Leikkaa kiinni

Tämä ajatus on outo ja luultavasti virheellinen.

Talouden vaivojen, yhteiskuntasopimuksen jatkuva epäonnistuminen ja erinäisten finanssitoimien jatkuvat ongelmat johtuvat samasta rakenteellisesta ongelmasta. Järjestelyt ovat menneet niin monimutkaisiksi toiminnaltaan ja vaikutuksiltaan, etteivät ne ole enää kenenkään eivätkä minkään joukon hallittavissa.

Kaikissa autolehdissä on testin yhteydessä kuvat moottorin vääntökäyristä eri vaihteilla. Käyrä on – näin se minulle kerran opetettiin – kuin grafiikka pissivän pojan aikaansaannoksesta. Kaari nousee komeasti, saavuttaa korkeimman kohtansa ja siten laskee aika nopeasti.

Ja miksei se nouse siihen kohtaan asti, jossa pelit leviävät?

Vastaus on sisäinen kitka. Moottorissa on liikkuvia osia. Jossain kohdassa kitkan vaikutus vääntöön ja tehoon alkaa nopeasti nousta.

Esimerkiksi lentokoneesta tyrkätyn ihmisen putoamisnopeudella on täsmällinen katto. Putoamisnopeuden jatkuvan nousun estää kitka, tässä tapauksessa siis ilmanvastus.

Esimerkeissä on vain yksi muuttuva suure. Se on siksi helppo. Esimerkin vieminen pidemmälle törmäisi ennen pitkää tuohon monimutkaisuuteen eli kompleksisuuteen.

Vallitsevan tilanteen kuittaamisen on houkutteleva vaihtoehto, kaikkien mukana olevien tavaton pöljyys, tai jos rimaa on hiukan nostettava, puoluepolitiikalle ja edunvalvonnalle luonteenomainen välittömien etujen nostaminen huimasti sellaisten tavoitteiden edelle, joiden ylläpitäminen on käytännössä mahdollista.

Lupaamalla kuun ja kukkasen saa heti hetkellistä suosiota, kunnes kuu laskee ja kukka kuihtuu, järvi jäätyy ja kurki kuolee.

Näissäkin kirjoituksissa jatkuvasti pohdittu tulevaisuuden ja menneisyyden erotusosamäärä eli nykyhetki on omiaan tyrehdyttämään sekä reflektion (menneisyys) että harkinnan (tulevaisuus).

Jos rupeaisin SAK:n tai EK:n puheenjohtajaksi, ottaisin iskulauseeksi ”Ei enää tulevaisuutta!” Olen aika varma, että saisin sillä aplodeja, vaikka loogisesti tuo voi olla vain itsensämurhaajan viimeinen viesti.

Eräässä esseekirjassa pyöriteltiin Saksan parhaitten poikien 1930-luvun ”ajatusta”: ”aivoilla on ajateltu liikaa”. Olisi siis vaistojen ja viettien aika. Vaiston käsitettä ei luullakseni tarvita selitettäessä kasvien suuntautumista valoon tai pikkuruisten sienten rihmaston kääntymistä kohti kosteutta. Tuo käsite on suora tie tietoisuuden ongelmaan, josta ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt ulospääsyä.

Kuten lukija on jo huomannut, ajatus koskee tänäänkin kartelleja. Saksalaisilla oli asiasta laaja käytäntö, mutta kun esimerkiksi Romania liittyi Saksan rinnalle sotaan menettääkseen sitten armeijansa (160 000 miestä) Stalingradissa, asiasta ei tiettävästi laadittu kirjallista sopimusta.

Sotainen vertaus johtuu siitä, että sota ja kilpailu ovat teknisesti käsitteinä lähellä toisiaan. Jokin valtio syyllistyy määräävän markkina-aseman väärinkäyttämiseen esimerkiksi hyökkäämällä Hollantiin ja miehittämällä nekin korttelit, joissa EU:n kilpailutuomioistuin nyt sijaitsee.

Määräävään markkina-asemaan pääsee tekemällä käteviä sopimuksia kilpailijoiden kanssa. Valtion kilpailija on tyypillisesti toinen valtio. Sopimuksen muoto on ”tapa sinä tuo niin minä tapan tämän”.

On tapana uskotella, että seuraava vaihe on saaliinjako ja että se tehdään panosten suhteessa (luonteenomainen termi tuo ”panos” sijoitustoiminnassa; ennen sanottiin ”patruuna” tai tykistössä ”laukaus”).

Seuraava vaihe ei ole voitonjako, vaan se, että kartellikumppanit käyvät toistensa kimppuun. Jolloin lihavampi syö laihemman ja sylkee sulamattomat osat suupielestään.

Kilpailunrajoitussopimukset, joita siis Saksassa käytettiin säännöllisesti ja Suomessakin aika ahkerasti, kunnes ne joutuivat amerikkalaisten aloitteesta huonoon huutoon, johtavat yleensä heti välistävetoihin eli toisiinsa tavattomasti luottavien sopimusosapuolten keskinäisiin petkutusyrityksiin ja sen jälkeen loputtomiin selvittelyihin.

Järjestely siis törmää monissa tapauksessa transaktiokuluihin.

Miksi kerrostalon hisseihin ei myydä lippuja niin kuin hiihtohisseihin?

Muodostuisi markkina-asetelma, ja transaktiokulut (lippujen hankkiminen, tarkastaminen, periminen, tilittäminen jne.) nousisivat niin pahasti, että niiden määrä ylittäisi kovasta käytöstä kohonneet huolto- ja ylläpitokustannukset.

Olettehan muuten käsittäneet, että ”vilautuslippu”, joka toimii nykyisin kulkuneuvoissa ketterästi, ei näytä vaikuttaneen kuluttajien eli matkustajien maksamiin hintoihin edullisesti. Johonkin muuhun ne ovat vaikuttaneet, kuten tulevat vaikuttamaan myös päivittäistavarakaupan helpotetut maksujärjestelyt. Jossain ne näkyvät, vaikkei niistä kerrota.

Jätkä sanoi aseman luukulla:” Yksi menopaluu Jortikalle,” ”Ei sellaista Jortikkaa olekaan”, sanoi lasintausvirkailija. ”Tuossa se Jortikka kuorsaa penkillä”, sanoi aulis asiamies.

Opetus ja oivallus: käsistä riistäytynyt monimutkaisuus vainoaa erilaisia moninkertaisia johdannaisia pörssikaupassa ja poliittisia ja talouspoliittisia suunnitelmia käytännössä.

Lehmannin ja muutamien muiden lennon katkaisivat transaktiokulut. Itse asiassa jokin osa subprime-papereista oli kyllä suunniteltukin mahdottomiksi toteuttaa. Niillä ostettiin aikaa.