajatus”. Se ei ole totta. Se on menneiden vuosisatojen luulottelua. Vaikka termit ovat hankalia, ei patentti suojaa mitään sellaista, mikä ei ole luettavissa patenttivaatimuksista kyseisen tekniikan alan tavallisen kielenkäytön kielenymmärryksen rajoissa. Jos keksintö on laita, joka suojaa sikoja salamoilta, sitä ei saa millään suojaamaan samalla hevosiakin, ja tunnetusti ”johtuu asian luonteesta” on niin tyhmä repliikki, että sen oikeudenkäynnissä esittävä lakimies menettää vähänkin maineensa.

Sitaatin rinnalla yhä uudelleen tulee puheeksi kysymys, saako kirjoissa eli kirjallisissa teoksissa valehdella. Joskus voi tyytyä vastaamaan, ettei mikään yleinen oikeudellinen sääntö kiellä valehtelemasta. Erikoistapauksissa on sitten pykäliä, joihin nojautuen voidaan rangaista esimerkiksi petoksesta. Mutta jos joku kirjoittaa kirjaansa, että lapsena Paasikivi asui puussa, ei se ole oikeudellinen kysymys.

Amerikkalaiset käyttävät joskus etenkin elokuvissa vakuutusta, että esitetyt tapahtumat ovat kuvitteellisia. Tuo tapa ei johdu tekijänoikeuslaista, vaan common law -käytännöstä. Siis Suomessakin ajoittain esiintyva oikeudellinen vaatimus, että nyt on maksettava, koska tuossa tai tässä kirjassa tai elokuvassa ”puhutaan minusta”, on tavallisesti jonkinasteisen heikkomielisyyden merkki, mutta vaatimuksena se on vahingonkorvausoikeutta, ei tekijänoikeutta. Vaatimus voi johtaa tulokseen, jos valheellinen kuvaus osoittautuu kunninaloukkausrikokseksi.

En kyllä tiedä yhtään tapausta, jossa olisi tuomittu näin. Siis kuvitelma: 50-luvun lopulla joku vaatii Väinö Linnalle rangaistusta selittäen olevansa eräässä kirjassa kuvattu Lammio. Ei olisi menestynyt silloin ja vielä vähemmän nyt.

Niinpä Suomessa ja Manner-Euroopassa ei oikeastaan ole auktorisoituja elämäkertoja. Elämäkerran saa toisesta kirjoittaa kuka tahansa ja noudatella totuutta sen verran kuin huvittaa. Kunnianloukkausrikos on kyllä hyvä pitää mielessä.

Nähdäkseni asia esitetään oppikirjoissa väärin, kun sanotaan, että kirjapainotaito ja uskonpuhdistus liittyvät yhteen. Kirjapainotaito aiheutti uskonpuhdistuksen. Tekijänoikeus tuli sitten pari sataa vuotta myöhemmin perässä. Plagiaatteja oli pidetty kautta aikojen moraalisin perustein arveluttavina tai hylättävinä, mutta se ei ollut oikeudellinen ilmiö.

Painettu sana ja siihen liittyvät oikeudelliset seikat muuttivat yhteiskunnan perinpohjaisesti. Kun kirjapaino lakkasi olemasta teknisesti rajoittunut ja kallis, seurauksena oli demokratia eli nykyisen kaltainen parlamentaarinen järjestelmä.

Demokratian käsitteeseen kuuluu oikeus valehdella. Järjestelmähän on toki syntynyt siihen tarpeeseen, että mitä tahansa jokin joukko sanoo tai kirjoittaa, jokin toinen joukko pitää sitä sisällältään huutavana vääryytenä ja aivan perättömänä.

Ja tuota perua on sitaatti ja sitaattioikeus. Se on pohjimmaltaan tarkoitettu keinoksi osoittaa suorin lanauksin, miten tavattoman oikeassa tai kuinka lohduttoman eksyksissä joku toinen puhuja tai kirjoittaja on.

Ja tässä mielessä sananvapaus on tekijänoikeuden tytär.